"Onkos täällä kilttejä lapsia?", puhkuu valkoisen partansa takaa tänäkin aattona poikkeuksetta lähes jokainen pukki. Kodista toiseen. Pienet, malttamattomina odottavat lapset, joita on jo viikkoja kasvatettu jatkuvalla pienellä kiristyksellä "Muistathan käyttäytyä kauniisti, tai tonttu näkee ikkunan takaa" jännittävät, millainen pukin lahjasaalis mahtaa olla. Onhan minullekin, onhan? Ollaanhan oltu niin kilttejä kuin toivottiin, sillä lahjojahan kerrotaan annettavan vain kilteille lapsille.

 

Ei, ei ja ei. Kun meistä jokainen toivoo sydämessään joulusta sitä lämmintunnelmaista yhdessäolon juhlaa, jopa osin ylimitoitetuin odotuksin, on yllättävää, että liitämme siihen lisäjännitteitä. Puhumme rauhoittumisesta jouluun ja joulun alla kaikesta ihanasta tunnelmoinnista kynttilöineen ja piparkakkuineen. Miksi samalla pidämme viikkoja lapsia varpaillaan viitaten ikkunoiden takana kurkkiviin tonttuihin ja edellytämme erityisen kaunista käyttäytymistä vedoten siihen, että (vain) kiltit lapset saavat paketteja? Muistutamme asiasta lasten riehaantuessa väsyneinä kaupan kassajonossa ja vetoamme siihen huomaamattamme, kun aamutoimet tuntuvat venähtävän ja minuutit ennen lähtöä vähenevät uhkaavasti. Hieman karrikoitua, mutta silti.

 

Sitä paitsi vuosi toisensa jälkeen kasvavat määrät niissä lapsissa ja nuorissa, jotka erilaisten keräysten myötä toivovat saavansa oman joulupakettinsa. Mahdollisesti sen ainoan, kun perheen tai eletyn elämän tilanne ei siitä muutoin mahdollista. Eivätkö he ole olleet kilttejä? Kirjasiko tonttu heidän ikkunansa takana, että tuo lapsi ei tarvitse pakettia siksi, ettei syönyt reippaasti iltapalaansa tai pukenut kiristävää toppahaalaria ilman uhmaikäisen tavanomaista kiukuttelupuuskaa? Tuskin. Ja silti joku heistä, ehkä useampikin, ei saa ensimmäisen ensimmäistä pakettia, vaikka olisi ollut miten kiltti, reipas, sopeutuva ja joustanut yli jokaisen odotuksen, mitä hänen ikäiseltään voi odottaa. Toivottavasti hän, pieni lapsi ilman saatua joulumuistamista, ymmärtää, ettei lahjalla ja kiltteydellä ole mitään tekemistä keskenään.

 

Yritin selittää neljävuotiaallemme, miksi paketoimme useita joulupaketteja joulupuu-keräykseen. "Äiti, onko ne lapset olleet kilttejä, kun ne saavat paketin? Oikein kilttejä, jos noin monta", pohti silti hänkin. Nopeasti syvälle kansakuntamme riveihin iskostettu ajatus oli ehtinyt jo hänetkin tavoittaa. Juteltiin pitkään siitä, että jouluna toivoisi jokaisen lapsen saavan oman pakettinsa. Sen, jossa olisi jokin itselle mieluisa asia. Että vaikka paketti ei olekaan se tärkein juttu, on silti mukavaa, jos lapsi voi jouluna saada sen yhden ikioman lahjan. Riippumatta siitä, onko ollut kiltti vai vähemmän kiltti. Toki on tärkeää käyttäytyä kauniisti ja huomioida toisia ihmisiä, mutta ettei se ole sidoksissa joulun aikaan, vaan elämään yleensä. Ja että välillä saa harmittaa ja kiukuttaa, niinhän aikuisiakin kiukuttaa. Ei sitä tonttu tai kukaan muukaan mihinkään kirjaan raapusta ylös ja sormi ojossa osoittele, että häähää, näinpäs tuonkin.

 

Ikivanhaa ajatusta joulun alla hiipivistä tontuista ja jouluaattona eteisessä kopistelevasta joulupukista ei silti tarvitse unohtaa. Kai se tonttu voi kurkistella hyväntahtoisestikin lasten ja perheiden touhuja, tulla metsän siimeksestä kilkattavine tonttulakkeineen ja olla osa joulua kirjaamatta niitä hyviä tai tuhmia tekoja? Jättää tervehdyksen yöllisestä käynnistään olohuoneen lattialle kirjeenä ja pudonneena tonttulakkina, kertoa katsoneensa ikkunasta piparkakun leipomispuuhia, iltasatuhetkeä tai askartelua?

 

Niin. Ja se joulupukki. Ho-ho-hoo. Me kävimme vanhempina lasten syntyessä pitkään keskustelua siitä, mikä on joulupukin rooli. Emme halunneet opettaa, että joulupukille kirjoitetaan pitkien toiveiden kirje lelukuvastoja sieltä täältä rinkuloiden ja toivoen kaikkea maan ja taivaan väliltä joltakin punanutulta. Joulupukki on kuitenkin joulun viettoomme hyvin odotettu vieras. Mieheni perheen perinteissä pukki on käynyt siitä saakka, kun he olivat pieniä aina aikuisikään saakka. Omassa perheessänikin pukki kävi pitkälle lapsuusvuosiini. On mukavaa, että se kuuluu lastenkin jouluun. Kirjeen voi toki kirjoittaa ja tonttu voi sen illan hämärissä hakeakin kengänjälkiä lumeen jättäen, mutta ne toiveet osoitetaan vanhemmille ja muille lapsen elämässä oleville.

 

Tytöille olemme kertoneet, että joulupukki tulee aattona ja jakaa lahjat, joita meille tärkeät ihmiset haluavat joulumuistamisina antaa. Kerromme lahjoja jakaessa ja avatessa, keiltä ne ovat, jolloin toivomme, että tytöt oppivat myös siten kiittämään ja arvostamaan saamiaan lahjoja kummeilta, isovanhemmilta ja muilta läheisiltä. Ei siis vain siltä valkoparralta, joka kerran vuodessa tulee suunnattoman lahjasäkkinsä kanssa ja katoaa 364 päiväksi Korvatunturin lahjapajaan toteuttamaan seuraavan vuoden toiveita.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram