Hän hieroo kaksin käsin silmiään, jotka saa hädin tuskin pidettyä auki. Kääntyy sängyssä puolelta toiselle, korjaa peittoaan, tyynykin on huonosti ja nalle ehtii pudota kaikessa touhotuksessa lattialle. Äiti, on jano. Äiti, on pissahätä. Äiti, mua ei yhtään nukuta. Äiti kiristelee jo hampaitaan, väsynyt on jatkanut showtaan reilun puoli tuntia. Ei väsytä yhtään. En tiedäksää ole yhtään mitenkään väsynyt. Muutama minuutti, täydellinen hiljaisuus ja sitten rauhallinen tuhina. Ei väsytä, ei.

 

Päiväunet - tai unet kuin unet - on kyllä mystinen juttu näillä pienillä ihmisillä.

Meillä on siirrytty päiväunissa selkeästi vaiheeseen, jossa neiti kohta 4 vee aistii heti, jos nukkumaan vievällä vanhemmalla on yhtään kiire tai omia juttuja mielessä. Puhumattakaan, että vanhemmalla olisi jotakin jännittävää, kivaa tai ehdottomasti vain aikuisjuttuja suunnitteilla. Eihän silloin nukuta, jos tapahtuu jotakin kiinnostavaa. Ehtii sen nukkumatin tavata myöhemminkin.

Ilman virkistäviä päiväunia ei kuitenkaan vielä oikein pärjää. Tai sitten ainakin kotona tarvitaan joko loputtomasti suunnitelmia tai välillä tosi pitkää pinnaa illemmalle neljän ja kuuden välillä. Parasta olisi ne vajaan tunnin unet. Silloin pieni ihminen keräisi riittävästi hyvää energiaa virkistyäkseen loppupäivän leikkeihin ja aktiviteetteihin, mutta toisaalta illalla taas nukuttaisikin ennen kuin hämärä laskeutuu.

 

Päiväuniin - ja iltauniinkin kyllä - taitaa sekoittua vanhemmillakin enemmän tunnetta kuin mihinkään muuhun lapsen arjen juttuun. Raivostuttavat, hermoja kiristävät, hyväntuuliset, liikuttavat, levolliset yhteiset hetket.

 

Rauhallista juttelua päivän tapahtumista ja mahtava iltasatuhetki kylki kyljessä Pupu Tupunan, Frozenin tai Disneyn klassikoiden parissa. "Äiti, mä niin tykkään susta, lakastan sua", toteaa pieni ihminen poskea silittäen. Haluaa pitää kädestä kiinni, vetää käden lujasti lähelleen ja silittää sitä samalla. Peittää suukkoihin ja halaa yhä uudestaan tiukasti. Sydän heittää äidillä voltin liikutuksesta ja onnellisuudesta. Mun tyttöni. Pieni antaa hyvän yön halin nukelleen ja peittelee hellästi nuken oman pikkupeiton alle. Ottaa oman uniharson poskelleen ja laittaa silmät kiinni hyvää yötä toivottaen. Yhdessä lauletaan usein vielä tuttu laulu jo vauvavuosilta.

 

Ja sitten toisena iltana. Pissahätä, jano, tyyny-peitto-nalle-uniharso-mikälieikinä-huonosti-vaihe. En laita päätä tyynyyn, en pysy sängyssä, en aiokaan olla hiljaa, enkä missään tapauksessa aio nukkua. Mutta älä vain liikahdakaan viereltä, älä edes hievahda. Haluan, että pysyt siinä, vaikka kiukuttelen. Kai mä jo sanoin, että tyhmä tyyny ja huoneessakin on kuuma? Lue vielä yksi satu, toinenkin. En jaksa kuunnella rauhassa, enkä pysy paikoillaan, mutta haluan, että luet. Ja saisinko vielä lisää vettä? Se tarkoittaa, että herään sitten yölläkin vessaan ja haluan sut silloin viereeni hetkeksi, mutta haluan silti vettä. Ai miksi, no koska on jano ja etenkin siksi, koska pikkusiskokin sai.

 

Meillä lasten nukkumaanmeno ja nukahtaminen oli tosi vaivatonta siihen saakka, että muutettiin nyt loppukeväästä. Omasta vanhasta kodista luopuminen, väliaikaisasuminen rempan takia ja muutto uuteen kotiin saivat aikaiseksi kierteen, jossa nukkumatti ei tulekaan yleensä kutsuttuna. Välillä matka tuntuu kestävän. Sitä pyritään nyt hiljalleen muuttamaan.

 

Silti poikkeuksetta joka kerta, kun lapsi vihdoin nukahtaa - riippumatta siitä, onko unta edeltänyt "äiti, sä olet ihana"- vai "en kyllä valmasti edes laita silmiä kiinni"-vaihe - jään ennen huoneesta lähtöä katsomaan nukkuvaa. Siinä hetkessä ehdin unohtaa, ettei uni ihan joka kerta tule toiveesta, eikä etenkään vanhemman ajatteleman aikataulun mukaan. Katson hämärässä huoneessa, miten suloisen liikuttava nukkuva lapsi onkaan ja miten ihanaa on pienen ihmisen tuhina. Se ulottuu poikkeuksetta ihan sydämeen saakka. Se täydellinen levollisuus.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram