Naistenpäivä. Päivä, jona kerrotaan, että olet tärkeä, arvostan sinua. Päivä, jonka jokainen nainen - ja mies – ansaitsisi ja tarvitsisi jokainen päivä.

 

Meidän perheen elämään, omaan elämääni, kuuluu paljon naisia, joita arvostan ja eri tavoin kunnioitan. Äideistä ystäviin ja moniin muihin rooleihin. Yhtenä isona ja merkityksellisenä roolina meidän elämälle pidän esikoisen päiväkodin aikuisten roolia. Hehän pienen ihmiseni elämässä kantavat hoitoaikana vastuun lapseni arjen sujuvuudesta ja malleista, joita hän kotoa poissa ollessaan oppii. On muuten aika vaativa työnsarka luottamuksen näkökulmasta – saada vanhemmat luottamaan siihen, että joku toinenkin tekee päivittäin parhaansa tukeakseen lapsen kasvua ja tarjotakseen hyviä lähtökohtia elämään.

 

He opastavat päivittäisissä asioissa, rohkaisevat tarttumaan uusiin tilanteisiin ja ylittämään oman osaamiskynnyksen, auttavat mahdollisissa ristiriidoissa ja ottavat syliin, kun harmittaa tai sattuu. Laittavat tarvittaessa laastarin haavaan, mutta ennen kaikkea vievät kivun ja säikähdyksen pois huolenpidolla. Heiltä lapseni oppii paljon ja imee vaikutteita. Hän näkee toki hoitopäivinään ennen kaikkea päiväkotikavereidensa tekemisiä ja nauttii heidän seurastaan, mutta seuraa hyvin tarkkaavaisesti sivusilmällään aikuisten tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.

 

Olen iloinen, että meidän päiväkodissa huolehditaan lapsista todella suurella lämmöllä. Ollaan aidosti läsnä ja huomioidaan lapsia yksilöinä. Ei paeta resurssipulakeskustelun taakse, josta nyt varhaiskasvatuksen sektorilla lähes tauotta puhutaan, vaan pyritään muuttamaan toimintatapoja vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla toimintaympäristöä käytettävissä oleviin resursseihin sopeuttaen. Asetetaan lapsilähtöisyys ja laadukkuus aina keskiöön.

 

Nelivuotiaamme on luonteeltaan seurallinen ja osallistuva. Hänellä on mieletön kyky painaa asioita mieleensä ja nähdä asioita kauempaa tarkkaavaisin silmin. Niinpä hänellä on myös keskustelevana pikkutyttönä usein paljon kerrottavaa.

 

Hän kertoo siitä, miten hän sai pitää päiväkodin luistelupäivänä omaa aikuistaan kädestä kiinni liukkaalla jäällä aina kun siltä tuntui ja miten vielä luistelun jälkeenkin jaksoi väsyneenä paremmin kävellä takaisin päiväkodille, kun jutteli aikuisten kanssa kaikenlaisia mukavia asioita. Tai siitä, miten toinen aikuinen huomioi tasapuolisesti leikeissä kaikkia lapsia ja vaikka heille tulikin lasten kesken riitaa, aikuinen auttoi selvittämisessä. ”Mä pyysin anteeksi ja se (toinen lapsi) pyysi multa anteeksi ja nyt me ollaan taas ystäviä.” Hän kertoo ylpeyttä äänessään siitä, miten hänelle on taas tehty letti hiuksiin ”istuin sylissä, kun sitä tehtiin ja tuli, äiti, tosi nätti, uskotko. Sitten mä kyllä otin sen äkkiä pois, kun mentiin toisiin leikkeihin” ja siitä, miten sai kiitosta auttaessaan toista lasta pukemistilanteessa tai lohduttaessaan surullista kaveriaan. Hänen äänensävynsä ja innostuksensa kertoo, että hän kokee tulevansa nähdyksi, huomioiduksi ja arvostetuksi. Vaikka hän on paikalla vain osan viikosta, hänellä on oma paikkansa ryhmässään ja aikuisten silmissä.

 

Seurasin liikutuksen pala kurkussa tilannetta, jossa kotiinlähdön hetkellä tyttäreni loukkasi jalkaansa temppuillessaan liukumäessä. Sen sijaan, että hän olisi takertunut minuun, hän kiipesi turvallisena pitämänsä päiväkodin aikuisten syliin ja he laittoivat yhdessä viilentävää jalkapöydälle. Siihen hetkeen ei ollut tarjolla minun kokoistani rakosta mahtua mukaan, niin rauhoittavaa oli päiväkodin aikuisen juttelu hetkellisesti hätääntyneelle lapselleni. Vielä kotimatkallakin lapsi mainitsi monta kertaa, miten ko. hoitaja on hänen mielestään ihana, niin ihana, koska ”aina auttaa mua, jos mä tarvin jotakin.”

 

Koska lapsemme on tyypillisesti paikalla puoli kolmeen tai kolmeen, tupsahdan päiväkotipäiviin kuin vallaton kakara. Yllätän heidät toisinaan lähes välipalalta ja joskus kesken leikkiensäkin, vaikka useimmiten he ennättävät iltapäiväulkoiluun. Tulen keskelle tilanteita, joita arki on aidoimmillaan. Leikkejä, joissa aikuinen on aktiivisesti läsnä, sylittelyhetkiä kiireettä, jumppailu- ja temppuiluhetkiä valvovin, turvallisuutta tuovin silmin. Yllätän heidät arjessa juuri sellaisina kuin toivonkin yllättäväni. Läsnäolevina aikuisina kymmenien lasten keskellä, hallitsemassa hulinaa ja lukuisia innostuneiden lasten toiveita. Vaativassa roolissaan vastuullisina.

 

Esikoisemme nimesi päiväkodin aloittaessaan rakkaimman nukkensa päiväkodin aikuisen mukaan. Hänelle se viesti lämpöä ja hyvää oloa. Ymmärrän, miksi.

 

Jos lapseni, joka näkee asiat lapsen rehellisin silmin, arvostaa päiväkotinsa aikuisia, niin teen minäkin. Niinpä tänä naistenpäivänä osoitan arvostukseni niille, jotka sen ansaitsevat. Naisille minun lapseni elämässä. Naisille, jotka perheen rinnalla kasvattavat lastani. Päiväkodin henkilökunnalle. Kiitos.

 

Oikein hyvää naistenpäivää.

- - - -

Teehetkien  koti löytyy myös Facebookista sekä aktiivisesti päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista

Kommentit (4)

Vierailija

Kiitokset hienosta kirjoituksesta, joka perustelee sanomansa sillä kaikkein olennaisimmalla - lapsen näkökulmalla ja kokemuksella.

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Kiitos. Vanhempana tulee välillä pohtineeksi, tekikö jonkin ratkaisun lapsen parasta vai omaa parasta ajatellen.
Meidän päiväkotikeskustelu on ollut onneksi helppoa, sillä meidän esikoisen  päiväkoti on ollut kaikin puolin ihan paras mahdollinen. Lapselle itselleen, joka viihtyy hyvin ja me vanhempina arvostamme paljon toimintaa kokonaisuutena. Ihanasta henkilökunnasta (tai kuten lapsi kutsuu - aikuisista) pedagogiikkaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram