Erityisherkkyys tuntuu nykyään olevan uusi muoti-ilmiö etenkin lasten keskuudessa. Pohjaanpalanut mannapuuro ei saa haista lapsen nenään pahalta, vaan hajun kanssa on elettävä mainitsematta. Meneppä huomauttamaan asiasta niin erityisherkkyyden leima kolkuttelee ovella.

Kirjoitin noin vuosi sitten postauksen meidän Kikkarasta, jonka neljävuotisneuvola oli mennyt penkin alle vaihtuneen neuvalatädin takia sekä muutamista esimerkeistä, jotka melkeinpä väkipakolla halusivat leimata Kikkaran erityisherkäksi. Korostan tässä vaiheessa, että erityisherkkyydessä ei ole mitään vikaa eikä siinä, kuinka meitä on sen mukaan ohjailtu. Kirjoitan, jotta saisin omiin ajatuksiini selkeyttä ja jotain tolkkua. En siis ole kiittämätön tai silmäni sulkeva lapseni asioilta. Erityisherkkyys ei myöskään kaada maailmaa eikä ohjaus ole todellakaan pahasta.

Päiväkoti ja neuvola päättivät yhteistuumin ehdottaa Kikkaralle SI-terapiaa. Terapiassa kuntoutetaan aistitiedon käsittelyn pulmia. SI eli sensorinen integraatio häiriö on lukemani mukaan ylivilkkautta ja aistihakuisuutta. On totta, että Kikkaralla on kolmen muurahaispesän verran muurahaisia housuissaan ja paikallaan olo välillä haasteellista. Mutta eikö pian viisivuotias poika voi vain olla vilkas? On totta, että isin kanssa leikityt painileikit on parhaimmistoa ja ne yltyvät riehumiseen asti, mutta kukapa poika niistä ei isänsä kanssa tykkäisi? Kikkara kyllä tietää, kuinka minun ja vauvan kanssa ollaan ja osaa rauhoittua tilanteeseen. Mummunkaan kanssa ei painita, vaan piirretään tai leivotaan ja vaarin kanssa leikki saa vauhtia. Kummisedän kanssa puolestaan istutaan lattialle pikkulegojen ääreen. 

On totta, että puheenkehityksessä on edelleen viivettä ja suomenkielessä on heikkouksia mutta englanninkieli on todella vahva ja samantasoinen kuin pian viisivuotiaan "normaalisuomenkielentaso". Eihän silloin voida puhua suoraan kielellisen kehityksen viiveestä!? Kikkaralla kun suomenkieli on kakkoskieli. 

On totta, että erilaiset ärsykkeet ärsyttävät poikaa. Mutta minulla on kyllä lusikkani tässä sopassa! En yritä puolustella Kikkaraa tai sivuuttaa kaikkea, vaan myös selittää ja avata tilanteita! Puhtaus tulee ihan selkeästi minun puoleltani! Olen itse pesemässä ja puunaamassa poikiamme koko ajan. Jos paita sotkeentuu se vaihdetaan HETI ja, jos kädet ovat likaiset ne pestään tai pyyhitään HETI. En voi itselleni mitään! Olen pahimman luokan hygienisti. Oppiihan lapsi tällaiseen tapakasvatukseen!

On myöskin totta, että hajut ärsyttävät poikaa. Mutta en minäkään nauti kissan ruoan hajusta! Tai rappukäytävään leijailevasta pistevän väkevästä sipulin tuoksusta. Mun painajaismaisin työpaikka olisi varmasti hajuvesikauppa! Kikkaran maailma kun ei kuitenkaan näihin ärsykkeisiin kaadu. Arki menee eteenpäin mutta hän kokee, että niistä pitää mainita. Jos joku poraa taukoamatta kaksi tuntia kiviseinää, niin kyllä alkaa kaatumaan kuppi kuin kuppi! Miksi lasta tämä ei saisi ärsyttää tai pelottaa? Miksi siitä ei saisi ääneen mainita, ilman, että lapsessa on heti jotain "vikaa"?

Minua harmittaa ja jopa suututtaa suuresti, että kaikki saman ikäiset lapset halutaan tunkea samaan muottiin ja taulukon käyrät ovat täsmättävä. Ei saa olla kömpelö mutta ei liian näppärän aktiivinenkaan ettei vain pamahda AD/HD:n puolelle. Pitäisi osata leikkiä mutta ei viihtyä leikeissä liian kauankaan ettei vain uppoudu liikaa omaan maailmanmaansa eikä leikit saa olla liian samanlaisiakaan. Selittäkää minulle, miten lapsi sitten leikkii oikeaoppisesti ettei kenelläkään ole mitään sanomista!

Tuntuu, että on erittäin huono asia, jos lapsi ei innostu piirtämisestä, värittämisestä ja saksista. Miksi rakentelua ei huomioida kehittävänä tekemisenä? Miksi ulkoleikkejä ei arvosteta? Ja, mitä, jos lasta ei yksinkertaisesti kiinnosta värittäminen? Miksi se laitetaan heti impulssiivisuuden piikkiin, ettei lapsella riitä keskittymiskyky moiseen? Tämä mua suututtaa Kikkaran kohdistuvassa "diagnosoinnissa" ehkä eniten! Kaiken tämän lisäksi pitäisi olla erittäin sosiaalinen ja vinkua kavereiden ja päiväkodin perään kellon ympäri. Itse olen rauhallinen kotihiiri, joka ei ole sosiaalisimmasta päästä - voihan se periytyä lapselle luonteenpiirteenä? Miksi kotona viihtyminen on automaattisesti jonkun leiman tarve tai epänormaalia?

Eli syyt terapian tarpeeseen olivat päiväkodin ja neuvolan mukaan se, kun poika halusi vaihtaa märät sukat pois niiden kastuttua. Samoin paita meni vaihtoon, kun hihat kastuivat käsien pesun yhteydessä. Se oli ammattilaisten mukaan hassua ettei poika sietänyt märkiä vaatteita päällään. Näin mulle sanottiin. Kysyin sitten, että mitä varten varavaatereppu on, jos kuivia ja puhtaita vaatteita ei saa käyttää. En minäkään kulje märissä sukissa! Kyllä ne ärsyttää ja lentää jaloista pois välittömästi. Samoin onko inhottavampaa kuin märät hihansuut? Miksi Kikkara ei saanut kuivaa yllensä ilman, että se koettiin hassuksi ja päästiin terapiajonoon? Toinen päiväkotia askarruttanut asia oli aurinkolasien pyytäminen kevätpäivänä. Heidän mielestään Kikkaran silmät ovat herkät kuin eivät kestä aurinkoa. Korjasin tämänkin argumentin sillä, että olen neuvonut käyttämään aurinkolaseja erityisesti keväällä. Ja meistä jokainenhan tietää miksi. Ei kai lasten aurinkolasibusiness turhaan miljoonia tao.

Kikkaran impulsiivisuuten sain yhden ainoan esimerkin. Oli ollut ryhmätilanne, jossa nopeimman piti vastata esitettyyn kysymykseen. Kikkara oli pinnistellyt suomenkielensä kanssa ja toinen lapsi oli kiljaissut vastauksen pihalle. Se tuotti Kikkaralle turhautumisen, joka johti mielipahaan, joka oli johtanut paikalta poistumiseen ja kiukutteluun. Tämän takia me käydään puheterapiassa! Ei tällä ole mitään tekemistä impulssiivisuuden kanssa. Nyt SI on syrjäyttänyt puheterapian, mikä mua harmittaa suunnattomasti! 

Noh vuosi meni näistä ja perjantaina 13.1 käytiin ensimmäisen kerran SI terapiassa. Paikka oli upea! Pieni ulkorakennus oli kuin sisäleikkipuisto. Kikkarahan oli innoissaan. Meiltä kysyttiin lähetteen syyt ja kerroin samat asiat kuin teillekin tässä nyt. Tuntiin mahtui mustan ja pinkin värisissä joustavissa lakanakeinuissa keinumista, kiipeämistä ja pyörimistä sekä vatsallaan keinussa oloa ja lattialla olevien pehmonumeroiden laittamista tauluun oikeassa järjestyksessä.

Hieman harmittamaan jäi, että opittuja tapoja eli juurikin tätä siistinä oloa, aurinkolasit kirkkaalla päähän ja kissan kakka haisee ei mielletty perjantaina kotona opituiksi. Vastaus oli, että sitä joko on erityisherkkä tai ei. Näinhän se on. MUTTA ilman sen kummosempaa ammattitaitoa uskallan kyllä edelleen puoltaa sitä, millasista taustoista tullaan ja, mitä sinne selkärankaan on iskostettu. Mulle ei myöskään hirveästi avannut terapian merkitys, kun Kikkara istui suurimman osan ajasta pienessä pallomeressä etsien värikkäitä muovirenkaita, joten odotan ensiviikon aikaa mielenkiinnolla! Kirjoittelen sitten lisää kuvien kera.

 

Pääasiahan oli, että pojalla oli hauskaa, käynnistä jäi hyvä mieli ja se, että me olemme mahtuneet todella tiukkaan aikatauluun neljällä kerralla.

 

 

Kuuluuko erityisherkkyys arkeenne ja onko SI - terapia tuttu?

 

Kommentit (29)

Pampu

Mitä ihmettä! Meilläkin asuu siis montakin erityisherkkää ihmistä - eikö se olekaan ihan normaalia vaihtaa kuivaa päälle ja käyttää aurinkolaseja?! Miksi pitäisi pitää inhoja vähänkin märkiä vaatteita tai siristellä kun voi myös mukavoittaa oloaan! Kuopuksen päiväkodissakin taitaa olla koko porukka aikuiset mukaanlukien erityisherkkiä, vaihtavat meinaan vaatteita siihen malliin että pitää viedä 3-4 kertaa viikossa uusia :D

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Munkin mielestä on normaalia vaatia kuivaa päälle. Ehkä Kikkaran reaktio oli ollut sellainen, ettei se miellyttänyt? Ehkä siellä on poikia, jotka ei välitä likaisista ja märistä vaatteista ja näin Kikkara pisti silmään ja hetihän se pitää olla diagnoosia vaille =/

Hyvähän se on, että vaihtavat =) tietää ainakin, että lapset on kuivissa!

Vierailija

Hyvä et jäi hyvä mieli käynnistä!

Mulla ei itsellä oo omien lasten kohdalla kokemusta näistä.. siskon muksu on nyt alkanut käymään toimintaterapiassa aistialiherkkyyden takia..

Mitä mää en sinänsä ymmärrä on toi lokeroiminen.. ja kuin se vaihtelee kunnittain.. meillä on tässä naapurustossa kaks meijän poitsua puol vuotta vanhempaa poikaa, joilla on tosi isot kehitysviivästymät mut heidät on arvioitu ikäisensä tasolle, eikä muuta apua ole tullut kuin toiselle taistelemalla puheterapia.. molemmat puhuu tosi huonosti, yhteisleikki ei oo järin vahvaa ja tunteiden hallinta on meijän kaks veen tasolla.. lähinnä mietityttää et kuin pärjäävät sit ens vuonna eskarissa ja sen jälkeen koulussa.. koska musta on niin epäreilua lasta kohtaan et tarvii valmiiks aloittaa koulu-ura hirveeltä takamatkalta, kun aattelee kuin raaka maailma se on.. -Jonsku-

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Heippa pitkästä aikaa ja kiva, että löysit tänne =)

Ompa surku! Ei kyllä kuulosta kovin oikeudenmukaiselta! Toivottavasti siellä vanhemmat laittaa kampoihin ja vaativat tukea! Nämähän kaikki pitäisi hoitaa tai ainakin aloittaa ennen sitä koulua =/

Kahden villipedon äiti

Hei, kuulostaa siltä kuin olisitte päässeet SI-terapeutin arvioon. Silloin ei vielä varsinaisesti anneta terapiaa vaan tutkitaan lapsen kehitystä ja sitä miten suhtautuu esimerkiksi keinumiseen tai erilaisiin tekstuureihin. Mieheni on samaa mieltä siitä, että lasten lokeroiminen luonteenpiirteiden mukaan on turhaa, mutta on silti kuuliaisena monta vuotta kuskannut poikia terapeutin vastaanotolle. Meille terapiasta on ollut iso apu, sellaisiinkin pulmiin jota emme tienneet meillä olevan.

Terapiassa käyminen ei tarkoita että lapsessa on jotain vikaa, alle kouluikäisillä ei ole edes pelkoa että se kavereille selviäisi ja aiheuttaisi kiusaamista. Terapeuteille on todella pitkät jonot, ottakaa vain vastaan ilolla kaikki mitä sieltä saatte. Ei siitä missään nimessä haittaakaan ole. Vanhemman tulisi vain olla mieli avoinna, silloin se on lapsellekin ok. Eikä meillä käydä terapiassa, me mennään Marjalle ja Kertulle.

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Heippa ja kiitos kommentista =)

Joo eli neljä kertaa meille on varattu nyt keväälle ja viimeinen on vain vanhemmille. Hyvä kuulla, että teillä on mennyt siellä hyvin! Ilmanmuuta otamme vastaan kaikki - nehän on vain Kikkaran parhaaksi ja eduksi tulevaisuutta koulussakin ajatellen.

Tietenkään en voi sivuuttaa sitä,. että terapiaan jouduttiin niiden märkien sukkien takia... Kun on varmasti paljon lapsia, joilla on todellisia arjen kamppailuja erityisherkkyyksiensä kanssa. Ja niinkuin itse sanoit, ajat on kiven alla.. harmittaisi tällaisen syyn takia viedä paikka sellaiselta lapselta, joka oikeasti tarvitsisi tukea. 

Mekin mennään Carinalle  leikkimään =D

Päikkytäti/äiti

Jokaisen kasvattajan pitäisi lukea kirja Temperamentti – ihmisen yksilöllisyys, Keltikangas-Järvinen. Jokaiselle paljon mietittävää, kun kirjan on lukenut 🙂

Meillä poika kiinnostui piirtämisestä vasta tokalla luokalla. Häntä kiinnosti aina erityisesti ulkoilu!, Legot ja autot.
Eihän neuvolassa oltu edes varmoja näkeekö tai kuuleeko hän, kun ei suostunut yhtenä vuonna tekemään mitään, kun ujosteli tätiä niin paljon. Eikö asiaa auttanut se, että neuvolatäti tiuskaisi asiasta pojalle.

Satupuu

Hei.
Nyt tuli tunne, että mun on pakko kommentoida. Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut temperamentista ja paljon.
Se on kuitenkin vain yksi lähestymistapa erilaisiin luonteisiin. Ja jos olet lukenut aiheesta enemmän, moni asiantuntija on eri mieltä, eikä allekirjoita hänen tekstejään.

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Kiitos lukuvinkistä!

Meillä sama - pihaleikit, legot ja autot =) Nyt on pikkusen enemmän alkanut piirtämään ja värittämään =)

Neuvola on kyllä välillä sellanen paikka, että siellä tehdään enemmän karhunpalveluksia kuin autetaan ja tuetaan. Tsemppiä <3

Lara/Kupla

Ilman enempiä taustatietoja kommentoisin, näin vähän niin kuin yleisesti, että erityisherkkyys (tai mikä tahansa muu vastaava) ei ole se mitä koitetaan kitkeä pois, vaan koitetaan opettaa keinoja toimia/olla niistä huolimatta ja niiden kanssa niin, että siitä ei asianosaiselle itselleen ole kehitystä tai yleensäkin elämistä rajoittavaa haittaa.

Asiat saavat häiritä, ärsyttää, harmittaa, jne. mutta ihmisen pitää kyetä toimimaan siitä huolimatta - toki lapsien kyky käsitellä kaikkia aistimuksiaan lie hankalampi, jos ne ovat hyvin voimakkaita vielä. Pettymyksiä, turhaumia jne käsitellään varmasti jokaisessa pienessä ihmisessä niin kovin eri tavoin, mutta meidän aikuisten pitää muistaa, että joskus täytyy lasta "opettaa" sietämään joitakin asioita joita emme edes itse siedä , koska se on sen lapsen parhaaksi pidemmän päälle. Toki ideaalissa maailmassa olisimme kaikki omanlaisiamme joka tilanteessa, eikä olisi sellaista keskiverto reagointia, joka olisi ikääkuin yleisesti hyväksyttyä, mutta sitä aikaa odotellessa meidän täytyy koittaa tehdä mitä voimme, jotta lapsen kannalta asetelmat olisivat reilut.

Itse olen esimerkiksi huomannut lapsissani hyvinkin erilaisia luonteita sen suhteen, miten reagoivat esim "märkiin hihansuihin" tms, mutta ilman että perusluonne tallaantuu, on tiettyyn rajaan asti epämukavuuden sietäminen kuitenkin tullut siinä iänkin karttuessa mukaan.

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Hei kuplaseni <3

Joo tiedän ettei sitä yritetä kitkeä pois tai tukahdutttaa, vaan antaa tukea ja keinoja kuinka pärjätä silloin, kun ei olla omalla mukavuusalueella. 

" tiettyyn rajaan asti epämukavuuden sietäminen kuitenkin tullut siinä iänkin karttuessa mukaan." TÄMÄ! ja, miksi pitäisi edes sietää. Eikö nuo nyt ole ihan perusasioita, jotka hoidetaan kuntoon siten, että vaihdetaan kuiviin ja, jos on likainen niin siistitään. Ymmärrän toki ettei niistä mitään kohtausta pidä saada, mutta pienistä lapsistahan tässä on ja ei voi tietää, vaikka taustalla olisi kikkaraa vaikkapa harmittanut jokin ja sukat suututtivat entisestään.... Noh, ei siinä - kiitollinen tietenkin olen, että meille saatiin ajat tiukasta aikataulusta. Tänään oon viisaampi toisen kerran jälkeen =)

Vierailija

Mulla on täysin päinvastainen kokemus. Se, kun apua ei saa vaikka toivoisi. Jossain on ilmeisesti enemmän vapaita työntekijöitä tuollaiseen diagnosointiin...turhauttavaa varmasti noinkin päin. Oma erityinen lapseni täyttää pian 11v ja nyt on vaikeampaa lähteä lasta leimaamatta vaatimaan tutkimuksia kuin silloin vuosia sitten kun asiasta ensimmäistä kertaa pommitin kasvatusneuvolaa. Ja nyt kun sitä diagnoosia ei ole, on vain opittu elämään sen asian kanssa että 90% vaatteista tuntuu inhottavalta päällä ja keskittyminen ei riitä siihen että lähtisi kauppaan niitä sovittelemaan vaan siellä on mukavampi tanssia ja kiljua ja väännellä naamaa, ihmiset vaan hiukan tuijottavat että onpa huonosti kasvatettu lapsi. On todella levoton ja aggressiivinenkin kotona sitten kun koulussa on päivän pinnistellyt että pysyy suunnilleen pulpetin kohdilla vaikka sen kuusi tuntia.

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Hei ja kiitos kommentista! Ompa kurja kuulla ,että teille ei apua löytynyt.. Ootko ihan luovuttanut asian suhteen vai vieläkö koitat saada jalkaa jonnekki oven väliin?

Tsemppiä!

Vierailija

Olisiko teillä mitään mahdollisuutta saada jotakin kautta (omakustanteisesti tosin, kun diagnoosia ei ole) neuropsykiatrinen valmentaja apuun?

Karoliina

Mulla on aistialiherkkyytä ja joissain asioissa yliherkkyytä tunteva poika joka käy toista vuotta toiminta -si terapiassa samoin puheterapiassa. Ja kyllä!minä olen hemmetin kiitollinen että kela nämä maksaa ja katkera siitä että neuvolassa sai lyödä nyrkkiä pöytään"vuosi hukattiin kun aina piti katsella ".meillä diagnoosit helpotti elämää .olen leijonaemo.

herkkis

Olen itse erityisherkkä ja samoin yksi lapsistani, pian 12-vuotias.
Lukiessa tätä tekstiäsi särähti hieman tuo, millä tavalla kirjoitit erityisherkkyydestä. Se ei ole mitään pahaa tai sellaista, josta pitäisi oppia pois. Samalla se tosin on parasta ja raskainta mitä minulla on. Tällä hetkellä paino on sanalla parasta, koska tiedän mistä on kysymys ja voin elää itseni ja ominaisuuksieni kanssa. Samalla voin tukea lastani. Hän on jo niin iso, että voimme puhua asiasta, hän voi itsekin lukea erityisherkkyydestä. Pienempänä ohjasin häntä muuten eri tilanteissa. Kaikissa hoitopaikoissa olen kertonut tämän heti aluksi (osasin määritellä hänet herkästi reagoivaksi ennen kuin erityisherkkyydestä oli edes alettu puhua) ja miten luonne näkyy hänen toiminnassaan. Olemme pärjänneet ihan hyvin, vaikka työtä, tunteja ja lukemattomia keskusteluja se on vaatinut.
Luotan myös ammattikasvattajiin. Jos he sanovat vuosien ja kymmenten lasten kokemuksella jotakin, olen tehnyt niin. Välillä olemme käyneet jossakin terapiassa kerran ja se on todettu sitten tarpeettomaksi. Mutta olemme kuitenkin käyneet, kun aika on tarjottu.
Herkkyys on valtaisa, mahtava voima, joka luo uutta ja auttaa kohtaamaan toisia ihmisiä. Onnea matkaan teille!

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Missä kohtaa mä oon kirjoittanut jotain pahaa erityisherkkyydestä? Mähän nimenomaan korostin tuossa alussa ettei koko asiassa ole mitään pahaa. Kuinka mä tuen poikaa, jos ei ole mitää tukemista? Ei kai se ole muuta kuin napata märät sukat jaloista ja laittaa uudet kuivat tilalle. Koska tässä on meidän syy terapiaan. Ei kestänyt märkiä sukkia ja hihansuita, vaati vaatteiden vaihtoa heti. Meillä ei ole muita "tekijöitä", jotka mielestäni luokittelisi hänet terapian tarpeeseen. Puheterapeutilla käydään, koska englanti on  vahvempi kieli ja sekin pääosin sen takia, että on alusta asti ollut englanninkielisessä päiväkodissa ja kotona kuulee englannin. Nyt vasta vuoden ollut suomenkielisellä puolella. 

Mekin olemme ottaneet vastaan, mitä on tarjottu enkä halua kuulostaa kiittämättömältä mutta, joskun vain laittaa ihmettelemään...

Kiitos, tänään olen taas hieman viisaampi toisen terapiakerran jälkeen =)

Vierailija

1. Erityisherkkyys ei ole sairaus/diagnoosi (eikä muoti-ilmiö, vaan fakta).

2. Aistiyliherkkyys ja erityisherkkyys EIVÄT ole sama asia, vaikka voivat esiintyä yhdessä.

3. Kaiken lähtökohta on kuitenkin itsensä/lapsensa hyväksyminen sellaisena kuin on, yrittämättä pakottaa olemaan muuta kuin on. Oli sitten erityisherkkä, jonkun diagnoosin omaava tai sitten ilman niitä.

Ande

Meillä Kikkaran kanssa samaa ikäluokkaa oleva likka pääsi vihdoin(!) psykologin ja toimintaterapeutin puheille, kun hänellä tuota aistiherkkyyttä on, mutta myös paljon muutakin. Nyt sitten haetaan apuja käytösongelmiin, mikä ylivilkkaus ja muut "ärsyttävät piirteet" ovat tuoneet mukanaan. 

Mutta tuo, että kissankakka ei saisi häiritä lapsen hajuaistia tai aurinkolasit kirkkaalla olisi jotenkin huolestuttavaa? Kyllä meillä likka sanoo suoraan (välillä jopa liian kärkkäästi) jos kakka haisee. Tai kylpyvaahto ei saa tuoksua, koska se ällöttää. Kirkkaita valoja inhoaa, mutta kukapa nyt ei jos on päästään äärettömän herkkä, ettei aurinkolaseja siedä ja lippis ei paljoa auta. 

Toivottavasti teillä terapia auttaa ja saisitte sitä puheterapiaakin mukaan, etenkin jos sulla sellainen olo, että Kikkara sitä tarvitsee. Välillä on niin syvältä peestä, ettei vanhempia kuunnella kunnolla vaan vedetään sillä "koska taulukot käskee luokittelemaan lapsen lokeroihin." 

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Muistankin, kun juteltiin tästä tuolla bloggerin puolella. Hienoa, että te pääsitte asioissa eteenpäin =)

Mustakin tuntuu ettei Kikkaran tapauksessa ole mitenkään kyse erityisherkkyydestä... Tuntuu, ettei meitä vanhemipa kuunnella / uskota.. Mutta katotaan nyt kuinka tämä päivä menee ja kirjoittelen lisää kuulimisia. 

sessejapoika
Liittynyt20.5.2016

Mua huolestuttaa suuresti se, miten eriarvoisessa asemassa lapset ja perheet on, riippuen esim. asuinpaikasta tai ihan vaan työntekijästä 😢 tuntuu että vanhempien "asiantuntijuutta" oman lapsen kohdalla ei oteta tarpeeksi vakavasti 😏

Oma blogini: Sesse ja poika

Blogini somessa: Facebook Instagram 

Yksiväsynytäiti

Itsellä on melki kuusi vuotias poika jolla on erityisherkkyyttä : haistaa semmosiakin mitä minä en meinaa haistaa millään, ei tykkää kosketuksista tai tietyistä vaatteista, ruoka oltava tietyllä tavalla lautasella eli ruuat ei saa koskettaa toisiaan tai sitten ei syö koska ei halua että mikään on sekasin keskenään, kuulee pienetki äänet ja ärsyttää jo hiljaisenki imurin hurina. Lisäksi todella liikehakuinen sekä räjähdysherkkä eli päivät on kun eläisi tikittävän aikapommin kanssa. Ei ole kavereita hoidossa eikä kotona koska haluaa olla yksin rauhallisessa tilassa ja välttelee katsetta kun yritän kommunikoida. <----Tässä vaan pieni osa meidän ongelmia ja arkea. Käy kahdenlaisessa terapiassa sekä on pienemmässä ryhmässä päiväkodissa.
Mua itseäni taas ärsyttää se että kun näistä alkanu tulee niin "massajuttua" kuten säki tuolla kirjottelit ni sitten kun oikeasti on huolta ja hätää niin tutut heittää näitä ihania kommentteja että -No eikös kaikilla oo nykyää ongelmia että toiha on normaalia ja että -kyllä se siitä ku kasvaa. Kyllä mun mielestä pitäisi jo melki kuusi vuotiaalta odottaa tiettyjä asioita sekä käyttäytymistä ja meillä ollaan kaukana siitä sekä päiväkotikin on voimaton tuon kanssa. Saamme apua kyllä arkeemme ja pojan oloon mutta itseäni ahdistaa taas se että tutut ja sukulaiset vähättelee ja ihmettelee kun emme käy kylässä tai koko poppoo samaa aikaa kaupassa usein. No ehkä juuri siksi että se on kaikkien kannalta yhtä helvettiä ja olen kyllästynyt niihin katseisiin ku joudumme poistumaan riehuvan lapsen kanssa paikalta nyrkkien heiluessa ja potkujen sadellessa pojan toimesta.
En tiedä miksi ees kirjoitin tälläisen avautumisen mutta toivottavasti ei haittaa ! :D

Vierailija

Toivottavasti sait nyt jäsennettyä ajatuksesi ja että ammattilaisten kanssa saisit ne hyvällä tavalla purettua. Koska selvästihän jossakin kommunikaatio on mennyt pieleen. Eli joko sinä saat kunnollisen selvityksen, koska nuo luettelemasi eivät ihan tuollaisina kyllä hyvältä kuulosta (jos siis terapian tarve arvioinnin päätteeksi todetaan) tai sitten saat selvityksen siitä miten jatkossa aiotaan toimia, jottei lapsesi toimintatapoja yhä vaan koeta poikkeavina. Sillä ihan oikeasti; ei sitä saa luoda "luonteenmuuttamistunnetta" vanhemmille vaan pitää osata lunnolla perustella ja ennen kaikkea kuunnella. Lapsen etu on se että kaikki aikuiset voivat hyväksyä sen mitä tehdään ja tavoitellaan.
Sinulla on ehdottomasti oikeus vaatia parempi selitys kuin märkien vaatteiden sietämättömyys. Se voi toki olla pohjalla, eli jos vaikka todetaan, että reaktio siihen on suhteeton. Tällöin päästään jo ymmärrettävämpään perusteluun (joskin vielä pitää perustella millä tavoin suhteeton).

Vierailija

Tuntuu että nykyään"normaali" on pahe, niin paljon lapsille arvioidaan näitä "häiriöitä" ilman mitään tutkimuksia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Äiti kahdelle valloittavalle pojalle. Raadollisen rehellinen kotinatsi. Räväkän mustavalkoinen sekoitus mielipiteitä, arkea, lapsia ja kotia. Omaa napaa sekä kalenterimaniaa. Ihan tavallista eloa kerrostalokolmiossa englantia murtaen

Teemat

Instagram