Ennen esikoisemme syntymää, oikeastaan koko vuoden 2012 raskausajan pienen ihmisen tuloon valmistautuessamme puhuimme siitä, että toivottaisiin lapsen kasvavan ilman selkeitä stereotypioita. Ilman suoranaista mallia siitä, miten tytön kuuluu toimia tai mitä pojalta odotetaan. Noin niin kuin normeina siitä, mitä odotetaan yhteiskunnan taholta ja yleisenä mielipiteenä. Tai ettei suoranaisesti ohjattaisi, että otahan barbie tai mikä-lie-mollamaija, että ne on tyttöjen juttuja tai jätettäisi hankkimatta autorataa tai tukkirekkaa vain siksi, että ne mielletään enemmän poikien leluiksi.

 

 

Ja no, värisävyt. Niistäkin toki puhuttiin. Ettei ainakaan tietoisesti vietäisi keskustelua siihen, että jotkut värit ovat tyttövärejä, toiset muka enemmän poikavärejä. Tasaisesti punaista ja sinistä, erityisesti meidän vanhempien lempiväriä valkoista. Ensimmäisinä raskauskuukausina hankittiin luonnollisesti paljon valkoista ja neutraaleja beigen sävyjä, mutta auta armias, kun kätilö totesi siellä jossakin 20 raskausviikon tienoilla olevassa ultrassa, että hei, tyttö täällä näyttäisi olevan. Salamannopeasti meille löysi tiensä vaaleanpunainen untuvatakki minikoossa (taidettiin käyttää sitä kerran, mutta olen yhä sitä mieltä, että tuhansista lastenvaatteistamme se on ollut yksi sykähdyttävimpiä) ja aika monta söpöä mekkoa rimpsuhelmoineen. Vaaleanpunaisia, hempeän vaaleanpunaisia. Kimalletta, tylliä, pitsiä, jokunen romanttinen kukkakuosikin.

 

 

Tänään pysähdyin katsomaan lastenhuoneita. Laatikollinen barbeja, iso rekillinen Baby Bornin nukenvaatteita. Rivissä nukenrattaita ja -vaunuja. Sängyssä Frozen-lakanat Frozenin Elsan ja Annan värittämine fleecehuopineen. Peilipöydällä sata rannekorua ja helminauhaa, kruunuja ja huulikiiltoja. Kyllä, muutama pikkuauto ja joululahjaksi saatu rekka. Ne näitä perinteisemmin poikaleluina nähtyjä, mutta selkeässä vähemmistössä. Valtavassa palapeli- ja kirjapinossakin vahva painotus prinsessoihin, ballerinoihin ja kaikenlaisiin suloisiin eläinhahmoihin ja vähemmän Spidermaneja, supermiehiä tai ritareja linnoineen.

 

 

Vaaleanpunaista, vaaleanpunaista ja no, lomassa valkoista ja harmaatakin.

 

 

Kasvatuksellisesti ollaan kuitenkin yhä vahvasti sillä tiellä, ettei määritellä tytön tai pojan pystyvän tai olevan pystymättä johonkin vain sukupuolensa takia. Tai käyttäytyvän tietyllä tavalla. Toisaalta - kirjoissa avautuu hyvinkin stereotyyppinen maailma; kiltit hoitajatytöt ja sirot ballerinat, rohkeat palomiespojat ja ahkerat autonkuljettajat. Luin myös vain ihan hetki sitten tutkimuksesta (jonka linkitän kun löydän), jossa todettiin lasta kohdeltavan eri tavalla sen mukaan, minkä värisiä vaatteita hän pitää yllään. Vaaleanpunaiset herättivät söpöstelyä ja tyttökieltä, siniset oletettua reippautta. Ohjaammeko siis huomaamattamme kuitenkin?

Hmm. Mitä ihmettä tälle värimaailmalle oikein tapahtui?

 

PS. Neiti neljäveen lempiväri on muuten turkoosi ja neiti kaksivee leikkii mieluiten autoilla ja parkkihalleilla niitä nähdessään. Onko kyse siitä, että se kiehtoo, mitä ei ole luontaisesti ympärillä niin paljon? Että ruoho on tässäkin tapauksessa vihreämpää aidan toisella puolella?

- -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista

Kommentit (2)

Suzy
Liittynyt17.7.2016

Ihanan vaaleanpunaista tosiaan teillä! :) muistan olleeni innoissani, kun esikoinen oli tyttö, koska pääsisin ostamaan kaikkea pinkkiä. En kysynyt raskausaikana sukupuolta ja kaikki ostettiin hyvin neutraalina. Verhot oli keltaiset, lakanat vihreät. Vaatteetkin aluksi vain valkoisia. Ei Lissulla sitten lopulta tainnut koskaan olla kovin paljon pinkkiä. Ja poikatyttöhän siitä on kasvanut.
B:llä eli meidän keskimmäisellä on kaikkea pinkkiä ja Frozenia, mutta ihan tytön omasta tahdosta. Omaa silmää ehkä miellyttäisi enemmän toisenlainen värimaailma.
Kuopukselle on ostettu hyvin paljon vaaleita vaatteita, mutta myös sinistä, vihreää ja mustaa. Ja tyttöhän hänkin on. Violetti ja liila ovat meillä olleet nyt tytön synnyttyä hyvin vahvasti esillä myös vaatehankinnoissa. Pinkki tulee jo korvista ulos:D
Jokainen tytöistä saa leikkiä ihan juuri niillä leluilla, jotka kiinnostaa (tosin leluaseita en hyväksy) ja kasvaa juuri sellaiseksi yksilöksi kuin on kasvamassa. Ei siis meilläkään tuputeta tiettyjä leluja.

Muistathan seurata myös Facebookissa. Löydät minut sekä Instagramista että Snapchatista nimimerkillä justcallmesuzy. Nipsun oma Instagram löytyy nimellä nipsisnapsis. Voit seurata blogiani myös Blogit.fi-sivustolla.

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Lasten kasvaessa huomaa myös oman maun muuttumisen  - ja sen, miten lapset alkavat itse toivoa tiettyjä värisävyjä. Meillä ainakin neljävee tietää hyvin selkeästi jo sen, mitä hän toivoo ja mikä miellyttää hänen silmäänsä erityisesti pukeutumisessa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram