Vapaaehtoinen luopuminen oman lapsen huoltajuudesta. Mitä mieltä?

Vierailija

Herra X ilmoitti, että voisi hyvin antaa oman lapsensa huoltajuuden lapsen äidin uudelle miesystävälle. Samalla tämä herra X katsoi, että vanhemmuus voisi jatkua kuten ennenkin, ihan vaan kaveripohjalta...



Mitä ajatuksia tämä herättää? Mitä ajattelet ihmisestä, joka ajattelee näin?



Sekä herra X että "uusi isä" ovat ihan tavallisia suomalaisia miehiä, keskivertoa kaikin puolin.

Kommentit (5)

Vierailija
Viesti

Lapsen huoltajuutta ei ole mahdollista luovuttaa äidin uudelle miesystävälle. Huoltajuudesta voi kyllä luopua, jos lapselle jää yksi huoltaja, mutta uusi miesystävä ei voi saada tämän lapsen huoltajuutta millään muulla keinolla kuin adoptoimalla. Silloin isän ja lapsen suhde katkeaisi virallisesti kokonaan, isällä ei olisi elatusvelvollisuutta eikä tapaamisoikeutta eikä lapsi perisi isäänsä. Harva vanhempi on valmis hylkäämään lastaan tällä tavalla enkä voi kuvitella, että ratkaisu olisi lapsenkaan kannalta hyvä, varsinkin jos hän tuntee isänsä.



Tavallisen huoltajuuden (jonka siis voi saada vain lapsen biologinen vanhempi tai joissakin tapauksissa viranomainen tai sijaisvanhempi tai adoptiovanhempi) ohella on olemassa oheishuoltajuus, jota voi hakea oikeudelta, mutta oikeuden ei tiedetä koskaan antaneen sitä vanhemman uudelle puolisolle. Näin halutaan antaa voimakas viesti, että Suomessa pidetään lapsen ja hänen biologisen vanhempansa suhdetta isossa arvossa. Ei haluta lainkaan tuoda vanhempien mieleen sitä ajatusta että oman isän tai äidin voisi korvata isä- tai äitipuolella.



Ja sitten vielä se yksityiskohta, että luopumalla huoltajuudesta ei voi laillisesti luopua elatusvelvollisuudesta. Tässäkään suhteessa isä ei ilmeisesti tiedä mistä puhuu - luultavasti hän ajattelee antaa isäpuolen maksaa lapsesta kun kerran isäpuoli saa lapsesta kaiken ilonkin. Onhan arjen eläminen lapsen kanssa suuri etuoikeus.



Vierailija
Viesti

Herra X tosiaan kuvitteli, että pääsee eroon elatusvelvollisuudesta. Tapaamisten sen sijaan hän ajatteli jatkuvan kuten ennenkin; ihan säännöllisesti, melko tiuhaan tahtiin. Hän olisi halunnut äidin uuden miesystävän ilmoittavan adoptiohalukkuudestaan, vaikkei henkilökohtaisesti tuntenut ko. miestä.



Lisää mielipiteitä?



ap

Vierailija
Viesti

Haluan huomauttaa, että laki ei tunne sellaista, että vanhemmalla olisi tapaamisoikeus. Vaan lapsella on vanhempiensa tapaamisoikeus!



Oma ex:ä koittaa keksiä koko ajan kaikkia keinoja, miten voisi välttää elareiden maksamista... yrittänyt vaikka mitä ihmeellistä ehdotlla.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat