Keskustelualueen säännöt

Pahempi purkaus luvassa Islannissa, tulivuori Katla

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2010/04/1101684

Seismologi: Uusi purkaus mahdollinen

Lentokielto jatkuu ainakin sunnuntaihin.

Lentoliikenteen lamauttanut Eyjafjalla-jäätikön tulivuoren purkaus saattaa olla vasta alkusoittoa alueen tulivuorten aiheuttamille pulmille.

Nyt purkautuvan tulivuoren läheisyydessä sijaitsee tulivuori Katla, jonka purkautuminen asiantuntijan mukaan vähintään toistaisi nyt aiheutuneen kaaoksen. Vaikutukset voisivat olla kuitenkin myös huomattavasti suuremmat.

Historiassa Eyjafjallan purkautumista on aina seurannut myös Katlan purkautuminen.

- Jos Katla alkaa purkautua, seuraukset ovat hyvin samantyyppiset kuin tässä. Mutta erotus on se, että Katlalla on kaikkea enemmän: sillä on paksumpi jäätikkö ja potentiaalia isoon purkaukseen. Jos purkaus alkaa, kaikki vaikutukset ovat todennäköisesti kertaluokkaa suuremmat mitä nyt, Viron seismologisen tutkimuskeskuksen seismologi Heidi Soosalu sanoo. Soosalun väitöskirja käsitteli islantilaisen Heklan purkausta.

Eyjafjalla-jäätikön tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1821, mitä seurasi Katla kahta vuotta myöhemmin. Arvioiden mukaan nykyinen purkaus saattaa kestää vielä kuukausia, mutta mahdollista on, että se hiipuu ainakin hetkellisesti.

- Tällä hetkellä ennustetta on vaikea antaa. Mutta jos Katlalla alkaa tapahtua maanjäristyksiä, niin se pitää ottaa todesta. Tutkijat ovat varmaan ainakin pari vuotta vielä varpaillaan, Soosalu sanoo.

Jopa satakertaiset tulvat

Nyt nähtävät purkauksen vaikutukset ovat Soosalunkin mielestä täysin poikkeuksellisia. Vaikka Islannin historiassa on tapahtunut hurjia purkauksia, niistä on niin kauan, etteivät esimerkiksi mannerten väliset lennot olleet arkipäivää.

- Tällaista näin rajua kokemusta ei Euroopassa toistaiseksi ole. Nyt on nähty, mitä se tarkoittaa, että Islannissa purkautuu rajusti tuhkapatsaita tekevä vuori, Soosalu sanoo.

Nyt purkautuvaa Eyjafjalla-jäätikön tulivuorta vahvempi Katla sijaitsee jäätikön alla, ja sitä peittää 400 metriä paksu jääkerros.

Jos tulivuori alkaa uhitella ja nämä jäämassat sulavat, tulvat voivat Soosalun mukaan olla jopa satakertaisia nyt nähtyyn verrattuna.

- On arvioitu, että jos Katla alkaa purkautua, odotettavissa olevat tulvat voivat olla 10 tai 100 kertaa isompia kuin nyt. Myös tuhkatilanne olisi vähintään samanlainen, jos Katlankin purkauksen aikana tuulet puhaltaisivat Eurooppaan.

(MTV3 - STT)

[quote author="Vierailija" time="17.04.2010 klo 00:19"]

[/quote]
0 0
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö

Heräksitkö sä ap vasta äsken? Tuokin oli jo aamulla uutisissa.

[quote author="Vierailija" time="17.04.2010 klo 00:20"]

[/quote]
Vastaa Lainaa Ilmoita asiaton sisältö
0 0
Aihe vapaa