Kirjoitukset avainsanalla vierailukohteet lasten kanssa

Sisähuvipuistot ovat olleet alkuvuonna ja näinä koleina alkukevään ja -kesän päivinä meidän perheen (ja ystäväperheiden) suosikkeja - kautta maan. Koleuden ja märkyyden keskellä on tuntunut siltä, että haluaa päästää lapsetkin kotinurkista jonnekin avaraan tilaan temppuilemaan ja touhuamaan joko kaksistaan tai kavereiden kanssa. Jonnekin, jossa ollaan edes hetki ilman kurahanskoja tai hytistään viileydessä. Odotin, että tämä kesä toisi lämmön mukanaan. No, toistaiseksi näyttää vähän arveluttavalta.

 

Tip-tap-tip-tap, putoilevat sadepisarat parhaillaankin avoimesta ikkunasta. Onneksi sateisina päivinä voi sukeltaa sisähuvipuistojen laitteisiin, antaa vauhdin kieputtaa ja ottaa vatsan pohjasta ja avointen tilojen kutsua luokseen suuretkin määrät leikkijöitä. Me tutustuttiin joku aika sitten Lempäälän Ideaparkin yläkerrassa sijaitsevaan Funparkiin, joka itseasiassa tituleeraa itseään Pohjois-Euroopan suurimmaksi sisähuvipuistoksi. En ihmettele, sillä niin valtavat tilat heillä on käytössään.

Funpark on muotoutunut samoihin tiloihin, jossa on lähes aikuiseenkin makuun sopivien laitteiden rinnalla HopLopin temppuilumahdollisuuksia pienemmille. Konsepti toimiikin hyvin, sillä Funparkissa on oikeastikin mahdollisuus hyväntuuliseen ajankuluun kaiken ikäisille.

 

HopLop-konsepti on meille tuttu paitsi kotikaupungistamme, myös useammasta muusta jo uudenkin ilmeen HopLopista Suomessa. Siksi Tampereen seudulla vieraillessamme kiinnostuimme erityisesti tuosta Funparkin osuudesta, joka on ainutlaatuinen vain Ideaparkissa. Silti huomasimme lasten viihtyvän ennen kaikkea tutuissa "pienten" laitteissa pomppulinnasta kiipeilyseinään ja HopLopin tuttuakin tutummasta seikkailulabyrintista karuselliin ja jättirampoliiniin. Ehkä Funparkin erinomainen ajatus tarjota mahdollisuuksia vanhemmillekin konkretisoituu sillä tavalla, että meidän 2v ja 4v ovat Funparkin puolelle vielä osin liian pieniä, sen muutaman ikävuoden verran.

Sisähuvipuistot, joita ei omassa lapsuudessani ja nuoruudessani 80-90-luvun taitteessa vielä ollut, saavat joka kerta pohtimaan, mihin itse menisin ja haluaisin, jos olisin vielä lapsi. Tai osin kai myös niin, jos itselläni olisi tallella aito lapsenomainen taito touhuta kenestäkään välittämättä ja flown mukana innostuen, sillä edelleenhän näitä tunneleita voi pylly pystyssä ryömiä eteenpäin iästä välittämättä.

 

Mini GP ja kisa autoradalla on meidän tyttöjen suosikkeja ja veikkaan, että se olisi ollut omia ykkösvalintojani lapsuudessa. Nyt aikuisiällä en enää uskalla kovin montaa vauhdikkaampaa laitetta kokeilla, mutta törmäilyautoissa nousi edelleen vahva kilpailuvietti. Jotain viehtymystä autoihin, huomaan.

 

Funparkissa on myös melkoinen määrä oikeasti vauhdikkaita laitteita, joissa on tarjolla kieputusta pahoinvoivaan oloon saakka aikuiseenkin makuun. Tältä osin puisto on kyllä erinomainen mahdollisuus huvipuistomaiseen kokemukseen. Osin huomasin kyllä kasvaneeni aikuiseksi. Nuoruudessani halusin käydä aina ekana kummitustalon ja olin jonossa uudelleen heti sisältä päästyäni. Nyt kauhukellari puistatti, enkä halunnut törmätä pääkalloihin tai luurankoihin, vaan pitäytyä mieluummin leppoisassa karusellimusiikissa.  

Ihan parhaat puolensa tämä puisto tarjoaisi todennäköisesti lapsiperheelle, jossa nuorimmat ovat jo reilusti kouluikäisiä. Silloin sisähuvipuiston koko kapasiteetti valtavalla laitemäärällä olisi hyödynnettävissä täysmääräisesti ja aikuisillakin olisi mahdollisuus ottaa vaikkapa ihan vain kaksin toisistaan mittaa erilaisissa laitteissa ilman lapsenvahtivastuuta taaperoikäisestä.

 

Olen itse aika tarkka palvelusta ja asiakaskokemuksesta. Funparkissa tuli tunne siitä, että tulee asiakkaana huomioiduksi ja nähdyksi, ja asiakas kohdataan ystävällisesti yrmyilemättä tai palvelun ohessa muita juttuja vilkuilematta. Siksikin Funpark oli erinomainen tapa viettää päivää perheenä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eläinrakkaus. Pieni ihminen kurkottaa kättään yhä uudelleen aidan raosta kohti lammasta ja katsoo pyytäen suoraan silmiin: "Nosta mut aitaukseen, haluan silittämään." Ottaa kädestä kiinni ja vetää mut aitaukseen mukanaan, kun eläimet samalla aavistuksen pelottavat ja jännittävät. Toisessa aitauksessa ottaa syliinsä pienen kilin, vuohen käyskennellessä vieressä.

 

Peikkorinne Askolassa, Itä-Uudellamaalla on kotieläinpiha, jossa eläimet ovat löytäneet oman paikkansa ja kai senkin vuoksi niistä voi aistia levollisuuden. Ihanan sympaattinen ja kodikas vierailukohde, joka kieltojen sijaan tarjoaa mahdollisuuksia "Tervetuloa aitaukseemme", "Saat silittää." Peikkorinteessä asuvat eläimet ovat selkeästi tottuneita lasten kanssa oleiluun ja vähän tiukempiinkin rutistamisiin ja läheisiin likistyksiin, mikä tekee meille lapsiperheenä paikasta turvallisen oloisen. Sellaisen, jossa oma olo pienten tyttöjen äitinä on luottavainen - nuo eläimet ottavat lasten hellyyden lämmöllä vastaan.

Peikkorinteestä on tullut paikka, jonne me palataan perheenä ja ystävien kanssa toistuvasti takaisin. Palataan sinne ihastelemaan pihapiirin tunnelmaa; omenapuuhun kiinnitettyjä lukuisia lyhtyjä, mummonmökin yläkerran ikkunasta kurkistelevia vanhoja nalleja ja elävää, kotieläinpihaksi älyttömän siistiä pihapiiriä. 

Tytöille - ja ilmiselvästi yhteistä kesäpäivää kanssamme viettäneelle ystäväperheellekin - yksi ehdottomista suosikeista on kanien aitaus. Kiltit luppakorvakanit antavat silittää ja nauttivat rapsuttamisesta, eivätkä hevin hätkähdä, vaikka lapset kulkevat heidän perässään vähän nopeammin askelinkin.

 

Koska Peikkorinteessä vierähtää sen leppoisan tunnelman takia helposti pitkään, on kaniaitauksen vieressä muuten mahdollisuus omien makkaroiden grillaamiseen ja eväiden syömiseen. Mahottoman mukavaa, etten sanoisi.

Kiinnostaisiko päivä eläintilan lapsena? Takuulla. Tänä keväänä lapset voivat jäädä Peikkorinteen isäntäväen seuraksi päiväksi tutustumaan eläimiin ja kotieläinpihan arkeen ja osallistua eläinten hoitamiseen. Lapset voivat tehdä kotieläinpihan töitä kananmunien keräämisestä ponien harjaamiseen ja vuohien kantamisesta eläinten ruokkimiseen.

