Aihe vapaa: Kerro jotain itsestäsi, mistä kaikki heti huutaa provoa tällä palstalla!

olen opiskellut ammatin ja käyn töissä. jostain syystä aina jaksetaan parjata vaikka romanit ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan

olen opiskellut ammatin ja käyn töissä. jostain syystä aina jaksetaan parjata vaikka romanit ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan

t:2

En tiedä esim. mitä ostamani juustokilo maksaa, tai jogurtit, tai voi, tai keksit....

Rakastan edelleen aviomiestäni mielettömästi! Hän on mielestäni paras mies maan päällä.

Eikä hän ole koskaan pettänyt minua!! Eikä petä :)

En tiedä esim. mitä ostamani juustokilo maksaa, tai jogurtit, tai voi, tai keksit....

Rahaa on sen verran, ettei tarvitse vaivautua moiseen :)

olen opiskellut ammatin ja käyn töissä. jostain syystä aina jaksetaan parjata vaikka romanit ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan

Mutta se on kaksipiippuinen asia. Mäkin tunnen muutaman romanin, jotka ovat kouluttautuneet ammattiin ja perustaneet alansa yrityksen. Kuulostaa hyvältä mutta käytännössä ei menekään aivan niin. Sluibaillaan kaikessa mahdollisessa ja kun tästä luonnollisesti tulee ongelmia asiakkaiden kanssa, laitetaan sukulaiset asialle.

En nyt yritä yleistää, mutta kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Ei edes siihen hyvään suuntaan. Kai se kehitys sitten on vain niin tuskaisen hidasta.

Ja tiedostan valtaväestöstä löytyvän myös hurumykky mätämunia. Prosenttiosuudet nyt vaan sattuu olemaan eri maailmoista, valitettavasti.

siitä että läheiset ovat ottaneet opiksi ja mennet kouluihin ja töihin. näen tätä siis läheltä, ja olen iloinen muutoksesta. tosin, se on varmasti se pieni prosenttiosa meistä, mutta edes se yksi joka eroaa porukasta ja yrittää itse rehellisesti on jo jotain.

T. 2

juuri lähes 7000€ hintaisen kellon.

Tietysti haluaisin löytää hyvän työn (tällä hetkellä opiskelen), mutta en ikinä haluaisi tienata yli 100 000 vuodessa. Tai haluaisi ja haluaisi, mutta en näe sille tarvetta.. Olen tullut koko ikäni niin pienellä toimeen, että säälin heitä joilla tavoitteet elämässä ovat materialistiset.

siitä että läheiset ovat ottaneet opiksi ja mennet kouluihin ja töihin. näen tätä siis läheltä, ja olen iloinen muutoksesta. tosin, se on varmasti se pieni prosenttiosa meistä, mutta edes se yksi joka eroaa porukasta ja yrittää itse rehellisesti on jo jotain.

T. 2

Kenties sunkin kannattaisi kuitenkin koettaa ymmärtää, että kaikki eivät ole kaltaisiasi ja joillain saattaa olla oikeasti pelkkiä huonoja kokemuksia romaneista. En siis sano tätä pahalla. Mutta nämä mun tuntemat tapaukset kun sattuivat olemaan ne sukunsa ja alueen ensimmäiset, jotka ammatin hankkivat ja yrityksen perustivat. Ja miten taas kävikään!

Kuten sanoin aiemmin, ehkä se kehitys sitten vain on niin hidasta. Ehkäpä sun lasten opiskelua ja työssäkäymistä ei enää pidetä provona, toivon niin! :)

Olen kaiketi ollut älykäs. Suoritin peruskoulun erinomaisin arvosanoin, vaikka lintsasin enemmän kuin paljon. Lukiossa en enää käynyt, vaan kävin vain tenttimässä kurssit. Lukion päästötodistus on yhden kymmenyksen huonompi kuin peruskoulun. Valmistuin ensimmäisenä maisteriksi kanssani samaan aikaan aloittaneista. Kaikkien koulujeni ja opintojeni huippuhetki oli se, kun istuin graduseminaarissa sidottujen gradujen kanssa. Toiset vielä aiheitaan pohtivat... Minulla on myös jatkotutkinto. Olen työskennellyt tutkijana ja hääräillyt akateemisessa yhdistystoiminnassa työkseni ja vapaaehtoisesti. Olen ollut erään tieteenalan tutkijayhdistyksen puheenjohtaja.

Osaan tehdä myös käytännöllisiä töitä. Omistan puisen purjeveneen, jota osaan remontoida ja jolla purjehdin kesäisin. Kooltaan se on vaatimaton, mutta yleensä purjehdin yksin. Siinä ei ole moottoria, koska yleensä moottorista on ollut enemmän vaivaa kuin hyöytä. Vielä kertaakaan ei ole tullut lopullisesti tyyni ja hallitsen veneeni moottoritta myös satamassa. Olen myös työskennellyt venealalla ja tehnyt puusepäntöitä.

Purjehdin yksin, koska elän yksin. Olen kyllä avioliitossa, mutta olen silti yksin. Aina ja kaikkialla. En edes ole muita älykkäämpi, vaikka tuota meriittiä hiukan onkin. Minä notkun nykyään av-palstalla av-mammojen kanssa ja olen syrjäytynyt. Aikanaan syyllistin tästä muita, sitten itseäni ja nyt olen luopunut syyllisten hakemisesta. En kuulu joukkoon. Minulla olisi varmaankin tarjottavaa, mutta eipähän näytä kelpaavan. Vähät rahani menevät tasan siihen paatinrohjoon, joka muuten pian on myynnissä.

Seuraan elämää sivusta. Aikanaan olisin katkerasti selittänyt, että seuraan sivusta ja näen toisten ihmisten hölmöyden. Enpähän vain ole parempi. Näen muiden hölmöyden, ja omani. Mikä minä olen teitä muita moittimaan, vaikka joskus haluan sanoa, että jotakin asiaa olisi hyvä muuttaa. Minulla voisi olla perusteetkin, mutta suuni ei ole kiinni auktoriteettiasemasta nauttivassa henkilössä.

Meitä on muitakin. Ensimmäinen tyttöystäväni on nykyään sairaseläkkeellä, koska ei kuulu porukkaan. Ei kuulunut silloin nuorenakaan, vaikka oli kaunis ja fiksu. Tai ehkä hän oli liian fiksu. Ehkä en olekaan ainoa, joka toisinaan ei tajunnut häntä. Tunnen myös matematiikkaneron, joka on jotenkin persoonallisuushäiriöinen, ja on työtön nero. Ja yrittäjän, joka oli taipumaton ja kovapintainen yrittäjä ja teki 16-tuntisia työpäiviä 20 vuotta, kunnes eräänä aamuna ei päässyt sängystään ylös. Masennus, sanoivat lääkärit, ja muija jätti. Mies rakensi talon ja maksoi mukuloiden harrastukset ja mitä kaikkea. Ja sinne meni...

Mahdatteko saada ymmärrettyä, miksi ainoa kovin jyrkkä ja äärimmäinen mielipide, jonka jotenkin hyväksyn, on se, että jyrkät ja äärimmäiset mielipiteet ovat joko suojautumismekanismi elämän monitahoisuutta vastaan tai sitten suoranaista ajattelemattomuutta?

hyvät yöt av-mammoille

T: 2

Ja olen samalla löytänyt niihin motiivitkin.

Tämän homman varsinainen hinta on ollut oikeastaan 0 euroa. Matkan varrella olen joutunut maksamaan jokusen puhelinlaskun, jotka eivät ole minun aiheuttamiani, mutta niillä on yritetty vaikeuttaa puuhiani.

Ensimmäisen kerran elämässä tartti vähän käyttää edes jotain pientä aivon osaa kun olen kuulema koko elämän elänyt täysin ilman virikkeitä - jonkinlaisesa purkissa.

Olen 168/76 ja käytän pääsääntöisesti M-koon vaatteita.
Ja toinen:
12 vuotta kestänyt parisuhde on onnellisempi kuin kellään muulla lähipiirissä, meistä ulkopuolisetkin näkee että tosissaan ollaan niin rakastuneita :)

Minä kyllä uskon tuon ihan mahdolliseksi.

Suomessa aika moni tuntee itsensä ulkopuoliseksi, vaikkei todellisuudessa tietenkään olekaan. Tämä kulttuuri vaan on eristyvä ja kylmäkiskoinen, ja minkä lapsena oppii sen vanhana taitaa. Muistan mikä ihmeellinen ahaa-elämys minulle tuli kun muutettiin Englantiin kun olin teini-iässä ja minut otettiin avoimesti vastaan ja ihmiset olivat aidosti ystävällisiä ja pääsin heti porukkaan mukaan, vaikka Suomessa en ollut ikinä samaa kokenut. säälin jossain määrin suomalaisia, jotka ovat joutuneet elämään koko ikänsä tässä umpiossa, jossa oikeastaan kenellekään ei ole tilaa, ellei sitä itse kyynärpäillä tee.

Sitten provoon, eli olen käytännössä yh, ja vaikka olenkin naimisissa, perhe-elämämme on parasta silloin kun mies on poissa. En tajua äitejä, jotka haluavat miehen sotkemaan lastenkasvatusta ja huushollin hoitoa.

olen opiskellut ammatin ja käyn töissä. jostain syystä aina jaksetaan parjata vaikka romanit ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan

Mummojen lompakoille!

nekin Lidlistä. Ja olen ns. akateeminen, ylempi toimihenkilö.

Olen kolme lasta synnyttänyt, eikä alakerta ole löystynyt milliäkään vaikken jumppaa ikinä.

Haluan asua kaupungin vuokra-asunnossa (jää paljon rahaa muuhun)ja tehdä pätkätöitä (tosin minun alallani töitä on mielettömät määrät tarjolla, joten sen seuraavan pätkän voi vaan valita "mistä huvittaa", tilanne voisi olla toinen jos ala olisi huonosti työllistävä).