Kirjoitukset avainsanalla lastenkulttuuri

Meidän arki on ollut yhtä pöllöilyä viime ajat. Pöllöjä metsässä olevasta kolosta kurkistellen ja pöllöjä magnoliapuun oksilla keittiön pöydällä.

 

Saimme lasten kirjahyllyyn uuden kirjan, Kalle Karhun uusi ystävä, (Karisto 1/2017) jota on luettu tarkoin seuraten jo useat kerrat. Kirjassa Kalle Karhun kotimetsään muuttaa uusi otus, joka rapistelee puiden takana, piilottelee etsijöitään ja kurkistelee varovaisesti pienestä kolosesta. Uskaltaessaan vihdoin tehdä tuttavuutta Kallen ja hänen ystäviensä kanssa, vieras osoittautuu pöllöksi. Mukavan lämpimään tapaan metsän asukkaat pyytävät pöllönkin mukaansa ja lähtevät yhdessä uimaan.

 

Kalle Karhu-sarja oli meille uusi tuttavuus, mutta heti niin pidetty, että Kalle ystävineen saa muuttaa meille aiemminkin ilmestyneiden kirjojen osalta. Kirja on näet kirjoitettu mukavan lapsilähtöisesti siten, että kieli on kauttaaltaan vaativammallekin vanhemmalle sopivaa. Edellytän näet etenkin lastenkirjoilta reilua ja kunnioittavaa kieltä, enkä kovin montaa kertaa tartu opukseen, josta sivu toisensa perään ilman pedagogista tarkoitusta pomppivat joko valitettavan tutut tyhmä-säoletihantyhmä-enleikisunkanssasi tai sitten muutoin karski kieli. Kalle Karhu-kirjassa ensimmäistäkin kertaa lukiessa tulee jo alusta saakka varmuus siitä, että voi huoletta kääntää sivun ilman, että tarvitsee vaivihkaa tarkistaa, miten tarina jatkuu ja millä sanoin asiat ilmaistaan. Mähän näet tunnustan jättäväni välillä joissakin kirjoissa lauseita lukematta tai muokkaan omanlaisekseni.

 

Sitä paitsi ilahduttavaa on se, että kirjan lopussa uusi tuttava, pöllö, otetaan heti mukaan Kalle Karhun ja hänen ystäviensä porukkaan ja pyydetään yhteiseen tekemiseen. Meillä on kotona käyty viime kuukausina paljon keskusteluja ystävyydestä ja ryhmään kuulumisesta sekä siitä, miten on tärkeää huomioida muut ja olla jättämättä ketään kaveriporukan ulkopuolelle. Se, että pöllö saa lämpimän vastaanoton, sopii näihinkin keskusteluihin oikein hyvin.

 

Pidän myös siitä, että kirja on kauniisti kuvitettu ja värimaailmaltaan iloisen harmoninen. Kalle Karhu-kirjasta on onnistuttu tekemään myös visuaalisesti lapsilukijoita kiinnostava, sillä kaksivuotiaskin lukutuokka tutki tarkkaan sivuja ja etsii yksityiskohtia.

 

 

Pöllöstä pöllöön. Yksi asia johtaa helposti toiseen. Ainakin askartelijaperheessä.

 

Samana iltana Kalle Karhuun tutustuttuamme askarreltiin tyttöjen kanssa kuumaliimaillen joukko pöllöjä. Puukiekot saivat silmät napeista ja siivet syntyivät taitavin pikkukäsin piirrettynä. Oksaan ripustamista varten taakse siimalenkki ja roikkumaan retkeltä mukaamme napattuun puun oksaan. Se muuten tekee jo kauniisti keväisen vihreitä lehtiä. Niin mahtavaa tän talven pimeyden jälkeen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Nyt ja aina rakastaa, iso omaa pikkuista. Maailma voi muuttua, rakkaus on ikuista."

