Sen ei pitänyt olla edes hankalaa. Tutista luopumisen ja tutittoman elämän aloittamisen neiti kaksiveellä. Tai tutista luopuessaan hän oli hippusen alle kaksi vuotta, silloin jo reilu kolme kuukautta sitten.

 

Tutin merkitys oli melkoisen minimaalinen, lähinnä yöunille valmistauduttaessa unituttina, joka sekin putosi suusta heti nukkumatin tultua. Piece of cake, vai mitä?

 

Alkukin oli lupaava. Kuopus vei itse rauhallisin mielin tuttinsa takapihalle jättäen ne oravavauvoille. Tarinan mukaan kun oravavauvat tarvitsevat jo isoksi kasvaneiden lasten tutteja. Isosisko auttoi touhukkaasti projektissa vieden myös yhden pikkusiskonsa tuteista – samalla toki hyvin tietoisena siitä, että oravat mitä ilmeisimmin kiittävät tuteista jollakin tavalla. Prikulleen samoin kun hänen luopuessaan tutista kaksivuotiaana.

 

Tuttien luovutuspaikalta löytyi muutama pienten suuhun maistuva herkku ja kiitos muutoin. Neiti mutusteli onnellisena rusinoitaan ja vanhemmat vilkuilivat toisiaan jännittynein, odottavin mielin. Viikon verran ihmeteltiin nukkumaan mennessä tunnin, jopa tuntien verran sitä, mitä tuteille oikein tapahtuikaan, mihin orava ne veikään ja mitä siitä sai kiitokseksi. Tapahtunutta kerrattiin kymmenet kerrat peräkkäin joka ilta. Sen jälkeen mantraan liitettiin vielä lähimmät leikkikaveritkin ”ei tuttia Keetulla, ei tuttia Aatulla, ei tuttia Hemmillä” ikään kuin vakuutteluna itselle, että näinhän sen kuuluu ikätovereillakin mennä. 

 

Muutos ei juuri itkettänyt, eikä harmittanutkaan. Lähinnä mietitytti ja puhututti. Äiti ja isä huokasivat helpotuksesta – tämähän meni nätisti. Siihen, että päiväunet jäisivät väliin kenties kerran tai paristikin, oltiin toki varauduttu. Samoin siihen, että muutamat illat nukahtaminen iltaisinkin olisi vaikeampaa.

 

No niin kuin tiedetään, ihan aina kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Ei ainakaan tämä projekti. Tänään on noin kolme kuukautta siitä, kun pikkuoravat saivat tutit. Ne saakutin mielikuvitusriiviöt, jotka oikeastaan olisivat voineet jättää käymättä siinä takapihalla nurmikon rajassa. Ne, jotka veivät tutit, jotka auttoivat nukahtamaan ja rauhoittivat väsyneen. Tutit, jotka nyt nököttävät kauniina kokoelmana vanhempien makkarin lipaston laatikossa. Ne tutit, joita mietin joka kerta, kun päiväunille rauhoittuminen vei tunnin – tai kuten tänään, kun uni ei tule ollenkaan. Puuh.

 

 

Ei hän tuttiensa perään kysele ja niistä puhuttaessa kertoo antaneensa ne oraville. Jos näkee toisilla ikäisillään tutin, hän lähinnä pohtii kotiin päästessäänkin, miksi jollakin ”isoilla lapsilla” on vielä tutti, kun hänen mittapuullaan tutit ovat enää vauvoilla. Niinhän se asia hänelle selitettiin.

 

Unirytmi ei kuitenkaan ole palautunut. Tai se, että nukahdettaisiin ilman sataa ja yhtä hääräämistä, edestakaisin venkoilua ja rauhatonta kääntyilyä. Syliin, silitettäväksi, pää polvelle. Sitä, että on vessahätä kerran, toisen ja viidennenkin ja jano. Sanoinko jo vessahätä ja jano? Osin kyse on siitä, että kuopuksemme tietää, mistä narusta vetää, että vanhemmat yrittävät saada illan rauhoittumaan ajoissa ja tekevät asioita puolesta. Osin kehitysvaiheesta ja siitä, että hän tiedostaa enemmän ympäristöään. Osin - ties mistä. Vaiheesta. Neuvolatädin luona viimeksi vieraillessa oli juuri se tasainen, rauhallinen vaihe nukahtamisessakin "Juu, melko hyvin nukahtaa ja rauhassa nukkuu." Vieraskoreutta kaksivuotiaalla tuon ensiksi mainitun osalta, veikkaan.

 

Ja edelleen – väittäisin, että tutista jäi jokin rutiinin katoaminen, jolle etsitään nyt toimivaa korviketta. Iltasatuja on pidennetty, nukkumaan mennessä jutellaan päivän tapahtumista ja vuorotellen vaihdetaan tarvittaessa nukuttajaakin. Täysosuma, oikeastaan jopa se neljä oikeinkin, puuttuu vielä. Tai no, voihan sen kääntää niinkin, että joka ilta saa istua reilun tunnin pimeässä vain oman pienen ihmisen kanssa  ja päivisinkin saa yli tunnin pakotetun pysähtymistauon. Mieluummin silti ratkaisu voisi olla joku muu.

 

Kikka kolmosta kaivattaisiin, kenellä on ässä hihassa?

Kommentit (3)

Hanna H
Liittynyt26.4.2016

Meillä luovuttiin Pienen (nyt 2v3kk) tuteista reilu kuukausi sitten. Ja se meni enemmän kuin hienosti, mutta nyt yli kuukausi myöhemmin on alkanut tuttien perään itkeminen etenkin iltaisin ennen nukkumaankäymistä. En siis osaa antaa neuvoja, mutta jospa helpottaisi kun edes vertaisena kerron, että juu... niin meilläkin. Tsemppiä, ehkäpä ne unet vielä palautuu, molemmilla.

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Kiitos - iso merkitys on silläkin, että toinen sanoo ymmärtävänsä tilanteen. Tai että sanoo elävänsä edes osin samaa ja tietää, mistä on kyse.

Onhan koko tämä elämä vanhempana ollut sitä uudesta vaiheesta toiseen siirtymistä, joten veikkaan, että vuoden vaihtuessa meillä nukutaan sikeästi tutit kokonaan unohtaneena. Saatetaan tosin sitten ihmetellä jotakin uutta vaihetta taas vuorostaan. Kasvua ja kasvamista rinnalla. Tutteineen ja tuteitta.

Tsemppiä myös teille. Mistä ihmeestä ne pienet ymmärtävätkään, että sen jo pois annetun tutin perään voisi alkaa yhtäkkiä kaivata?

Vierailija

Kuuluu ikään. Yöt ovat levottomia silloin kuin lapsia oppii uusia asioita. Myös alkava uhma vaikuttaa. Välillä ollaan vauva ja välillä jo iso. Tuttia ja pulloa ruvetaan kaipaamaan kun vauvattaa. Välillä taas tahdotaan päättää asioita itse ja tehdä ne ilman apua. Meillä oli vaihe jossa jopa unohdettiin miten puhutaan ja vastaukseksi asioihin sai pelkkää tekoitkua. Tärkeintä on että lapsia saa tarpeeksi huomiota vanhemmiltaan, ja kokee olonsa turvalliseksi. Asioita voi sanoittaa lapselle silittelyn ohella "nyt on yö ja nukutaan". Mutta keskustelemaan lapsen kanssa ei tietenkään ruveta. Eikä niitä palveluita öisin anneta. Lapsi kyllä pärjää aamuun juomatta yön aikana. Rutiineita ei ole syytä unohtaa, vaikka lapsi heittääntyisi iltaisin levottomaksi ja tuntuu kuin helpompi olisi antaa lapsen vaan valvoa. Mutta vanhemmat ovat ne jotka määräävät lapselle rajat. Iltaisin voi hyvin antaa iltapalan, pukea yö puvun, käydä pissalla ja kuin lapsia menee sänkyyn iltasatuja kuulemaan on syytä sanoittaa taas "tämän sadun jälkeen ruvetaan nukkumaan". Jos lapsia vaatii juotavaa ja vessakäyntiä on vaan oltava topakka ja sanottavaa "olet jo juonut ja käynyt vessassa, nyt on aika nukkua". Jos lapsi karkaa sängystä hänet vaan kannetaan sinne takaisin. Lasta voi rauhoitella nukkumaan silitellen, vieressä olemalla tai opettaa lapsen nukahtamaan itse. Tuntia ennen nukkumista voisi tuon illan rauhoittaa ei enää leikkejä ja telkkaria vaan juuri tuota vanhempien kanssa jutustelua.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram