Viime viikot ovat olleet näihin päiviin saakka melkoista hötäkkää. Se, että on yrittänyt tasapainoilla kahden pienen tytön (koti)äitinä ja aikuisopiskelijana useiden isojen opiskelukokonaisuuksien deadlinejen paukkuessa, on vaatinut paljon. Hippusen liiankin paljon hetkellisesti. Niin monta yötä istuin läppärin edessä työhuoneen hiljaisuudessa kirjoittaen aamukahteen ja heräsin aikaisin aamulla tyttöjen kaveriksi miehen lähtiessä töihin. Join noin about miljoona kuppia teetä ja söin yhtä monta suklaakeksiä. Ei ihme, jos nyt tekee taas mieli säännöllisille kävelylenkeille ;) Tämä syksyisen kirpeä ilma on muuten mitä mahtavin reippailla ystävän kanssa illan pimeydessä ja parantaa kilometrien karttuessa maailmaa.

 

Esseet on siis palautettu, sosiaalisen median trendit ja pohdinnat median sukupuolittuneisuudesta talletettu syvimpiin aivosopukoihin esseiden aanelosten lisäksi ja elämä rauhoittunut taas joksikin aikaa. Seuraavat isommat etapit opiskeluissa odottavat sitten marraskuun puolella, mutta sitä ennen ehtii jo taas vaikka mitä. Monta askarteluprojektia, useamman uuden ruuanlaittoreseptin kokeilun, ihanan monta ystävävierailua ja reippailua ulkona – ja no, edelleen sen miljoona kuppia teetä. Vähän vähemmän suklaakeksejä.

 

Kun kiire ja pakotettu aikataulu suhteessa sellaiseen, mihin ei itse juurikaan voi vaikuttaa, asettaa elämään rajoituksia, siirtyy itsekin toisenlaiseen suunnitelmallisempaan moodiin. Arkea alkaa hallitsemaan (vieläkin) kokonaisvaltaisemmin. Mitä teenkään ruuaksi tänään, jotta ruokaa jäisi huomiselle siten, että päiväuniajan voisi välillä käyttää kirjoittamiseen? Miten pitkään voidaan aamupäivisin ulkoilla, retkeillä tai tavata kavereita, että rutiinit säilyvät mahdollisimman sujuvina, eikä yliväsymys rauhoittumisvaikeuksineen pääse yllättämään ja toisaalta, että touhua on ollut riittävästi siihen, että uni oikeasti maistuu, eikä sängyssä pyöritä pitkään? Mikä on paras aika kääriä pyykit ja hoitaa muut kotityöt, että aikaa jää myös leikille, askartelulle, leipomiselle ja kaikelle mukavalle yhteiselle tekemiselle? Mitä kaikkea lapset voivatkaan tehdä iltaisin (kodin ulkopuolella) isänsä kanssa, että koti on mahdollisimman rauhallinen keskittymistä varten ennen iltapuuhia? Mitä voin jättää tekemättä ja siirtää jonkin matkaa eteenpäin? Ja se, mikä oikeasti vaatii tarttumista heti, on sellainen, minkä kannattaa tehdä pois heti, sillä muuten sen painaa sillä to-do-listalla mieltä ja saa ajatukset karkaamaan. Hyvin oleellisena myös kysymys siitä, mitä teen, jotta mieli välillä lepääkin ja kroppa kerää uutta energiaa.

 

Jos katsoo menneitä viikkoja ”toteutuneiden” asioiden sumana, ei tosin ikinä uskoisi, että olen rutistanut taas pitkästä aikaa eniten. Ollaan viimeisen kuukauden aikana tavattu eniten ystäviä koko syksynä, nautittu lasten kanssa erilaisista elämyksistä lasten teatterista konsertteihin ja uimahallista Hoplopiin. Käyty syksyisillä kurpitsakarnevaaleilla kodikkaalla Koiramäen Pajutallilla Tuusulan kupeessa ja ihmetelty Sirkus Finlandian 40-vuotisjuhlavuoden näytöksessä sitä, miten sirkusväki osaa salvata hengen upeilla näytösnumeroillaan taikuri Marko Karvon lintushowsta takuuvarmasti selkärangattomiin ja kylkiluuttomiin akrobaattiesiintyjiin. Otettu kuopuksen päiväuniaikaan päiväunia myös esikoisen kanssa lämpimästi huopaan kietoutuneena kylki kyljessä tuhisten ja leivottu omppupiirakoita ja arabialaisia maustekakkuja.

 

Kun tiukka aikataulu pakottaa sumplimaan ja tuo jyskyttävän stressin takaraivoon, sitä paitsi järkeistää aikaansa, myös käyttää sitä oikeasti ”vapaata aikaa” siten, että niinä hetkinä on mielekästä tekemistä. Sellaista, minkä parissa ei mieti illan kirjapinoa, suunnittele väliotsikointeja tai johdantosanoja tai pohdi, miten saa pidettyä silmät auki vielä puolen yön jälkeen. Rentoutuu sillä vapaa-ajalla lasten kanssa vaikkapa syksyisillä kalliolla metsän siimeksessä, kävelee jokirantaan ostamaan tuoretta munkkia ja katsomaan vedessä ajelehtivia vaahteranlehtiä tai tapaa ystäviä – pieniä ja isoja, perheitä ja omia aikuisystäviä. Etsii hyvää mieltä ja hetken kiireettömyyttä kiireeseen.

 

Tämä lähes kuukauden rutistus muistutti jälleen siitä, että aikuisopiskelijan arkikin vaatii kunnon panostusta ja aikaa. Ei vain sitä, että kuittaa kuun lopussa aikuiskoulutustuen ja hymyilee tulevia opintojaksoja esitteleville opinto-oppaille. Se selkiytti tosin myös sitä, että tilanteiden niin vaatiessa venyminenkin onnistuu ja päiviin mahtuu hetkellisesti paljon muutakin. Ei sillä, että tällaisia viikkoja jaksaisi kovin montaa peräkkäin ja että tekemisen ja aikaansaamisen määrä tällaisenaan olisi minkäänlainen tavoitetila.

 

Ennen kaikkea se muistuttaa siitä, miten merkityksellistä on puolison tuki. Henkinen tsemppi ja vierellä olo, ja se konkreettinen vastuunkantaminen arjesta. Se, että huolehtii työpäivien jälkeen koko perheen ruuat, nappaa lapset illaksi ulkoilemaan, kauppaan tai muuten vain seuraksi antaen rauhan kirjoittamiselle ja keskittymiselle. Tai pyytää valmiiksi katettuun iltapalapöytään ja tarjoaa pöydän ääreen istahtavalle höyryävän kupin ja valmiiksi tehdyn voileivän. Se, että toinen tiedostaa, että kyse on kaikessa touhotuksessaan väliaikaisesta tilanteesta, jonka ylitse tulee vain perheenä taituroida. Mitä joustavammin ja sujuvammin, sen parempi.

 

Sumu on hälvennyt, elämä näyttää taas kirkkaalta. Onneksi näin. Tervetuloa takaisin, arki. Sinua jo kaivattiinkin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram