Kommentit (15)

Vierailija

Minä olen miltei nelikymppinen äiti, jonka vanhin lapsi on jo lukioiässä. Tänä jouluna on ensimmäinen oma joulu: olemme omassa kodissamme ihan omalla porukalla. Tähän asti ollaan joka joulu pakattu laukut, rattaat, lahjat sun muut ja rampattu milloin missäkin, joko sukulaisissa tai ulkomailla. Nyt on ensimmäistä kertaa sellainen joulu, että me emme mene mihinkään, vaan meille saa toki tulla, mutta me emme pakkaa yhtäkään matkalaukkua. En kuitenkaan stressaa, vaan nautin, hieman jopa jännittää nähdä millaisia perinteitä meille muodostuu. Kaikkein eniten odotan kuitenkin sitä, että saamme vain olla.

Vierailija

Jokainen viettää joulua toki omalla tavallaan. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Minulle joulu merkitsee sitä että saa olla oman perheen kanssa ja syömme yhdessä ja nautimme toistemme seurasta.

Hensu

Itse koko lapsuuteni reissannut joulut paikasta toiseen, koska vanhemmat olivat eronneet. Tein 16 vuotta sitten esikoisen synnyttyä päätöksen, että enään ei reissata. Ne ketkä meidät haluaa nähdä ovat tervetulleita meille. Välillä on ollut tupa täynnä porukkaa ja välillä on oltu ihan vaan perheen kesken. Paras päätös ikinä! Tänä jouluna on taas tupa täynnä❤️

Vierailija

Vaihtelee tilanteen mukaan mutta tällä hetkellä mulle oma joulu olisi täydellinen ilman anoppia. Appikset ovat olleet meillä AINA (ja anoppi yksin apen kuoleman jälkeen), eli minä - perheen avulla toki - olen aina järjestänyt joulun meille. Toki hänellä on muutakin perhettä ja sukua mihin mennä mutta ei....

Haaveilen siitä että edes kerran olisi vain mies, minä, lapset, miniä ja lapsenlapsi. Lähtisimme johonkin landelle tai Alpeille, nauttisimme rauhasta ja yhdessäolosta ja pääsisimme kaikki valmiiseen pöytään.

Mun joulu alkaakin vasta joulupäivänä kun muut ovat lähteneet ja saan kuljeskella pyjamassa, syödä suklaata, katsoa leffoja tai lueskella. Ruokakin on valmiina ja vain lämmitetään.

Vierailija

Jutussa kiinnitti huomiota ajatus äidin ja appivanhempien kutsumisesta ja tälle saatu täystyrmäys. Itse olemme nimittäin samassa tilanteessa. "Kaikki" kysyvät ja ole olettavat että kutsumme isovanhemmat meille nauttimaan valmiista joulupöydästä. Erityisesti näin kun isäni kuolemasta on alle vuosi. Mutta ei äitini ei missään nimessä halua tulla meille, ei, ei, ei. "Vieraisiin paikkoihin näin vanha ihminen..." No, olemme sitten omillamme ja saamme kuulla suvulta kuinka olemme hylänneet yksinäisen äitimme yksin kotiinsa.(Käymme kyllä hänen luonaan, mutta ei aaattona.)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Jutussa kiinnitti huomiota ajatus äidin ja appivanhempien kutsumisesta ja tälle saatu täystyrmäys. Itse olemme nimittäin samassa tilanteessa. "Kaikki" kysyvät ja ole olettavat että kutsumme isovanhemmat meille nauttimaan valmiista joulupöydästä. Erityisesti näin kun isäni kuolemasta on alle vuosi. Mutta ei äitini ei missään nimessä halua tulla meille, ei, ei, ei. "Vieraisiin paikkoihin näin vanha ihminen..." No, olemme sitten omillamme ja saamme kuulla suvulta kuinka olemme hylänneet yksinäisen äitimme yksin kotiinsa.(Käymme kyllä hänen luonaan, mutta ei aaattona.)

Me ei olla edes kutsuttu heitä koskaan vaan tämä on ollut automaattinen oletus ja itsestäänselvyys että tulevat meille (mun vanhemmat kuolleet jo yli 20v sitten).

4

Vierailija

Välillä on vaan loukattava ihmisiä, että voi itse olla onnellinen. On surullista jos perheen yhteiset pyhät menevät suorittamiseksi. Meillä oma joulu joka vuosi jo ennen lapsia. Sukulaisten luokse ehtii kyllä joulun jälkeenkin.

Queen

Joulu on ehkä vuoden juhlista se, jossa on eniten tunnevirityksiä. Olen myös nelikymppinen ja viettänyt erilaisia jouluja elämäni aikana. Mitään velvoitteita tai juurtuneita perinteitä meillä ei onneksi ole. Ex-mieheni inhosi koko joulua ja ekaluokkalainen poikani rakastaa sitä. Joskus nuorempana kaipasin jotain mikä toistuisi vuodesta toiseen, mutta nyt olen huojentunut siitä, ettei mikään velvoita. Meillä joulua vietetään vapaasti. Tehdään ruokaa, joka oikeasti maistuu, eikä ole pakko syödä perinneruokia. Ollaan, luetaan ja syödään hyvin.

Vierailija

Äitini kuolemaan asti vietin kaikki joulut lapsuudenkodissani, se oli vaan itsestäänselvyys. Mutta äidin kuoleman jälkeen tuli halu muutokseen. Pari joulua vietettiin isolla porukalla palmujen alla, se oli ihanaa mutta niin kallista, ettei sitä voi joka vuosi tehdä. Muutama oma perinne meillä on jo lasten kanssa. Nautin siitä että joulua voi viettää omassa kodissa omalla tavalla, esim meidän joulupöytä on hyvinkin poikkeava.

Tuntuu vaan etten saa kiinni sitä taianomaista tunnelmaa mitä oli lapsuudenkodissa. Mutta omat lapseni olen saanut täysin jouluihmisiksi joten teen kai jotain oikein.

Joulu hukassa

Olen hämmästynyt että vanhemmat eivät halua tulla. Toisaalta en tiedä miksi olen, sillä meillä appivanhemmat jaksavat myös yllättää ja useimmiten vähemmän positiivisesti.

Vierailija

No minulla anoppi aloittaa jo lokakuussa valitusvirren kuinka inhoaa joulua eikä halua sitä viettää kun ei kiinnosta yhtään passata muita. Joka joulu sanon, että kuule älä laita joulua, ja me ainakin vietetään enemmän kuin mielellään joulu oman perheen kanssa kotona. Ja sehän ei kelpaa, Ei anopille eikä miehelleni. Eli joka hiivatin joulu ajetaan joulupäivänä anopille syömään ja kuunnellaan se valitusvirsi . Ja vielä helmikuussa jos käydään jonkun anopin sukulaisten luona, kuullaan siitä kuinka oltiin taas menny jouluna sinne vaivoiksi vaikka toinen on vanha ja väsynyt.

Joo, en itsekään tajua miksi en ota avioeroa.

Vierailija

Se siitä kotiäitiyden haastavuudesta. Lapset leikkii keskenään ja mamma somettaa.

Samaan aikaan mies raataa työelämän oravanpyörässä.

Vierailija

Olen kiitollinen vanhemmilleni, jotka joustivat asiassa viime jouluna. Meille syntyi syksyllä toinen lapsi. Vauvavarusteiden ja esikoisen lahjojen roudaaminen 600 km päähän olisi tuntunut liian työläältä. Lisäksi meillä on nykyään isompi asunto kuin vanhemmillani. Vietimme siis joulua ensimmäistä kertaa kotona meillä. Vanhemmatkin lopulta tykkäsivät ja nauttivat olostaan. He totesivat muutaman kerran, että "ai näinkin voisi homman hoitaa". Täytyy myöntää, että joulun laitossa oli oma hommansa, vaikka aika moni asia tuli meille valmiina. Tänä jouluna on taas vaihteeksi mukava mennä valmiiseen pöytään.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
No minulla anoppi aloittaa jo lokakuussa valitusvirren kuinka inhoaa joulua eikä halua sitä viettää kun ei kiinnosta yhtään passata muita. Joka joulu sanon, että kuule älä laita joulua, ja me ainakin vietetään enemmän kuin mielellään joulu oman perheen kanssa kotona. Ja sehän ei kelpaa, Ei anopille eikä miehelleni. Eli joka hiivatin joulu ajetaan joulupäivänä anopille syömään ja kuunnellaan se valitusvirsi . Ja vielä helmikuussa jos käydään jonkun anopin sukulaisten luona, kuullaan siitä kuinka oltiin taas menny jouluna sinne vaivoiksi vaikka toinen on vanha ja väsynyt.

Joo, en itsekään tajua miksi en ota avioeroa.

A p u a ! Pitäiskö ukon mennä äitinsä luo ihan yksin? Kyllä nää joulut on stressaavia yhelle sun toiselle kun täytyy pitää kaikki tyytyväisinä ja silti kukaan ei oo, vähiten ite.

Vierailija

Esikoisemme oli 26 vuotta sitten parin kuukauden ikäinen, kun mieheni oli tiukasti sitä mieltä, että menemme joulunviettoon hänen äitinsä luokse. Minä en ollut lähdössä mihinkään. Itsenäisyyspäivänä läksimme käymään mieheni sisaren luona. Matkaa oli noin puolet siitä mitä anopille. Menomatka sujui kitkatta vauvan nukkuessa, mutta palatessa poika huusi kuin syötävä koko matkan eli toistasataa kilometriä (taisi rauhoittua päästessään syliin, mutta eihän häntä voinut siinä pitää, kun turvaistuin oli selvä juttu).

Sen jälkeen ei puhuttu anopin luokse menosta mitään ennen talvilomaa, ja joulut olemme olleet tiukasti kotona. Kummankaan vanhemmille ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisivat tulleet meille, eikä asiasta tarvinnut edes puhua, koska molemmilla tahoilla oli sisaruksiamme lähempänäkin.

Niin, omille vanhemmilleni oli vielä huomattavasti pitempi matka, ja heidän kotinsa olisi talvella ollut varsin ahdas.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Uusimmat

Suosituimmat