Tajuaakohan kaikki kun teettävät naamaansa reikiä, kuinka hirveät reiät niistä jää - pysyvästi.
Varsinkin ylähuulessa. Yök!
Lävistyksistä jää aivan kamalat jäljet
Tajuaakohan kaikki kun teettävät naamaansa reikiä, kuinka hirveät reiät niistä jää - pysyvästi.
Varsinkin ylähuulessa. Yök!
Tajuaakohan kaikki kun teettävät naamaansa reikiä, kuinka hirveät reiät niistä jää - pysyvästi.
Varsinkin ylähuulessa. Yök!
No eikä jää.
Mulla oli ennen (n. 2-3v sitten) lävistys keskellä ylähuulta. Jos tarkkaan katsoo, näkyy siinä kohdassa vielä pieni pistemäinen jälki, mutta sitä saa kyylätä aika läheltä ja tarkasti. Korvienkin reiät mulla on aika lailla kadonneet näkyvistä.

[/quote]Niin jää, mitä sit?
Limakalvoalueella reiät menevät kyllä umpeen ja arpi saattaa tulla todella huomaamattomaksi, mutta esim. kulmalävistyksestä tai niebuhrista saattaa jäädä elinikäinen "reikä". Itsellänikin tällainen on, vaikka koru ollut pois 7-8 vuotta.

[/quote]Mitä sitten?
Mulla on muutama lävistysarpi naamassa, pitäiskö mun jotenkin surra niitä? Haittaako ne sua jotenkin?

[/quote]On niitä ruma katsella
Hyvä jos ei itseä haittaa.
Pointti on se, että toivottavasti jengi tajuaa, että sitä reikää ei saa koskaan naamasta pois.
Itse meinasin teininä ottaa lävistyksen nenään ja täytyy sanoa, että olen äärimmäisen tyytyväinen, että en ottanutkaan. Olisi muuten kolmereikäinen nenä.

koskaan kuullu laserista?

Pikku arpihan tuo vaan särmää kauniiseen naamaan, ruma on ruma ilmankin ;)
Ja voitko uskoa että 2000-luvun lääketiede on niin kehittynyttä että lävistysjälkikin on hoidettavissa...
[quote]

[/quote]

Miksi pitää tarkoituksella rumentaa naamaansa?
ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.

Ai ihan "kamalia arpia" ? :DD
ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.
Vilkaisinpa äsken tuota ylähuultani, siinä on tosiaan tuollainen puoli milliä x puoli milliä -piste, joka näyttää vain vähän tummemmalta kohdalta ihossa. En kehtaa mennä enää ulos, sillä naamani on pilalla :(
t. se joku aiempi

Kulta rakas
Miksi pitää tarkoituksella rumentaa naamaansa? ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.
kun ihmisillä on niin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on rumaa ja mikä kaunista. Mulla on lävistysarpia naamassa, mutta omasta mielestäni ne ei rumenna mua ollenkaan.

Voi kamala :((((
ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.
Kauneuskäsityksiä on niin monenlaisia. Sinun ei ole se ainoa oikea.
Meinaatko että leikkausarpi ei rumenna, koska sen tuloon ei (välttämättä) voi itse vaikuttaa? :D

Kyllä mua haittaisi jos naama näyttäisi sihdiltä
Mun mielestä tämä on tabu, josta ei puhuta. Ja täälläkin löytyy heti pino ihmisiä, jotka puolustavat henkeen ja vereen naamansa kraatereita.
Olisi hyvä jos lävistystä harkitsevat saisivat tietään tosiasiat ennen päätöksen tekoa.

No fanaattisten av-mammojen
ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.
Kauneuskäsityksiä on niin monenlaisia. Sinun ei ole se ainoa oikea.
Meinaatko että leikkausarpi ei rumenna, koska sen tuloon ei (välttämättä) voi itse vaikuttaa? :D
mielestähän raskausarvetkin ja varmaan sektioarpikin vain kaunistaa, koska ne kertovat heidän nöpönenistään. Hrrr.

Mitkä ihmeen tosiasiat?
Mun mielestä tämä on tabu, josta ei puhuta. Ja täälläkin löytyy heti pino ihmisiä, jotka puolustavat henkeen ja vereen naamansa kraatereita.
Olisi hyvä jos lävistystä harkitsevat saisivat tietään tosiasiat ennen päätöksen tekoa.
Mun naama on elävä esimerkki lävistysten jättämistä kamalan hirveistä arvista - niitä ei näy lainkaan. 2 minimaalista pistettä huulessa ja 1 nenässä, saa aika läheltä tuijotella jos haluaa ne erottaa. Miten sellainen, mitä ei edes näe, voi rumentaa? Kyllähän siinä lävistyksen kohdalla näkyi reikä, kun korun oli juuri ottanut pois, mutta muistaakseni joskus vuoden kuluessa ne muuttuivat tällaisiksi olemattomiksi. Ei jummarra.

Aika jännä
ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.
Kauneuskäsityksiä on niin monenlaisia. Sinun ei ole se ainoa oikea.
Meinaatko että leikkausarpi ei rumenna, koska sen tuloon ei (välttämättä) voi itse vaikuttaa? :D
No fanaattisten av-mammojen mielestähän raskausarvetkin ja varmaan sektioarpikin vain kaunistaa, koska ne kertovat heidän nöpönenistään. Hrrr.
veto vaihtaa ihan täysin aihetta. No, miten vaan!

oletko varma ettei se jo näytäkin?
Mun mielestä tämä on tabu, josta ei puhuta. Ja täälläkin löytyy heti pino ihmisiä, jotka puolustavat henkeen ja vereen naamansa kraatereita.
Olisi hyvä jos lävistystä harkitsevat saisivat tietään tosiasiat ennen päätöksen tekoa.
Saattaa olla että monen mielestä naamasi on ruma kuin perse.

Sihti?
Kyllä mua haittaisi jos naama näyttäisi sihdiltä Mun mielestä tämä on tabu, josta ei puhuta. Ja täälläkin löytyy heti pino ihmisiä, jotka puolustavat henkeen ja vereen naamansa kraatereita.

Kraatereita? Tabu?
Kerrohan nyt, pitäiskö mun inhota lävistysarpiani sen takia, että se miellyttäis sua? Olisko sulla muitakin vaatimuksia, miten mun pitäis suhtautua omaan kehooni?

Tässähän oli kyse nimenomaan arpien rumuudesta?
ja miksi pitää tarkoituksella hankkia kamalia arpia, joiden poistamisesta saa pulittaa satoja ellei jopa tuhansia euroja?
Leikkausarpia ei voi verrata läväreihin. Yleensä leikkaukseen menoa ei voi itse päättää.
Kauneuskäsityksiä on niin monenlaisia. Sinun ei ole se ainoa oikea.
Meinaatko että leikkausarpi ei rumenna, koska sen tuloon ei (välttämättä) voi itse vaikuttaa? :D
No fanaattisten av-mammojen mielestähän raskausarvetkin ja varmaan sektioarpikin vain kaunistaa, koska ne kertovat heidän nöpönenistään. Hrrr.
veto vaihtaa ihan täysin aihetta. No, miten vaan!
Ihme jeesustelua yhtäkkiä. Kyllä arpinen vatsa on ihan tautisen ruma, ja sekin on ihan omasta syystä hankittu. Vaikka kuinka olisi hätäsektio tehty, niin raskautuminen ja lapsen pitäminen oma valinta.
Taitaa ap olla aikamoinen röllykkäarpivatsa ;)

Hahhah! LOL! Taisi osua pahasti omaan nilkkaan.
Valuuko vesi naamastasi sisään kun käyt suihkussa?
Saattaa olla että monen mielestä naamasi on ruma kuin perse.
Valuuko vesi naamastasi sisään kun käyt suihkussa?
[quote]
Saattaa olla että monen mielestä naamasi on ruma kuin perse.
[/quote]
En ole puhunut mitään sektioarvista
Yllättäen täällä saattaa olla jokunen muukin kirjoittaja...
Vaikka en tosin laskisi niitä samaan kastiin läväreiden kanssa. On vähän eri asia puhua siitä, että joku hankkii tyhmyyksissään naamaansa reiän tai siitä, että joko lapsi leikataan ulos tai se kuolee.
ap

Ei, kun en porsasnenää omista
Saattaa olla että monen mielestä naamasi on ruma kuin perse.
Sulta ne siansieraimet sen sijaan taitaa löytyä, lössön sektio-raskausarpikropan lisäksi :)