Siitä on yli 25 vuotta, neljännesvuosisata, kun elämääni astui mies – ja heti perään nainen, hänen vaimonsa. Itse olin silloin vielä pikkutyttö, takkutukkainen ja hammasrautainen haaveilija teini-iän kynnyksellä. Hän jo omassa elämässään pitkällä, lapsiperhe-elämään esikoisensa ja vaimonsa kanssa totutellen. Nuoruusvuoteni lähes asuin heillä, olisin voinut viettää aikaa heidän pienten lastensa kanssa loputtomiin. Minulle, ensin teini-ikäiselle ja sittemmin kohti aikuisuutta varttuvalle merkityksellistä oli se, että minuun luotettiin ja minulle annettiin vastuuta pienten lasten hoidosta ja huolenpidosta. Keitettiin siinä lomassa teetä ja tarjottiin vastapaistettuja kanelipullia.

 

Silloin hän oli se, joka kysyi kiusoitellen nuoruusvuosien ihastuksistani ottaen kuitenkin samalla isovelimäisen huolehtivasti kantaa ja kertoen mielipiteensä. Kyseli koulusta ja opiskelusta ala-asteikäisestä yliopistovuosiin, kuuli suunnasta, jolla viitoitan tulevaisuuttani. Ojensi perheensä kanssa rippijuhlaruusut, oli vieraana ylioppilasjuhlissa, halasi yliopiston valmistujaisjuhlissa ja juhli vierellämme hääpäivänä. Hän oli vaimonsa kanssa ainoita, jotka kuulivat vuodesta toiseen kaikki rehelliset pohdintani – sen, kun oli myrskyä ja mullistusta suuntaan jos toiseen ja hetket, joina oli tyyntä ja harmonista. Näkivät ilon ja onnen, näkivät turhautumisen ja epätietoisuuden. Välillä kysyivät, välillä näkivät kysymättä.

 

He toistelivat lähes mantramaisesti nuoruusvuosistani saakka, että tulevat sitten aikanaan pirttiin. Eteläpohjalaisesti siis ilmaisivat, että tulevat tervehtimään sinä päivänä, jos minusta tulee äiti. Silloin, kun esikoisemme syntyi, he todella ajelivat jonkin kuukauden kuluttua toiselta puolelta Suomea luoksemme. Ja kuopuksen synnyttyä toistamiseen. Täyttivät sen lupauksensa, josta olivat puhuneet liki kaksikymmentä vuotta. Vaikka meidän perheeseen ei lisää pieniä ihmisiä olekaan tilauksessa, olen lähettänyt toiveen, että meille saa ajella ihan säännöllisestikin. Viipyä pidempäänkin.

 

Heidän omat lapsensa kasvoivat aikuisuuteen huomaamatta. Seurasin sydän pakahtuen suurella ylpeydellä ylioppilasjuhlia, kihlauksia ja muuttamista omaan kotiin. He pienestä lähelläni kasvaneet olivat yhtäkkiä aikuisuuden kynnyksellä; vaipanvaihdosta, Lego-leikeistä ja Super Mariosta oman kodin sisustamiseen ja työelämän suunnitteluun. Nousivat siivilleen, kohti omia unelmiaan.

 

Nyt vieraillessa oli lehti jälleen kääntynyt. Sen sijaan, että tyttömme, 2v ja 4v, olisivat istuneet vierailun aikana meidän vanhempien lähellä ja kärttäneet vuorotellen sitä, milloin lähdetään kotiin, he viihtyivät huiman hyvin. Heistä piti huolta perheen aikuiseksi kasvanut tyttö – hän, jota itse aikanaan hoidin yhden kesän hänen ollessaan vain reilun vuoden ikäinen. Illassa oli jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen. Pysäyttävä sellainen. Roolit olivat vaihtuneet.

 

Ja silti – ihan kaikki oli myös ennallaan. Pohdimme elämän suuntaa, tulevaisuutta ja sitä, minne matka meistä itse kunkin vie. Sitä, miten elämässä tulee tavoitella onnellisuutta ja tyytyväisyyttä, tasapainoa. Miten on uskallettava tehdä ratkaisuja ja sulkea joskus yksi ovi, jotta toinen voi aueta.

 

Matka muuttaa meitä kaikkia. Minä kasvoin ala-asteikäisestä kolmiraitaverkkarihoususta lähes nelikymppiseksi kahden lapsen äidiksi. Hän ehti jo viidenkympin ikään, ja heidän lapsensa ovat yhtä lukuun ottamatta lentäneet pesästä. Aika on kuronut umpeen ikäeroamme, ajatuspolut kohdanneet enemmän. Isovelimäisyys säilyy. Se sama, joka oli jo 25 vuotta sitten. Siitä olen onnellinen. Mun omat aikuiseni, elämän tuomat lainaisosisko ja -isoveli. 

 

- -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista ja kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram