”Mä meen ensin silittämään taas pupuja ja oon siellä koko ajan. Enin tulee myös”, toteaa pieni ihminen illalla, jolloin ennen unta kerrotaan seuraavan päivän Peikkorinne-reissusta. Hän sulkee väsyneenä silmät, mutta innostuu hetken kuluttua ajatuksesta niin paljon, että nousee sängyssä istumaan silmät hämärässä loistaen. ”Ja sitten siellä on se keinu, se joka on narulla, ja siellä on iso hiekkakasa. Ja sieltä saa jätskiä.” Pieni ihminen, pian neljävee, nukahtaa vihdoin, todennäköisimmin kotieläinpihaelämästä unta nähden.

 

Sympaattinen, lämminhenkinen ja aitoa maalaisidylliä huokuva naapurikunnan kotieläinpiha vuohineen, kanoineen ja riikinkukkoineen ihastutti meidät jo reilu viikko sitten ja palasimme sinne nyt juhannuspyhinä uudelleen. Se on paikka, jonne jokainen eläin on ajan kuluessa hankittu sillä ajatuksella, että niiden halutaan asuvan juuri tällä kotipihalla ja ne muuttaisivat sinne, riippumatta siitä, olisivatko kotipihan portit avoinna vain siellä asuville perheenjäsenille läheisineen vai myös muille vierailijoille.

 

 

Pikkulapsiperheen näkökulmasta Peikkorinne on kaikin puolin toimiva – eläimet ovat omissa aitauksissaan sopivalla lähietäisyydellä ja ne ovat hyvinkin kesyjä rapsutettaviksi ja silitettäviksi. Kiva yksityiskohta tässä pääsääntöisesti kieltojen yhteiskunnassa on pupuaitauksen hymyllä varustettu kyltti: ”Tarhaan saa mennä.” Tunnustan lukeneeni sen ensimmäisellä vierailullamme useamman kerran ja hihkuneeni - hei, joku näkee asiat tavanomaisesta poiketen. Juuri siellä pupuaitauksessa tytöt sitten hihkuivatkin, silittivät pehmeitä turkkeja ja ihmettelivät suuria luppakorvia. Tällä kertaa puput saivat myös juhannustuliaisina mukaan pakattua rapean raikasta salaattia ja porkkanoita. 

 

Pihapiiriä – jossa perhe asuu heti pihaportin tuntumassa - on selkeästi somistettu lämmöllä; lyhtyjä omenapuiden oksilla, mietelauseita kanalan kivijalassa, vanhoja lehtileikkeleitä ulkovessaan mentäessä. Suloisen kaunista ja harkittua, siistiä ja huoliteltua, ja juuri siksikin tiedän, että me palaamme vielä monen monta kertaa.

Monet pöytäryhmät tarjoavat mahdollisuuksia pysähtymiseen ja eväiden syömiseen, ja kaasugrillin myötä myös grillaamiseen. Pikkuruisesta kioskista voi ostaa nälän yllättäessä makkaroita, mehua ja jäätelöä, mutta myös omien herkkujen kanssa voi pysähtyä eväsretkelle eläimiin tutustumisen lomassa. Iso hiekkakasa leikkitraktoreineen ja -kaivinkoneineen, ihastuttava leikkimökki jokaisen pikkuleikkijän varusteineen sekä keinu huimine vauhteineen innostavat lapset leikin pyörteisiin.

 

Peikkorinne Askolan Journaankylässä on tunnelmallinen eläinten koti, jossa kaikki on ajatuksella mietittyä - ja siksi niin mukavan erilaista kuin monella muulla kotieläinpihalla. Olen itse maaseudun ja maatilan kasvatti Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta. Vaikka olenkin jo monin tavoin juuriltani etääntynyt ja elänyt elämästäni yhtä pitkään arkea kaupungissa kuin maaseudun rauhassa, silti nämä kotieläinpihat kutsuvat puoleensa useasti kesässä. Täällä ei kaupungin asfaltti hohkaa kuumuuttaan eivätkä pakokaasut täytä ilmaa – leppoisan rauhallinen maalaisidylli, jonka eteen omistajat selkeästi tekevät paljon töitä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, jossa saa vierähtämään helposti useamman tunnin eläinten, leikin ja eväiden vuorotellessa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram