Tatu ja Patu, hieman erikoisesti käyttäytyvät veljekset kaukaa Outolasta, saivat meidät ystävien kanssa elokuviin. Eläydyimme siihen, miten veljekset tulevat junalla Helsinkiin tapaamaan ystäväänsä Veeraa, mutta joutuvatkin hänestä erilleen – ja seikkailu on valmis alkamaan.

 

Ilta oli isojen lasten oma hetki, äidit nelivuotiaiden kanssa. Pikkusiskot kotona isiensä kanssa. Vieri vieressä elokuvasalin hämärissä istuivat kaverukset, popcorneja tyytyväisenä rouskuttava poika ja karkkeja rasiastaan hapuileva ponnaripäinen tyttö.

 

Meille Tatu ja Patu olivat hahmoina vieraat, joten siinä mielessä mörkökarkotin ja karvankasvatuskone-tai-mikä-lie jäivät selkeästi kirjoihin sidonnaisesta asiayhteydestä irralleen. Neljävuotias totesi hieman jännittynein mielin kotimatkalla, että ”äiti, siitä, mörköjutusta mä en yhtään tykännyt, kun oli muutenkin pimeää.” Kaveriperheen saduissa Tatu ja Patu ovat seikkailleet, joten velikullat keksintöineen olivat heti mukaansatempaavia.

 

Kovat äänet ja leffateatterin pimeys jossakin määrin pelottivat tälläkin kertaa ja kieltämättä ihmettelen kerta toisensa jälkeen, eikö selkeästi perheille suunnatuissa elokuvissa voisi sitä volyyminappia kääntää vähän pienemmälle. Tai katsoa vieläkin tarkemmin silmin, millaisia trailereita tai mainoksia on ennen varsinaista leffaa. Silti jo kotimatkalla intoiltiin, olisiko pian tulossa uutta elokuvaa ”sellaista lasten elokuvaa, jonne voisin taas mennä mun kavelin kanssa ja ostaa nyt vuolostaan popcolneja.” Ennen joulua oli tulossa perhe-elokuvien ohjelmistoon ainakin Viirun ja Pesosen jouluseikkailut, mahdollisesti muitakin.

 

Elokuva itsessään oli kuitenkin suomalaisena lastenelokuvana onnistunut ja etenkin kielellisesti monipuolinen ja -vivahteinen. Varsin helposti kieli kaventuu ja etenkin lasta arvioidaan tavassa, jolla hänelle puhutaan tai esitetään asioita. Ikään kuin yksinkertaistaen ja valmiiksi pureskeltuna. Tatussa ja Patussa ei sitä tehty. Arvostan.

 

Note to myself seuraavia leffakertoja varten:

- Jos leffa perustuu johonkin kirjasarjaan tai muualla mahdollisesti tutuksi tuotuihin hahmoihin, niihin ennalta perehtyminen auttaa leffan maailmaan uppoutumista
- Leffakarkkien osalta kannattaa pysyä hallitusti siinä sovitussa parissa karkissa, useammasta tulee pienelle vatsa kipeäksi. Karkit napostellaan suuhun kuitenkin leffan alkuminuuteilla mainosten vasta pyöriessä, niitä kehotuksista huolimatta sen enempää säästelemättä.
- Vessassa käyntikin on ihan suositeltava juuri viime minuuteilla ennen kuin astuu leffateatterin ovesta sisään.
- Nappaa mukaan lapsen villasukat. Harva lapsi haluaa kuitenkaan istua kengät jalassa pitkiä aikoja.

 

Nautin jotenkin tosi paljon tästä elämänvaiheesta, jossa lapset - molemmat - alkavat olla sen ikäisiä ja sen verran omatoimisia, että heidän kanssaan pystyy tekemään ja osallistumaan, keskustelemaan ja sopimaan. Se ei tarkoita, etteikö nälkä, pissahätä tai harmistus voisi siltikin arvaamatta yllättää, mutta silti maailma on eri tavalla avoin; elokuville, musiikkiesityksille, nukketeatterille, askartelupajoille, ravintolakäynneille ja kahvilavierailuille. Sille kaikelle monipuoliselle, mitä onkaan tarjolla. Ei vain Hoplopille, leikkipuistoille ja perhekahviloille, niitä siis väheksymättä. Ja kyllä, joulun aika on ihan huimaa näiden tarjolla olevien tapahtumien suhteen; lasten teatterista musikaaleihin ja joulunavauksista taikureihin. Juuri sellaista, mitä koko perhe odottaa ja josta jutellaan pitkään jälkeenpäinkin.

- - -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Instagram