Hän ottaa aikuista kädestä ja pyytää mukaansa. Silmät loistaen kertoo tarinoitaan, nauttii tilanteesta, jossa saa oman hetkensä. Tärkeän, mieleenpainuvan hetken. Pieni tyttö, vierellään iso aikuinen.

 

Aikuisystävät, ne lapsen omat merkitykselliset ihmiset, jotka antavat aikaansa pienelle ihmiselle. Istuvat lukemassa huoneessa sadun tai lorun, yhden jos toisenkin, vanhempien ollessa toisaalla tai istuvat vierellä jutellen kiireettömästi kaikesta pikkutyttöä kiinnostavasta. Pyytävät mukaansa kotoisaan lastenteatteriin tai suuren Hartwall-areenan jännittävään tunnelmaan Disney on Ice-showta katsomaan, ehdottavat yhteistä omaa viikonloppua junamatkaillen. Ne, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen rymytä Hoplopissa hiki hatussa tai istua hiekkarannalla varpaat hiekassa ja eväsleivät reppuun pakattuina. Ne, joista puhutaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja ne, joiden seuraavaa tapaamiskertaa odotetaan kovasti. Ne, joiden tärkein rooli kaikesta jännittävästä yhteisestä tekemisestä huolimatta on ennen kaikkea olla oma turvallinen, tärkeä aikuinen.

 

Olen kiitollinen siitä, että meidän lasten elämässä on omia tärkeitä aikuisia. Lasten kummit, ystäväperheiden aikuiset. Osin toki isovanhemmatkin, vaikka heidän roolinsa on myös paljon muuta.

 

Aada vietti juuri viikonlopun kummiensa luona Pirkanmaalla ja vanhempiensa seuraan päästyään kertoi monet tarinat lampaiden katsomisesta kummisedän seurana ja siitä, miten sai nukkua kummitätinsä vieressä kissojen ympäröimänä. Mieleenpainuvinta taisi kuitenkin olla pikkutytön oma kynsistudio. Kummitädin työkaveri, jolla on kauniita kynsilakkoja, on ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten lakannut Aadan kynnet yökyläilyn yhteydessä. Nyt hänellä on oletus, että aina kummiensa luokse matkustaessaan tarjoutuu mahdollisuus myös ”mun kynsihuoltoon.” Tällä kertaa reissusta kotiuduttiin tyylillä ”punaiset sormenkynsit ja violetit varpaankynsit.”

 

Tänään ennen nukkumaanmenoa meillä on keskusteltu paljon Vilmasta ja ”Klistasta”. Nuorista aikuisista, joiden kanssa esikoisemme vietti koko illan vieraillessamme ystäväperheen luona. Aada malttoi tulla heidän seurastaan luoksemme oikeastaan vain jätskiherkuttelun ajaksi, muutoin hän kuului kikattavan ja höpöttävän tyytyväisenä talon toisessa päässä. Sen jätskin ajaksikin piti tosin päästä ”Klistan vieleen istumaan”, ei äidin tai isän tai perheen vanhempien.

 

Ympyrä sulkeutui erikoisella tavalla. Tämä perhe on näet ollut se oman lapsuuteni ja nuoruuteni merkityksellinen perhe, huiman tärkeät ja rakkaat omat aikuiseni isoveli- ja isosiskomaisesti.
Ne lapset, jotka ovat olleet läheisiä vauvaiästä saakka, ovat nyt nuoria aikuisia. He istuivat juttelemassa oman lapseni kanssa juuri kuten itse jonkin verran nuorempana tein heidän kanssaan silloin, kun he olivat vaahtosammuttimen kokoisia. Se oli mukavan kutkuttava tunne, osin liikuttavakin.

 

Perheen vanhempien merkitys nuoruudessani oli valtava. Minun ihmiseni. He tiesivät mietteeni, kuulivat teini-iän ihastuksistani nähden punastuvat poskeni, kiusoittelivat ja kujeilivat sekä toisaalta rohkaisivat eteenpäin silloin, kun nuorena haparoin epävarmuutta tuntien. Heidän seurassaan koin oloni aina turvalliseksi ja hyväksytyksi – sinä juuri ala-asteen päättävänä, yläasteelle siirtyvänä hammasrautaisena, silmälasipäisenä takkatukkanakin, joka vasta mietti omaa elämänsä polkua.

Melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin he ovat yhä vierelläni, yhtä lämpimin halauksin, yhtä hyväntuulisin tekstiviestein. Minulla on ollut heidän suhteensa onni, he ovat pysyneet tiiviisti elämässäni. Kunpa omat lapsemme voisivat vuosien tai vuosikymmenten kuluttua olla yhtä onnekkaita. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram