”Ihan vähän vaan maistettiin ja minä söin käden ja Aada haukkasi pään ja ei me todellakaan kokonaan niitä syöty – jätettiin me vähän ja laitettiin sit takaisin”, tuli raportti tekstiviestinä esikoisen kaverin äidiltä heidän kotiuduttuaan. Kyseinen viesti viittasi pikkutyttökaverusten juttuihin, salaisiin puuhiin huoneen suljetun oven takana. Hipihiljaa tai pienesti kikattaen kaverit yhdessä.

 

Kuten jokainen vanhempi oppii, silloin kun ollaan poikkeuksellisen hiljaa, tapahtuu yleensä jotakin ennalta-arvaamatonta. Niin tälläkin kertaa – ja useasti viime viikkoina.

 

Meille on tullut vaihe, jossa esikoinen selkeästi tutkii asioita uudella tavalla ja keksii ajankulua kavereiden ja pikkusiskon kanssa totutusta poiketen. Yleensä tätä edeltää aina ”me halutaan leikkiä kaksin, rauhassa” ja oven sulkeminen aikuisilta – ja pikkusiskoraasulta, joka oven takana huutelee raastavasti isosiskoaan kutsuen.

 

Viikko sitten neiti oli samanikäisen serkkunsa kanssa kurkotellut vaatekaappinsa ylähyllylle, josta löytyi suljetussa rasiassa aikoinaan kastejuhlassa tarjolla ollut koristeltu pikkuleipä minigrip-pussiin talletettuna. Lattialta löytyi oven avautuessa vain tyhjä pussi ja pari murusta maton kulmalla. Oli kuulemma ollut hyvää (lähes neljä vuoden takaisenakin), vakuutti kirkas lapsen ääni. Oli joutunut pyytää serkkuaan kiipeämään tuolilla ylös, hän kun on pidempi. Fiksu tyttö.

 

Muutamaa päivää myöhemmin sama parivaljakko avasi peilipöydällä kuukausia rauhassa olleen suihkushampoopullon ja laittoi sitä kourakaupalla hiuksiinsa. Viehättävän tyttömäinen, raikas tuoksu pinkistä prinsessapullosta – huone vain väärä.

 

Sama meininki jatkui päiväkotikaverin käydessä. Tällä kertaa vitriinikaapin ylähyllyltä popsittiin muutaman vuoden takaisten teemajuhlien, Barbapapa-syntymäpäiväjuhlien marsipaanikoristeet. Osa päättömiksi, monet mahattomiksikin. Sitä sokerimassapöllöä, jota oli serkkunsa kanssa maistellut, ei hyllyllä enää tuolloin ollut.

 

Loppuviikon ystävävierailun lomassa neiti kirmasi kaverinsa kanssa huoneestaan kikattaen, molemmat käsiään selän takana piilotellen. Jälleen hempeä tuoksu vei jäljille – omenainen huulikiilto oli levitetty käsivoiteeksi. Se, jota tähän saakka on aarteena vartioitu levitettäväksi huulille kimaltamaan.

 

Voi elämä. Mikä ihme tämä vaihe on?

 

------

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista https://www.facebook.com/teehetkienkoti/

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram