Kirjoitukset avainsanalla kotityöt

Päivä miehenä. Olen toisinaan miettinyt, miltä se tuntuisi. Kutittaisiko parta tai viikset, miltä tuntuisi tanssilattialla luvan kanssa viedä toista (yritän sitä joka kerta...) ja no, olenpa saattanut miettiä jokusta muutakin asiaa mieheydestä. Tai ylipäätään siitä, saisinko miehenä jollakin tavoin erilaista kohtelua. Tulisinko nähdyksi erilaisin silmin.

 

Aloitin miehen maailmaan tutustumisen pienin käytännöllisin askelin. Juhannuksen jälkeen nurmikko oli saanut poikkeuksellisen kasvuspurtin ja rehotti kotipihalla valtoimenaan. Puoliso oli todennut leikkaavansa sen, kunhan tulee töistä ja löytää illasta sopivan rakosen. Halusin palavasti yllättää tavalla, joka olisi meidän perheessä poikkeuksellinen. A vot, mä leikkaisin ruohon. Siisti piha odottaisi kotiin palaavaa miestä, enkä tarvitsisi siihen tai mihinkään muuhunkaan päivän askareeseeni yhdenkään miehen apua.

Posket intoa hehkuen kipaisin pihavajaan ruohonleikkurin luokse. Olin vakuuttunut siitä, että vähän nykäistään narusta ja väännetään vivusta ja eikun sursur. Hetkeä myöhemmin keräsin aavistuksen aiempaa uhoani vaisumpana rikkaruohoja kottikärryyn. Oikaisin mutkia suoriksi, kun ruohonleikkuri jäi arvuuttelun varaan, enkä ryhtynyt Pelle Pelottomaksi.

 

Koska en (edelleenkään) tarvinnut tähän tehtävään miestä, en voinut soittaa koneista kaiken tietävälle isälleni Pohjanmaalle, lähistöllä asuvalle appiukolleni enkä kesäloman aloittaneelle, aina apuun tarjoutuvalle ystävälle. Adrenaliinipiikissäni nyhdin kuitenkin hanskat kädessä jokaisen puun ja pensaan aluset putipuhtaiksi, nokkosia uhmaten. Go girl, hyvin hoidettu. Nurmikko rehottakoon iltaan, tein parhaani. Tai no, sen minkä pystyin näillä pelimerkeillä.

 

Pari kevätauringon kuivattamaa tuijaa - nips ja naps. Ne, joiden katkaisemisesta olen sisäisesti jurputtanut, mutta tainnut unohtaa ääneen mainita. Olis mitä todennäköisimmin hoitunut aika vaivattakin, sen verran ripeä mun mies on kotihommissa. Koska telepatia on jäänyt tässä tapauksessa toistaiseksi puuttumaan, päätin reippauspuuskassani katkoa ne itse. Sahaa en siihen hätään löytänyt, joten vahvat oksasakset saivat ottaa paikkansa. Kohtalainen suoritus - tuhansin hikihelmin. Tuijarivissä nököttää tosin yhä kaksi polven korkuista puunrunkoa niissä kohdin, mihin oksasakset eivät pystyneetkään. Sahalla olis saattanut päästä helpommalla. Aika paljonkin helpommalla, veikkaan.

 

Olen aina pitänyt meidän parisuhdetta poikkeuksellisenkin tasa-arvoisena ja tasavertaisena, monin tavoin. Sellaisia miesten ja naisten juttuja ei ole oikeastaan ikinä eroteltu meidän välillä. Se tekee, joka ehtii ja löytää sopivan rakosen - yhdessähän tätä kotia ja arkea rakennetaan.

 

Pihatyöt havahduttivat. Tajusin, että meillä onkin aika paljon asioita, jotka kuuluvat selkeämmin mieheni tontille ja joiden osalta joudun nostaa - toistaiseksi - kädet pystyyn. En suoriutunutkaan kaikesta kuten mieheni, yhtä kätevästi ja nopeasti. En ole koskaan jutellut kavereiden kanssa siitä, leikkaavatko he nurmikkoa. Tai osaavatko he(kään) käynnistää ruohonleikkuria. Aion kysyä ja aion selvittää, sillä olisin halunnut osata. En siksi, että naisen kuuluisi ehdoin tahdoin osata asiat kuten mies tai toisinpäin, mutta ihan vain osaamisen ilosta arjen sujuvoittamiseksi.

 

Vielä enemmän yllätti huomata, että meillä on enemmän kotitöitä, joista minä en sutjakasti suoriudu autonrenkaiden vaihtamisesta ilmastoinnin asetusten säätämiseen ja ruohonleikkaamiseen kuin kotitöitä, joihin mieheni ei luontevasti jo nyt osallistu. Äh, äkkiseltään en keksinyt itseasiassa yhden yhtä. 

 

Onneksi me ollaan kuitenkin tässä kodissa kaksin. Paljon on toinen toisiltamme opittavaa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Olen kaikenlaisten tehtävälistojen rakastaja. En fanaatikko, mutta en niitä kyllä kaihdakaan. Tunnen hallitsevani elämääni, kun erilaiset mielessä olevat asiat, suunnitelmat ja tehtävät ovat kirjattuna ylös – ne pysyvät paremmin mielessä ja sitä paitsi ovat jotenkin järjestäytyneempiä. Haaveetkin tuntuvat todellisemmilta ja saavutettavammilta, kun muistikirjan sivulta löytyy merkintä ”syksyn opintosuunnitelma”, ”Kanarian tutustumiskohteet” tai ”leikkimökkiin peilipöytä ja verhot.”

 

Kovin ehdotonta tämä listojen kanssa eläminen ei kuitenkaan ole – aika mukautuvaakin oikeastaan – sillä välillä, tai varsin useinkin, omat listani tekevät katoamistemppuja pöydän kulmalta ja asiat kirjataan uudestaan. Ne, jotka sillä kertaa sitten muistuvat mieleen. Tietyille asioille – pidempiaikaisille – on oma muistikirjansa, johon tietää voivansa takuuvarmasti ja luotettavasti palata.

 

Löysin suorittamisen, priorisoinnin ja haaveilun osalta sielunkumppanin ystävästäni, jonka kanssa nämä listat tulivat puheeksi. Meiltä molemmilta löytyy kotoa niin kauppalistaa, tehtävälistaa arkeen, suunnitelmalistaa tulevaisuuden haaveista, ideointilistoja, synttärisuunnitteluja ja ties mitä. Heilläkin merkittynä tehtävän perään siitä vastaava, tyyliin pölyjen pyyhkiminen / Marika tai pesuhuoneen peseminen / aviomies T. Hymyilytti kuulla, että joku muukin raapustaa ajatuksia ja huolehdittavia asioita paperille samassa määrin ja kokee saavansa sen myötä arjessa aikaan paljon enemmän, paljon stressittömämmin.

 

Minä ja puolisoni, me olemme hyvin samankaltaisia ja lähes poikkeuksetta toistemme ajatuksenjuoksua ymmärtäviä. Jokunen vuosi sitten kesäloman ollessa jo pitkällä meillä koettiin kuitenkin hämmennyksen hetkiä. Mieheni huolehtii kodista kotitöineen samassa määrin kuin minä, kantaa vastuun kauppa-asioista, siivouksesta, ruuanlaitosta ja lapsista siinä missä tarvitaan – kumpi sujuvammin ennättää. Siksi selkeää vastuunjakoa ei arjessa ole, etenkään viikonloppuisin tai loma-aikoina.

 

Olin tapani mukaan tehnyt pitkää listaa siitä, mitä kesälomalla voitaisiin tehdä ja mikä näistä suunnitelmista/toteutuksista olisi ikään kuin kummankin vastuulla. Paino sanalla voitaisiin ja olisi. Ei siis tehdään ja on. Loman puolivälissä mieheni kuitenkin totesi, että sulla on aika paljon listattuna näitä hommia tälle kesälomalle, että vaikka mä miten yritän saada näitä omalta osaltani pois, niin tuo lista on oikeasti vähän turhan pitkä. Ja että sitä paitsi sä lisäät sinne koko ajan uusia asioita, kun mä saan niitä pois.

 

Itsekin olin ”omia vastuitani” hiljalleen napsinut pois tekemällä yhden jutun silloin, toisen tällöin, ja kieltämättä ihastellut tapaa, jolla mieheni tarttui kunnioitettavalla ripeydellä asioiden hoitamiseen. Tuossa keskusteluhetkessä selvisi kuitenkin, ettei hän ollut siihenastisen yhdessäolomme aikana oivaltanut, että listoissani on sujuvassa sekamelskassa kaikki – toteutettavat ja oikeasti hoidettavat, sekä ne haaveillut ja sellaiset ”tehdään-joskus-kun-on-aikaa-jos-on-aikaa.” Se, mikä omassa päässäni oli selkeää ja priorisointikin kristallinkirkas, tarkoitti toiselle vastuulliselle ajatusta siitä, että kaikki on saatava hoidettua. Mahdollisimman pian.

 

Luulen, että omaa listaustapaani voisi yrittää jollakin tavoin skarpata, Hesarin artikkelissa mainittua ”ehkä”-listaakin voisi siis harkita. Tuota ajatusta ”jos tehtävää ei tarvitse hoitaa heti, sen voi saman tien vetää yli koko listasta”, en kyllä allekirjoita. Jos jollakin on hyviä to-do-lista-käytänteitä, kuulisin näistä oikein mieluusti.

Kommentit (2)

Ninno

Laitoin viimeksi Ehkä-listan otsikoksi "Ajatuksia", kun aiemmin nimesin sen "To do". Itselle tuli rennompi olo, kun tehtävälista olikin ennemmin idealista, josta sai halutessaan tehdä jotain. Listan idea oli purkaa ajatukset paperille mielestä pyörimästä, mutta otsikko ei vaatinut suorittamaan. Pakollisten tehtävien lista oli erikseen. Toimi!

Vierailija

Mä rakastan listoja <3 olen onneksi oppinut olemaan armollinen itselleni, vaikken ihan kaikkea listaamaani saa tehtyä! Viimeisin lista, eteisen ilmoitustaululla, sisälsi pikkuhommia, mitä minun tai mieheni pitäisi tehdä. Siinä oli muutama kohta, seinäkoukkujen kiinnittämisestä reklamaation tekemiseen Postille! Lapset oli mummulassa, mies pääsi aikaisin töistä ja simsalabim - lista on poissa! Ja siis siinä olleet asiatkin tehty :D

Leena / Sesse ja poika

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Takana neljä viikkoa koko perheen yhteistä lomailua – tai no, lomailua? Puolisoni pohti viimeisenä lomapäivänään keittiönpöytää pyyhkiessään loma-aikaisia vastuita kotitöiden osalta. Että olenko mä koko neljään viikkoon pessyt pyykkiä (en, en tainnut edes raottaa kodinhoitohuoneen ovea), imuroinut (yhden kerran muistin ja toisen hämärästi näin jälkeenpäin, sekin lasten glittereiden kaatuessa askarteluhuoneessa) tai olenko tyhjännyt astianpesukonetta (yritin vedota juhannukseen, jolloin meillä oli ystäväperhe syömässä). Hieman karrikoiden, mutta pitkälti näin.

 

Huokaillessani ystävälleni, että arki taitaa todellakin taas alkaa, hän kysyi varovaisesti, että onko meillä tosi paljon vaatteita vai onko joku kuitenkin pessyt sitä pyykkiä. On, se joku joo on. Pyykkikorit ovat tyhjiä, parketit puhtaita ja astianpesukonekin oli tänä aamuna tyhjä päivän tuleville tiskeille. Kuulemma se joku en ole minä.

 

Yritin saada tehokkaan vaimon sympatiapisteitä edes vähän ja kysyin, milloin meillä on viimeksi vaihdettu puhtaat lakanat. Että olisin edes siihen tarttunut näyttääkseni aikaansaavalta, siltä joka miehen ei-lomaillessa olen. ”Nukuit viime yön puhtaissa, etkö huomannut?” Äh, parempi jättää small talk tästä aiheesta. Huomasinhan mä raikkaat lakanat niistä iloiten, mutten hätäpäissäni muun osalta keksinyt kokeilla kepillä jäätä.

 

Sen verran täytyy omaksi puolustukseksi sanoa, että muistan aamuisin ajatelleeni, että vielä tänään haluaisin ottaa kotitöiden osalta vähän rennommin. Vielä tänään, kun puoliso juuri aloitti lomansa ja pystyy samassa määrin kotona ollessaan vastaamaan asioista. Jotenkin se ”vielä tänään” huomaamatta hujahti koko neljäksi viikoksi, kärjistäen. Ei sillä, puolisoni siivoaa vähintään yhtä huolellisesti ja vastuullisesti, joten kodin osalta kaikki kunnossa. Me saatamme perheessä vielä asiasta joskus keskustella ;)

 

Omat päiväni tässä kotiäiti/opiskeluarjessa täyttyvät pikkutyttöjen kanssa pitkälti ystävien tapaamisesta, retkistä ja puistoiluista, askartelusta ja yhteisistä leikeistä sekä pienemmän päiväuniaikana opiskelusta. Ihan parasta on saada kavereita kotiin ja koko porukka saman pöydän ääreen lounaalle tai päivälliselle. Sen lomassa kuitenkin tuntuu, että astianpesukone ja pyykkikone hurisevat ihan tauotta, imuri on yksi perheenjäsenistä ja ruokaakin laitetaan useasti päivässä. En kylläkään koe kotitöitä taakaksi satunnaisia harmistuspäiviä lukuun ottamatta, sillä nautin ruuanlaitosta ja leipomisesta sekä pidän siististä kodista. Kodilla on meidän perheessä iso merkitys, joten kotiin liittyvät työt sujuvat siksi aika mutkitta molemmilta. Meillä ei siis ole juuri koskaan keskustelua siitä, kuka tekee ja mitä tekee, vaan kotitöitä tekee se, joka kulloinkin ennättää tai haluaa. Puolison kesälomalla näemmä halusi joku muu kuin minä.

 

Silti on erikoista huomata, että toisen loman alkaessa sitä itse heittäytyy kotitöiden osalta vapaalle, rukkaset putoavat puolison tullessa töistä viimeisenä lomaa edeltävänä päivänä. Ei sillä, että se olisi millään tavoin oikeutettua, sillä töissä käyvä puolisokin takuuvarmasti ansaitsee kiireettömät päivät ja levolliset hetkensä. Samasta dilemmasta – liittyypä se lastenhoitoon tai kotitöihin – on keskusteltu monen monta kertaa samassa elämäntilanteessa olevien ystävien kanssa. Ilman rutiinittomia lomiakin siis. Miten tasapainoilla, kun esimerkiksi iltaisin omaa rauhallista hetkeä tarvitsisivat sekä kotona päivän lasten kanssa touhuillut että vaativan työpäivän tehnyt? Miten tasapainottaa ilta siten, että aikaa on sekä itselle että kaikkein rakkaimmalle, koko perheelle yhdessä?

 

Ensimmäisen loman jälkeisen päivän aloitimme pehmeällä laskulla arkeen – kivoilla leikkitreffeillä ystäväperheen luona, jossa heilläkin perheen isä oli juuri palannut loman jälkeen töihin. Samassa elämäntilanteessa olevien seura on vain niin parasta <3 Sitä paitsi kuten tänään juteltiin, toisen tekemä lounas maistuu aina taivaalliselta, riippumatta mitä tarjotaan.

 

Kotiin tullessa ja kuopuksen nukkuessa jalka alkoi omituisesti vipattaa kodinhoitohuoneen suuntaan. Hyvää mieltä puhkuen pesin ne viimeiset pyykit pyykkikorin pohjalta. Hetken jo toivoin, että niitä olisi ollut enemmän. Niin mukavaa oli viikata puhtaanpyykinpinoja ja lorotella huuhteluainetta lokeroonsa. Samassa energialatauksessa siivosin kaapit, tein ruokaa ja leivoin – ihan vain innostuksesta. Saatanpa ehdottaa kotona, että nämä lähes kuukauden tauot pyykkikoneen äärestä ovat jatkossakin välttämättömiä, jos pyykkien pesukoneeseen täyttäminen ja niiden kääriminen kuivausrumpulämpiminä ovat pyykkilevon jälkeen suorastaan nautinto tai jos tauon jälkeen leipoessa ei malttaisi keskittyä sillä hetkellä leivottavaan, vaan suunnittelee jo seuraavaakin leipomista ja tekee ruokalistaa koko viikolle. Ei siis enää ruokailuja ulkona tai nopeita ruokia, arki on palannut. Oikein hyvä niin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.