Kirjoitukset avainsanalla vierailukohteet lasten kanssa

Jos pitää vanhan ajan idyllisestä tunnelmasta ikään kuin omana pienenä maailmanaan, kujista valloittavine lähes piparkakkumaisine hempeän sävyisine rakennuksineen, levollisesta tunnelmasta ilman kiirettä mihinkään ja kutkuttavasta mahdollisuudesta kurkistaa lukuisien pienten ovien taakse, Koiramäki Tampereella on tutustumisen arvoinen paikka. Me vietimme siellä viikonloppupäivän uskomattoman kauniissa säässä pienessä pakkasessa täydessä auringonpaisteessa - ja lumouduimme.

 

 

Mikä ihana satujen valtakunta! Mikä uskomaton paikka viettää aikaa yhdessä. Ihan hassua oikeastaan, mutta pystyn yhä palaamaan siihen alkuhetkien häkeltyneeseen tunnelmaan, jossa huokailin muulle perheelle, että katsokaa näitä rakennuksia, kurkistakaa tekin tuonne kauppaan ja oih, mikä söpö kahvila herkkuineen. Tunnustan kirmanneeni välillä muuta perhettä edellä ja sitten pyrin taas palaamaan aikuismaiseen asiallisuuteen.

 

 

Särkänniemen elämyspuistoalueella sijaitsevassa Koiramäessä eletään Mauri Kunnaksen luoman tarinan ympärillä. Koiramäen Tilta tervehtii lämpimästi Koiramäkeen saapuvia ja ottaa vastaan halauksia jokaisella kulmalla. Kuningas Artturin ritarin talvijuhlassa osallistutaan ritarijuhlaan ja Kuningatar Saaran johdolla prinsessakouluun. Tassuteatterin lavalla lumiukon talvijumppa sai lapsetkin osallistumaan ja seuraamaan keskittyneinä omilta paikoiltaan. Koirahahmoja olisin toivonut olevan paikalla huomattavasti enemmänkin, sillä niitähän ainakin meidän tyttöjen ikäiset, 2v ja 4v, lapset odottavat ja rientävät halailemaan pehmoisiin syleihin. Ymmärsin, että kesällä näin olisikin ja talvikaudella lähinnä Tilta.

 

 

Tytöt nauttivat eläinten seuraamisesta, joten sanomattakin oli selvää, että he viihtyivät niin karvaisten villisikojen Mantan ja Maurixin aitauksen vierellä kuin tervehtimässä ponejakin. Talliin menoa hieman emmittiin, mutta Koiramäen talli ankkoineen, vuohineen ja muine eläimineen sai lapset kurkkimaan aidan raoista lopulta innostuneesti. Sitä paitsi talli oli siistein koskaan näkemäni eläinsuoja. Tosin sitä Koiramäki oli kauttaaltaan – poikkeuksellisen siisti lapsiperheille suunnattu kohde.

 

 

Ai niin, se kahvila. Von Guggelböö. Pakkaspäivän nipistellessä kevyesti ulkoilijoiden poskia, istahdimme kahvilaan lohikeitolle ja laskiaispullalle. Pastellinsävyinen, hempeän romanttinen sisustus ja lämmin tunnelma toivat mieleen nukkekodin. Paikka olisi taatusti viehättävä kesälläkin, jolloin Koiramäen vierailijamäärät ovat varmasti moninkertaisia. Silloin voisi ehkä istahtaa ulkoterassillekin. Näin talvella höyryävä keitto ja tuoreet laskiaispullat olivat kuitenkin nappivalinta. Kahvilan sijainti on muuten erinomainen suhteessa Tassuteatterin lavaan, joka näkyy kahvilan ikkunoista. Nelivuotias esikoisemme pinkaisi seuraamaan esityksiä laskiaispullan kermavaahdot vielä suupielessään, kun me muut vielä nautimme lämmittävästä teestä ja koirakekseistä.

 

Koiramäen kujan vanhanajan apteekkimainen myymälä on kivan erilainen. Irtokarkkivalikoimasta löytää rohtoja niin öiseen haukkeeseen kuin huonosti heiluvaan häntäänkin. Ilmiselvää oli, että Koiramäessä on saatavilla lukuisa määrä Mauri Kunnaksen kuvituksiin ja satuihin liittyviä tuotteita. Tytöt toivoivat kotiin vietäviksi Herra Hakkaraisen maskotteja, Koiramäen palapelejä sekä satukirjastoon uusia Kunnaksen kirjoja. Me muka herkuttelua vähentävät vanhemmat söimme pussillisen tuoretta, paikallista toffeeta ennen kuin ehdittiin ohitustielle kohti pääkaupunkiseutua.

 

 

Koiramäki oli meidän perheelle uusi tuttavuus, josta sen nelivuotisesta olemassaolosta huolimatta kuulin vasta vajaa vuosi sitten. Osin ehkä hukkunee vielä tunnetun naapurinsa, Särkänniemen huvipuiston, viereen mainonnassakin. Kuningatar Saaran sanoma ”Muistakaa aina pysyä yhtä aurinkoisina kuin olette” mieleen painettuna otettiin suunta kohti koti-Porvoota vain muutama minuutti ennen sulkemisaikaa.

 

Koiramäen Artturin ritarien talvijuhla on muuten avoinna vielä tämän viikon sunnuntaihin 5.3.2017 saakka. Tutustukaa ja vierailkaa, voin luvata, että tässä yleisesti melko asiakaspalvelemattomassa maassa saatte koko perheelle sopivan tekemisen ohella erinomaisen hyvää asiakaspalvelua. Meiltä tän myötä terveiset puodin myyjälle, joka kertoi olevansa huvipuistoperheen kasvatti ja nautti silminnähden työstään asiakaspalveluroolissa.

 

Kiitos Koiramäki, kiitos Särkänniemi, ylititte odotuksemme. Kesällä palataan ja tavataan.

 

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista sekä kuvatarinoin kuten näinä Koiramäki-seikkailuina Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Harvoin ovat lasten askeleet niin reippaat ja ilmassa sellaista kutkuttavaa odotuksen tuntua kuin kävellessä Muumimaailman siltaa kohti Muumien kotisaarta. Liput liehuvat tuttuun tapaan tuulessa toivottaen tervetulleeksi ja auringonsäteet heijastuvat meren jäältä. Kuin Naantalin aurinko, sanotaan. Sellainen päivä sattui meille, vaikka vielä puolimatkassa satoi vettä taivaan täydeltä.

 

 

Muumien herääminen talviunilta on yksi helmikuun ehdottomasti odotetuimmista asioista, niin lapsille kuin samalla tavoin meille aikuisillekin. Niiskuneidin ja Muumipeikon sekä koko Muumiperheen halaamista, Haisulin keppostelua, kiipeämistä Muumitalon kierreportaita ja kurkkimista Muumitalon pienistä ikkunoista kohti Muumimaailman lukuisia ihmeitä. Niin, ja tytöt kirmaavat poikkeuksetta rantaan majakan tienoille ja haluavat nähdä, josko merihirviö jo kurkistaisi puiden lomasta. Tälläkin kertaa näkyi vain jäätynyt meri pilkkijöineen, mutta tiedättekös, että rannan tuntumassa uiva merihirviö, jonka perään todennäköisesti teidänkin lapset kyselivät viime kesälomareissulla, olisi huhujen mukaan palaamassa tulevaksi kesäksi.

 

 

Taikatalvessa on sitä paitsi onnistuttu taitavasti toteuttamaan aito talven tunnelma ison pulkkamäen kautta, vaikka muutoin meille sattuikin poikkeuksellisen kaunis ja loppukeväisen lumettomalta vaikuttava vierailuajankohta.

 

Mäenlaskuista, Emman teatterin näytöksistä ja seikkailuista väsyneille tarjoili Mamman keittiö taas totuttuun tapaan buffetruokiaan. Vuosien saatossa ollaan kokeiltu Muumimaailman muitakin ruokailumahdollisuuksia, mutta pikkulapsiperheessä Mamman keittiön monipuoliset ruuat lapsiperheiden eri ruokailutottumukset huomioiden tuntuu varmimmalta.

 

 

Me ollaan käyty halailemassa Muumeja siitä saakka, kun nyt 4,5-vuotias esikoinen oli reilun vuoden ikäinen. Ollaan pysäköity tutun kadun varteen talvisin Taikatalven tunnelmissa ja kesällä käyty joinakin vuosina kahdestikin. Haluttu tulla uudestaan ja uudestaan. Juteltiin kotimatkalla puolison kanssa siitä, että Muumimaailma on yksi niistä (harvoista) paikoista, joissa ajatukset eivät karkaa muuhun arkeen, työstressiin, tekemättömiin kotitöihin tai hoidettaviin kauppa-asioihin. Muumien kotisaarella ottaa jotenkin erikoisella tavalla ajan itselle ja läheisille, juuri sille hetkelle. Siellä huomaa jotenkin innostuvansa aidosti, olevansa eri tavalla läsnä ja touhottaen itsekin hihkuen mukana yhtä paljon kuin lapsi. Silmä tarkkana keskittyen siihen, kurkistaisiko jostakin kulman takaa Niiskuneiti tai vilahtaisiko lähettyvillä Pikkumyy nutturoineen.

 

Ollaan myös pohdittu, missä vaiheessa tulee mahdollinen kyllästyminen siihen, että valitaan sama kohde vuosittain. Siitä ei tunnu tässä vaiheessa olevan pelkoa meistä kenenkään kohdalla. Enemmänkin tuntuu hyvältä palata sinne, missä oma mieli on kevyt ja missä lapset viihtyvät erinomaisesti. Tuttuus tuo jopa tietynlaista varmuutta, kun tietää, että he saavat vapaasti katsoa ympärilleen ja voi olettaa päivän sujuvan mutkattomasti.

 

Tällä kertaa mukanamme oli ystäväperhe, yksi esikoisen parhaista ystävistä. Haikeuden ja ylpeyden tunteiden vuorotellessa seurasimme, miten isommat tytöt jo tutustuivat Muumimaailman mahdollisuuksiin varsin oma-aloitteisen reippaasti ja kaikin tavoin hienosti käyttäytyen. Eivät enää kuten menneenä kesänä, vanhempiinsa tukeutuen.

 

 

Vaikka matka meiltä Porvoosta kestää kolmisen tuntia lapsiperheille tuttuine ”Äiti, mulla on pissahätä”-pysähdyksineen, tuntuu valmistautuminen joka kerta yhtä mukavalta. Tytötkin heräävät aamuisin reissuinnostuksessaan aina hyvillä mielin ja aamupuuhat sujuvat reippaasti. Aamupala omppupaloineen ja näkkäreineen, porkkana-ja kurkkutikkuineen eväsrasioihin ja uninallet kainaloon – seikkailupäivä voi alkaa.

 

Taikatalvi ottaa vierailijoita vastaan vielä koko tämän viikon 26.helmikuuta saakka. Pakatkaa tekin eväsreppunne, lasten unikaverit ja lähtekää halailemaan Muumeja. Jos käy oikein hyvä tuuri, saattaa päästä jopa Nipsun syliin. Meillä se on 2,5v kuopuksen kohokohta joka käyntikerralla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muistan lapsuudestani, miten jotakin mukavaa odottaessa ei uni tullut silmään. Tyyny oli huonosti, tuli kuuma ja välillä varpaita paleli, peitto kääntyi mutturalle, eikä yhtään väsyttänyt. Ei tipan tippaa. Mielessä pyöri kaikki ne kiehtovilta tuntuvat ajatukset tulevasta päivästä tapahtumineen. Olkoon se laivaristeily Ruotsiin hotelliöineen, luokkaretki, koulun kevätjuhla, synttärit, eläinpuistoreissu, kylpyläkäynti, kaverin yökylä tai vaikka joulu. Erityisesti oikeastaan jouluaatto. Se, kun tiesi omien vanhempien vielä jäävän hereille paistamaan kinkkua ja tekemään viimeisiä jouluvalmisteluita. Uni ei tullut, ei sitten millään.

 

Me ollaan lähdössä aamulla Muumimaailman Taikatalveen ystäväperheen kanssa. Tytöt ovat tienneet reissusta jo jonkin aikaa ja öitä Muumien tapaamiseen on laskettu monet kerrat. Ollaan luettu Muumi-kirjoja, katsottu Muumimaailman sivuilta heidän videoitaan ja nukuttu päiväunia Niiskuneiti kainalossa. Tänään iltapalan jälkeen alkoi se kutkuttava jännitys. Nukkumatista ei ollut tietoakaan. Tämän kodin pysäkki taisi jäädä välistä unihiekanheittokierroksella. Esikoinen kyllä nukahti päivän touhuista väsyneenä hyvinkin pian. Lähinnä varmisteli, että herätänhän varmasti aamulla ja tuleehan ystäväkin.

 

Kuopus, kaksijapuolivee, nousi sängyssä istumaan kerta toisensa jälkeen. Mietti, keitä haluaa halata ja sitä, näkeekö myös Nipsun. Hetkeksi malttoi laittaa päänsä tyynyyn, kunnes nousi taas - pohti Haisulin vankilaan joutumista (kuten tapahtuu Muumimaailman omalla videolla) ja Pikkumyytä. Hääräsi ees ja taas, yritti vakuuttaa itselleen, että sisko nukkuu jo ja hänenkin pitäisi, että jaksaa ”mä tiedän, äiti.”

 

Tilanteen rauhoittamiseksi kokeilin ensin siirtää keskustelun ihan toisaalle ja sitten toivottaa vain rauhassa hyvät yöt. Ei toiminut, palattiin Haisuliin ja Hemuliin. Pikkumyyhynkin. Oltiin hetki hiljaa. Hmm. Ehkä parempi taktiikka olisi jutella vielä hetki Muumeista ja sanoittaa ajatus siitä, että häntäkin varmasti jännittää huomisen reissun odotus ja siksi ei saa unta – ja että niin äitiäkin. Typykkä jatkoi pontevasti, että joo, ja isää jännittää ja siskoa jännittää. Samassa litaniassa jännitti isosiskon päiväkotikaveriakin, joka oli ollut aiemmin päivällä meillä leikkimässä. Ja famoa ja fafaa ja aika montaa muuta. Ei siis auttanut keskustelu, tuntui vain vilkastuttavan ajatuksia ja innostavan enemmän. Silitin, istuin hiljaa paikoillaan, silitin taas.

 

Lapsenhuoneen pimeydessä palasin monet kerrat omaan lapsuuteeni. Siihen, miten silloin aikanaan ärsytti, kun äitini tai isäni totesi sellaisella aikuisen auktoriteetilla, että ”Nyt pitää nukkua, että sä jaksat huomenna.” Tokihan mä tajusin, että pitäisi nukkua, mutta kun ei malta. Ei saa unen päästä kiinni. Juuri se sama, mitä mä olin toistellut jo viimeisen tunnin. Eipä pudonnut omena kauas puusta.

 

Ystäväni kertoi, että hän jättää reissuista, ystävätapaamisista ja erilaisista juhlista kertomisen aina kunkin päivän aamuun ja takaa sillä levolliset unet lapsilleen. Itse taas koen, että haluan lasten kanssa fiilistellä tulevaa, suunnitella ja ideoida. Se, että käydään yhdessä tulevaa läpi useita kertoja, on lähes yhtä merkityksellistä kuin se itse tapahtuva, odotettava. Mutta sillä menettää myös helposti yöunet. Kumpi parempi, sitä en tiedä. Makuasioita.

 

Nyt pienet ovat kuitenkin nukkuneet jo useamman tunnin. Itse en malttaisi mennä, ajatukset karkaavat huomiseen itselläkin. Sen verran innolla itsekin odotan sitä, että Muumiperhe herää viime talven tapaan taas reiluksi viikoksi talviuniltaan. Odotan Niiskuneidin jäätanssia ja muuta hyvin lapsilähtöisesti rakennettua ohjelmaa sekä tyttöjen tuikkivia silmiä sitä seuratessaan, riemua yhteisistä hetkistä ystävän kanssa. Suunnittelen sujuvaa ruokailua lasten kanssa ja Muumimamman keittiön herkkuja. Odotan Muumimaailman idyllistä tunnelmaa, omaa saarta pelkästään lapsia ja lapsiperheitä varten suunniteltuna. Ihan mahtava idea tää Taikatalvi, muutoin olisi kesäodotukseen pitkä aika. Samalla tavallahan me näemmä käyttäydytään- lapset ja aikuiset.

 

Ps. Pitkät automatkat ovat myös hyvää aikaa jutella rauhassa puolison kanssa. Suunnitella, ideoida, pohtia, parantaa maailmaa. Välillä takapenkkiläisille saa tosin keksiä tekemistä ja valaa uskoa paikallaan istumisen järkevyyteen, mutta se on sitten ihan toinen juttunsa ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Viikonloppuna sukellettiin valopallomereen kutsuvien valkoisten pallojen sekaan, valloitettiin tulivuori sen päälle juosten ja voimien ehtyessä hieman hitaammin kiiveten ja tulivuoren huipulta kiidettiin alas melkoista liukumäkeä. Syöksyttiin liukumäkeä virtahevon suusta, ratsastettiin kivan vinksuilla seeproilla, laskettiin isoilla renkailla ikään kuin jokea tai vesistöä pitkin ja kierrettiin toki jokaiselle HopLop-sisäleikkipuistolle tuttuja erilaisia sokkeloreittejä.

 

 

Tytöt toivovat säännöllisesti pääsevänsä HopLopiin, ja täällä Porvoossa sinne kurvaillaankin kuukausittain. Ystäväperhe on jo pidempään houkutellut meitä mukaan tutustumaan Helsingin Ruoholahden uudella konseptilla avautuneeseen HopLopiin, johon tämä viikonloppu melkoisen harmaana ja loskaisen märkänä oli erinomainen. Niin oli tosin ajatellut ne viisisataa – arvio tuskin riittääkään – muutakin, sillä kieltämättä lipputiskille jonottaessa hirvitti se, että jokainen narikka näytti täyteen ahdetulta, jonoa oli edessä monien perheiden verran ja leikkipaikoilla kävi melkoinen kuhina. Aavistuksen arveluttavasta ensivaikutelmasta huolimatta lapset löysivät nopeasti leikkien ja liikkumisen pariin, ja niissä harvoissa paikoissa, missä jonottamista vaadittiin, malttoivat odottaa omaa vuoroaankin kivasti.

 

 

”Älä ole ei”-sanoma puhututti paljon heti naulakoilta alkaen. Julistus lapsiystävällisemmän Suomen puolesta. Ajatus siitä, että liikkumisessa saa olla aitoa riemua ja iloa ja HopLop on uudella konseptillaan pyritty suunnittelemaan ja rakentamaan sellaiseksi, että lapset voivat turvallisesti kokeilla omia liikkumisen rajojaan. Kiipeillä, laskea liukumäestä, hyppiä, mönkiä. Ajatus on myös muistuttaa meitä vanhempia, ettei oltaisi heti pyytämässä pysähtymään, varomaan tai ottamaan vähän rauhallisemmin.  Sanoma mietitytti pitkin päivää touhujen lomassa – miten helposti sitä tuleekaan kiellettyä, varoiteltua, ohjattua.

 

Jos totutun ilmeen Hoplopeissa on kyse ollut tuttuuden takia pitkään jo enemmän lasten leikkimisestä keskenään (mikä toki on arvokasta sekin), eikä niinkään vanhempien viihtyvyydestä, niin tämä uusi konsepti tarjosi myös värikkyyteensä, visuaalisuutensa ja moninaisten uusien toteutustensa vuoksi tutustuttavaa myös itselle. Sähköautorata (varaa kolikoita poletteihin!) oli huippu, ja hymyilytti pitkään. Siinä pärjäsivät sitä paitsi nelivuotiaat kaverukset ihan omin voiminkin.

 

 

Kivan erilainen toteutus oli myös ylöspäin kiivettävä ”putki”, jossa eri tasot rakentuvat verkkomaisesti, ristikkomaisesti. Se osoittautui meidän molempien tyttöjen suosikiksi, eri syistä tosin. Neljävuotiaan mielestä kiipeäminen oli sopivan jännittävää ja hänellä oli selvästi pienoinen epävarmuus siitä, josko kuitenkin voisi oikeasti pudota ristikoiden lomasta, joten yrittämisessä säilyi riittävä jännite. Kuopuksemme, 2,5-vuotias, puolestaan nautti alhaalla vaihtuvista valoista.

 

Synttärijuhlijoitakin HopLopissa oli samaan aikaan valtavasti, sillä jokainen synttärijuhlien viettämiseen tarkoitetuista pikkuhuoneista näytti olevan varattu. Ja wau, millä tarkkuudella ne on uudistettu – discosta merirosvo- ja avaruushuoneisiin. Jäin tosin miettimään, uskaltaisinko jättää vaikkapa viisivuotiastani, ehkä juuri koulunsakaan aloittanutta yksinään kaverisynttäreille luottaen siihen, että tuollaisessa huiman suosion paikassa lapset pysyisivät jotakuinkin synttärisankarin vanhemman valvonnassa.

 

 

Toki näiden uudistettujen HopLopien suosiokin pikkuhiljaa tasaantuu, mutta veikkaanpa, että ainakin Ruoholahti todella isona ja monipuolisena sisäliikuntatilana mitä todennäköisimmin saavuttaa juurikin pakkas- ja sadepäivien vakaan suosion. ”Mennään huomenna taas”, pohtivat takapenkkiläiset kotimatkalla useamman tunnin touhuamisen jälkeen. ”Sinne vuorelle kiipeämään ja laskemaan liukumäkeä, sitten ajamaan autolla ja sinne, jossa on sitä väriä alla ja voi kiivetä ylös.” Johon toinen yhtä touhuissaan täydentää ”ja pallomeleen.”

 

Ihan pienenä yksityiskohtana jäin pohtimaan – Mitä mun lapsuudessani, silloin 80-luvulla, oikein tehtiinkään etenkin epävakaisen sään päivinä?

 

Kommentit (1)

muurahainen

Nostan hattua vanhemmille, jotka pystyvät viemään lapsiaan sisäleikkipuistoihin. Itse koen ne niin stressaaviksi, että meidän lapset ei ikinä pääsisi niihin ellei mies suostuisi viemään. Ehkä arkivapaalla voisin jotenkin kuvitella meneväni, jos silloin ei olisi kamalaa ruuhkaa ja hälyä. Tosin keksin kyllä noihin päiviin sata muuta (omasta mielestäni) hauskempaa puuhaa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.