Onko paniikkihäiriöstä kärsiviä paikalla?

Vierailija

Itse olen sairastunut paniikkihäiriöön (ainakin saan kohtauksia) raskauden jälkeen. Lapsen kanssa kotona on mennyt hyvin, mutta nyt pitäisi alkaa miettiä työelämää ja pelottaa.



Olen päättänyt hakea lääkettä, etten jäisi vangiksi neljän seinän sisään. Mitähän lääkärissä tuumataan äidistä, joka sairastaa paniikkihäiriötä? Joutuuko esim. neuvolassa tarkempaan seurantaan? Pelottaa, en osaa selittää, miksi. :(



Entä sitten myöhemmin, jos haluan vielä lisää lapsia. Miten raskausajasta selviää ilman mitään apukeinoja (lääkettä)?



Kertokaa omista kokemuksistanne. Helpottaako oireet lääkkeellä ja pystynkö palaamaan vielä töihin ja elämään aivan normaalia elämää? Kiitos.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Ei siitä neuvolassa varmaankaan olla sen kummemmin kiinnostuneita. Autetaan tietysti, jos apua kaipaa. Itse olen sairastanut paniikkihäiriötä jo vuosikymmenen ja nyt se on lääkityksellä täysin hallinnassa eikä rajoita normaalielämää millään tavalla. Käyn töissä ja elän normaalia arkea, vaikka välillä ajatuskin tuntui uskomattomalta.. Suosittelen lääkettä. Itselläni Sepram toiminut hyvin. Toinen mitä suosittelen lämpimästi on liikunnan harrastaminen. Se on minulla auttanut erittäin paljon.

Vierailija

Olen etsinyt paljon tietoa asiasta ja usein olen törmännyt tuohon sepram-lääkkeeseen. Siitä tuntuu olevan monilla hyviä kokemuksia.



Ehkä lääkäri osaa suositella parasta. Jotenkin vaan hassua mennä lääkäriin ja pamautta heti haluavansa lääkityksen. :)



Tiedän kuitenkin, etten voi näin elää elämääni eikä taatusti tee lapsellekaan hyvää, ettei äiti uskalla poistua kotoa ilman pelkoja. :(



Olin ja olen vaan huolissani, jos minun kykyni äitiyteen jotenkin kyseenalaistetaan tämän sairauden vuoksi. Ehkä sitten murehdin vaan turhaan.

Vierailija

Sen verran hyvin ne toimivat! Eikä paniikkihäiriöön annettava annostus yleensä edes ole yhtä korkea kuin masennukseen (siis samoja lääkkeitä käytetään kumpaankin). Tsemppiä! Elämästä tulee vielä ihan hyvää!

Vierailija

joutunut tilanteeseen, että paniikkihäiriöni olisi johtanut äitiyteni kyseenalaistamiseen. Olen asiasta yleensä hyvin avoin, mutta en mässäile sillä. Esitän sen samalla tavalla kuin joku puhuisi esim. diabeteksestä. Mulla nyt on tällainen juttu ja lääkityksellä tämä pidetään aisoissa. Ei sen kummempaa. Tämä sairaus ei määrittele minua ihmisenä. Sisäistä se ja puhu siitä siihen malliin, niin muutkin alkavat nähdä asian samalla tavalla.

Vierailija

eikä ole koskaan lääkärissä tai neuvolassa tai missään instanssissa epäilty kykyäni olla hyvä äiti. Toisaalta en ole paniikkihäiriön vuoksi käyttäytynyt mitenkään poikkeavalla tavalla. Lähinnä se myllerrys on vain sisälläni eivätkä sitä muut huomaa. Mielenterveystoimistosta olen saanut todella hyvin tukea etenkin raskausaikana ja vauvan syntymän jälkeen.

Ei kannata pelätä lääkitystä. Uusista lääkkeistä on tosi paljon apua paniikkihäiriöön.

Raskausaikana olisi tietenkin ihanteellisinta jos pystyisi olemaan ilman lääkkeitä, mutta tiedän monia jotka ovat niitä käyttäneet raskausaikana ja saaneet terveitä lapsia. Asiasta pitää etukäteen neuvotella lääkärin kanssa. Valoisaa tulevaisuutta sinulle!

Vierailija

ja olen aiheuttanut suurta kärsimystä läheisilleni, mutta en niinkään paniikkihäiriön takia. Yritän peittää omaa alemmuudentuntoani, kyvyttömyyttäni ja avuttomuuttani kyseenalaistamalla muita ihmisiä. Erityisen tuomitsevasti suhtaudun mielenterveyden problematiikkaan, koska se on yksi kipeimmistä heikkouksista omassa persoonassani. Älkää pelätkö että tulisitte leimatuksi paniikkihäiriönne takia; useimmat ihmiset eivät ole niin kusipäisiä kuin minä.

Vierailija

olen sairastanut kyseistä jo monet vuodet.. hoitona minulla on paniikkikohtauksiin diapam. rauhoittava joka todella rauhoittaa minua kohtauksessa. tosin eihän lääkkeen vaikutus ala heti joten olen joutunut monia miljoonia konsteja kokeilemaan. yleisin paikka missä kohtauksia saan ovat täynnä olevat bussit,kaupunki, kaupat ym.. kaikki mitä tapahtuu,tulee sinun pääsi sisältä. itsensä rauhoittaminen on keino, tosin yleensä hirvittävän vaikeaa. esim bussissa kun tuntuu että kohtaus tulee, otan lääkkeen ja kun odotan vaikutuksen alkamista, lasken vaikka laukustani montako koristeniittiä siinä on. hyräilen jotakin laulua mielessäni tai laitan toisen kämmeneni toisen ranteen päälle tunteakseni pulssini.. tämä on helvetti, josta tuntuu ettei pääse edes ajan kuluttua eroon. tosin minulla on muitakin psyykkisiä sairauksia mutta vittumaista tämä on, eikä tähän ikinä totu :(

Vierailija

murrosiässä kävin lääkärillä ja todettiin. Aikuisiällä paniikkihäiriö (lääkkeistä huolimatta) paheni niin pahaksi että sain ensimmäiset sydänkohtaukset 23 vuotiaana. Vihdoin 27 vuotiaana pääsin sairaseläkkeelle. Tuskin olisin elossa jos vielä kävisin töissä.



Paniikkihäiriö on vakava sairaus.

Vierailija

Lainaus:

murrosiässä kävin lääkärillä ja todettiin. Aikuisiällä paniikkihäiriö (lääkkeistä huolimatta) paheni niin pahaksi että sain ensimmäiset sydänkohtaukset 23 vuotiaana. Vihdoin 27 vuotiaana pääsin sairaseläkkeelle. Tuskin olisin elossa jos vielä kävisin töissä.



Paniikkihäiriö on vakava sairaus.




Onneksi sait hoitoa. Nuo sydänkohtaukset kertovat että elimistösi on ollut melko stressaantunut jo pitkään. Paljonkohan verenpaineesi on ollut työaikana?

Vierailija

Lainaus:

murrosiässä kävin lääkärillä ja todettiin. Aikuisiällä paniikkihäiriö (lääkkeistä huolimatta) paheni niin pahaksi että sain ensimmäiset sydänkohtaukset 23 vuotiaana. Vihdoin 27 vuotiaana pääsin sairaseläkkeelle. Tuskin olisin elossa jos vielä kävisin töissä. Paniikkihäiriö on vakava sairaus.




En tiennytkään.

Vierailija

Olen lapsesta asti ollut arka ja ujo, pelännyt tulevia asioita. 20v lääkärin diagnoosi oli keskivaikea paniikkihäiriö. Opiskelin lähihoitajaksi vaikka pelot olivat kovat ja jännitti kovin aina uudet harjoittelujaksot. Työelämään ei ollut helppo siirtyä opiskelun jälkeen kovin oli kamppailua joka päivä, silti olen koittanut olla oireista huolimatta töissä, olen syönyt useamman vuoden Cipralex 20mg ja välillä ohessa myös Diapamia koska lihasten jännittyneisyyteen. Työelämää olisi vielä jäljellä n. 30v , et laiskuudesta ei ole kyse! Olisi niin ihana olla ilman oireita eikä aina olla kovin ahdistunut ja jännittynyt. Joka päivä elämä on tämän sairauden kans kamppailua! Mut elettävä on ja jaksettava!

Vierailija

Elämä jo joka päiväistä kamppailua, edes lapsia en voi hankkia, raskausaika pelottaa, en voisi lääkitystä lopettaa. On vaan oltava lapseton senkin takia. Paniikkihäiriö sairauden kans eläminen on joka päiväistä kamppailua. Jäisin mielelläni eläkkeelle, mulla on vasta ikää mittarissa 30v. Uudet työpaikat pelottaa hurjasti, olen luonteeltani tunnollinen ja ahkera, en laiska vaikka niin usein niin ajattelevat et se on vaan laiskuutta, vakava sairaus se on! On mentävä päivä kerrallaan vaan eteenpäin, se on onni kuka ei tuu sairastuu tähän kyseiseen paniikkihäiriöön.

Vierailija

kehittyä isäni kuoleman jälkeen. Meni jokunen vuosi ennen kuin tajusin, että ahdistus johtuis paniikkikohtauksista. Kassajonoissa seisominen oli kauheaa, ja tavaroiden lastaaminen hihnalle. Tuntui että pyörryn. Myös junassa ja bussissa tulee ahdistusaaltoja.



Raskauksien aikana olen voinut hyvin, ei merkkiäkään paniikista,mutta nyt 3 lapsi 3 kk ja oireet alkavat palailemaan :( Söin ennen raskautta puolisen vuotta sepramia, mutta se vei orgasmit kokonaan, muuten se kyllä auttoi oloon.



En haluaisi taas alkaa syömään niitä lääkkeitä. Kokeilen nyt D-vitamiiniannostuksen nostoa ja omegaa...



KYllä tämä on vitsaus. Aina maha sekaisin kun pitäisi johonkin lähteä. Joka paikassa katsoo, että missä on lähin vessa :(

Vierailija

Täällä myös yksi kohtalotoveri.



Kassajonot (esim. kaupoissa) on itselleni tällä hetkellä ne pahimmat: oman vuoron odottelu toimettomana, kädet & sormet kylmenee ja menee tunnottomiksi, kädet alkaa täristä, sydän pamppailee niin lujaa ja äänekkäästi, että se meinaa tulla rinnasta ulos, jalat menee veteliksi, hengitys salpautuu, pyörryttää, päätä särkee, silmissä sumenee, koko elimistö huojuu kuin humalaisella, katse etsii pakopaikkaa ja tekee mieli paeta koko tilanteesta mahd. nopeasti... Ja jokaisen kohtauksen jälkeen menee vähintään tunti - kaksi tuntia että tokenee suht'normaaliksi ja saa elimistön rauhoittumaan.



Ilman beetasalpaajia jäisin vangiksi kotiini ja joutuisin lopettamaan kaikki sosiaaliset suhteeni miestäni ja ihan läheisimpiä lukuunottamatta. Itselläni ei ole paniikkihäiriötä diagnosoitu, mutta selkeästihän paniikkikohtauksia nuo ovat. Tätä on jatkunut jo reilusti yli kymmenen vuotta. Näin jälkeenpäin ajatellen olen kärsinyt samasta vaivasta jo lapsuudesta lähtien, joskin lievempänä.

Sivut

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat