Viime kesä oli sellainen ihana rakkauden ja reissaamisen kesä Ison Herran kanssa. Osasin aavistella, että arki ei ihan yhtä ihanaksi voi muodostua, enkä väärässä ollutkaan. Koko syksy on ollut sellaista hakemista. Kuinka paljon etäsuhteessa pystyy näkemään toisiaan? Tai jopa että kuinka paljon edes haluaa nähdä?

Kesällä tosiaan oltiin paljon reissussa. Niin lasten kanssa kuin ilman. Tuntui että kotona käytiin vain vähän kääntymässä, ja sitten taas mentiin. Enimmäkseen yhdessä. Arki ei ollut läsnä, elämä oli ihanaa ja helppoa. Mutta sitten tosiaan tuli syksy ja arki. 
 
Arki tarkoittaa sitä, että jos Iso Herra on meillä yötä, hänen täytyy lähteä aamulla viiden - puol kuuden maissa ajelemaan, että ehtii töihin. Jonkun aikaa se yritti sellaista noin kolmen arkiyön meillä viettämistä. Eihän se sitä myöntänyt, mutta minusta näytti siltä että ukko alkaa sipata.
 
Toisaalta minäkään en ole kokenut helppona sovittaa häntä meidän arkeen. Iso Herra nimittäin ei ole mikään talousihminen. Vahingosta viisastuneena en päästä häntä enää keittiööni, enkä anna hänen siivota tai mitään sellaista. Minulla ei riitä energiaa tehdä noita asioita perästä uudestaan, enkä todellakaan jaksa tässä vaiheessa elämää alkaa kouluttamaan ukkoa ihan nollasta. Okei, kaikki ei ole käytännöllisiä talousihmisiä. Hankalaa vaan, kun on tottunut niin lapsuudenkodissa kuin pitkässä avioliitossa siihen, että hommat jaetaan. Totta kai olen tottunut tekemään kaiken itse, kun olen tässä useamman vuoden yhden aikuisen lapsiperhetaloutta pyörittänyt. Mutta kyllä se vähän risoo, että vaikka saman katon alla olisi toinenkin aikuinen, niin silti teen kaiken edelleen itse, kun toinen räplää sohvannurkassa puhelinta. Hänestä ei siis ole minulle apua arjessa. Väsyneenä asia kääntyy itse asiassa niin päin, kärjistetysti, että hän on minulle lisärasite - yksi lisäsuu ruokittavaksi, yksi lisää, joka minun pitää huomioida. En saakaan lösähtää reporankana sohvalle, kun olen saanut lapset nukkumaan. Tai saan, mutta siinä on se toinenkin, joka kaipaa interaktiota. Arki ei yhtäkkiä tunnukaan asialta, jonka haluaisin jakaa.
 
Ja sitten kun tuollaisia ajattelee, niin tulee fiiis, että tunnenko minä nyt vääränlaisia asioita - kuitenkin suht tuoreesti kihlautuneena. Olisiko kamalaa, jos haluaisi parisuhteen lähinnä lapsivapaille? En edes kuvittele löytäväni vertaistukea, joten kysytään sen sijaan, että miten teillä arjen jakaminen sujuu?
 
Terkuin
Miima
 
Lisää aiheesta tunnisteella Trouble in paradise

Kommentit (16)

Vierailija

Mulla lähes samanlainen tilanne ja olen tämän tilanteen kanssa jumissa enkä tiedä mikä oliS paras ratkasu. Mikää ei tunnu oikealta ratkasulta

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

No voi hitsi, toi on kyllä paha, jos kaikki ratkaisut tuntuu huonolta :( Omassa tilanteessa kuvittelisin, että paras keskittyä suhteessa siihen, mikä tuntuu hyvältä, eli lapseton yhteinen aika, ja jättää vaan vähemmälle sitä lapsiarkea jos se ei tunnu niin hyvältä. Tehä niin kuin itsestä tuntuu hyvältä. Muuten voi mennä pöpelikköön. Toki sitten jos osapuolilla on erilaiset näkökannat siitä, mikä tuntuu hyvältä, niin voipi olla hankalampi... Tsemppiä sinne, toivottavasti löydätte sellaisen molemmille sopivan tavan olla yhdessä! :) 

Petu

Meilläkin mekolailla samanoloinen tilanne, tosin meillä molemmilla lapsia, minulla koko ajan hänellä 2 vkoa/kk. Minustakin tuntuu, että hänen lapsivapaansa eivät aina ihan istu meidän arkeen, tuntuu, että minun kuormani kasvaa vaikka tämä ei ihan toivoton kotihommissa olekaan..Meillä hiertää suhtautuminen lapsiin (minun lapsiin) jotka siis ovat lähes koko ajan läsnä. Niinä harvoina lapsivapaina hetkinä elämä on ihanaa, arki aina ei. Ihanaa (?) kuulla että meitä on muitakin!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Iso Herralla on myös lapsia, mutta he on hällä vain joka toinen vkl, joten eivät ole varsin arjessa läsnä. Minun ja sinun lapsista mun pitää kans jossain vaiheessa kirjoittaa - ei varsinaisesti hierrä, mutta...

Tuo on kyllä paha juttu, jos sinulla ei ole lapsivapaata, ja miehellä hiertää joku lasten kanssa olemisessa :( Me sentään voidaan synkronoida lapsivapaat ja keskittyä silloin parisuhteeseen. Kyllähän vertaistuki on aina ihanaa - että joku tajuaa, vaikka se ei olekaan ihanaa, jos muillakin tulee harmaita hiuksia jostain asiasta! Tsemppiä teidänkin arkeen!

Vierailija

Saanko kysyä tietääkö sun mies että pidät blogia ja kirjoitat tällaisestakin aiheesta joka ei ole se kaikista helpoin käsiteltävä. Kaikkinensa siis, tuokin aspekti miten huomioida ne sun ja mun lapset. Anteeksi jos on liian henkilökohtainen kysymys, en kysy pahalla. Ehkä voitkin ajatella niin että jos miehesi lukee nämä ja pystytte keskustelemaan tällaisista niin olettekin aika vahvoilla. 

Vierailija

Kuulostaa kyllä aika huolestuttavalta. Minulle parisuhteessa on tärkeintä arjen jakaminen, se tunne etten ole yksin vaan saan jakaa elämäni toisen kanssa. Lapsivapaita en pidä oikein normaalina elämänä, enkä niiden varaan oikein parisuhteen ylläpitoa laskisi.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Ymmärrän tuon näkökannan, ja ajattelin itsekin noin ennen. Silloin kun olin naimisissa, luin jutun, olisko ollut Anna-Leena Härkönen tai joku joka oli naimisissa mutta heillä oli omat kodit erikseen. Mietin että mitä ihmettä, miten toi muka toimii. Mutta nyt erottuani ymmärrän oikein hyvin! Ei kaikki parisuhteet ole samanlaisia, eikä kaikki elämäntilanteet ole samanlaisia, joten uskon kyllä että voi olla erilaisia, ja silti toimivia tapoja elää ja toimia myöskin parisuhteen kannalta :)

titti / Tittin elämää

Mä mietin pitkään miten muotoilen tän, etten loukkaa sua tai sun puolisoa, koska se ei todellakaan ole tarkoitus. Tämä on mun mielipide ja mietittynä lähinnä omalle kohdalle. Mutta siis ymmärrän toisaalta miltä sinusta tuntuu. On varmasti raskasta pyörittää rumbaa yksin ja sitten ärsyttää kun toinen ei osallistu jos siihen on koko elämän ajan tottunut, että puolisot on tasavertaisia myös kotitöissä.

Mä oon sitä mieltä, ettei toista voi kouluttaa. Se joko osallistuu tai sitten ei. Tilanteen joko hyväksyy tai sitten ei. Ei kannata jäädä katkeroitumaan, eikä siihen tilanteeseen että kaipaa seuraa viikonloppuisin/vapailla. Sillon tuntuu, että se voisi viedä pidemmän päälle voimavarat.

Kyllä huomaavainen ihminen osallistuu arkeen ainakin kysymällä voiko olla avuksi. Jos ei kuulu luonteenpiirteeseen, niin tuskin se siihen koskaan tuleekaan - aika kyynistä, mut hyvin usein aika totta.

Kannattaa miettiä yhdessä mihin on valmis ja mitä tulevaisuudelta haluaa. Joskus joka tapauksessa on hamassa tulevaisuudessa edessä se aika, että lapset on "lentäneet pesästä" ja on sitä kahdenkeskistä aikaa. Haluaako silloin katsoa, kun toinen syö sipsejä sohvalla ja pelaa miinaharavaa vai haluaako tehdä asioita yhdessä, niin iloisia kuin niitä vähemmänkin iloisia eli wc:n pesua ym.

Tsemppiä joka tapauksessa! :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Ei kyse ole siitä ettei hän haluaisi osallistua - kyllä haluaisi, mutta tarvitsisi nimenomaan sitä opastusta, mihin mulla taas ei ole energiaa yhtään. On varsin huomioiva ja huomaavainen kyllä, ei siitä ole kyse eikä puute. Eli ihan hermojani säästääkseni teen kaiken itse. Jos me asuttais yhdessä, meillä kävisi siivooja. 

titti / Tittin elämää

Okei :) Mä käsitin siis ihan väärin tämän!

Mä oon oppinu vähän olemaan nipottamatta ;) Mulla on astioille ja vaatteille ja kaikille omat paikat kodissa mihin aina ne laitan. Jos mies tai joku muu laittaa ne eri kohtaan, niin ihan sama, kyllä ne sieltä viimeistään kysyttäessä löytyy :) Oon kyllä monesti sanonut, et mulla ei hermot kestäis jos meillä kävis siivooja - nipottasin sille varmaan joka asiasta ja ikisestä tahrasta mitä löytäisin (kun maksaisin siitä) :D :D 

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Joo, on ihan eri asia kun nuorena ennen lapsia muuttaa yhteen, ja sitten ne käytännöt löytyy siinä matkan varrella ja niihin kasvetaan yhdessä. Kuin sitten tällainen, että on olemassa hyvin pitkälle hioutuneet tavat toimia, joihin toinen tulee ulkopuolelta ja koittaa jotenkin sopeutua. Meillä ei yhteenmuutto ole mahdollista lähivuosina, mikä on varmaan ihan hyväkin. Voi nyt opetella vähitellen, miten niitä arkia saisi yhtenäistettyä. Yhteenmuutto olisi mulle varmaan liian raju kulttuurishokki tässä vaiheessa. Enkä kyllä tiedä miten minäkään sen siivoojan kanssa osaisin olla, mutta eipähän ole tämän hetken murhe :D

Vahteristonemäntä

Kiperä tilanne. Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat, vaikken ole vastaavassa tilanteessa ollutkaan. Osittain matkatyötä tekevän miehen vaimona ja kohtalaisen suuren oman tilan tarvitsevana persoonana tasapainottelen myös säännöllisen epäsäännöllisesti erillään- ja yhdessäolon välillä.  Mutta tuosta juurtuneiden tapojen yhteensovittelusta minulla ei ole tietenkään käytännön kokemusta. Voin kuvitella, että pohdituttaa kerran jos toisenkin.

Aikuisella ihmisellä on omat tapansa tehdä asioita ja elää arkea, eikä sitä ole helppo muuttaa, eikä tosiaan välttämättä edes haluaa muutokseen. Miksi muuttamaan toimivaa arkea. Haastetta riittää ja kompromissi taitaa olla ainoa mahdollisuus.

Lisäksi meillä ihmiseläjillä on kovin erilainen tarve asioiden jakamiseen ja yhdessäoloon: toinen haluaa aina kyhnätä kylki kyljessä, kun toinen tarvitsee enemmän omaa tilaa. Lisäksi läheisyydentarve vielä vaihtelee eri ikäkausina ja elämänvaiheissa, eikä välttämättä osu parilla samoihin aikoihin. Törmäyksiähän siinä tulee.

Meidän huushollissa arjen jakaminen sujuu melko mukavasti nykyisin, kun molemmilla on myös omat juttunsa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen puuhailemme kumpikin yleensä arkisin omiamme, viikonloppuiltaisin vietämme sen sijaan yhteistä aikaa. Nykyään ei onneksi enää tarvitse tuntea huonoa omatuntoa siitä, että haluaa olla yksinkin. Minä tarvitsen lasten kanssa vietetyn äänentäyteisen päivän jälkeen yksinoloa ja hiljaisuutta!

Omakotitalossa melkein maalla käy luvattoman helposti niin, että mies hoitaa "ulkotyöt" ja nainen kodin kuten silloin ennen vanhaan. Näin on meilläkin. Onneksi lapset hoidetaan yhdessä ilman erillistä vääntöä (vaikkakin minulla päävastuu ja aikatauluvastuu) ja mies siistimpänä tyyppinä (näinkin voi olla!) auttelee minua myös kotihommissa, kun tiskipöydän tilanne alkaa häntä ahdistaa.

Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Asioista niiden oikeilla nimillä ja rehellisesti. Ei kai tuohon ole muuta ratkaisua :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Mä olen huono tekemään kompromisseja, en sitten yhtään tykkää niistä, kun mulle se tarkoittaa samaa kuin asian huonontaminen :D Nojoo, sitähän se vaatii aina välillä, vaikkei siitä tykkääkään.

Meillä on tällainen introvertti-ekstrovertti-asetelma, mikä tekee myös oman vivahteensa hommaan - ei vaan aina voi tajuta miten toinen ei voi tajuta :D Minä todella tarvitsen myös omaa aikaa, yksin olosta saan voimia. Toisella taas toisinpäin. Tässäkin yks postauksen arvoinen teema muuten!

Kiva että teillä on löytynyt molemmille sopiva elämänrytmi! Tosiaan ymmärrän tuon yksinolon tarpeen paremmin kuin hyvin!

Jooh, puhua pitäis, sitähän ne jaksaa jauhaa. Mulle ei ole puhuminen koskaan ollut se luontainen tapa käsitella asioita, vaan kirjoittaminen. Jos mä kirjoittaisin ja hän puhuis ;D

anna-81

varmasti juurikin tuollaisia haasteita voi olla uudessa suhteessa. Ehkä mieluummin puhuisin haasteista kuin ongelmista kuitenkin. Puhuminen on varmasti hyvä, mutta ehkä sitä voisi tehdä vähitellen ja toista tunnustellen. Mun on ainakin hankala asennoitua puhumiseen, jos tuntuu että toisella on tietty näkökanta, josta ei luovu. Ja jos on vähänkään epäreilu asetelma niin menen itse helposti ihan lukkoon. En osaa ilmaista itseäni kovin hyvin puhumalla ja monet läheiset sen tietävätkin.. Kyllä ne asiat siitä kuitenkin selviävät varmasti.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Juu, haasteita on, ja monenlaisia. Minulle tosiaan kirjoittaminen on paljon selkeämpää kuin puhuminen, ja puhumisessahan on tietty sekin puoli, että se, jolle puhuminen on taas luontaista, vie keskustelua haluamaansa suuntaan eikä välttämättä osaa sitten kuunnella sitä vähäsanaisempaa osapuolta.

Ei me missään kriisissä olla, jos tästä nyt sellaisen kuvan saa :D Kunhan pohdiskelen. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blog archive

2016
2015
2014
2013
2012