Hän juoksee riemusta kiljuen huoneeseensa, nappaa kainaloon rakkaimman nukkensa, Annikan, ja kerää laukkunsa täyteen kaikkea lähes nelivuotiaalle merkityksellistä. Tänään ne tärkeät näyttävät olevan pari hiuspompulaa, sattumalta lattialla lojunut pikkuauto, kaulakoru, nuken sukat ja uninalle.

Hän etsii kaapista ylleen paidan ja hoputtaa pikkusiskoaan, vasta pian kaksivuotiasta, ottamaan mukaan omat tavaransa. ”Äiti, Enin ei halua ottaa mitään”, hän toteaa nopeasti, kun sisko nököttää jo portaiden ensimmäisellä askelmalla. Eteisessä kenkien valinta, kesähatut päähän ja takki ylle. Siskokset täynnä intoa ja odotusta. Seikkailunhalua.

 

 

Eväsretkelle

”Äiti, mennäänkö metsäretkelle ja otetaan mukaan eväät?”, kysyy lähes nelivuotiaamme useana päivänä viikossa. Eväsretkelle lähimetsän kallioille hän veisi myös jokaisen meille vierailulle tulevan lapsiystävän, mummon ja vaarinkin. Yhtä monta kertaa kuin hän pyytää metsäretkelle, yhtä monta kertaa hän on - ainakin toistaiseksi - saanut myöntävän vastauksenkin.

 

Äidin kantama eväskori, pienissä rasioissa mansikoita ja pensasmustikoita, omppu- ja päärynäpalasia, rusinoita, voileipäsiivuja juustoineen, joskus jokunen herkkukeksikin. Piknikhuopa ja sympaattisen ruutukuvioinen pieni liina eväiden alle levitettäväksi.

 

Eväsretkissä on jotakin maagista, vielä näin aikuisenakin. Askelten rapina hiekkatiellä ja touhukkaan onnelliset retkikaverit. Eväskoria pakatessa ihan vatsanpohjassa saakka tuntuva kutkuttavuus siitä, mitä oikeastaan pakataan mukaan. Ja eväät - niitä syödään yhtä suurella hartaudella kalliolla nauttien auringonpaisteesta ja tuulen huminasta puiden latvoissa tai oman kodin terassin sohvalla vesisateen ropistessa terassin kattoon. Ruokakin maistuu ulkona poikkeuksetta erinomaiselta.

 

Meillä parhaat retkipaikat ovat ihan talomme tontin kulmilla, läheisen ulkoilualueen kalliolla. Myös monet kauniit puistot ja merenranta ovat ihan lähellä ja suosiossa. Eväsretki-innon yllättäessä tosi akuutisti, siirrytään oman kodin nurmikolle tai terassille. Eväsretkipaikka löytyy siis aina.

 

Oivalsin muutama päivä sitten, että eväsretkien yhteydessä ollaan aina yhtä aidosti läsnä, niin lapset kuin vanhemmatkin. Istutaan rinnakkain, jutellaan, katsotaan niskat kenossa taivaalla lipuvia pilvenhattaroita ja tutkitaan eväskorin ohitse kipittävää kiiltäväkuorista koppakuoriaista. Kiire jää näiltä retkiltä aina syrjään. Tärkeää on vain tämä hetki.

 

Meillä eväskori pakataan tänä kesänä vielä monta kertaa, lasten silmien loistaessa innostuksesta.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram