Esikoisen synnytys käynnistettiin raskausviikolla 41. Synnytys oli käynnissä toista vuorokautta, mutta eteni todella hitaasti ja oli äärettömän kivulias kokemus. Lopulta minulle tehtiin kiireellinen sektio, eli keisarileikkaus. Syynä leikkauspöydälle joutumiselle oli päällimmäisenä synnytyksen pysähtyminen ja supistusheikkous. Siinä ei tosiaan ollut mitään luonnollista, kun vauva yritettiin saada päivänvaloon lääkkein ja kommervenkein.  Kroppani ei ollut yhtään yhteistyöhaluinen. Muistan, miten kuvittelin synnytyksen olevan elämäni suurimpia hetkiä. Valmistauduin siihen kuinka saan kivuliaan ponnistuksen jälkeen vastasyntyneen rinnalleni ja kuinka kipu unohtuisi katsellessani ikiomaa lasta. Synnytys oli kuitenkin rehellisesti sanottuna yhtä helvettiä. Synnytys jätti syviä arpia mieleeni. Epäonnistuneesta alatiesynnytyksestä jäi kovia traumoja. Traumoja joista en uskaltanut puhua ääneen, koska saimmehan täydellisen pojan ja selvisimme hengissä.

Muistot synnytyksestä olivat vielä viime vuoden puolella niin huonot, että en edes halunnut lisää lapsia. Aloin pelätä heti plussattuani synnytystä, joten jo ensimmäisessä neuvolassa pyysin lähetettä pelkopolille. Halusin apua heti, koska en missään nimessä halua synnytyspelon varjostavan raskauttani. Uskaltauduin hankkiutua kuitenkin uudelleen raskaaksi, koska päätin että en aio kokea sitä sumuista helvettiä synnytyssalissa enää koskaan uudelleen. Koska on olemassa toinenkin vaihtoehto, sektio.

Pidän erittäin tärkeänä, että tämän vauvan kohdalla äitiyteni alkaa hyvin. Esikoisen kohdalla en tunnistanut olivatko kyyneleet iloa vai surua. Olin synnytyksen jälkeen hyvin heikko ihminen, enkä kehdannut hakea apua sillä pelkäsin "sinä sait terveen lapsen, eikö se riitä" - asennetta. Tällä hetkellä purkaan vuoden 2014 synnytystä terapiassa ja valmistaudumme yhdessä uuteen. Synnytyspelot voivat pahimmillaan varjostaa läpi raskauden niin, että odottavana äitinä oireilisin päivittäin. Ja äidin oireilu vaikuttaa masussa kasvavan vauvan hyvinvointiin.
Ilmoitin ensimmäisessä neuvolassani, että haluan mennä mahdollisimman pian pelkopolille, sillä aion synnyttää toisen lapsemme sektiolla. En mennyt pelkopolille sillä tarkoituksella, että pääsisin kokonaan synntyspeloistani vaan siksi, että halusin saada suostumuksen sektioon. Olin raskausviikolla 15 kun istuin vastaanottohuoneen penkille ja kerroin kuinka haluaisin synnyttää sektiolla. Toisella kerralla sitten tapasin lääkärin raskausviikolla 24. Yksinkertaisesti minusta tuntuu turvallisemmalle mennä sektioon kuin alatiesynnytykseen. Toista kahden vuorokauden alateitse yrittämistä ja epäonnistumista en halua enää kokea. En suostu edes yrittämään, vaikka tiedostan, että synnytykset voisivat olla täysin erilasia. En halua kokea sitä epäonnistumisen tunnetta heti äitiyteni alkumetreillä.
Omalla kohdallani synnytyspelot ovat jossain tuolla niin sisällä, että tunnin tai kahden keskustelu kätilön kanssa ei todellakaan riitä poistamaan niitä. En pelkää ponnistamista, en repeämistä enkä supistuksia vaan toistamiseen epäonnistunutta alatiesynnytystä. Sitä kamalaa tunnetta, kun et voi itse hallita tilannetta mitenkään. Molemmissa synnytystavoissa on omat riskinsä. Molemmissa synnytystavoissa voi käydä oikestaan ihan mitä vaan. Minusta on tärkeää, että keskusteluissamme ei ole vatvottu niitä asioita mitä voi pahimmillaan tapahtua. Tärkeintä on se, että pyrimme lopputulokseen jossa minä ja syntyvä lapsemme saamme mahdollisimman hyvän alun. Sitä mekin haluamme.

Sektiota toivoessa on hyvin tärkeää tietää mitä on todella toivomassa. Pyrkiä mahdollisimman tarkkaan kertomaan miltä itsestä tuntuu ja miksi kokee, että ei kykene synnyttämään alateitse. Synnyttävällä äidillä on oikeus tuntea omat tuntemukset ja kroppasi on sinun. Jokaisella pelkosektiota toivovalla on omat henkilökohtaiset syynsä eikä kenenkään tulisi vähätellä niitä.

En ole kohdannut minkäänlaista manipulointia. Minua ei ole yritetty suostutella/ ylipuhua johonkin mitä en halua. Vaikka lääketieteellisesti ensimmäinen synnytykseni meni loppupeleissä nappiin, sillä lopulta synnytin kymmenen pisteen pojan. Sektiotoiveitani on kuunneltu ensimmäisestä pelkopolikäynnistä saakka. Olen saanut puhua ja kohdannut paljon ymmärrystä, joka kieltämättä osittain jopa yllätti minut. Olin varautunut "taistelemaan" toiveistani. Selittämään, anomaan suostumusta sektioon. Turhaan. Olisi pitänyt uskoa lauseeseen "ketään ei voida pakottaa synnyttämään alateitse" - tämä on nimittäin täysin totta.

Kaikille teille ketkä tunnette pientäkin pelkoa synnytykseen liittyvissä asioissa käykää keskustelemassa. Olen lueskellut paljon sektiotaisteluista. Usein puhutaan miten sektion saaminen on ollut yhtä suurta taistelua ja kuinka monin on saanut päätökseksi "ensin kokeilemme alateitse ja jos ei onnistu, leikataan".  Itse olen käynyt sen suurimman taistelun oman pääni sisällä. Pelännyt, että minua ei ymmärretä eikä kuunnella.

Nyt keskityn nauttimaan raskaudestani ja jään odottelemaan rauhallisin mielin tulevaa. Meidän marraskuinen syntyy maailmaan toiveideni mukaan keisarileikkauksella. Minulle tehdään elektiivinen sektio, eli suunniteltu sektio. Synnytyspelot eivät poistuneet kokonaan sektiopäätöksellä, mutta nyt ne ovat hallittavissa. Toivon, että tämä pelkosektio parantaa edellisen synnytyksen haavoja.

Halusin ehdottomasti kirjoittaa sektiotoiveistani myös tänne blogiini, sillä kenenkään ei ole pakko synnyttää alateitse. Tottakai kannustan kaikkia (varsinkin ensisynnyttäjiä) synnyttämään alateitse, onhan se luonnollisin tapa. On ihan ok pelätä ja se täytyy sanoa ääneen. Omia tuntemuksia saa ja pitääkin puolustaa.  Kenenkään muun ei tarvitse edes ymmärtää pelkojasi, voit siis unohtaa heti muiden mielipiteet. 

Kärsitkö sinä synnytyspeloista? Oletko synnyttänyt synnytyspelkojen vuoksi sektiolla? Millaisia sektiokokemuksia teiltä löytyy?

Kommentit (2)

Eleonora

Synnytin viikko sitten sektiolla pienen ihanan poika vauvan. Ajatus alatiesynnytyksestä tuntui sillä hetkellä niin pelottavalta että kun kätilö ja lääkäri näkivät miten peloissani olen, he eivät edes kysyneet haluanko yrittää alateitse vaan lähtivät valmistelemaan minua sektioon. Sektio sujui hyvin, poika sai 9 pistettä. En todellakaan osannut millään lailla varautua vaikka luin sektiosta ja sen kulusta. Mutta en pelännyt. Olin koko ajan osaavissa käsissä. Ja tärkeintä on se että lapseni on terve! ❤️
Toipuminen on tosiaan hidasta ja pieni jännitys mahdollisista komplikaatioista on.
Pitää vaan olla itselleen armollinen ja antaa itsensä rauhassa palautua 😊

Ma1juuu

Moi. Tuli mieleen, että mitenkä jos synnytys käynnistyy ennen suunniteltua sektiota? Kuinka aikaisin tämä suunnittelu sektio aiotaan tehdä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram