Minä en ole koskaan ymmärtänyt kesämökkeilyä. Siis että ostat mökin jostain näreesta, ja sitten kauheella stressillä reissaat koko kesän edes takas. Ja aina siihen samaan näreeseen. Ja sitten jos se vielä kaiken lisäksi on joku alkeellinen ja jatkuvaa laittamista vaativa. Itikoita ja sen sellaista. En voi käsittää. 

Talvimökkeily sen sijaan on minun makuuni! Siis että vuokraa mökin jostain laskettelurinteen läheisyydestä. Toki sopivasti varustellun. Päivän laskettelee ja ulkoilee ihanan lumisissa maisemissa, illalla saunoo ja ihastelee takkatulta. Ja seuraavalla reissulla voi vaihtaa maisemaa! 

Me ollaan täällä Levillä siis joulunvietossa. Perjantaina pitäisi kotiin lähteä. Surkeaa! Mulla on aina vaikeeta palata näiltä joulureissuilta kotiin. Lapissa on niin hurjan kaunista! On koko ajan jotenkin kepeä olo siitä hyvästä! Ehkä olen sielultani lappalainen. Vietin lapsuuteni Sodankylässä, enkä sitä edeltävää aikaa muista lainkaan, joten varmaankin sinne juureni jätin. Milloinkahan pääsisi taas takaisin?

Onko muita talvimökkeilijöitä, vai ootteko ihan kesämökkikansaa?

Terkuin 

Miima 

Kommentit (10)

hennan1k
Liittynyt25.4.2016

Katsoin, että olette olleet Ylläksellä kun ihan samanlaisia kuvia odottaa mun blogissa julkaisua :D Ihana Lappi, mä oon ihan rakastunut!

Kati Ei ihan vielä

Niin no! Itse en ole laskettelusta koskaan innostunut. Toki olen lajia useammankin kerran kokeillut. Lisäksi kylmänarkana en varsinaisesti tykkää ulkoilusta talvella :D Lapissa on kyllä äärimmäisen kaunista! Jos lähtisin talvella Lappiin, niin en ehkä majoittuisi lähellekään turistirysiä. Olenko siis kesämökki-ihminen? En tunnusta, vaikka sitä kesämökkeilyä on tullut harrasttettuakin. Yöksi en tosin ole koko aikuisikänäni näreeseen jäänyt. Yök. Kotona on paras.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Viluinen olen itsekin, mutta sehän on pukeutumiskysymys. Mulla loppui palelu kun ostin kalliin untuvatakin!
Kotiin on kyllä kiva tulla nukkumaan, etenkin jos varustelussa puutteita!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Huh! Meillä sentään pitäisi olla kotonakin vähän lunta, vaikka on se kuulemma vajunut. Mutta ei mitään tähän talven ihmemaahan verrattuna.

Vahteristonemäntä

Voih, mitkä maisemat siellä taas kerran! Upeaa.

Mökkeilemme läpi vuoden, kun on mahdollisuus käyttää appivanhempien jotakuinkin talviasuttavaa mökkiä. Kesällä tulee käytyä kieltämättä tiheämmin, kun silloin matka taittuu nopeammin, sähkön ja sisävessan puuttuminen ei tunnu kovin merkittävältä ja pääsee uimaan. Mutta joo - en voi itsekään sietää itikoita ja paarmoja, jotka kieltämättä haittaavat kesällä mökkeilystä nauttimista.

Jäin ihan miettimään, että olenko mökki-ihminen vai en. En osaa sanoa. Mökki ei ole ollut oma valinta, vaan on tullut miehen mukana "kaupan päälle". Lapsuudenkotini oli enemmän ihmisten ilmoilla kuin nykyinen koti, joten en tällä hetkellä kaipaa mökkeilyn tuomaa luonnonrauhaakaan. Vuokramökeillä olen käynyt muutaman kerran ja ne ovat olleet mukavia kokemuksia.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Jos jonkun mukana tulisi kaupan päälle joku tasokas mökki, niin ehkä voisin joskus vierailla :-D mihinkään alkeelliseen en lähtisi vaikka miten tulisi bonuksena :-D

Rva Kepponen

Upeita kuvia!
Minä en ole mökki-ihminen, mutta koska appiukko on omaansa meille lainannut, niin sitkeästi olen siellä kesäisin käynyt oleleilemassa ja välillä on ollut aivan ihanaa, kurjaa ei oikeastaan koskaan. Olen jo vähän pelännyt, että kasvaako minustakin tuleva mökkihöperö, joka jättää ilomielin kesälomareissut väliin ja hautautuu mökille ;)

Talvimökkeily hiihtokeskuksessa jossain mukavasti varustellussa mökissä kelpaa minulle aina :) Etenkin kun Helsingin talvet ovat olleet viime vuosina lähes lumettomat :(

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Kiitos :) Mulla ei ollut kameraa mukana, joten puhelinkuvia joutuu jakamaan, mut onneksi nekin on nykyään jo ihan ok-tasoisia!

Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että mökille hautautuminen ei näyttäytyisi uhkakuvana sun kohdalla ;D Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. 

Talvet on alkaneet muuttua "talviksi" täälläkin Itä-Suomessa, mutta tämä talvi on onneksi petrannut edellisiin verrattuna, kun lumi tuli aikaisin eikä ole sulanut kokonaan vaikka plussakelejä on välillä tullut uhkaamaan. Vaikka minusta hanki saisi olla ainakin puolimetrinen, niin pääasia, että on valkoista eikä mustaa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat