Asuvatko ne pimeässä pesuhuoneessa, jonne pitäisi sytyttää valot? Lymyilevätkö hämärässä työhuoneessa juuri siinä kaapissa, josta pitäisi hakea huopa äidin pyynnöstä? Vai rohkenevatko jopa majailla yöt oman sängyn alla, siellä huoneessa, missä pitäisi olla kaikkein turvallisinta?

 

Esikoisemme on alkanut pohtia lähes päivittäin mörköjen ja kummitusten olemassaoloa, ja sitä, missä ne oikeastaan ovat. ”Äiti, eihän kummituksia tarvitse pelätä?”-pohdintaan ei riitä vakuuttelu, että ei, niitä ei tarvitse pelätä, sillä niitä ei ole edes olemassa. Jatkokysymys on useimmiten ”mutta miksi sitten niistä puhutaan?”

 

Toisaalta – niinhän itsekin lapsena aprikoin kummitusten olemassaoloa. Mietin, piiloutuvatko ne mun ja pikkusiskoni kerrossängyn alle ja heräävät sieltä liikkumaan yön pimeydessä. Välillä uskalsin tarkistaa sängyn alle varovaisesti kurkistaen (ja toivoen, että jos se kamalan hirveän pelottava kummitus siellä asustaa, se ei ennätä nähdä nopsaa kurkkaustani), useimmiten en. Ajattelin yläsängyssä nukkuessani, ettei se pääse kiipeämään mun luokseni tikapuita, mutta olin samalla hyvin huolissani pikkusiskoni puolesta. Pahaa-aavistamaton alasängyssä nukkuja, joka luotti isosiskoonsa.

 

Edelleenkään en pidä pimeästä, mutta mielikuvitusolennot ovat kaikonneet aikuisuuden myötä. Vaihtuneet konkreettisempiin pelkoihin tai epävarmuuksiin tässä maailmassa.

 

Lapsen kanssa kummituksista ja peloista käydään joka kerta keskustelua mietteitä vähättelemättä. Välillä riittää lyhytkin vahvistus, ettei niitä kummituksia illan pimeydessä hänen huoneessaan todellakaan ole, välillä asiaa mietitään perinpohjaisemmin. Kovin hallitsevaa pelko ei ole, sillä tässä vaiheessa mennään pitkälti kevyin kuittauksin, eikä öisinkään esimerkiksi herätä painajaisiin.

 

Pelkojen syitä selvitellessä – siltä osin, mitä lapsi pystyy tuossa lähes nelivuotiaana sanoin kuvailemaan – nousee esille viittauksia lastenohjelmiin ja niissä kerrottuun, satuihin (omasta lastenkirjastostamme olen napannut tosin pois kaikki kirjat, joissa tiedostan olevan mahdollisuus pelkojen syntymiseen) sekä päiväkodissa kavereiden kanssa kuultuun ja juteltuun. Ja siihen, että niitä kummituksia ja mörköjä nyt vain on. Tai ei ole. Riippuen, millä mielellä milloinkin ollaan.

 

Meille tämä mörköjen ja kummitusten vaihe on vieras. Meneeköhän tämä ohitse, ja jos kyllä, milloin? Tai millä tavalla tämän voi odottaa jatkuvan?

 

------

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista https://www.facebook.com/teehetkienkoti/

Kommentit (1)

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Meillä ei ole vielä puhuttu kummituksia ja möröistä nukkumaanmenon yhteydessä... meillä tosin nukutaan aika kirkkaalla yövalolla ja meidän makkarissa molemmat pojat - 4v ja 3kk, joten ehkä siksi möröt ei ole uskaltautuneet hormonihirviön reviirille =)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram