Kirjoitukset avainsanalla lastenkulttuuri

Lapset ja kulttuuri? Nukketeatteria, lastenteatteria, musikaaleja tai vaikkapa konsertteja? Vaikeasti tavoitettavaa, liian kallista kotona oleville vanhemmille lapsineen ja mitä todennäköisimmin tylsääkin? Jos ei äidille, niin ainakin lapselle? Eihän se vaahtosammuttimen kokoinen kuitenkaan pysy aloillaan ja esitykseen keskittymisen sijaan saat takuulla olla toistuvasti keskustelemassa säännöistä. Right?

 

Kotikaupunkini Porvoon kulttuuripalvelut on ottanut arvostettavalla tavalla yhdeksi vahvaksi painopistealueekseen lapset. He näkivät perinteiset uskomukset toisin ja antoivat pienillekin mahdollisuuden kulttuurielämyksiin ja -kokemuksiin. Meille kaupungin lapsiperheille on tuotu sarja laadukkaita, kiertäviä lastenteattereita oman kaupungin Taidetehtaalle, jolloin tavoitettavuus on ollut joka ikisellä. Teatteriesityksen nimellinen kahden euron kustannus ei ole sellaisenaan rajannut pois edes suuria päiväkotiryhmiä. Päiväkotilapsia on itseasiassa saapunut esityksiin paikalle bussilasteittain. Kun lapsia on istunut vieri vieressä lattialla koko salillinen, on joku saattanut joskus häärätä tai höpötellä omia juttujaan kesken esityksen. Silti ne kymmenet, lähemmäs sadat lapset ovat nököttäneet pääsääntöisesti tarkkaavaisina esitystä seuraten ja siihen eläytyen, ketään sen enempää häiritsemättä tai edestakaisin kulkematta. Juuri teatterimaisen arvokkaasti, kuten me aikuisina odotamme. Ihan oma asiansa toki on se, olisiko näistä joihinkin sopinut aloillaan istumisen sijaan vaikkapa tanssahtelu musiikin tahtiin pienten jalkojen tömistellessä tahdissa lähes hiiskumattoman hiljaisuuden sijaan.

 

"Maailman tärkeimmälle yleisölle" on ollut täällä Porvoon Taidetehtaalla arkipäivisin esitettävä sarja laadukkaita, kiertäviä lastenteatteriesityksiä läpi vuoden kuten Turun Linnateatterin Herra Hakkarainen harrastaa, Teatteri Hevosenkengän Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri ja Nukketeatteri Ofelian Reetu ja Lola. Ennen pääsiäislomia oli vuorossa Teatteri Vantaan Viirun syntymäpäivä ja nyt pääsiäispyhien päätteeksi olemme menossa koko perheen voimin katsomaan Teatteri Taruman tuotannon Ruutitrulli ja Illintilli: Suuren pääsiäismunan salaisuus.

 

Arvostan, ja vielä toistamiseenkin todettuna - arvostan. Mieletöntä saada kotikulmille vaihtelevaa lastenkulttuuria, moninaista tarjontaa nukketeatterista teatteriin. Harvassa kaupungissa tuskin on omin toteutuksin aktiivista lastenteatteria, joten nämä kiertävät teatterit ovat helmiä. Uskomusten sijaan helposti tavoitettavaa, (kaupungin toki osin tukemana) edullista ja ainakin näillä kokemuksilla viihdyttävääkin. Olen kokenut tämän erinomaisena mahdollisuutena kasvattaa lapsia siihen, että kulttuuri voi olla luonteva osa arkea - ja että siinä missä voi toivoa uimahallireissua tai sisäleikkipuistoaikaa, voi toivoa lastenteatteriesitystä tai konserttia.

 

Sitä paitsi esitykset jättävät ajatuksia jälkeensä. "Ei ole hyvä olla ihmisen yksin. Mutta kun minulla on sinut ja sinulla minut, niin on hyvä olla", totesi Pesonen Viirulle vain muutama päivä sitten. Asiasta juteltiin kotimatkalla, sillä se oli tarttunut esityksen lomasta tarkkaavaiselle nelivuotiaalle. "Se huolehti Viilu-kissasta", viittasi kaksivuotias samana iltana nukkumaan mennessään. Esitys oli jäänyt mieleen. Osana lapsen luontevaa arkea.

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kun Katti Matikainen kurkisteli Pikku Kakkosen neljäkymmentävuotisesta historiasta kertovien näyttelyelementtien takaa, sähköistyi tunnelma Sipoon Lilla Villanissa merkittävästi. Hetkessä oli selvää, että pienetkin fanit tiesivät, kenestä on kyse.

Pikku Kakkonen, omankin lapsuuteni suosittu ohjelma iltakuuden aikaan, on lähtenyt juhlavuotensa myötä elämyksellisen valokuvanäyttelyn kanssa kiertämään Suomea Suuren lukuseikkailun mukana. Lapsen tavalla ja mukavasta lapsen tasolle lattiapintaan tehdyssä värikkäässä ja paljon muistoja herättävässä näyttelyssä on nähtävillä kuvia lastenohjelmista vuosikymmenten varrelta. Rölli, Heikkopeikko, Ransu ja Eno Elmeri ja Pelle Hermanni änkeröisineen. Monen monta kertaa hihkuin tytöille, että hei, tuotakin ohjelmaa teidän äiti katsoi silloin, kun oli pieni niin kuin te.

 

Tytöt viihtyivät pitkän tovin muovailuvahahahmoja tekevän nimipäiväonnitteluohjelmaelementin kohdalla, hymyilivät leveästi paljon pitämälleen nallelle, silittivät Satu Sopasen ja Soili Perkiön "mu-mu-muista laulaa"-poskia, muistelevat Ti-Ti Nallen kohdalla käyntiä nallekodissa ja ihmettelivät, miten Närpiäistenkin kuva oli tuotu "ihan meidän kodin lähelle."

 

Se, että Katti Matikainen ihka oikeana hahmona kävi kertomassa vuorovaikutteisen tarinan eroista valilaakson ja ilolaakson välillä ja nostamassa ajatusta haukusta kehuihin harmi harmaasukan myötä, toi säpinää aamuun. Lapset osallistuivat ja innostuivat - ja kyselivät toki oletetusti, mihin Katti Matikainen on jättänyt ystävänsä Nakki Rakin. Katti Matikainenhan puhuu lukemisen tärkeydestä myös lapsille suunnatussa Kirjamylly-ohjelmassaan, joten hahmona tähän hän on erinomainen.

 

Muutoinkin näyttelytila on tutustumisen arvoinen. Voit koota siellä Pikku kakkosen palapelin muistelemalla, milloin kakkoseen asettuu kukka ja milloin kala. Pääset kokeilemaan tasapainolaudalla taitavuuttasi ja kiertämään näyttelyn kokonaisuudessaan erilaisten tehtävien kautta. Sitä paitsi ihan parasta - näyttely herättää hurjan määrän muistoja omasta lapsuudesta. Sen, miten istui iltaisin kotisohvalla odottamassa Pikku Kakkosen alkamista ja miten nukkumatti heitti unihiekkaa lähetysajan päättyessä.

 

Pikku Kakkosen näyttely on siis osa Suurta lukuseikkailua, joka on Lastenkirjainstituutin ja Lukukeskuksen yhdessä koordinoima tapahtumakiertue. Sen tavoitteena on tukea pitkäjänteistä lukemista lasten ja nuorten omilla ehdoilla. Miten valtavan tärkeää ajassa, jossa lukemisen merkitys on painumassa osin taka-alalle.  

 

Tapahtumakiertueen tavoittaa lastenkulttuurikeskuksista kahdeksalla paikkakunnalla Suomen Suomi 100 –juhlavuoden kunniaksi. Kiertuepaikkakuntia ovat Sipoon lisäksi Vaasa, Tampere, Helsinki, Turku, Pori, Kemi ja Kuopio, joihin kiertue pysähtyy kulloinkin kolmen viikon ajaksi.

 

Kannattaa ihan ehdottomasti mennä käväisemään ja tutustumaan, jos kiertue pysähtyy likimainkaan sinun lähelläsi. Meidän tytöt pitivät ja äiti sai nostalgisen hurmion.

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meidän arki on ollut yhtä pöllöilyä viime ajat. Pöllöjä metsässä olevasta kolosta kurkistellen ja pöllöjä magnoliapuun oksilla keittiön pöydällä.

 

Saimme lasten kirjahyllyyn uuden kirjan, Kalle Karhun uusi ystävä, (Karisto 1/2017) jota on luettu tarkoin seuraten jo useat kerrat. Kirjassa Kalle Karhun kotimetsään muuttaa uusi otus, joka rapistelee puiden takana, piilottelee etsijöitään ja kurkistelee varovaisesti pienestä kolosesta. Uskaltaessaan vihdoin tehdä tuttavuutta Kallen ja hänen ystäviensä kanssa, vieras osoittautuu pöllöksi. Mukavan lämpimään tapaan metsän asukkaat pyytävät pöllönkin mukaansa ja lähtevät yhdessä uimaan.

 

Kalle Karhu-sarja oli meille uusi tuttavuus, mutta heti niin pidetty, että Kalle ystävineen saa muuttaa meille aiemminkin ilmestyneiden kirjojen osalta. Kirja on näet kirjoitettu mukavan lapsilähtöisesti siten, että kieli on kauttaaltaan vaativammallekin vanhemmalle sopivaa. Edellytän näet etenkin lastenkirjoilta reilua ja kunnioittavaa kieltä, enkä kovin montaa kertaa tartu opukseen, josta sivu toisensa perään ilman pedagogista tarkoitusta pomppivat joko valitettavan tutut tyhmä-säoletihantyhmä-enleikisunkanssasi tai sitten muutoin karski kieli. Kalle Karhu-kirjassa ensimmäistäkin kertaa lukiessa tulee jo alusta saakka varmuus siitä, että voi huoletta kääntää sivun ilman, että tarvitsee vaivihkaa tarkistaa, miten tarina jatkuu ja millä sanoin asiat ilmaistaan. Mähän näet tunnustan jättäväni välillä joissakin kirjoissa lauseita lukematta tai muokkaan omanlaisekseni.

 

Sitä paitsi ilahduttavaa on se, että kirjan lopussa uusi tuttava, pöllö, otetaan heti mukaan Kalle Karhun ja hänen ystäviensä porukkaan ja pyydetään yhteiseen tekemiseen. Meillä on kotona käyty viime kuukausina paljon keskusteluja ystävyydestä ja ryhmään kuulumisesta sekä siitä, miten on tärkeää huomioida muut ja olla jättämättä ketään kaveriporukan ulkopuolelle. Se, että pöllö saa lämpimän vastaanoton, sopii näihinkin keskusteluihin oikein hyvin.

 

Pidän myös siitä, että kirja on kauniisti kuvitettu ja värimaailmaltaan iloisen harmoninen. Kalle Karhu-kirjasta on onnistuttu tekemään myös visuaalisesti lapsilukijoita kiinnostava, sillä kaksivuotiaskin lukutuokka tutki tarkkaan sivuja ja etsii yksityiskohtia.

 

 

Pöllöstä pöllöön. Yksi asia johtaa helposti toiseen. Ainakin askartelijaperheessä.

 

Samana iltana Kalle Karhuun tutustuttuamme askarreltiin tyttöjen kanssa kuumaliimaillen joukko pöllöjä. Puukiekot saivat silmät napeista ja siivet syntyivät taitavin pikkukäsin piirrettynä. Oksaan ripustamista varten taakse siimalenkki ja roikkumaan retkeltä mukaamme napattuun puun oksaan. Se muuten tekee jo kauniisti keväisen vihreitä lehtiä. Niin mahtavaa tän talven pimeyden jälkeen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Nyt ja aina rakastaa, iso omaa pikkuista. Maailma voi muuttua, rakkaus on ikuista."

 

Oma pikku kulta on puhutteleva kirja vanhempien pohjattomasta rakkaudesta lapsiinsa. Kirjassa pieni pohtii, miten paljon hänen oma isonsa häntä voi rakastaa ja riittääkö rakkaus. Kauniisti riimitellyssä kirjassa hän saa isoltaan toistuvasti yhtä suloisia vastauksia, juuri niitä, joita jokainen pieni - ja isompikin - toivoisi kuulevansa. Että on tärkeä, aina. Juuri sellaisena kuin on.

Otin kirjan käteeni iltana, jolloin meillä oli juuri käyty väsyneiden tyttöjen kanssa iltapalapöydässä melko tiukkaakin keskustelua siitä, missä määrin iltapalaa syödään ja miten pöydässä käyttäydytään. Että sanotaanko "en halua" niin porkkanasta, omenasta kuin ruisleivästäkin ja voisikos hetken istua aloillaan väsymyksestä huolimatta. Oma mieli oli jossakin määrin kireä, kun lapset hampaiden pesun jälkeen kömpivät syliini sängylle iltasatukirjaa odottaen.

 

Kirja sulatti sydämen jo ensimmäiseltä sivulta alkaen. "Miten pitkään rakastaa, voi iso omaa pikkuistaan?" Äskeisen harmin sijaan kiedoinkin kädet tiiviimmin tyttöjen ympärille, mietin sivuja eteenpäin kääntäessäni sitä, miten onnellinen olen äitiydestäni. Siitä, että nämä pienet ihmiset ovat elämässämme. Että he rakastavat, me rakastamme.  

 

Suloisesti kuvitettu, levollisuutta huokuva kirja saa sitä paitsi seuraamaankin tarinaa mielellään. Jokainen sivu on yhtä vaikuttava, ja voisi olla kehystetyn taulun arvoinen jo sellaisenaan. Yhdessä ne muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden.

"Entä kuinka käy, kun ilta yöksi pimenee? Hellä tunne silloin, entisestään syvenee."

 

Oma pikku kulta-kirja kertoo sadun, jonka jokainen lapsi haluaa kuulla. Sadun, joka luo yhteenkuuluvuutta lukuhetkeen vanhemman ja lapsen välille. Sadun, jossa on pelkkää onnellisuutta, rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä. Se, jos mikä on muuten nykyisin melko harvinaista.

 

Hyväntuulinen kirja, joka on siis juuri 2/2017 ilmestynyt Kustannus-Mäkelältä, tullaan pakkaamaan meidän perheessä lahjapakettiin useat kerrat. Kirja kun sopii erityisen hyvin juuri meidän lasten ikäisille, alle kouluikäisille. Toki tarinana vaikka isommillekin, silloin kun halutaan viestiä välittämisestä ja toisen tärkeydestä. Onpa ihana teos!

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.