 

Oma pikku kulta on puhutteleva kirja vanhempien pohjattomasta rakkaudesta lapsiinsa. Kirjassa pieni pohtii, miten paljon hänen oma isonsa häntä voi rakastaa ja riittääkö rakkaus. Kauniisti riimitellyssä kirjassa hän saa isoltaan toistuvasti yhtä suloisia vastauksia, juuri niitä, joita jokainen pieni - ja isompikin - toivoisi kuulevansa. Että on tärkeä, aina. Juuri sellaisena kuin on.

Otin kirjan käteeni iltana, jolloin meillä oli juuri käyty väsyneiden tyttöjen kanssa iltapalapöydässä melko tiukkaakin keskustelua siitä, missä määrin iltapalaa syödään ja miten pöydässä käyttäydytään. Että sanotaanko "en halua" niin porkkanasta, omenasta kuin ruisleivästäkin ja voisikos hetken istua aloillaan väsymyksestä huolimatta. Oma mieli oli jossakin määrin kireä, kun lapset hampaiden pesun jälkeen kömpivät syliini sängylle iltasatukirjaa odottaen.

 

Kirja sulatti sydämen jo ensimmäiseltä sivulta alkaen. "Miten pitkään rakastaa, voi iso omaa pikkuistaan?" Äskeisen harmin sijaan kiedoinkin kädet tiiviimmin tyttöjen ympärille, mietin sivuja eteenpäin kääntäessäni sitä, miten onnellinen olen äitiydestäni. Siitä, että nämä pienet ihmiset ovat elämässämme. Että he rakastavat, me rakastamme.  

 

Suloisesti kuvitettu, levollisuutta huokuva kirja saa sitä paitsi seuraamaankin tarinaa mielellään. Jokainen sivu on yhtä vaikuttava, ja voisi olla kehystetyn taulun arvoinen jo sellaisenaan. Yhdessä ne muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden.

"Entä kuinka käy, kun ilta yöksi pimenee? Hellä tunne silloin, entisestään syvenee."

 


Oma pikku kulta-kirja kertoo sadun, jonka jokainen lapsi haluaa kuulla. Sadun, joka luo yhteenkuuluvuutta lukuhetkeen vanhemman ja lapsen välille. Sadun, jossa on pelkkää onnellisuutta, rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä. Se, jos mikä on muuten nykyisin melko harvinaista.

 

Hyväntuulinen kirja, joka on siis juuri 2/2017 ilmestynyt Kustannus-Mäkelältä, tullaan pakkaamaan meidän perheessä lahjapakettiin useat kerrat. Kirja kun sopii erityisen hyvin juuri meidän lasten ikäisille, alle kouluikäisille. Toki tarinana vaikka isommillekin, silloin kun halutaan viestiä välittämisestä ja toisen tärkeydestä. Onpa ihana teos!

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Niityllä, polun varrella, asustaa lammas nimeltä Bärtil, jonka ystäviä ovat Isa-possu, Hirvi, Fia-varis ja Pipsa-puudeli. Bärtil on eräs Buu Klubbenin (Ylen ruotsinkielinen Pikku Kakkosta vastaava ohjelma) suosituimmista ruotsinkielisistä ohjelmista meidän tytöillä. Ilahduttavana yllätyksenä meille tuli jokunen aika sitten se, että pidetty Bärtil seikkailee myös satukirjoissa.

 

Bärtil och tvärtom-dagen sekä Bärtil och hoppa-på-festen liittyvät useiden päivien satuvalintoihin silloin, kun tytöt kömpivät lukemaan isänsä kainaloon. Niitä on toivottu isän töissä ollessa myös äidiltä ja välillä olen sujuvasti keksinyt kirjoihin omia tarinoita kuvien rinnalle. Esikoinen tosin välillä mainitsee, että äiti, ei tuo noin isän kanssa mene. Eipä taida mennä, ei. Kuvituksen puolesta Bärtil-kirjat ovat lapsille tarkoitettuina mukavan värikkäitä ja koska hahmot ja osin tarinatkin ovat tuttuja Buu Klubbenin kautta, satua jaksaa seurata väsyneempinäkin iltoina. Meillä on käyty viime kuukausina paljon keskusteluja ystävyydestä ja siitä, miten ystävien kanssa toimitaan. Siksikin hyväntuulisen Bärtilin ja aavistuksen hankalahkon Isa-possun seikkailut ovat tarinallisesti toimivia, sillä niihin liittyy selkeitä tarinoita ystävysten välisestä toiminnasta lapsen kielellä kirjoitettuna ja etenevine tarinoineen.

 

 

Meillä on siis kaksikielinen perhe, jossa lasten isä puhuu tytöille poikkeuksetta ruotsia ja minä suomea. Minun ja puolisoni kotikieli on suomi ja siksi tietyllä tavalla kodissamme enemmän arjen puuhissa käytetty, mutta olemme halunneet pitää lasten kohdalla kiinni siitä, että isänsä puhuu heille vain ruotsia. Koska olen ollut lasten kanssa kotona esikoisen syntymästä saakka ja esikoinen on suomenkielisessä päiväkodissa joitakin päiviä viikossa, heillä suomi on kielistä vahvempi. Tyttöjen isän puolen suku asuu kuitenkin tässä lähellä ja ystävissämme on paljon kaksikielisiä perheitä, joten lapsille kaksikielisyys on hyvin luonnollista. Välillä meillä springataan kovaa, juodaan mjölk tai mennään ute, mutta valtaosin tytöt jo nytkin kahden ja neljän iässä erottavat kielet hyvin toisistaan.

 

Kaksikielisyyttä pidän huimana rikkautena. Paitsi että tytöt saavat syntymästään saakka sujuvat kaksi äidinkieltä ja siten esimerkiksi mahdollisuuden tutustua vaivatta kaksikielisen kotikaupungin puistoissa ja harrastuksissa muihin lapsiin, niin monet viime vuosien tutkimukset ovat osoittaneet mm. sen että jokainen opittu kieltä helpottaa seuraavien kielten oppimista ja aivojen toiminta pysyy vilkkaampana sekä aikanaan vanhuusiässä rappeutuminen on hitaampaa. Siksi meidän satukirjahyllymme aarteistoon kuuluu yhtä paljon suomen- ja ruotsinkielisiä kirjoja. Bärtileistä Siireihin sekä Muumeja ja Mauri Kunnaksia molemmilla kielillä. Samasta syystä ollaan toivottu, että vahvasti kaksikielisessä ystäväpiirissämme kukin puhuu tytöille omaa äidinkieltään. Siten pysyy kaikin mahdollisin tavoin luontaisesti tämä kaksikielisyys meidän ja lasten arjessa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä luetaan lapsille paljon, erityisesti iltasadut ovat vakiinnuttaneet paikkansa ja niillä on tytöille suuri merkitys. Symbolinen juttukin varmaan – kaivaudutaan vanhemman kainaloon ja ollaan kylki kyljessä rauhassa.

 

Viime aikojen vahvoja suosikkeja ja tosi tykättyjä ovat olleet Tiina Nopolan kirjoittamat Siiri-kirjat sekä Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin Elsasta ja Laurista kertovat kirjat. Molemmista kirjasarjoista pidän paljon, sillä ne ovat monipuolisia kieleltään, opettavaisia ja mukaansa tempaavia. Sellaisia, joita vanhempanakin mieluusti lukee ja nauttii tarinasta. Ne jättävät myös tilaa omalle ajattelulle ja mielikuvitukselle, eivätkä aseta meitä tiettyihin muotteihin – antavat lapsen olla lapsi, omanlaisensa.

 

Oppi ja Ilo-sarjan Elsa ja Lauri-kirjat ovat ihanan aitoja kirjoja, joissa isosisko ja pikkuveli tutustuvat kaikkeen arkiseen perinpohjaisen kivalla tavalla; mennään uimahalliin tai lähdetään matkalle, opetellaan käyttäytymistä juhlissa tai luistelua. Ihan nappiteemoja joka ikinen, sillä esimerkiksi meillä uimahallikirjaa luettiin kesällä paljon ennen syksyn ja talven uimahallikauden käynnistymistä ja matkakirjaa puolestaan ennen Kanarian reissua ja lasten ekaa lentomatkaa. Tytöt oppivat jo vaivihkaa kirjojen kautta, miten tietyissä tilanteissa toimitaan ”Elsakin teki näin.” Sitä paitsi kirjojen lopussa on kivasti toteutettu ikään kuin tietokirjamainen osio, jossa esimerkiksi isoäidin juhlakirjassa tutustutaan lapsen tavalla juhlaetikettiin ja käydään läpi erilaisia perhemuotoja ja sukulaisuussuhteita. Ja kyllä – odotan paljon, että samasta sarjasta julkaistaisiin jo viides kirja, tai vaikka useampi kerralla. Meidän lasten kirjahyllyissä on näille klassikoiksi jääville kirjoille aina tilaa. 

 

Siiri-kirjoissa reipas ja omatoiminen, hyväsydäminen Siiri elää lapsen arkea kolmen Otto-kaverinsa kanssa. Kirjoissa on osattu taitavasti nostaa esille tarinoin lapsille tärkeitä asioita; ystävyyttä, toinen toisensa tukemista (Pikku-Oton ja Siirin suhde on liikuttava), joukkoon pääsemistä, hyväksytyksi tulemista, muuttamista ja yksinäisyyttä. Kieleltään Siiri-kirjat ovat tosin aavistuksen kovempia kuin Elsa ja Lauri-kirjat, mutta läpäisevät vielä kirkkaasti munkin jossakin määrin kukkahattumaisen seulani.

 

Siirejäkin meillä on paria lukuun ottamatta koko laaja kirjasarja, joukossa muutama ruotsinkielinenkin. Koska kevät tuo mukanaan melkoisesti siirtymisiä autossa, mua kiinnostaisi kokeilla Siiri-kirjojen – ja muidenkin lasten satukirjojen – äänikirjoja. Pitkillä ja miksei lyhemmilläkin automatkoilla ne saattaisivat olla erityisen toimivia. Ehkä joskus iltasadun sijaankin yhdessä lepäillen? Tai päivinä, jolloin itsellä on puhti poissa väsymyksen tai kipeyden takia? Jos teillä kuunnellaan äänikirjoja ja takapenkkiläisenne hihkaisisivat tätä lukiessa pitävänsä niistä, niin mitä äänikirjoja suosittelette? Tai kirjoja siis ylipäätään? Aion pyörähtää lasten kanssa lähipäivinä kirjastossa (voit lukea kirjastokäynnistämme) kysymässä suosituksia, mutta tiedän, että ihan parhaat ideat tulevat toisista lapsiperheistä.
 

Nyt etsitään siis uusia lukusuosituksia 2,5v ja 4v tarpeisiin. Arvostan suomalaisia lastenkirjailijoita ja pidän tavasta, jolla heistä monet kirjoittavat – vinkatkaa siis yksittäisetkin helmet, vielä tuntemattomammatkin tarinoiden tekijät. Kaksikieliseen perheeseemme otetaan myös ilolla ideat sujuvasanaisesta, luovuudelle tilaa jättävästä ruotsinkielisestä lastenkirjallisuudesta.

 

Kommentit (10)

Kirjaäiti

Meillä kuunnellaan paljon äänikirjoja. lapsemme ovat vähän vanhempia kuin teillä (3 ja 5) mutta suosikkejamme ovat Puluboit (myös kolmivuotias on näissä kovasti messissä), Siirit (vanhemman mielestä vähän tylsiä), Viirun syntymäpäivät, Risto Räppääjät (teidän nuoremmalle varmaan vielä vähän liikaa) ja Onnelit ja Annelit (nämäkin 2-3-vuotiaalle liian hurjia).

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Mukavaa kuulla, että äänikirjat toimivat lapsilla. Puluboit on itselle ihan vieras, sen tarkastan heti. Kiitos ideasta.

Onneli ja Anneli onnistunevat esikoiselle, sen näemme ensi viikolla leffan yhteydessä. Samoin Risto Räppääjä on suosittu elokuvana, mutta äänikirjoihin ei vielä ole jaksettu keskittyä. Kirjathan on selkeästi suunnattu hieman vanhemmille. Viiru, suosikki meilläkin.

Vierailija

Miina ja Manu kirjat etenkin Teutorin kirjoittamat.

Muista rakastaa, pikkuinen <3

Veera kirjat

Kutiseva katti, koira joka osasi kaivaa ihan hauskoja ainakin vanhemmille

Herra Hakkaraiset ym Mauri kunnas etenkin ne joissa voi etsiä Hakkaraisia v 2016

Osa Tammen kultaisista kirjoista Richard Scarryn kuvituksin

Hekku hylkää television

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Ihania ideoita, kiitos!
Nappasin koko listan talteen ja eikun kirjastoon. Miina ja Manu, Herra Hakkaraiset ja Tammen kultaiset kirjat ovat tuttuja ja löytyvät lasten kirjahyllystä.

Ovatko Veera-kirjat samoja, missä seikkailevat Tatu ja Patu rinnalla?  Ne katson seuraavalla kirjastokäynnillä mukaan kotikirjastoon.

Kiitos joka tapauksessa, arvostan lukuvinkkejä paljon.

Vierailija

Kivoja kirjoja olette löytäneet. Suosittelen esimerkiksi Sanna Pellicionin tuotantoa, esimerkiksi Sokerileipuri Mata-Mii kirjaa ja Onni-poika kirjasarjaa. Pellicioni on myös kuvittanut paljon, esimerkiksi Katri Tapolan Pienen prinsessadun ja Pienen prinssisadun.

Sari Airolalla on myös ihan mahtavia kirjoja (osassa kuvittajana, osan myös kirjoittanut itse) esim. Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa ja Metsän outo vieras (kirjoittaja jälkimmäisessä Ulla Lehtonen). Sanna Iston, Eppu Nuotion ja Sari Airolan yhteistyötä on myös esimerkiksi hieno Typy ja muriseva mörkö -kirja (ja sarjasta löytyy myös Typy ja tohukuas tonttu vaikka ensi joulua ajatellen).

Suuvi-Tuuli Junttilalla on myös mielenkiintoisia vähän erilaisia kirjoja.

Pipsa Pentin Lyyli ja hurja Paperi-Hukka on myös ihan oivallisen kekseliäs kirja.

Liisa Kalliolla on myös kivoja Pikku Papu -kirjoja. Sarjassa on myös kaksi kirjaa, joissa mukana mahtavat cd:t Pikku Papun orkesterin tähdittämin lauluin. Nämä sopivat ainakin hyvin myös yhteiseen kuunteluun vaikkeivat ihan perinteisiä satuja olekaan, runoina menevät kyllä luettaessa hyvin. Myös Musiikkisatu Haapaneitty, mettän tyttö (Arja Puikkonen, Kimmo Lintinen ja Kustaa Saksi), jossa mukana myös cd on todella hieno äänisatukirja. Suosittelen ehdottomasti.

Suosittelen myös tutustumaan Etana editions nimisen kustantamon kirjoihin.

Tove Appelgrenin kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Vesta-Linnea sarja on myös hyvä ja sehän olisi vielä alkuaan ruotsinkielinen. Ruotsinkielisistä kirjoista pidän itse esimerkiksi Malin Kivelän kirjoista, joita meillä siis luettu suomenkielisinä.  Mainio herra Iloinen ja Pixonin pojat ja tv:n kotoisa kajo ovat mielestäni oikein mainioita mutta aika räväköitä kirjoja. Varmaan vähän makuasia pitääkö niistä, itseeni uppoaa hyvin. Myös Vesta-Linneassa on aika lailla koko tunteiden kirjo esillä, voi olla, että joku niitäkin vierastaa, omasta mielestäni ovat hyviä. Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen ja  Jujja Wieslanderin Mimmi lehmä ja Varis kirjat ovat meillä olleet myös suuressa suosiossa.

Arvelen, että kaipasit tuoreempia vinkkejä mutta myös Gunilla Begströmin Mikko Mallikkaat, Astrid Lindgrenin Pepit ja Eemelit ja Tove Janssonin muumit ovat uponneet tuossa iässä hyvin (esikoinen kuunteli tuolla ikävälillä jo pitkiäkin muumikirjoja mutta epäilen, että pienempi nyt reilu kolmevuotias ei kyllä tule samaa vielä nelivuotiaana tekemään). Thjorbjorn Egnerin Kolme iloista rosvoa on myös äänikirjana ihan huippu koska laulut ovat siinä ihan parhautta! Ja Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on myös ihan huippu iltasatu samoin kuin Janoschin Suuri Panamakirja. Vanhemmista kirjoista suosittelen myös Camilla Mickwitzin tuotantoa. Mimosa on ihana jos sitä jostain löytyy ja muutkin aikasta mahtavia, uusintapainoksia on tullut ainakin Emilia ja Jason -kirjoista. Ja ruotsinkielisiähän nuokin taitavat ihan alkujaan olla.

Ja kirjastostahan löytyy vaikka mitä joka vierailulla :)

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Hei, IHANA! Olen mykistynyt siitä, miten monta ajatusta ja ideaa sä meille tuot. Varsin moni ennalta tutustumattomia, toivottavasti tulevia aarteita meille. KIITOS <3

Sinällään ei ole merkitystä, onko kyse uudemmasta vai vanhemmasta tuotannosta. Molemmista pidän. Enemmänkin kyse on siitä, löydänkö niistä sellaista sopivaa otetta, kasvatuksellisuutta ja tarinallisuutta, joka tuntuu mukavalta lukea ja seurata.

Pepit, Mikko Mallikkaat, Muumit ja Eemeli löytyvät meiltä muuten myös. Camilla Mickwitz, sen painan mieleen, kun useammat teistä vinkkaavat.

Oi, mahtava lähteä kirjastoon seuraavan kerran tai selailla kirjoja kirjakaupassa. Kiitos, huippua.

Johanna / Taidekoti

Kiitos Siiri-vinkistä! Lainasimme näitä kirjoja eilen kirjastosta, ja tykkäsimme niistä kovasti (äiti ja kolme pientä poikaa)! Ensi kerralla otamme mukaamme loputkin Siirit. :) Meillä erityisesti 6-vuotias onkin innostunut  Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä -kirjoista, mutta nämä Tiinan Siirit ovat jostain syystä jääneet meiltä aikaisemmin lukematta...

Itse olen ollut erityisen innostunut lukemaan lapsilleni (3, 4,5 ja 6 v.) omasta lapsuudestani tuttuja klassikkoja, kuten Camilla Mickwitziä ja Astrid Lindgreniä. Ja esimerkiksi nyt lapset kuuntelevat iltasaduksi innoissaan Fedja-setää.

Äänikirjat toimivat meillä erinomaisesti autossa esikoisemme kohdalla, mutta nuoremmat eivät ole ihan yhtä innostuneita. (Ainakaan vielä.) Pitääkin testata noita Siirejä tuossakin muodossa!

Mutta siis: Suuret kiitokset hyvistä vinkeistä! Ensi kerralla me lainataan noita Elsa ja Lauri -kirjojakin. Ja taidanpa muutenkin keskittyä jatkossa enemmän myös uusiin, kotimaisiin lastenkirjoihin... :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.