Viikonloppuaamuna herätessä näytti lämpömittari lähemmäs kymmentä astetta pakkasta. Pelkkä ajatus hyrisytti, vilu hiipi luihin ja ytimiin. Syksy kauniine väreineen vaihtui keikauksessa talveksi ensilumineen ja vilpoisine aamuineen.

 

Pienet ihmiset lähtevät toki mielellään ulkoilemaan säästä riippumatta, mutta näistä jääkuutioista tuli pakkaspäivän pelastus. Muovisissa säilytysrasioissa jäädytettyjä, vesivärein värjättyjä jääkuutiota koottiin kerta toisensa jälkeen erilaisiksi asetelmiksi. Niitä laitettiin vieri viereen lumelle, kivetyksen reunalle ja taas pinoiksi. Kun näillä oli leikitty riittävästi, koottiin kuutiot asetelmaksi parilla vesitipalla, joka jäädytti ne ehjäksi kokonaisuudeksi. Jääkuutioiden jäätymistä nopeutetaan tänään laittamalla ne pakastimeen. Ymmärsin, että näistä on rakennettu suuriakin kokonaisuuksia. Onko jollakin teistä kokemusta niistä? Talvihan on vasta tuloillaan, joten toteutusaikaa on paljon.

 

Illalla näiden taakse on upeaa laittaa kynttilä, joka loistaessaan tuo esille värjättyjen jääkuutioiden taianomaisuuden.

 

 

Viime talvina on tehty myös paljon näitä jäädytettyjä lyhtyjä. Koristeltu pihlajanmarjoin ja ruusuin, liimatuin servetein. Meillä kotiporrasta koristivat servetein koristellut Muumi- ja pöllölyhdyt, jotka valmistuivat ihan perinteisessä kakkuvuoassa. Aamulla laitoin pakastimeen ison silikonisen linnamuotin, odotan kiinnostuksella, mitä siitä tulee.

 

 

Muffinssi- ja leivosvuoissa jäädytettyjä, kimaltein ja vesivärein koristeltuja riipuksia ja riipusketjuja käytetään tänä talvena riippapihlajaan. Siitä kun tuli lehtensä pudotettuaan aika onnettoman näköinen uuden kodin tontilla, vähän raasu oksat alaspäin roikkuessaan. Viime talven kokeilu oli ihastuttava, joten tänä vuonna tehdään niitä lasten kanssa koko puullinen kirkkaiden ulkovalojen sekaan kimaltelemaan ja tuomaan väriä.

 

Haaveilen oikeastaan sellaisesta teemapuusta, joka saisi aina vuodenajan mukaan tietyn (säänkestävän) koristelun. Jouluksi ja talveksi jääkoristeita ja jotakin enkeli/tonttu tms. teemaa, keväisin perhosia tai keijuja hiirenkorvien sekaan jne. Tämä on ollut pitkään ajatuksen tasolla ja kenties näistä koristeista alkaa sen toteutus säännönmukaisemmin.

 

 

Meidän perhe on jo laskeutumassa joulun odotukseen. Pakkasihminen tai lumessa tarpoja mä en koskaan ole suoranaisesti ollut. Siksi näistä kaikenlaisista ulkokoristeista ja uusista ulkopuuhista saa uutta energiaa ja innostusta vetää ne toppahousut ja talvikengät jalkaan ja aika pihallakin kuluu pakkaspäivästä huolimatta huomaamatta.

 

Mitä ideoita teillä on talvisen pihan koristeluun tai lasten leikkeihin?

- - -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram