Aihe vapaa: Te jotka ootte lihoneet esim. yli 10 kiloa, olis kysymys...

Vaatteita kun osti niin osti automaattisesti isompia.

Ekasta raskaudesta jäi laitokselta kotiuduttua kiloja kymmenisen, ja niistä sain kuusi pois. Loput jäivät, tulin uudelleen raskaaksi ja toisen raskauden jäljiltä kiloja jäi viisi lisää, siis sellaisia joita en saanut pois. Nyt siis +11kg verrattuna aikaan ennen raskauksia. Ennen teinkin juuri noin kuin sinä, pudotin heti kun alkoi kertyä, mutta raskaudet pääsivät yllättämään.

On hyvä itsetunto, olen muuten ihan kaunis, ei kiinnostanut jne. Mutta sitten kun vihdoin menin vaa´alle, niin päätin ryhdistäytyä.

pitänyt painoni kurissa juuri noin, kilon heilautuksella suuntaansa. Mutta, mutta, nyt minulla on menossa lääkitys joka sekä kerää nestettä että lisää ruokahalua ja kamppailu on aivan armotonta. Paino tahtoo nousta ja nousta, vaikka kuinka yritän pitää sitä kurissa. Nyt painon kanssa kamppailemisesta on tullut totista työtä ja täytyy todeta, että osin olen sille hävinnyt. Painoni on noussut 6kg. Todella turhauttavaa!

Ja ei, aikaisemmin ei ole ollut tällaista.

Elämäntilanne oli sellainen, että oli huomattavasti tärkeämpääkin ajateltavaa kuin laihduttaminen. Tottakai kiristävät vaatteet harmittivat, mutta ei pystynyt keskittymään mihinkään laihduttamiseen. Lihomisen syy siis esti laihduttamasta, jos joku ymmärtää, mitä tarkoitan. Tätä kun jatkuu parikin vuotta, niin kiloja kertyy jo roppakaupalla. Sen jälkeen painonpudotus ei olekaan enää helppoa parin kilon poistoa.

muuta juuri siinä kohti, kun ne ekat ylikilot kertyi. Odotin vauvaa enkä osannut siinä ensikerralla tajuta mikä oli läskiä ja mikä sitten sallittua nousua. No, lapsi sitten syntyikin pikkukeskosena ja koitti pysyä hengissä teholla. Enpä huomannu kilojani tarkkailla. Kotiin sain heikon ja pienen sairaan lapsen, taas meni aika muuhun, kun oman painon vartiointiin.

Että sellaista se on joillakin. Ja kun se, että elämässä on jotain muutakin tärkeämpää vie kaiken huomion, ei omaa itseä tule tarkkailtua. Ja kiloja kun kertyy pikkuhiljaa, eipä sitä niin ajattele. Mulla oli elämässä 20 vuotta sellaista, etten niin itseeni keskittynyt. Nyt olen koittanut keskittyä ja koitan saada itseäni normaalimpaan suuntaan. Sarkaa on 40 kiloa.

mulla oli valvottava vauva ja valvottava taapero (enkä nyt tarkoita tekemisten seuraamista). Yritin vain pitää lapset ja itseni hengissä.

3 pientä lasta, työ, rakentaminen jne. vievät voimat.
Ei ole energiaa painonhallintaan, hyvä kun jaksaa tehdä lapsille kunnollista ruokaa ja hoitaa puhtaita vaatteita kaappiin.
Olen aina tykännyt herkutella ja kai siitä saa jotain lohtua ja apua rentoutumiseen.

[quote]

olen siis pysynyt hoikkana koko ikäni. Heti kun huomaan, että farkut alkaa kiristää niin pidän kurinpalautuksen ja pudotan ne salakavalasti tulleet kilot.

[/quote]

... sulle! Good for you, sä olet varmasti täydellinne ihminen.

Ei helvetti, miks mä taas tulin tälle palstalle.

Paino ei ollut päällimmäisenä mielessä ja koska en kyennyt poistumaan kotoa, pukeuduin verkkareihin tai pyjamaan, joissa lihomista ei huomannut. Lihoin noin puolessa vuodessa viitisentoista kiloa.

Mulle määrättin mieliealalääkitys, Remeron.
Olin mielestäni ihan sopusuhtainen, 167/58, (ok, valehtelin, ajattelin että oon läski....) ja kun olin vähän aikaa lääkkeitä syönyt piti odtaa uusia vaatteita ja paino oli yhtäkkiä 70kg!
Ällötti, oksetti, lopetin lääkityksen, taistelin kilojen kanssa.
Nuorena on kuitenkin suht helppoa, olin 16v.
Paino tasaantui sitten 60kiloon, tyydyin siihen.
Iski masennus taas, laihduin kokoon 34/36.
Masennus helpotti, ruoka maistui, lihoin kokoon 38.
Mielialan mukaan siis yli 10v paino pudonnut, noussut, pudonnut, noussut...
Koko38 olen yrittänyt pitää.
Nyt raskauden jälkeen en ole jaksanut kiloja miettiäkään, kun suunnitellaan toista (mielialaongelmat terapian avulla sen verran kunnossa että pystyy perheestä huolehtimaan), mutta olen luvannut ja vannonnut itselleni että kun toinen lapsi on syntynyt, tämä mamma rupee liikkumaan ja karistaa kaikki ylimääräiset kilot!

AP ei saa riittävästi hyvää munaa eikä AP:n kasvot ole kummoiset. Ainoa asia missä AP pärjää on laihuus.

kuin ap, ja pitkään olinkin. Tänä syksy/talvena painoa tullut noin 8 kiloa (olen lyhyt), enkä kyennyt kerta kaikkiaan lopettamaan. Stressiä, huonoa unta jne. Nyt kesän kynnyksellä pännii ihan helvetisti. Tällä viikolla tosin oon onnistunu keventää, katsotaan miten käy.

Mikä kuppikoko AP:lla on? Onko ryppyjä? Yliopistotutkintoa? Tiukka vittu?

Onko AP:n elämässä ollut avioeroa, yksinhuoltajuutta, masennusta, sairauksia ja tai vastoinkäymisiä?

Minä olin nuoruuteni liian laiha ja mietin miten jotkut antavat itsensä paisua. Mutta olinkin silloin vain nuori ja tyhmä.

no mä olen lihonut kymmenen kiloa (siten että se on häirinnyt mua itseäni) ja silti bmi on ollut normaalipainon sisällä koko ajan. En pidä itselleni koskaan mitään "kurinpalautuksia", mutta jonkin verran seuraan painoani. Yleensä talvella lihon ja kesällä laihdun ilman sen kummempaa laihduttamista. Kesällä tykkään syödä kevyemmin ja liikun enemmän - talvella päin vastoin. Jos alkaisin panikoimaan parista lisäkilosta siinä määrin että pitäisi alkaa johonkin toimenpiteisiin, niin voisin heittää hyvästit onnelliselle elämälleni. Ei ne kilot niin tärkeitä ole.

Ihan aina, ei ole väliä painoinko 36 vai 85 kiloa, ylipaino on aina ollut viholliseni.

[quote]

no mä olen lihonut kymmenen kiloa (siten että se on häirinnyt mua itseäni) ja silti bmi on ollut normaalipainon sisällä koko ajan. En pidä itselleni koskaan mitään "kurinpalautuksia", mutta jonkin verran seuraan painoani. Yleensä talvella lihon ja kesällä laihdun ilman sen kummempaa laihduttamista. Kesällä tykkään syödä kevyemmin ja liikun enemmän - talvella päin vastoin. Jos alkaisin panikoimaan parista lisäkilosta siinä määrin että pitäisi alkaa johonkin toimenpiteisiin, niin voisin heittää hyvästit onnelliselle elämälleni. Ei ne kilot niin tärkeitä ole.

[/quote]

Mulla nousi aikasemmin talvella paino 2-4 kiloo, jotka sitten lähti aika lailla itsestään kesän alussa pois. Nyt bmi yli 25 ja näytän siltä kuin olisin 6 kk raskaana. Harrastan kohtuu paljon liikuntaa (kausittain en ehdi), ja sekin on raskaampaa 8+ kilon kanssa.

Ei ole ollut hyvä olo, tosin hiukan parempi näinä parina päivänä, kun olen keventänyt.

esim. vaatteisiin. Oli samantekevää, kun paino nousi. Tarvitsin ylenmääräisen syömisen aiheuttaman hetkellisen mielihyvän pystyäkseni elämään jotakuinkin normaalisti eli käymään töissä, pysymään työmatkat auton ratissa hereillä, jaksamaan lasten kanssa.

Masennuslääkityksen aloittamisen jälkeen eli reilun vuoden jo oltuani ihan zombie söin sitten selvitäkseni oksettavasta olosta (sivuvaikutus). Ja ylipäätänsä ajattelin kai, että ehkä mä varmaan tähän henkiseen pahaan olooni kuolen pian kuitenkin, niin että sama se on, miltä näytän.

Ja näin siis lihoin yli 20 kiloa muutamassa vuodessa :(

[quote]

Olisi kiinnostavaa tietää kuinka vanha ap on.

[/quote]

Täytän pian 35-v.

[quote]

Mikä kuppikoko AP:lla on?

[/quote]

A, joskus harvoin B.

[quote]

Onko ryppyjä?

[/quote]

Silmänympärillä nauraessa muutama.

[quote]

Yliopistotutkintoa?

[/quote]

Kyllä.

[quote]

Tiukka vittu?

[/quote]

Tätä pitäis kysyä mieheltäni.

[quote]

Onko AP:n elämässä ollut avioeroa

[/quote]

Ei.

[quote]

yksinhuoltajuutta

[/quote]

Ei.

[quote]

masennusta

[/quote]

Ei.

[quote]

sairauksia

[/quote]

Ei muita pitkäaikaissairauksia kuin allergia ja atooppinen iho.

[quote]

ja tai vastoinkäymisiä?

[/quote]

On. Kellä ei tähän ikään mennessä olisi?

[quote]

Minä olin nuoruuteni liian laiha ja mietin miten jotkut antavat itsensä paisua. Mutta olinkin silloin vain nuori ja tyhmä.

[/quote]

Onneksi kasvoit aikuiseksi ja sinusta tuli fiksu.

Pienet A-kupit ja kuiva atooppinen iho.

[quote]

AP olikin juuri sellainen kuin kuvittelin. Pienet A-kupit ja kuiva atooppinen iho.

[/quote]

Mutta molemmat on sellasia juttuja, joille ei voi itse mitään. Painolleen voi...

AP

Kuulun itse lihonneisiin, ja olen usein pohtinut sitä, miksi syön liikaa, kun siitä kuitenkin seuraa paha olo (siis sen mielihyvän jälkeen mitä mätöstä saa). Olen myös ollut masentunut (tai alakuloinen), eikä masennusta todellakaan lievitä lihominen. Komppaan 19:sta kommenttia, hetkellinen mielihyvä voittaa siitä seuraavan pahan olon. Syöminen on turvallista, tietää mitä saa.

Mieluimmin olisin normaalipainoinen isoilla rinnoilla ja hyvällä iholla kuin kuivunut ja rinnaton laiha.

Olen mielestäni tehnyt koko aikuisikäni ihan sairaan paljon sen eteen, että olen yrittänyt pitää painoani kurissa. Kuitenkin olen paljon ylipainoinen.

Minusta kysymyksenasettelusi on hiukan samanlainen kuin että kysyisit vaikkapa: Kun huomasit, että flunssa on tulossa, mikset heti parantanut flunssaasi...
Ehkä vähän kärjistettyä, mutta minusta nuo kaksi asiat tuntuvat samantyyppisiltä. Koen, että en hallitse mielitekojani ja syömistäni niinkuin haluaisin hallita. Myöskään flunssaviruksia en hallitse, vaikka haluaisin.

[quote]

Mä olen normaalipainon ylärajoilla. Mieluimmin olisin normaalipainoinen isoilla rinnoilla ja hyvällä iholla kuin kuivunut ja rinnaton laiha.

[/quote]

Koska mä olen todella tyytyväinen pieniin terhakoihin rintoihini - ei muuten roiku sitten senttiäkään ja on urheillessa just sopivan kompaktit.

Ihoni näyttää ulospäin onneksi hyvältä suurimman osan vuotta, mutta toki rasvojen kanssa läträäminen välillä ärsyttää. Eli kosteamman ihon voisin toki ottaa, mutta sitä ei lihottamalla saa.

AP