 

Hihkuin itse tästä mahdollisuudesta jo siitä alkuvuonna lukiessani. Nyt tän kesän ekan käyntimme yhteyteen osui joidenkin lasten vierailupäivä, jota päästiin sivusilmällä vaivihkaa seuraamaan. Neiti neljävee innostui ajatuksesta paljon ja erityisesti kuulemma siitä, että hän saisi kantaa pieniä kilejä ja taluttaa ponia tarhaan. Samana iltana asiaa enemmän pohtiessaan hän lisäsi, että kai siihen kuuluu kanienkin hoitamista ja sylissä pitämistä. Vakuutin, että kyllä kuuluu - ruuan ja välipalan lisäksi. Heinäkuussa hän saa lähteä ystävänsä kanssa viettämään päivää eläinten kanssa ihanassa pihapiirissä.

Tämä vuosi on ennen työhön paluutani on meidän perheessä aikaa unelmien toteuttamiselle. Toteutumiselle. Osin sen tarkoittaa sitä, että vuoden aikana halutaan nähdä mahdollisimman monta kotimaan erinomaista lapsiperhekohdetta ja tutustua lasten ehdoilla juuri sellaisiin paikkoihin, joissa kaikki viihtyvät. Paljon ollaan kierretty ja nähtykin, ja osataan antaa arvo sille työlle, jota erilaisissa vierailukohteissa tehdään viihtyvyyden puolesta. Silti mä jotenkin liputan tän Peikkorinteen puolesta vilpittömästi tosi paljon. Peikkorinteessä lepää meinaan omakin mieli. Viime kesäisestä vierailustamme voit muuten lukea täältä.

 

Ilman siis mitään kaupallista sidosta suosittelen vilpittömästi - jos etsitte sympaattista pientä vierailukohdetta lapsiperheelle, ja sellaista, jossa teillä vanhempina on luottavainen olo vieraidenkin eläinten keskellä, menkää, tutustukaa ja viihtykää.

Ai niin, tule mukaan seuraamaan kesän seikkailujamme - retkeilyä, kotimaan matkailua, askartelua ja arkista puuhastelua leikkimökistä hiekkalaatikolle. Löydät Teehetkien koti-blogin Facebookista ja Instagramista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom... Lauluja voisi toki laulaa pidempäänkin, mutta sadepäivinä tuppaa ainakin meidän tytöillä kierrokset nousemaan siinä määrin, että jossakin vaiheessa on hyvä kurkistaa kotioven ulkopuolelle edes hetken. Tällä kertaa tytöt saivat itse päättää, mitä halusivat sateen ropistessa tehdä.

 

Porvoossa kiertää kesäisin maksuton kesäbussi-Rinkeli, jonka kyytiin voi hypätä tietyiltä pysäkeiltä ja kiertää sen kyydissä kaupungilla maisemia katsellen. Kyse on varsin tavallisesta pienestä bussista, mutta tytöillä siihen liittyy jo viime kesältä jotakin erityisen kiehtovaa. Liekö sen takia, että he siirtyvät poikkeuksetta paikasta toiseen takapenkin turvaistuimissa ja matkustaminen bussissa on siksi harvinaista ja jännittävääkin. Sadepäivän matkalle lähdettiin siis bussilla.

"Mennäänkö me kirkkoon?", kysyvät tytöt usein. Porvoon kaunis, arvokas tuomiokirkko näkyy kotimme takapihalta uljaasti mäellään kohoten, mutta lapset eivät muista muutamia käyntejään siellä kastejuhlissa tai häissä.

 

Lapsen silmin moni asia näyttää kovin erilaiselta kuin aikuisen. Kirkon penkkien pyöreät muodot, taulujen kultaiset kehykset, alttaritaulun värit, suuret urut ja THE kastemalja. "Mut kasteltiin tuossa, sua ei", totesi kohta kolmevee topakasti isosiskolleen. Asiasta on keskusteltu kotona, ja olikin mukava päästä näyttämään lapsille paikat, jotka he ovat nähneet vain kuvissa. Tuossa teidän äiti ja isä seisoivat, kun menivät naimisiin, tuossa penkissä istuivat mummo ja vaari, tuossa vieressä famo ja fafa. Tuomiokirkko on muuten esitelty virtuaalikierroksena, käyhän kurkkaamassa upeaa kotikirkkoamme.

"Voisko nyt olla joku lastenkin juttu?" Tennarit märkinä kipaisimme Vanhan Porvoon sateen kastelemia, liukkaita mukulakivikatuja Riimikkoon. Kutsuvan erilainen, laadukas lelukauppa lumoaa kerta kerran perään ja katse pysähtyy ihaillen niin nukkekotimaailman miniatyyreihin kuin ihanan sisustuksellisiin lasten sisustustuotteisiin ja leluihinkin. Riimikossa on mun mielestä erityisen kiva valikoima esimerkiksi palapelejä ja roolivaatteita sekä sellaista pientä tavaraa synttärilahjoihin ja muihin muistamisiin.

"Kyllä mä pysyisin sen selässä, pitäisin lujasti vain tukasta kiinni, jos se juoksis", vakuutti pian viisivee, kun päätettiin päiväkierros läheiselle hevostallille sateen tauottua. Esikoisen ollessa vajaa 3-vuotias, hän kävi joitakin kertoja ratsastamassa poneilla heppatytön taluttaessa ne parit kymmenet metrit edestakaisin. Nyt pitäisi kuulemma päästä taas, kaverin kanssa. Heppatallit eivät ole ihan mun juttuni, sillä arastelen viuhuvia häntiä ja jättimäisenä louskuttavia hampaita. Tyttöjen takia täytynee kuitenkin jossakin vaiheessa rohkaistua.

Sadepäivät ovatkin välillä siis ihan kivoja - ja kotikulmillakin on paljon nähtävää, kun avaa silmänsä. Edelleen mulla on tosin listauksessa "101 asiaa, joita voi tehdä sadepäivinä". Tälle kesälle näyttää olevan sille listalle tarvetta.

- - - -

Hyppää mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Kommentit (1)

Heinähattu
Liittynyt28.4.2016

Juuri samaa olen alkukesän aikana pohtinut - ei tarvi aina lähteä kauaksi. Muistan, kun pari vuotta sitten kysyin nyt 9-vuotiaalta Valtolta, mitä hän toivoo kesälomalta. "Joka päivä uimaan!" Viime kesänä oli sama vastaus. Tänä vuonna jo tiesin vastauksen, mutta siltikin tietysti kysyin. Ja edelleenkään tuon isompia toiveita ei ole.
Tänä kesänä päätettiin yhdessä ottaa tavoitteeksi kiertää täällä Vaasassa mahdollisimman monta eri rantaa ja vähän vertailla niitä. "Etsitään se paras uimapaikka!" No, toistaiseksi minua toive ei ole motivoinut, kun rantapäiviä ei ole ollut kovin montaa. Mutta vielä on kesää jäljellä!
Eilen lähdettiin sadepäivää pakoon uimahalliin. Pelasti päivän!
Ihanaa kesää teille! ❤

Oma blogini on Heinähattu, Valto ja Viljo.
Meidät löytää myös Facebookista ja Instagramista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tämä kevät on ollut erinomaista aikaa tutustua sisäleikkipuistoihin, varata lippuja lastenteattereihin ja nukketeattereihin tai istua vaikkapa kylpylän lämpimässä porealtaassa haaveilemassa kesän lämmöstä. Erinomaista ennen kaikkea siksi, etteivät nuo säät ole oikein houkutelleet riemusta kiljuen ulkoilemaan. Onneksi on yhä enemmän vaihtoehtoja mielekkäälle tekemiselle myös sisätiloissa - ja lapsiperheiden suunnattuun tarjontaan selvästi panostetaan.

 

Sisäleikkipuistot ovat muutoinkin meidän lasten suosiossa, sillä ne mahdollistavat sen touhukkaan, erilaisen reippailutuokion oikeastaan minä tahansa vuodenaikana. On mukavaa myös huomata, että viime vuosina niitä on noussut pitkin poikin Suomea runsaasti eri konsepteilla ja nykyisin yhä enemmän eri-ikäiset liikkujaryhmät huomioon ottaen. Se, että toimintamahdollisuuksia on kaiken ikäisille, mahdollistaa yhteisen ajan viettämisen esimerkiksi ystäväperheiden kanssa lasten ikäerosta huolimatta.

 

Me haluttiin viettää yhteinen päivä esikoisen kummitädin perheen kanssa ja lähdettiin yhdessä Kouvolan Tykkimäki Actionparkiin. Vauhdikasta sisäleikkipuistoilua ja ruokailu kiireettä - sunnuntai hyvässä seurassa - kuului suunnitelma. Juuri se toteutuikin, kesän ensimmäisellä irtojäätelöllä höystettynä.

Siisti, hyvin ylläpidetty, erinomaisessa kunnossa ja monipuolinen. Sitä ja paljon muutakin oli Tykkimäki Actionpark, joka tarjoaa valtavan, 2000m2 tilan erilaisine liikuntamahdollisuuksineen.

 

Sen lisäksi, että tarjolla on ne perinteisemmät pienillekin lapsille sopivat pallomeret ja kiipeilytalot, pääsee Tykkimäki Actionparkissa alle kouluikäisten kanssa myös esimerkiksi keppihevostelemaan, kiitämään köysiradalla ja uppoutumaan jättimäisten rakennuspalikoiden pariin. Eikä leikkiminen katso ikää, kun seura on sopivaa. Seuranamme oli näet ystäväperheen 9- ja 12-vuotiaat pojat, jotka hekin sukelsivat hyvillä mielin pallomereen meidän 2- ja 4-vuotiaiden tyttöjen kanssa.

 

Viime vuoden lokakuussa, 2016, avatussa konseptissa toimivaa on se, että pienten lasten rinnalla puistossa on oikeasti tekemistä kaiken ikäisille. Myös lasten kanssa viihtyville vanhemmille.

 

Puistossa on valtava vaahtomuoviallas, jonne useampien metrien korkeudesta aina vain tason korkeutta nostaen pudottautuivat niin neiti neljävee kuin yhdeksänvuotias kaverinsakin. Porukan vanhin, 12vee, teki samaiseen vaahtomuovimereen voltteja trampoliinilta hyppien. "Mä haluan myös", hihkui kaksivuotiaamme, mutta hän pääsi vielä tällä kerralla sen sijaan kiipeilemään parkour-alueella ja hyppimään riemunkiljahdusten saattelemana ponnarit ponksuen trampoliineilla.

 

Jalkapallon tarkkuuspelin jälkeen helottivat posket aikuisillakin ja toki oli kokeiltava niin pingistä, korista kuin jääkiekkoakin. Syntyperäisenä vimpeliläisenä, aikoinaan hyvin fanaattisena pesisfanina, KPL:n syöttölauta ja mailat herättivät erikoisen kilpailuvietin ja sieluni silmin näin jo itseni kotipesän takana pesistä seuraamassa. Actionparkissa on nostettu taitavasti ja ylpeydellä esiin oman alueen urheiluseurat. Ja minigolf, johon mä loin ystäväperheen miehen kanssa pelatessa ihan omat säännöt. Voitonkiilto silmissä saatoin jopa muokata niitä kesken pelin. Hyväntuulisten naurujen ja leveiden hymyjen peli, niin parasta.

 

Arvostan sitä, että lapsiperheisiin taaperoista nuoriin ja erilaisiin elämyksiin panostetaan. Sitä, että lapsia ja nuoria halutaan rohkaista liikkumaan erilaisen temppuilunkin kautta. Sisäleikkipuistoissa, kuten Actionparkissa, hujahtaa helposti useita tunteja ilman, että tulee edes vilkaisseeksi kelloa. Omassa lapsuudessani näitä ei vielä ollut ja ilmeisesti siksi nyt lähes nelikymppisenä viihdyn reippaiden temppuilujen lomassa kaikkien lapsuusvuosienkin edestä :D Oikein onnistunut päivä siis.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.