Hän kulkee huoneesta toiseen, siskoaan nimeltä kutsuen. Etsii siskon peiton altakin ja ihmettelee. Kaikki ei ole ennallaan.

 

Lämmintä huolenpitoa ja silittämistä, yhteisiä leikkejä. Nahistelua ja kädestä vietyjä leluja. Halauksia ja rutistuksia, pyyntö että toinenkin saa keksin, jos itselle tarjotaan. Dramaattisia krokotiilinkyyneleitä ja mutrulle kurtistetut kasvot, ellei omaa tahtoa saa toisen kanssa läpi. Isosisko kyykyssä lattialla lelua tutkien, pikkusisko kyykistyy vierelle hänkin. Samassa asennossa, yhtä kiinnostuneena. Käsi kädessä, kylki kyljessä.

 

Siskokset. Iso ja pieni. Aina yhdessä. Tärkeitä toinen toisilleen.

 

Isosisko lähti kummiensa luokse Pirkanmaalle, viettämään aikaa omien aikuistensa kanssa muutamaksi päiväksi. Pakkasi vaaleanpunaisen – pikkusiskolta lainaamansa – repun ja puki Annika-nukelleen haalarin. Unohti rautatieasemalla lähes heiluttaa perheelleen, kun oli matkasta ja kummitädistä niin innoissaan. Odotti junamatkaa, yhteistä tekemistä, kissojen silittämistä ja huvipuistoa. Ennen kaikkea odotti sitä, että saisi kiireettä olla kummiensa kanssa ”Se saa mennä nukkumaan alakerran lattialle, me nukutaan yhdessä”, pohti kummisetänsä tulevia öitä ja mahdollisuutta tälläkin kertaa nukkua kummitädin vieressä.

 

Pikkusisko huuteli koko kotimatkan takapenkkiläisenä siskoa, ihmetteli ja kummasteli tyhjää kotia. Kävi katsomassa siskon huoneen ja palasi taas takaisin. Jotakin puuttuu. Jotakin merkityksellistä.

 

”Missä Enin on”, kysyi isosisko ensimmäisenä illan puhelussa. Juoksi heti sen jälkeen takaisin meneillään oleviin leikkeihinsä, ei äidin tai isän kuulumisilla niin väliä ollut. Riitti, että kuuli siskon olevan kotona vanhempien seurana. Sai itse huoletta jatkaa omia touhuilujaan, äiti ja isä pitäisivät pienestä huolen ison yökyläillessä. ”Eihän se mene mun huoneeseen ottamaan mun tavaloita”, oli tosin varmistettu rautatieasemalle lähdettäessä.

 

Illan tullen pikkusisko keksi juuri sen. Isosiskon huoneen. Ne kaikki käsilaukun aarteet ja nukenvaunujen kätköt, joihin ei muutoin pääse ikinä käsiksi. Ne, jotka isosisko vie kiireesti pois pienten käsien ulottuvilta. Pikkusisko tutki suurella hartaudella hipihiljaa matolla istuessaan jokaisen korun ja tavaran, laittoi takaisin paikoilleen ja otti taas käsiinsä. Pyöritteli edestakaisin selkeästi pohtien, pääseekö näitä todellakin viimein katsomaan ja tutkimaan. Ennen nukkumaanmenoa laittoi kaiken paikoilleen, peitteli nukenkin vaunuihinsa. ”Aadan”, pikkusisko totesi ja oli valmis iltapalalle.

 

Aamulla pikkusisko otti tilansa vanhempien kanssa. Tajusi mitä ilmeisimmin olevansa kodin sillä hetkellä ainoa lapsi, niin monta temppua, hyppyä ja tanssiesitystä oli meille tarjolla. Nautti keskipisteenä olemisesta hetken, ennen kuin taas huomasi, että jotakin puuttuu. Kyseli siskon perään kerran, jos toisenkin. Haki Ti-Ti-Nallen DVD:n, jota siskonsa kanssa mieluiten katsoo ja halusi katsoa sitä.

 

Kahden yön ero toinen toisistaan.  Meidän tyttöjen pisin. Opettaa toisen tärkeyttä. Jotta voi taas rakastaa ja nahistella. Vuorotellen.

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram