Pieni ihminen heiluttaa kotiovella reippaasti kiivetessään isän autoon. Äiti muistaa lähtöhalauksen pitkään, olisi oikeastaan halunnut sulkea tytön syliinsä ja haikeana pyytää sittenkin jäämään kotiin. Ikävä riipii rinnassa jo tytön isän auton kääntyessä kotitieltä kohti päiväkotia.

 

Maanantaina oli esikoisen ensimmäinen päiväkotipäivä pitkän, reilun kahden kuukauden, kesäloman jälkeen. Hän on jo edellisillan hyräillyt päiväkodin aamupiirin tuttuja lauluja ja todennut suurella ylpeydellä siirtyvänsä isompien lasten ryhmään ”Kun äiti, mä olen jo niin iso. En niin iso kuin sä tai isä, mutta aika iso kuitenkin.”

 

Hieman huoletti se, että osa tärkeimmiksi tulleista päiväkotikavereista ovat vielä hetken kesälomilla. Niin hän on kesän useissa kaveritapaamisissa päiväkotikavereiden luona, puistoissa ja lapsisynttäreillä saanut kuulla. ”Valmasti joku leikkii mun kanssa, uskon niin”, reipas ja sosiaalinen tyttö vakuutti itselleen ennen ensimmäistä päivää.

 

Hyväntuulinen tyttö tuli puolelta päivin hakijaa vastaan merenneidon roolivaatteissaan, vieressään prinsessamekkoinen kaverinsa. Hyvä päivä kuulemma, ehti leikkiä sisällä ja ottaa kovat keinuvauhdit ulkona. Seisaaltaan ihan tosi kovat. Äidin sydän suli, pieni pärjäsi oikein hyvin. Niin oikeastaan odotin ja uskoinkin, mutta silti. Päiväkotiin totuteltiin tällä viikolla kaksi aamupäivää, ensi viikolla jatketaan parina päivänä.

 

Äitinä mieli on syksyn tullen hyvinkin ristiriitainen, erityisesti haikea. Esikoinen on päiväkodissa muutamana päivänä viikossa aamusta myöhäiseen iltapäivään, kuutisen tuntia päivässä. Kotona kanssani häärää nämä päivät kuopus - tai oikeastaan yhteistä aktiivista touhuiluaikaa hänen kanssaan jää käytännössä aamupäivät, sillä iltapäivät pienempi mitä toivotuimmin nukkuu levollisia päiväunia, että aikaa omalle opiskeluprojektilleni jäisi muutakin kuin myöhäiset illat ja yöt.

 

Tiedän, että tänäkin syksynä – viime vuoden tavoin – päiväkotipäivät tulevat todelliseen tarpeeseen. Opintovapaalaisena esseet ja tentit lähestyvät kerta toisensa jälkeen huomaamatta nurkan takaa ja deadlinet jyskyttävät takaraivossa - joko olet lukenut tenttikirjapinosi, kirjoittanut analyysisi, viimeistellyt esseesi tai muistanut tarkastaa ennakkotehtävän seuraavalle opintojaksolle. Olen iltaihminen, mutta tiedän, että pelkät myöhäiset illat ja keskiyön tunnit eivät riitä tätä vauhtia opiskellessa. Olen siis opintovapaalla asiantuntijatyöstäni ja lähtökohtani (pitkälti verkkoperustaiselle) opiskelulle on paitsi se, että ammatillinen osaamiseni olisi vuosien kotiäitiarjen jälkeen töihin palatessani ajan tasalla – tai jopa sen ylitse – myös toki se, että kotona lasten kanssa ollessa on selkeästi omakin polku rinnalla kuljettavana.

 

Silti esikoisen päiväkotiin palaaminen tuntui nyt poikkeuksellisen haikealta. Ehkä siksi, että takana on ollut upea kesä yhteisine tekemisineen. Neiti pian neljä veen melkoisesta uhmaiästä huolimatta olen lasten iltaunille nukahtaessa jo suunnitellut mielessäni innolla seuraavaa yhteistä päivää. Olen iloinnut siitä, että meillä on aikaa tehdä oikeastaan mitä ikinä haluamme ja milloin haluamme, valloittaa merenrantakalliot eväsretkeillen, tavata kavereita melkeinpä päivittäin, käydä rapsuttamassa kotieläinpihojen vuohet ja istua jokirannassa jäätelöllä vaikka joka kerta tyttöjen niin toivoessa. Nimenomaan - milloin ikinä haluamme.

 

Päiväkoti itsessään on loistava, ainutlaatuinen. Ote on pedagogisesti vahva ja välittävän, kannustavan lapsilähtöinen. Päiväkoti huokuu ammatillisen osaamisen korkeaa tasoa ja innostusta omaan tekemiseen. Ihan paras vaihtoehto tässä kaupungissa meidän lapselle meidän perheen kriteerein. Tiedän, että niinä hetkinä, kun lapsemme on päiväkodissa, hän saa sen parhaan hoidon, mitä saatavilla on. Sen ymmärtäminen helpottaa päätöksissä, vaikkei haikeutta pois viekään.

 

Pitäisi taas saada käännettyä oma ajattelu siihen, että kun näinä muutamana päiväkotipäivänä saan omia opintojani eteenpäin toivotulla tavalla, olen muun yhteisen ajan paljon läsnäolevampi äiti.

 

PS. Meriseikkailuhenkiseen päiväkotiinsa tyttö vei uuden ryhmänsä aikuisille kimaltavia askarteluita, lokikirjan ja valoa syksyyn. Edessä on syksyn myötä useat seikkailut - lokikirjaan kirjattakoon koordinaatit yhteiselle matkalle.

 

------

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista https://www.facebook.com/teehetkienkoti/

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram