On niitä päiviä, jolloin aamu alkaa väärällä jalalla. Joka asia harmittaa ja kiukuttaa, ja ärtymys tarttuu perheenjäsenestä toiseen. Yhdellä on aamupalalla väärä jugurtti (juuri se väärä, joka itse valittiin edellispäivänä kaupan maitotiskiltä), toisella kylmä tee, kolmannella hukassa lempisukat (tai saman parin sukat ylipäätään) ja neljännellä liian pieni kaulus paidassa. Viis siitä, vaikka kauluksesta mahtuis toinen samankokoinen ihminen, mutta pieni mikä pieni, kun siltä tuntuu.

 

Väsyttää ja kitisyttää, odotettujen leikkikavereidenkin seura harmittaa metsäretkellä, eikä autossa puistosta tultaessa haluta turvaistuimen palkkia. On päiviä, joina on ihan sama, teetkö niin tai näin, niin teet aina väärinpäin. Poikkeuksetta. Tee ehtii kylmentymään riitapukarisisarusten välejä selvitellessä useamman kerran kuin yhdessä kädessä on sormia.

 

Ja sitten on niitä toisia päiviä. Onneksi niitä on enemmän.

 

Perjantaina oli se the päivä. Päivä, jona kaikki meni nappiin. Ihan kaikki ja ihan aamusta iltaan. Mielettömän palkitsevaa ja hienoa.

 

Lapset saivat aamupäiväksi seuraksi pidetyn leikkikaverin. Olivat odottaneet malttamattomina edellisillasta saakka, etenkin esikoinen, joka aamulla heti silmänsä avatessaan kysyi ystävänsä perään. Sopusointuja ja hyväntuulen harmoniaa, käsi kädessä ja kylki kyljessä. Reippaan pienen tytön esimerkki innosti meidänkin tytöt syömään lounaan mukisematta ja pukemaan ulkovaatteet ylle ilman kangerteluja. Ei ollut kenkä kadoksissa, ei puristanut sukka, eikä tarvinnut valita pipoakaan viidesti vaihtaen. No, okei, paitaa piti vaihtaa kolmesti, mutta sekään ei aiheuttanut esikoiselle suurta vaatekriisiä tällä kertaa.

 

Isojen tyttöjen; esikoisen ja ystävänsä, saivat yhteisen, odotetun harrastushetken kuvismuskarissa ja samaan aikaan me äidit reippaan kävelylenkin kuopusten kanssa raikkaassa syyssäässä. Useinhan käy siten, että kun liikaa suunnittelee, jokin aikataulu pettää tai suunniteltu kääntyy ihan ylösalaisin. Tänään oli sen verran aikataulutettu päivä, että näitä nurinpäinkääntymisen tilaisuuksia oli valtavasti. Silti kuopus nukahti rattaissa päiväunille juuri sopivaan aikaan ja otti ennen tyttöjen kampaajaa täsmälleen oikeanmittaiset unet. Me äiditkin ehdittiin parantaa maailma vaahterapuiden ja tammien katveessa, kaupungin laitamalta toiselle kävellessämme. Reippailukaverina ihminen, joka niin useassa asiassa tuntuu sielunsiskolta, jakaa monilta osin samanlaista ajatusmaailmaa.

 

Illaksi saatiin vielä luoksemme perhe, johon ollaan melko vast´ikään tutustuttu. Silti hänen – naisen – kanssaan olo on kuin ois aina tunnettu. Vanha ystävä, jonka olen vasta tavannut. Se on erikoinen tunne. Kaiken muun lasten yhteisen mukavan leikin ja touhun lomassa tytöt kaatoivat pinnirasian lattialle ja tekivät vieraalle kampauksen – hekin juuri niin tuttavallisesti kuin tapaisivat häntä usein. Ujostelematta, empimättä, sen enempää etäisyyttä pitämättä. Kapsahtivat kaulaan, istahtivat syliin, ehostivat hiuskuontalonkin uuteen uskoon. Kyllähän pienetkin aistivat – levollisuuden. ”Ikään kuin ois aina kuljettu rinnakkain”, sain viestin yön pimeyteen. Hymyilytti ja hykertelytti.

 

Tällaisista päivistä pystyy ammentamaan hyvää mieltä vielä pitkään. Näiden, mittapuulla oikeastaan täydellisten päivien jälkeen jää miettimään, miten saisi muihinkin päiviin saman harmonian. Levollisuutta lukuisista tapahtumista, tapaamisista ja aikatauluista huolimatta. Kohdilleen osuneita päiväunia ja hyvällä ruokahalulla nautittuja lounaita ilman tuputtamista ja muistuttelua. Lasten sopusointuisia leikkejä ja yhtä hyvää mieltä ja reippautta leikkikavereiden vaihtuessakin. Kuinka paljon kyse on sattumasta ja kuinka paljon siitä, että on osannut luovia rakentavasti rutiineissa ja antaa myöten oikeissa hetkissä? Vai onko kyse myös siitä, että kun itse odottaa päivän tapaamisia ja tapahtumia paljon, pulppuaa niin valtavasti hyvää energiaa, että se ilo vie lapsetkin mukanaan.

 

Toisaalta - ehkä välillä pitää nahistella ja uhmaikäistellä tai kokea, että joutuu aamulla hoputtaa ulkovaatteita päälle kahden kerran sijaan kaksikymmentä kertaa. Sitten osaa nauttia taas koko sydämestä siitä, kun tulee täysiosuma.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram