Keski-ikä lasten saamiselle on nykyään noin 30 vuoden paikkeilla. Tähän vaikuttavat sekä pitkä koulutusaika, paineet uran luomisesta, ja yleinen ajatus nuoruuden elämisestä tässä ja nyt. Halutaan vakituinen työpaikka ja omistusasunto ennen lapsia. Eikä siinä ole mitään pahaa, päin vastoin. Perhe-elämä on varmasti mukavaa ja ehkä toisinaan helpompaakin, kun se rakentuu näiden ympärille. Mutta on elämä mukavaa ja varsin seesteistä meilläkin, vaikka vain toinen käy töissä ja asumme vuokralla. Minä opiskelen, alalla jolla tulevaisuudessakin löytyy töitä tekevälle.

Olen nykymittakaavassa nuori äiti, 22-vuotias. Ja minä olen aina halunnut nuorena äidiksi. Olen ehtinyt elää nuoruuttani, juhlia ja matkustella. Asua yksin ja seurustella. Kun tein positiivisen raskaustestin, tiesin heti pystyväni tähän. Koska minä olen äiti-ihminen, ja minä olen hyvä sellainen. 

 

Mutta yllättävän monelle tuntuu olevan vaikea ymmärtää sitä, miksi joku haluaa äidiksi tässä iässä. 

"Olin kyllä vähän järkyttyny aluksi ku kerroit."

"Mutta mieti, se on sitte aina siinä."

"Sun elämäs on ohi."

"Aattelin että kaikki muuttu ku sait lapsen."

Ja voi niitä reaktioita joita sain aikaiseksi kerrottuani raskaudesta. Vaivautuneita hymyjä ja onnentoivotuksia. Tämän vuoksi kaveripiirini pieneni huomattavasti odotusaikana. Aiheesta blogiteksti "Yksinäinen äiti".

 

En ymmärrä mistä on lähtöisin ajatus, että elämä on ohi kun saa lapsen? Useimmat meistä varmaan kuitenkin jossain vaiheessa saavat. Toivon että jokainen näin ajatteleva sitten joskus tulevaisuudessa ymmärtää, ettei elämä lasten kanssa suinkaan ole ohi. Omalla tavallaan se on siinä vaiheessa vasta alussa.
Ei lapsen synnyttyä tarvitse uhrautua ja luopua omasta elämästään. Aika harva niin nykyään tekeekään, vaikka tämä tuntuu olevan jonkinlainen oletus. Ajatellaan, ettei tuota äitiä kannata enää pyytää mukaan, kun ei sillä ole enää aikaa muulle. Totta kai lapsi vaatii aikaa, ja harvoin voi lähteä extempore reissuille. Mutta miksi pitäisi? Kyllä minäkin voin lähteä elokuviin tai shoppailemaan ilman vauvaa. Olemme onnekkaita, että lapsemme elämässä on monta rakastavaa aikuista, jotka mielellään katsovat perään muutaman tunnin silloin tällöin. 

Tässä on myös selvä sukupuolijakauma. Isää kyllä pyydetään samaan tapaan mukaan kavereiden tapaamisiin, mutta äitiä ei. Enkä nyt puhu vain omasta perheestäni. Toki lapsi on enemmän sidottu äitiin, etenkin jos äiti vielä imettää. Mutta kyllä äitikin kaipaa aikuista seuraa. 
Isoin ongelma tuntuu olevan se, etten juhli enää samalla tavalla ja yhtä useasti kuin ennen. Mutta ei lapsi ole ainoa syy siihen. Iso painoarvo on myös omalla terveydelläni, jonka merkitys korostui raskaushepatoosin jälkeen. Heräsin ajattelemaan sitä, kuinka tärkeä oma terveys ihan oikeasti on. Ja sitten taas pääsemme takaisin lapseen, siihen miten tärkeää hänen vuokseen on pitää huolta omasta terveydestään.

Toki välillä kaipaan niitä hetkiä, kun menin töistä kotiin ja sain koko illan nauttia täydellisestä yksinäisyydestä Netflixiä katsellen. En kuitenkaan haluaisi palata takaisin siihen. Sillä minä nautin äitiydestä. Ehkä se ei ole jonkun toisen juttu laisinkaan, mutta minä en muuta enää toivoisi.

 

Haluaisin mielelläni kuulla omia kokemuksianne aiheesta! Suosittelen lukemaan myös Tosielämän kotileikkejä -blogistin tekstin "Suunnitellusti nuorena äidiksi".

Seuraathan blogiani myös facebookissa, niin pysyt helposti mukana!

Kommentit (6)

Melissa/Naurua ja itkua

Täytän lokakuussa 19 ja esikoisen laskettu aika on elokuun puolenvälin tienoilla. Tuntuu, kun useimmat tutut tai ystävät eivät uskaltaisi ottaa raskautta puheeksi. Aivan kuin he luulisivat loukkaavan minua tai pitävän asiaa jotenkin "tabuna". Ite oon sinut raskauteni kanssa ja ylpeä siitä, että musta tulee pian äiti. Toki välillä mietin millaista elämäni olisi, jos en olisi raskaana. Totuus on, että mulla menis tosi kehnosti, mikäli oisin jatkanut samaa linjaa kuin ennen raskautumista. Ennen kaikkea oon kiitollinen kuitenkin siitä, että kaikkein läheisimmät ihmiset suhtautuivat raskausuutiseen iloisena yllätyksenä. Myös lapsen isän kanssa suhde on parantunut ja me odotetaankin innoissaan pikkuisen syntymää ❤

Miitta
Liittynyt21.4.2017

Paljon onnea raskauden loppusuoralle! 😍 Tuo tabuna pitäminen on valitettavan tuttu juttu, ja olen huomannut että omassakin lähipiirissäni joillain ihmisillä oli helpompi vain jättää kaverisuhde taakseen, kuin vaihtoehtoisesti kohdata toisen uusi elämäntilanne. Ja todellakin, tosiystävät jäivät. ❤️

Vierailija

Olin 23 esikoisen syntyessä ja 26 kun nuorempi syntyi.. Ajattelin, että teen opinnot loppuun vauvan kanssa, ja sitten hyväpalkkaiseen työhön ja mies voi jäädä lapsia kotiin hoitamaan... joopajoo. Nyt olen 37 ja edelleen työtön, vaikka välissä tein toisen tutkinnon. En kadu lasten tekemistä nuorena, mutta olihan se melkoinen shokki tajuta, että en jaksa vauvaa/taaperoa/leikki-ikäistä  enempää, en vaikka mies osallistui, isovanhemmat olivat tukena ja päiväkotiinkin lapset pääsivät. Ja sitten kun olisin jaksanut, en enää kelvannut työmarkkinoille. Tietenkin tämä sama jaksamattomuus olisi voinut olla edessä vaikka olisin odottanut sen 7-10 vuotta ennen perheen perustamista, mutta sitten olisi ainakin ollut työkokemusta hankittuna. Tai sitten ei.

Miitta
Liittynyt21.4.2017

Minullakin on samat suunnitelmat, opinnot loppuun vauvan kanssa. Aikomukseni on jatkaa opintoja ensi keväänä vauvan ollessa noin vuoden ikäinen. Saapa nähdä, opinnot ovat aika haastavia teoriaosuuksiltaan...😂 Mutta vakaasti olen päättänyt valmistua muutaman vuoden päästä. Pitää ajatella, että koskaan ei ole sellaista "oikeaa aikaa", kukin tavallaan. :)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Minulla esikoinen syntyi kun olin 20-v. Vaikka ei ollutkaan suunniteltu, silti haluttu. Sain osakseni kätilöiltä ja päiväkodin työntekijöiltä ja muilta katseita ja suoraa paheksuntaa. Päiväkodinhoitajat eivät ensin edes uskoneet minua poikani äidiksi. Olin kouluttautumaton ja rahaton, ja vielä yh. Hyvin silti selvittiin ja ei minun ikä ainakaan haitannut äitiydessä.

Terveisin, Etä-äiti

pikkurii

Minä halusin aina lapsia ja olenkin saanut lapset nuorena. Kaveripiiri ei paljoa muuttunut, sillä heillä muutamista oli myös siinä vaiheessa lapsia. Nautin äitiydestä, pienistä lapsista, kotona olemisesta (vaikka välillä tietysti halusi vaihteluakin). Tottahan elämä oli niukempaa kuin heillä, jotka olivat opiskelleet isopalkkaisen ammatin, ostaneet omistusasunnon (ja maksaneet melkein velat pois), mutta nälkää ei koskaan nähty eikä ilman vaatteitakaan tarvinnut kulkea. Nuorena äitinä jaksoin valvoa, leikkiä, liikkua ja riehua lasten kanssa, samoin lasten isä. Myös lasten nuoret isovanhemmat ovat jaksaneet touhuta heidän kanssaan. Minulla oli ammatti jo ennen lasten syntymää ja olen sittemmin opiskellut lisää. Olen tosi onnellinen lapsistani ja iloinen, että me saimme heidät nuorina. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22-vuotias pienen pojannappulan (2/17) äiti Oulusta. Äitiyslomalla sairaanhoitajan opinnoista. Vaikean raskausajan ja vauvan ennenaikaisen syntymän myötä opetellaan uutta, rakastetaan isosti ja nautitaan elämästä tässä ja nyt. Kotona vauvan kanssa hääräävät myös vauvan isä ja lemmikkikatraamme kaksi italianvinttikoiraa sekä kissavanhus.

Teemat

Instagram