”Loppuleija lentää, hyvän tuulen alla…” kaikuu kuopuksen tanssimuskarin loppulaulu viikoittain. Samaista laulua hän haluaa isosiskonsa kanssa kuunnella iltaisin ennen nukahtamista.

 

Tyttöjen yhteinen joulupaketti kätki sisäänsä kosketinsoittimet sekä mikrofonin ja vahvistimen.

 

Lahjaan liittyi myös vahvasti nostalgiaa, sillä muistan yhä kristallinkirkkaasti, miten valtavasti pidin lapsena sisarusteni kanssa saaduista kosketinsoittimista. Ne korvasivat minulle lapsuuden kotini yläkerrassa, mummoni ja vaarini luona, usein soittamani harmonin, sen, jota poljettiin jalalla lähes hiki otsalla, että se sai happea soiton sujumiseen. Kävin ala-astevuodet pianotunneilla, mutta ennen kaikkea tapailin satunnaisia sointuja kotona. Sen suurempaa uraa saati musikaalista herätystä siitä ei itselleni tullut, musiikillisesti taitavasta suvusta huolimatta.

 

Joulupaperin rapistessa innostuneiden tyttöjen avatessa pakettia tunsin lämmön sydämessäni. Kutkuttavan jännityksen siitä, mitä he mahtaisivat lahjasta pitää ja tulisiko siitä yhtä pidetty ja pitkäikäinen lahja kuin omat kosketinsoittimemme aikoinaan.

 

 

Ja kyllä - meidän joulumme soi. Aattoillan meillä viettäneet sukulaiset tapailivat mikkiin sanoja ja kajauttivat ilmoille sulosoinnut siinä, missä meidän perhekin. Tytöt säestivät kosketinsoittimilla ja tanssivat famonsa kanssa. Varsin rento ja hyväntuulinen tunnelma, joka sai jatkoa joulupäivänäkin lasten ehdottaessa soittamista heti silmät auki saatuaan. Musiikkipedagogi Soili Perkiön ajatus siitä, että musikaalisuus ei ole osaamista, vaan ennen kaikkea itsensä ilmaisemista, yhdessäoloa ja iloa, on avartava. Ja toisaalta, sitähän musiikki usein on - soittamista ja laulamista arjessa. Ilman tavoitteellisuutta ja osaamisvaatimuksia, leppoisana yhdessäolona.

 

Nyt voisi kuulemma perustaa bändin. Suunnitelman mukaan joku soittaisi kiharaa (=kitaraa), toinen rumpua ja kolmas tätä soitinta (=kosketinsoittimia). Ai niin, ja yhdelle jäisi laulu. Neljä perheenjäsentä, siitä saisi neiti neljäveen mukaan hyvin bändin.

 

”Lämpöiselle kämmenelle tänään laulun sain. Lämpöiselle kämmenelle tänään leikin sain. Loppuleija lentää, hyvän tuulen alla…” laulaa esikoinen heleällä äänellään kerta toisensa jälkeen. Hänestä saisi bändi kuin bändi hyvän laulajan. Valovoimaisuutta ja onnellisuutta hehkuvan.

 

Minkähän ikäisenä ne soittotunnit voi muuten aloittaa? Sillä tavalla kevyesti tunnustellen, ilman sen suurempaa tavoitteellisuutta tai ryppyotsaisuutta? Ihan vain siksi, että musiikki kiinnostaa ja tuo hyvän mielen.

 

Ps. Erityisen lämpimät kiitokset Järvenpään Musiikin Villelle. Yksilöllistä, osaavaa ja asiakasta aidosti kuuntelevaa asiakaspalvelua - ollaan takuuvarmasti asiakkaitanne jatkossakin. Suosittelen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram