Saitko juuri pienen ihmisesi nukahtamaan? Silitit hänen selkäänsä, hierot kevyesti kasvukipuisen särkeviä jalkoja? Silitit hiuksia, siirsit hiussuortuvan hänen kasvoiltaan?

 

Kuuntelit illan pimeydessä, miten hän hiljalleen rauhoittuu ja sitten nukahtaa levolliseen uneen. Tasaisen hengityksen tuhina täyttää huoneen oman sydämen heittäessä hellyydestä ja rakkaudesta voltin.

 

Luit ehkä aiemmin iltasadun kylki kyljessä istuen, nauttien siitä, että olette lähellä ilman kiirettä mihinkään. Vierekkäin, sinä ja lapset tai ehkä koko perhekin. Vielä hetken, nämä pikkulapsiajat, nämä vuodet. Ajan, ennen kuin lapsesi huomaamatta kasvaa isoksi. Ehkä niin isoksi, ettei hän enää luontevasti kapsahdakaan kaulaasi tai kömmi sylisi lämpöön, moiskuttele poskiasi märiksi jättipusuillaan.

 

Toivotit hyvää yötä ja annoit hyvän yön halauksen. Halasit rakkaudella ja muistutit itseäsi, miten tärkeää on osata olla läsnä juuri siinä hetkessä. Tunsit pienen ihmisen tiukasti rutistavat kädet kaulasi ympärillä. Pidit nukahtavaa kädestä, lämpimästä kädestä.

 

Jos yhä istut hänen vierellään, jää vielä hetkeksi. Katso illan kajossa häntä – nukkuvaa lastasi. Voiko olla mitään suloisempaa, kauniimpaa? Mitään yhtä vilpitöntä ja aitoa? Kuuntele hänen hengitystään – sinun lapsesi, teidän lapsenne. Mikä ihana tuhina oikeastaan, sydämen sulattava. Hän on unten mailla, nukkumatin matkassa. Keräämässä voimia uuteen päivään, uusiin seikkailuihin.

 

Ennen unentuloa saatoit istua hänen vierellään tunnin, ja sitä ennen neuvottelit nukkumaanmenosta ja siitä, kuuluuko hampaita pestä (kyllä, tänäänkään ei siitä poiketa) tai siitä, syödäänkö iltapalalla suklaavanukasta vai ruisleipää ja hedelmiä. Otit ehkä juoksuaskeleen jos toisenkin, kun lapsesi ei suostunut pukemaan ylleen pyjamaa, vaan kirmasi karkuun. Toimit erotuomarina sisarusten välisessä kinassa koskien sitä, missä Ti Ti Nalle-palapeli säilytetään ja kumpi leikkii Niiskuneidillä, kumpi Muumipapalla tai miten nukke puetaan. Kiristelit hampaitasi välillä niin, että tunnet sen yhä leukaluissasi. Turhauduit tiedostaessasi, että samaa hulinaa oli eilenkin, toissa päivänä ja niin monta iltaa taaksepäin kuin mieli muistaa. Onneksi se, mieli siis, on aika armollinen. Ei etenkään pienten lasten äitien anna muistaa kovin kauas, ja lähiaikoina tapahtuneetkin palauttaa mieleen hyvin rajallisesti. Silti, kaikkien iltahulinoiden jälkeen, lapsi nukkuu vihdoin rauhassa.

 

Pieni ihminen kääntyy, herää unesta hetkeksi. ”Nuku vain, rakas, olen tässä ihan lähellä…”, toteat hiljaa silittäen ja samalla rauhoitellen. Olet onnekas, tiedäthän sen?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram