”Äiti, eikun mä haluan tämän mulle”, tuli topakka vastaus, kun jouluvalmistelujen alla kävimme esikoisen kanssa hankkimassa viimeisiä joulumuistamisia.

 

Neljävee nappasi käteensä pastellinsävyisen korun ja piti tiukasti kiinni. Mitä ihmeen kuutioita nauhassa? Takuuvarmasti hetken mielijohde. Koru kymmenien, ellei satojen korujen joukkoon? Sinne korutelineeseen roikkumaan tai monen muun sekaan korurasiaan, minne auringonvalokaan ei ulotu? Vein keskustelua toisaalle ja yritin vinkata myymälässä esillä olleesta heijastavasta piposta, että josko se vaikka kiinnostaisi ja jutella niitä näitä pian jatkettavasta kauppareissusta. Neiti vei korun hetkeksi pois – vastentahtoisesti ja selkeästi vain pyynnöstäni – mutta hivuttautui hetken kuluttua takaisin pikkupöydän luokse ja nappasi saman korun käteensä. Monien joukosta juuri sen yhden. Pastellinsävyisen. Hypisteli hiljaa tunnustellen jutellessani tutun kanssa. Koru oli ByPinjan, tiedostin jo siinä vaiheessa. Tiesin sen blogeissa vilahtelevaksi imetyskoruksi, ja tyttöjen ollessa jo vauvaiän ylittäneitä, sivuutin korun entistä painokkaammin. Imetys ja minä, menneiden talvien lumia.

 

Lähtiessämme myymälästä tunnustan miettineeni kerran, jos toisenkin, että olihan melkoisen hukkaan heitetty parikymppinen. Neiti näet kertoi pitävänsä korusta niin kovasti, että sai sen lopulta pipon sijaan. Valitsi kuulemma sen mieluummin kuin Muumi-tikkarinkin. No, se oli paljon se. Itse olin kuitenkin vakuuttunut, ettei korulla olisi kovinkaan pitkä käyttöaika – unohdettaisiin kotiin palatessa kuten monet muut lelut ja pientavarat tässä tämän päivän melkoisessa materialistisessa yltäkylläisyydessä. Jouluruuhkassa oli kuitenkin helpompi juuri siinä hetkessä sivuuttaa periaatekeskustelut ja taipua.

 

Viikkoja myöhemmin koru seuraa edelleen kaikkialle. Metsäretkille, kauppareissuille, isovanhemmille ja kavereille. Sitä käytetään ulkoilukerraston, toppatakin, yöasun ja uimapuvun kanssa. Sen kanssa soitetaan kosketinsoittimilla ja pompitaan trampoliinilla. Se siirretään huolella syrjään maalatessa tai liimatessa, ettei se vain likaannu. Se vaaditaan viereen nukkumaan mennessä ja sitä esitellään muille poikkeuksetta joka kerta, mutta vain tarkoin varjellen annetaan kenenkään kokeilla, saati sovittaa kaulalleen. Pikkusiskonkaan, joka vaatii jo omaansa. Ja kyllä, tulee sen saamaan.

 

 

Silikonisen, kotimaisen korumalliston kaunis pastellinsävyinen koru valloitti meidän esikoisen. Viis siitä, että se on alun perin suunniteltu imetyskoruksi (pienet sormet näpräämään sitä äidin rinnalla ollessa), eikä meillä ei ole sellaiselle tarvetta tai että hänen valitsemansa koru on aikuisten mallistosta (saihan useamman silikonihelmen ja nauhaa pystyi kätevästi lyhentämään itsekin).

 

Olen vaikuttunut ja yllättynyt. Ja tällä kertaa mielelläni väärässä. Muutoin aika usein oikeassa niin kuin naisilla, vaimoilla ja äideillä on tapana olla ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram