Loppuviikolla ajellessani aamuruuhkassa motarilla kohti Helsinkiä ja opiskelupäivää verkkoviestinnän parissa, ennättivät ajatukset liitää useampaan kertaan työelämään. Siihen, miten hallitaan suuria kokonaisuuksia, huolehditaan kuntoon pienetkin yksityiskohdat, suunnitellaan, ideoidaan, toteutetaan, pakerretaan ja puurretaan – saadaan aikaan.

 

Olen ollut kotona lasten kanssa esikoisen syntymästä saakka, nelisen vuotta. Hyppäsin hetkeksi työelämän ulkopuolelle asiantuntijatyöstä, josta pidän varsin paljon. Työn hektisyydestä huolimatta tunne siitä, että saa aikaan jotakin merkityksellistä ja pystyy osallistumaan omalla panoksella koko yrityksen strategian ja päämäärien eteenpäin viemiseen, on palkitseva.

 

Päätin silti esikoisen ja myöhemmin kuopuksen syntymän jälkeen ottaa tietoisesti etäisyyttä työhön. Ei siksi, etten osin haluaisi tietää yrityksen tilanteesta, tiimimme tekemisistä ja siitä, mitä kaikkea uutta otetaan esimerkiksi työskentelyalustoina käyttöön, vaan siksi, etten alkaisi pyörittelemään niitä ajatuksia päässä täällä kotona. Kotona haluan olla läsnä pienille ihmisille – sen hetken, kun kotiarkea vietän. Kun kuitenkin niitä vuosia, jolloin olen täysin kiinni työelämässä, on aikanaan edessä vielä kymmeniä.

 

Perjantaina ajatukset karkailivat, kerta toisensa jälkeen. Ne karkasivat siihen, mitä olisikaan istua powerpointtien äärellä suunnittelemassa projektikokonaisuuksia ja tehdä sitä konkreettista päivittäistä työtä askel kerrallaan tavoitetta kohti edeten. Palasin mielessäni työyhteisöömme monine hyvine tyyppeineen ja onnistuneimpiin projekteihimme. Yhtäkkiä pystyin elävästi palauttamaan mieleeni iltapäivän teehetket alakerran kahvilassa elämän syntyjä syviä pohtien ja sen, miten kellokorttilaitetta käytettiin. Muistin kristallinkirkkaasti yrityksemme intran valikkoineen ja vuosikellon suunnitelmineen. Erikoista.

 

Ehdin jo Helsinkiä lähestyessäni miettiä myös arjen muuttumista; sitä, miten molemmat tytöt olisivat päiväkodissa ja viikot rakentuisivat täysin toisin. Päivän tanssi- ja muskaritunnit siirtyisivät iltoihin ja viikonloppuihin tai todennäköisesti mitä suurimmalta osin jäisivät pois yhteisen ajan rauhoittamiseksi. Ystäviä tavattaisiin lähinnä viikonloppuisin. Keskustelut kotona työpäivien jälkeen olisivat todennäköisesti taas toisenlaisia, aikuisasiapainotteisempia. Ja niin paljon muuta

 

Aikahyppy menneeseen ja toisaalta tulevaan, oli kiehtova. Hetken.

 

Auto keskustan parkkihalliin, läppäri laukussa kohti yliopiston luentosalia. Tytöt tutun turvallisessa hoidossa famollaan. Eletään nyt kuitenkin tätä hetkeä, tätä päivää.

 

------

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista https://www.facebook.com/teehetkienkoti/

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram