Miksiköhän kaikenlaiset katastrofit tulee ryppäinä? No pitää varmaan olla kiitollinen, että ei ole kyse ihmishengistä eikä terveydestä - aineellisista vahingoista, tulonmenetyksistä, stressistä ja ihmissuhdesopasta vaan. Näihin ei (ainakaan kovin nopealla aikataululla) kuole.

Pienimmästä päästä ongelmia on nyt yksi rengas, joka aiheuttaa paljon päänvaivaa. Ajoin autolla ennen Rukan reissua ihan tässä keskusta-alueella pimeän aikaan kuoppaan (ihan rajoitusten mukaan 40km/t), ja se oli aikamoinen tärsky. Ensin vaikutti, että renkaaseen ei kaikesta huolimatta tullut mitään - ajelin sillä monta päivää, mutta kun palattiin reissusta, niin rengas olikin tyhjentynyt. Iskä käytti rengasta huoltsikalla, eikä siellä löydetty vikaa, meinasivat että se oli vaan jotenkin mennyt rutulle täräyksestä eikä siksi pitänyt ilmaa. Rengas oli ok päivän pari, ja sitten en käyttänyt autoa viikonloppuna. Niin eikös se maanantaiaamuna ollut taas tyhjä, kun olisi pitänyt kiirehtiä yhtä lasta hammaslääkäriin ja toista eskariin! Autolla olisin saanut molemmat hoidettua, mutta kävellen piti hälyttää apuja pikana. Uusintakäynnillä huoltsikalla löydettiin renkaasta viimein reikä. Tietenkin sellaisesta paikasta, että sitä ei voi korjata. Eli uusi rengas. Ja tietenkin se nyt sattuu olemaan sellainen vähän harvnaisempi malli, jota ei ole heti saatavilla. Tulee ehkä loppuviikosta naapurikaupunkiin.

Kaiken tämän lisäksi myös vanhempieni tila-auto delasi paluumatkallamme Rukalta. Päästiin siis kotiin asti, mutta kotona totesimme, että auto on mennyttä. Ollaan siis ihan autottomassa tilassa. No siinähän ei minulle ole mitään uutta, mutta vanhemmillani olisi ollut autolle tarvetta useampaan otteeseen, eikä minunkaan autosta nyt sitten ole ollut apua.

Koitin vähän googletella, että kenen piikkiin se menee, jos tiessä on reikä ja autoon tulee vaurioita. Löysin sellaisen ohjeistuksen, että Ely-keskukselta voi hakea korvausta. Mutta siihen pitäisi liittää kuva tien vioista, tarkka aika ja paikka. No minä en tietenkään tällaisesta mitään tiennyt, joten mitään kuvia ei ole. Jotain ne vissiin sille kuopalle on tehneet kun en sitä huomannut kun reissusta palattiin samaa reittiä. Aikaahan tässä on hurahtanut jo kohta kaksi viikkoa, kun oltiin reissussa ja vasta sen jälkeen vika huomattiin. Ja ensin luultiin ettei se edes ollut rikki, mutta sitten olikin. Lisäksi googletellessa vastaan tuli paljon keissejä, että mitään korvausta ei ole saatu - ilmeisesti vain neljännes hakemuksista menee läpi. Tuntuu aika epätodennäköiseltä siis, että mitään irtoaisi, ja käsittelyaikakin on jotain 4kk. 

Mulla vähän väsyttää nyt. Onko teilläkin käynyt niin, että yhtä aikaa tulee monta murhetta?

Terkuin

Miima

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat