Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää sen tunteen, miten mahtavaa on joskus syödä aamupalaa rauhassa. Ei tarvitse nostaa pudonnutta hedelmäpalaa lattialta, pyyhkiä kaatunutta maitoa tai puhdistaa tahmaisia, kaikkialle ennättäviä pikkukäsiä. Ehtii lukea Hesarin, päästä ensimmäisestä aukeamastakin pidemmälle toimittajien juttuihin uppoutuen, eikä vain sivusilmällä vilkaista, että onkohan se edes aamun lehti. Ehtii antaa hetken aikaa omille ajatuksilleenkin ilman, että takaraivossa jyskyttää tietoisuus siitä, että pian pääsee todennäköisesti joko sisarusten välienselvittelijäksi, uhmaikäisen tunnekuohuja tasaamaan tai saa pyynnön tulla tulipalokiireellä hoitamaan nukkea. Nuken vaipanvaihto kun ei voi odottaa, ei.

 

Tämä ei poissulje sitä, etteikö lapsi- ja perheaamuissa olisi oma viehätyksensä ja onnellisuutensa. Harvassa kodissa ne aamut kuitenkaan taitavat olla kiireettömiä, tahrattomia tai suurta syvällisten ajatusten virtaa.

 

Kaupunki vasta heräili uuteen päivään, kun viikonloppuna kävelin kohti vanhan kaupungin kahvilaa. Vanhan Porvoon pienten putiikkien ovet olivat vielä kiinni ja torilla vasta muutamat myyjät laittoivat tuotteitaan esille myyntikojuunsa päivää varten. Kadut olivat autiot aamuauringossa. Vain minä – ja hyvä ystäväni. Tunnelmallinen brunssi, hetki omaa aikaa. Ihan mahtava juttu.
 

 

Aamupalaa nauttiessa ehti pohtia elämän syntyjä syviä ja suunnitella tulevaisuutta, höpötellä tyttöjen juttuja ja nauraa kerran, jos toisenkin. Ikkunapöydästä näki kaupungin heräämisen viikonloppuaamuun ja kadun vilkastumisen. Sitä Hesaria ei ennättänyt täälläkään lukea, mutta se hyväksyttäköön ;) Sympatia ja sielunkumppanuus kirivät tärkeämmiksi teen äärellä. Sitä paitsi paikka, jonka valitsimme, tarjoaa pysähtyville erinomaisia makuelämyksiä. Cafe Postres kotikaupungissani Porvoossa, kannattaa ehdottomasti käväistä, jos olet näillä main.  

 

Muistan, miten ennen lapsia useammankin kerran ihmettelin, miksi vanhemmat puhuvat oman ajan tärkeydestä. Se tuntui lapsettomana korvissa vähän samalta kuin toteamus, ettei oikeastaan jaksaisi olla omien lasten kanssa, ja että tarvitsee lapsista ja perhearjesta irtioton. Silloin en tajunnut, nyt ymmärrän. Se, että olet hetken irti siitä ihastuttavan-liikuttavan-rasittavan-opettavaisen-stressaavan onnellisesta perhearjesta, antaa energiaa olla taas paljon parempi vanhempi ja puoliso. Jaksat hymyssä suin tehdä lapsille ruokaa ja ärtymättä kuunnella uhmaikäisen kymmenettä kiukkukohtausta ennen kuin aurinko on edes kunnolla noussut.

 

Askel oli kevyt kahvilan pöydästä noustessa. Omaa perhettä oli jo ikävä, vaikka kotioven sulkemisesta oli vain muutama tunti.

 

Olin tosin jo kahvilan pöydässä istuessani naputellut kotiin viestin, että jos vaikka tulisivat hekin kaupunkiin, käytäisiin muutamissa suloisissa pikkuputiikeissa ja syötäisiin yhdessä lounasta. Juuri se me tehtiin – hyvillä mielin. Ihasteltiin yhdessä kauniita leluja, kimaltavia tarra-arkkeja ja värikkäitä helmikoruja, tutkittiin ritari- ja prinsessavaatteita leikkejä suunnitellen Riimikossa, käytiin maistuvalla kotiruokamaisella lounaalla Hanna-Mariassa vanhan kaupungin kupeessa ja istuttiin ravintolan aurinkoisella ulkoterassilla ihmisvilinää katsellen. Pohdittiin sitä, mihin kaikki ohikulkevat ihmiset ovat matkalla, miksi koirat usein juoksevat ihmisten perässä eivätkä edellä ja miksi jollakin on vaalea, toisella tummempi iho. Käytiin jokirannassa jäätelöllä ystäväperheen kanssa ja katseltiin merelle suuntaavia veneitä. Käännettiin väsymyksen tullen polkupyörä ja rattaat kohti kotia ja laulettiin yhdessä Pikku Papua. Kotona ihmeteltiin maalipensselit kädessämme värien sekoittumista uusiksi väreiksi ja tutustuttiin uuteen peliin. Ei hassumpi tapa viettää aikaa.

 

 

Päivästä tuli kaikin puolin onnistunut, kiitos loistavasti alkaneen aamun. Tämän myötä tosin kirkastui taas kertaalleen se, miten tärkeää on ottaa niitä pieniä irtiottoja arjesta. Kävelylenkin, aamupalan, leffan tai hätätapauksessa sen postilaatikkoreissun verran. Että ehtii haukata happea ja antaa tilaa omille ajatuksille.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram