Tiedän nyt, ettei suruun ole sanoja. Ei kaipuuseen tai ikävään. Harva meistä osaa kertoa, miltä tuntuvat toteutumatta jääneet suunnitelmat, tuhannet unelmat. Surevalle puolisolle, lapselle, lähiomaiselle, serkulle tai ystävälle ei ole sanoja. Niistä jokainen tuntuu mitättömältä, sanahelinältä.

 

Jätin viikonloppuna hyvästit ystävälleni, jonka tunsin yläastevuosista saakka, mutta jonka kanssa olimme enemmän tekemisissä näinä äitivuosina lähes samanikäisten esikoistemme myötä. Seisoin arkun vierellä epätodellisin ajatuksin – oliko meidän polkumme jo todella aika päättyä. Luin kukkalaitteen muistolausetta miettien, miten paljon yhteistä me, kukkalaitteen yhdessä laittaneet kymmenet vanhat luokkakaverit vuosikymmenten takaa, olimmekaan hänen kanssaan jakaneet. Miten paljon muistoja mahtui kirkkoon, joka oli jokaista penkkiä myöten täynnä hyvästien jättäjiä.

 

Suuren surun rinnalla hautajaispäivässä oli käsinkosketeltava määrä rakkautta ja lämpöä. Lukematon määrä halauksia, kosketuksia, välittämistä ja katseita. Ihmiset pysähtyivät, katsoivat, olivat läsnä. Toinen toisilleen. Toistuvasti toteamuksia siitä, että mäkin muistan, ymmärrän ja jaan ajatuksesi.

 

Hän lähti aivan liian aikaisin. Kahden pienen lapsen äitinä, vasta naimisiin menneenä. Onnellisena, koko elämä edessä suunnitelmineen ja unelmineen. Hän lähti täynnä rakkautta.

 

Rakkaus. Ehkä sen voi ajatella hänen muistonaan. Sen, että ihmiset havahtuivat omien kiireidensä keskeltä näkemään, mikä on elämässä lopulta kaikkein tärkeintä. Surun ja ikävän edessä riisuivat hetkeksi kaiken ulkoisen ja antoivat ajatusten kulkea sinne, mikä on rakkainta.

 

Useammassa keskustelussa nousi esiin sama ajatus – Sinulta minulle, minulta sinulle. Yhdessä. Etsitäänhän aikaa tavata. Annetaanhan aikaa toinen toisillemme. Kerrotaanhan, että ollaan tärkeitä toinen toisillemme. 

 

Ilpo Kaikkosen sanoin - Terveiset sinne taivaaseen. Jatkamme sun unelmaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram