Aihe vapaa: Miten eroon HUUTAMISESTA ja lyhyestä pinnasta?

harrastamaan, saisit vähän omaa aikaa ja et ehkä räjähtelisi niin helposti. Ja anna joskus niiden sotkujen olla, kai miehesikin jossain vaiheessa tajuaa jotain tehdä. Jos siis tilanne on oikeasti se, että kukaan muu ei tee mitään.

joudu töissä pyytämään samasta asiasta joka päivä 3 kertaa.

lapset kouluikäisiä, ja ei onnistu mikään, ei kotiintulo ajoissa, ei harrastuksiin valmistautuminen, ei läksyt, ei vaatteiden ripustus, ei hampaiden pesu, ei mikään. joka asiasta pitää sanoa monta kertaa, ja jos olen karjunut kaikki itkemään edellisenä päivänä, niin taas seuraavana päivänä on samat asiat tekemättä.

mietin joskus, että ehkä mun olis sitten vaan pitänyt hankkia yksi lapsi, eikä kolmea, mutta se on myöhäistä.

meillä on ihan sama asia. mua oikeasti vituttaa, että olen ainoa joka tekee huushollissa jotain, mua kyllästyttää raijata monta kertaa viikossa ne kamalat ruokamäärät kotiin joita nämä syövät, mua suututtaa että roskat ja pyykit on päivätolkulla missä lie, jos en minä niitä lopulta nosta.

viedä lapset harrastuksiin autolla. toisaalta lapsilla ei ole mitään oma-aloitteisuutta
harrastusten suhteen. Ehkä lääke olisi se, että olisimme menemättä harrastuksiin, mutta ongelmahan on se, että lapset eivät halua edes mennä mihinkään harrastuksiin.

Olisivat erittäin tyytyväisiä, jos saisivat vaan makoilla kotonaan iltapäivät pitkät. Mitään paino tms. ongelmia ei ole, heitä vaan ei mitkään harrastukset kiinnosta. Eli mä puolipakolla vien niitä, koska minusta lapset ei pidä olla kokonaan harrastamatta mitään.

mut on tää hirveää aikaa, joskus tuntuu että tässä seuraavat 5-7 vuotta on pelkkää riitaa ja itkua. Jos vaihtaisin töissä enemmän matkustavaan rooliin, niin ei tarttis välittää. olisin vähemmän kotona. tapaisin ystäviäni kodin ulkopuolella, eikä tarvitsis paskat välittää millaisessa läävässä perhe asuu. ja lapset olisi sitten varhaisteinejä jotka eivät osaisi yhtään mitään.

tai siis ei auta, oon kokeillu viimeset 10 vuotta ja kun kukaan ei tosiaan tee mitään pariin viikkoon niin mun on pakko koska en kestä asua sotkun keskellä.
Niin pitäs kai ottaa itseään niskasta kiinni ja taas alottaa salilla käynti, sais agressiot siellä kyytiä, mut kotityöt odottaa silti kotona, se harmittaa, kun tuntuu että perhe ei välitä musta.

Kolme lasta, vanhin koululainen, ja hänen kanssaan menee kyllä HERMOT. Jatkuva vaatiminen pitää olla että tekisi ns. sovitut jutut (sijaa sängyn, pesee hampaat, lähtee harrastukseen, pukee ajoissa ulkovaatteet ym. ym.)

En tiedä mikä auttaa, ehkä aika. Ja se että yrittää vaan itse kestää.. Tärkeää minusta silti että lapselta odotetaan juttuja eikä anneta olla mikään vapaamatkustaja elämässä. Muuten aikuisena voi olla hankala oppia tekemään esim. kotitöitä.

ei ne mitään pakollisia ole. Jos eivät kerta halua niin ei sitten. Otat itsellesi mielettömän stressin ja lopulta aivan turhasta!

Ja sitten vaan heittäydyt kotona just niin piruksi kuin olla vain osaat: käsket, komennat, hudat ja karjut. Sinun tehtäväsi on kasvattaa ja siihen nyt vaan sattuu kuulumaan se että tietyt jutut tehdään.

So simple ;)

Me ollaan miehen kanssa molemmat aivan sairaan temperamenttisia. Olen itse kärsimätön, nopea reagoimaan, tunteella päättäjä ja aika pomottaja-tyyppi. Mieheni sitten myös karismaattinen ja todella tunteella elävä. Mielestäni myös joissain asioissa todella kova... että on tässä melkoista showta lasten kanssa.

Lienee turha sitten mainita, että samaa temperamenttia on lapsissakin. Kuopus vasta vauva, mutta 4v esikoinen (poika) on kyllä sellainen draama queen, että oksat pois.

Välillä aina mietin, että mitä hittoa tästä tulee sitten murrosikäisten kanssa. No, kun on tämmöinen kun on (onneksi tiedostan sen) niin eipä auta kuin parhaansa yrittää ja toivoa, että saa jotain suunnilleen kunnon kansalaisia kasvatettua.

Mutta kyllä se rasittaa, kun tuntuu, ettei tässä parin viime vuoden aikana ole ollut mitään muuta kuin yhtäjaksoista uhmaikää ja pahemmaksi vaan menee, mitä paremmin poika oppii tinkaamaan.

Laita vaikka ihan perinteinen tarrataulukko pyörimään.

Siihen jokaisen kotityöt ja tarra ruutuun kun homma on hoidettu. Kun tarrat on kasassa saa lapsi jonkun palkinnon mikä se sitten kellekin on (peliaikaa tietsikalla, lautapeli yhdessä sinun kanssasi, uimassa käynti tai jo muu kiva juttu).

Lapsi älyää itsekin, että palkintoa ei tule jos hommia ei tee. Tossa sun systeemissäshän ei tarvii vaatteita kerätä koska jos ei kerää huomauttelet useampaan otteeseen kuiteskin.

Selkeitä sääntöjä kehiin, niin eipä tarvii äiteenkään paljoa huudella!

jokaiselle päivälle (viikolla) on jokaiselle lapselle (4 kpl) joku pikkuhomma. Tai vähän isompikin, tyyliin keittiön siivous iltaruuan jälkeen. Noista ei voi luistaa ja lapset tietää sen. Helpottaa yllättävän paljon arkea kun joka päivä on edes nämä 4 hommaa hoidettu jonkun muun kuin mun toimesta.

miksi ihmeessä lapset pakotetaan harrastamaan? Ei kaikki lapset halua harrastaa...koskaan.

Minut pakotettiin soittamaan viulua eikä kiinnostanut pätkääkään. No kuudennella sitten vihdoin ja viimein sain sen luvan lopettaa. Eikä siitä pakottamisesta ollut siis mitään hyötyä. Eikä muita harrastuksia koskaan tullut tilalle, en ole harrastajatyyppiä.

Esikoinen harrastanut jalkapalloa, taekwondoa, ammuntaa jne. mutta aina kiinnostus lopahtaa, joten en enää ole ehdotellut mitään. Menköön harrastamaan jos jostain innostuu. Keskimmäinen käy tanssimassa, välillä meinannut jo lopettaa mutta olen saanut vielä innostettua. Jos joskus tulee lopullinen kyllästyminen, ei siinä auta kuin antaa lopettaa. Ei pakottamalla saa kuin pahaa aikaan.

mutta eipä kiinnosta (nyt kyse kohta 10v pojasta, nuorempi tyttö on 4v)
Lupasin että saa jonkun lelun kun saa listaan 10 ruksia(kyse ei ollut nyt siivoomisesta vaan oisko ollu kouluun lähdöstä tai muusta vastaavasta) eipä kiinnostanut lasta edes palkinto...

No mutta ehkä nyt on vähän vanhempi ja innostuisi, pitänee koittaa, mutta mieheen se ei auta... =)

Huutaminen pois, puhut normaalilla äänellä.
Teette yhdessä selvät säännöt, mitä kukakin hoitaa. Mies hoitaa myös oman osuutensa kotitöistä.
Pidät kiinni tehtäväjaosta, et lipsu tekemään muiden hommia. Otat itsellesi omaa aikaa.
Jätä vaikka ruoka laittamatta, siivoamatta, pyykit pesemättä, jos ei ala menemään perille.

Yleensä kehuminen ja kiitos toimii paremmin kuin huutaminen ja haukkuminen, elikkä kehut aina, kun lapset toimivat hyvin.

Laita vaikka ihan perinteinen tarrataulukko pyörimään.

Siihen jokaisen kotityöt ja tarra ruutuun kun homma on hoidettu. Kun tarrat on kasassa saa lapsi jonkun palkinnon mikä se sitten kellekin on (peliaikaa tietsikalla, lautapeli yhdessä sinun kanssasi, uimassa käynti tai jo muu kiva juttu).

Lapsi älyää itsekin, että palkintoa ei tule jos hommia ei tee. Tossa sun systeemissäshän ei tarvii vaatteita kerätä koska jos ei kerää huomauttelet useampaan otteeseen kuiteskin.

Selkeitä sääntöjä kehiin, niin eipä tarvii äiteenkään paljoa huudella!

Kyllä se perhe tajuaa, kun pesee pari viikkoa vaan omia pyykkejä ja tekee itselleen ruokaa ja käy kaupungilla ja viettää omaa elämää.

On se tietty kurja, kun teineillä ei ole mitään syötävää, kun kukaan ei ole käynyt kaupassa, vaatteet on pyykissä ja kämppä alkaa olla siinä kunnossa, ettei muksut kehtaa kavereitaan tuoda. Viikkorahaakaan ei saa, kun äiti törsäsi kaikki rahat kaupungilla.