Kirjoitukset avainsanalla lapsiperhearki

Talvella ihmiset vetäytyvät omiin koteihinsa, vetävät lämpimät villasukat jalkaansa ja elävät hiljaiseloa. Lapset saavat leikkikavereita lähinnä niistä tutuista oman ystäväpiirin saman ikäisistä lapsista tai joskus perhekahviloista. Sosiaalinen toiminta keskittyy koteihin ja kodin seinien sisäpuolelle, sillä harvemmin sitä talvisin tulee ystävillekään ehdotettua, että piristyttäisiinkös tuolla loskakelissä ja viimassa ulkoleikkien merkeissä? Että viis vaakatasossa viistävästä räntäsateesta ja kolmesta kerroksesta vaatteita, mennään vain pihalle. Ainakin me mieluummin tavataan toisia lapsiperheitä lounaan tai teehetken merkeissä sisällä.

 

Eilen, auringon paistaessa ja lintujen laulaessa oli leikkipuiston reunamilla poikkeuksellisen paljon tuttuja. Niitä, jotka olivat auringon saattelemina kömpineet kodeistaan ja ikään kuin heränneet pitkälti talviuniltaan. Äiti parivuotiaan tyttönsä kanssa on vanha tuttu tanssimuskarista, jossa me ei olla käyty vuoden vaihteen jälkeen. Äiti, jota tavattiin satunnaisesti taidepajassa sen enempää tutustumatta ja äiti, joka kanssa juteltiin useinkin perhekahvilassa vuosia sitten.

 

Samassa elämäntilanteessa samankaltaisen arjen jakavia ihmisiä, jotka eivät oikeastaan kuulu meidän perheen arkeen millään tavoin, mutta jotka nyt sattumalta tavatessa tuntuivat ilahduttavan tutuilta.

 

Heidänkin lapsensa olivat kasvaneet, harrastukset osin vaihtuneet. Taapero ei enää lappanut kaksin käsin hiekkaa suuhun hiekkalaatikolla, vaan juoksenteli vauhdilla kiipeilytelineeltä keinuun, ja perhekahvilan äiti nukutti vaunuihin kolmatta lastaan. Kevyttä kuulumisten vaihtoa lasten leikkiessä ennen kuin tiet taas erkanivat, kun kukin lähti taholleen lounasta syömään.

 

Liekö tästä niin odotetusta keväisestä säästä johtuvaa vai mitä, mutta tuntui jotenkin kevyeltä, eteenpäin katsovalta. Talven jälkeenkin löysin yhä tuttuja kasvoja ja muuttuneita elämäntilanteita. Heistä kenenkään nimeä en tiennyt, olivat vain Martan tai Minean äitejä. Niitä ihmisiä, jotka tuskin istahtavat meille iltateelle tai joiden kanssa tarvitsee sen enempää päästäkään elämän syvällisimpien pohdintojen pariin, mutta joiden kanssa on kiva vaihtaa ne muutamat sanat tai tervehdykset. Perinteiseksi puisto- ja hiekkalaatikkoäidiksi en tosin edelleenkään tunnustaudu, enkä ole se "mitä-sormiruokaa-sun-lapsesi-tänään-syö"-verkostoituja. Silti nämä luontevat linkit saivat hyvälle mielelle.

 

Heidän pienet ihmisensä ovat meidän pienten ihmistemme ikäisiä. Aika ja vuodethan näyttävät, missä taas kohdataan - leikkipuiston reunamilta samalle tanssitunnille, futisjoukkueeseen, eskariin tai koulukaveriksi?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Makuviikko.fi

 

Sitä iänikuista nakkikeittoa tai lohikeittoa, kymmenien lihapullien pyörittelyä kuukaudessa ja broilerkastiketta riisillä? Ai niin, ja spaghettivuokaa - ketsupilla, hihkuvat lapset takuulla. Jotta ne ruuat pystyy ylipäätään valmistamaan, tarvitsee jonkun käydä kaupassakin. Kerätä ruokatarvikkeet kärryihin ruuhkaisilta käytäviltä naapurikärryn tuuppiessa vieressä, purkaa ostokset kassalla hihnalle (mikä turha työvaihe muuten...) ja koettaa saada ne edes jotakuinkin siististi ostoskasseihin liukuhihnan viuhuessa kovalla vauhdilla ostoksia jo seuraavallekin asiakkaalle.

 

Vaan entä jos arkiviikolla tarvittavat ruokien raaka-aineet monipuolisine resepteineen tuotaisiinkin kotiovelle sovittuna aikana? Edellisellä viikolla tietäisi jo hyvissä ajoin, mitä seuraavalla viikolla syödään ja osaisi suunnitella toisella tavoin sitä omaa kaupassa käymistäänkin. Meille tarjoutui mahdollisuus kokeilla Makuviikko-palvelun kautta kotiin kuljetettavaa ruokakassipalvelua. Arkiviikkojen pelastusta monin tavoin. Niin lapsiperheelle kuin työssäkäyvälle aikuispariskunnallekin, ihan kaikille oikeastaan.

 

Meillä nelihenkisenä perheenä, kahden pienen tytön vanhempina, etsitään uusia ratkaisuja perheemme ruuanlaittoarkeen. Haluttaisiin silti tavoitella sitä, että syödään monipuolisesti ja laadukkaista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Nyt lasten ollessa vielä kanssani tämän vuoden kotona esikoisen muutamia päiväkotipäiviä lukuun ottamatta, syödään päivittäin se kaksi lämmintä ateriaa, joista toinen voi toki olla edellisenä päivänä tehty ja sitten lämmitettävä.

 

Pidän ruuanlaittamisesta ja pyrin siihen, että meillä kokeillaan viikoittain ainakin yhtä uutta ruokaohjetta. Välillä ideat tuppaavat loppumaan, ja oma kompastuskiveni on ennen kaikkea se, etten innostu kaupassa käymisestä. Yritän sitten keinolla jos toisella houkutella sinne puolisoni, joka ymmärrettävästi osoittaa yhtä vähän innostusta ruokakauppailuun työpäivän jälkeen.

 

Olin kuullut useammalta näistä erilaisista ruokakassipalveluista, mutta tunnustan olleeni hyvinkin skeptinen. Taatusti pakkaisivat ne nahistuneet kasvikset ja sellaiset salaatit, joita en itse valitsisi ja keräisivät hykerrellen mukaansa viimeisen käyttöpäivän lohen. Saati, että mitä se lihakaan tai broilerkaan olisi, niiden suhteen olen toisinaan melko vaativa.

 

Siinä vaiheessa, kun kannoin kylmäauton kotiovellemme tuomaa pahvilaatikkoa sisälle, hykertelin jännityksestä. Olo oli yhtä odottava kuin jouluaattona pakettia avatessa. Ja kappas, raaka-aineet yllättivät ja vieläpä erittäin positiivisesti. Sen sijaan, että ne olisivat olleet niitä nahistuneita juureksia tai lommoisia omppuja tai hädin tuskin kämmenelle mahtuvia perunoita hankalina kuorittaviksi, nostin pöydälle toinen toistaan paremman näköisiä vihanneksia ja reilunkokoisia kasviksia. Vakuuttavaa. Sitä paitsi raaka-aineet ovat pitkälti lähiruokaa ja luomua, mikä nostaa arvostusta raaka-ainevalintoja kohtaan.

Ruokakassivaihtoehtoja on valittavana useita omista tarpeista riippuen. Neljälle hengelle mitoitetun perheboksin voi valita joo kolmelle tai viidelle päivälle tai pariskuntana voi kokeilla neljän päivän ruokailua. Meillä oli kokeilussa perheboksi neljälle, josta valmistettua ruokaa oli reilusti ruokailijaa kohti. Ilmeisestikin annoksissa huomioidaan nelihenkisen kassin osalta se, että syöjäkunnan lapset saattavat olla jo vaikkapa aikuisten tavoin syöviä teinejä. Meille päivälliseltä ylijäävä ruoka sopi erinomaisesti. Lämmitettiin meinaan siitä lasten kanssa annokset seuraavana päivänä lounaalla ja tehtiin taas päivälliselle uutta uudella reseptillä. Varsin toimivaa.

 

Viikon ruokavalinnat on tehty siten, että ne ovat monipuolisia. Tarjolla on lomittain lihaa, kalaa, broileria ja paljon erilaisia tuoreita kasviksia. Omia raaka-aineita tarvitaan vain muutamien mausteiden ja öljyjen verran, mutta niistäkin mainitaan etukäteen.

 

Jotta kokkailemaan pääsee, mukana toimitetaan reseptit. Itseasiassa reseptit on saatavilla sähköpostitse jo edeltävällä viikolla, että ohjeisiin pääsee tutustumaan rauhassa. Meillä kokataan pääasiassa Maku-lehden ja Glorian Ruoka ja Viini-lehden ohjeilla, joten reseptejä lukiessani jouduin skarppaamaan enemmän, sillä reseptien kirjoittamistyyli ei ollut jäsennelty samalla tavalla. Ohjeet sinänsä ovat riittävät ja ruuan valmistaminen kestää juurikin sen luvatun 30-40 minuuttia.

 

Makuviikon palvelu mahdollistaa siis monipuoliset ja laadukkaat raaka-aineet ohjeineen sovittuun aikaan kotiin kuljetettuna usealle paikkakunnalle Suomessa pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun tuntumassa. Ilman reseptien miettimistä ja kauppareissuja. Etenkin tässä pikkulapsiarjessa meillä tosi toimivaksi koettu ratkaisu, jonka takia jatkammekin tämän käyttäjinä keskimäärin viikko/kuukausi-ajatuksella. Ystäväperheemme aikoo kokeilla pariskuntaboksia omiin tarpeisiinsa sopien.

 

Ruokakassi tilataan aina edeltävällä viikolla keskiviikkona ja toimitetaan seuraavan viikon alussa. Jos siis tänään mietit, mitä teidän perheessä syötäisiin ensi viikolla, tänään on juuri oikea päivä kokeilla tätä. Makuviikolla näyttää muuten ainakin tällä hetkellä olevan toimitusehdoissa tarjous ensimmäistä kertaa kokeileville, koodilla ekaviikko10 saa tilauksesta pois -10e. Kantsii kokeilla, ainakin meillä osoittautui yhdeksi toimivaksi arjen helpottajaksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nelivuotiaamme keksii tällä hetkellä tiuhaan tahtiin uusia sääntöjä. Ruokailusta, reissaamisesta, leikkimisestä, ulkoilusta. Oikeastaan liki mistä tahansa hänen arkeaan koskettavasta asiasta.

 

Tiesittehän, että nelivuotiaan mielestä...

Saa leikkiä ja halata, paitsi oksennustaudissa.

Saa hyppiä ja nauraa. Joskus voi ryömiäkin, paitsi jos on märkää polvien kohdalla.

Ei saa töniä eikä lyödä.

Ei saa sanoa, että oot tyhmä tai en tykkää susta. Siitä tulee paha mieli.

Eikä saa sanoa, että nappisilmä tai kummitus, koska ne voi pelottaa. Ainakin ne pelottaa vauvoja, vaikka mä en oo enää vauva, mutta joku kuitenkin on.

Ei saa huutaa, eikä kiljua. Ei ainakaan ravintolassa eikä hississä. Tai hississä voi, jos ei oo ketään muuta kyydissä ja on jo painanut nappia. Eikö niin?

Jos antaa kaverin leikkiä omalla lelulla, saa lainata sen lelua sitten, kun menee sen kotiin.

Ei saa kerätä kukkia naapurin pihasta, koska ne kasvaa naapurin mummoa varten. Mutta miksi pupu söi vain meidän krookukset, eikä naapurin kukkia?

Saa olla kaveri ja sanoa, että mä tykkään susta ja saat tulla mun huoneeseen.

 

Millähän säännöillä sitä itse aloittaisi uuden viikon?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muistatteko, kun kerroin jo pidempään miettineeni, että täydentäisin lastenvaatevarastoja jonkin aikaa ensi sijassa suomalaisilla lastenvaatemerkeillä? Olettaen siis, että ne ovat kauniita, niitä on kätevästi saatavilla ja hintakin on kohtuullinen. Ehtoni eivät ole helpoimpia täytettäviksi, sillä tiedän olevani lastenvaatekuluttajana melko vaativa ja rutinoitunut sekä toisaalta tukeudun hyvin (lue: liiankin) helposti nettikauppoihin pitkin poikin maailmaa miettimättäkään, olisiko vaihtoehtoja lähempänä.

 

Havahduin kuitenkin pian kolmivuotiaan kuopuksemme synnyttyä siihen, että aina satunnaisesti jossakin osui silmiin kaunis lastenvaate ja ilmiselvä linkitys kotimaiseen lastenvaatevalmistajaan. Kotimaiseen siis molemmissa merkityksissä tältä osin: suomalainen firma, joka tekee kaiken itse alusta alkaen tai kotimainen firma, jossa suunnittelutyö tapahtuu Suomessa, mutta valmistustyö ehkä koordinoidusti muualla. Merkit olivat yksi toisensa jälkeen vieraita, joten mieleen jäi vain milloin ruusuke, nyöri tai letti, milloin kauniisti laskeutuva mekon helma tai no, välillä aika vahvakin retrokuvio.

 

Koska Gantit, Lacostet, Ralph Laurenit ja Molo Kidsit löytyvät takuulla kuukausienkin kuluttua, hyppäsin uusien kokeilujen kelkkaan. Ajatukseni on siis löytää tänä kesänä tyttöjen uusiin vaatetarpeisiin ensi sijassa kotimaisia vaatteita. Ensimmäisen ei-oo-tarjolla kokemuksen koin tosin heti päätöstä seuranneena päivänä tarvitessani nelivuotiaalle futiskerhoon jalkapallosukkia. Ei sillä, en muuta olettanutkaan siinä aikataulussa ja erikoisemman vaatteen kohdalla.

 

Mutta onnistumisiakin - katsokaas vain, meillä on ihan meidän pastelliseen värimaailmaan sopivat pipot! Tarettiin vaihtaa ne neulepipojen tilalle vasta ihan hetki sitten, ja tässä säässä niille saattaa tulla käyttöaikaakin ilmeisesti juhannukseen :D ennen ensi syksyä. Söpöjen, klassisen kauniiden pipojen valmistaja on Soma Original, siuntiolainen kahden naisen perustama yritys. Vahvasti esteettisyyteen käytännöllisyyden rinnalla painottava yritys, ainakin verkkokaupan tuotevalikoimasta päätellen. Löysin heidät itseasiassa jo alkuvuonna Facebookin yhteisöstä, johon joku linkkasi kuvan piposta ja kaulahuivista ja kiinnitin huomiota nimenomaan pelkistetyn kauniisiin väreihin ja tyyliin.

 

Käyttökokemukset ovat olleet tosi myönteisiä. Neulos on vahvaa ja pipo pysyy jämptisti päässä molemmilla lapsilla huolimatta erimuotoisesta päästä. Tytötkin pitävät pipoistaan niitä vuorotellen vaihtaen, eivätkä oikein osaa päättää, kumpi väri olisi kauniimpi. Syksyä varten aion hankkia lapsille tähän settiin samansävyiset kaulahuivit, joita heiltä myöskin saa. Kesäksi huomasin tulleen myös ihana roosat lippapipot rusetilla. Juuri sellaisilla sopivan tyylikkäillä, eikä yliampuvilla. Jee. Ei jäädä ainakaan lakittomiksi helteiden saapuessakaan.

 

Gugguu! Tällä viikolla tehtiin tyttöjen kanssa kolmisin reissu kummitytön perheen luokse Ouluun. Tytöt saivat valita itselleen useammista vaihtoehdoista vaatteet, ja päätyivät isosisko etunenässä ja pikkusisko tapansa mukaan tarkoin seuraten Gugguun frillamekkoon. Pikkusisko haki ylleen vielä samaan aikaan ostetut housutkin "äiti, nämä on myös mun." Nämä hankin tytöille siis Lapsimessuilta, jossa oikeastaan vasta ensimmäistä kertaa tutustuin tarkemmin siihen, että mikä se Gugguu nyt onkaan.

 

Mekot ovat tosi kauniit ja pysyvät siistinä pesunkin jälkeen. Kuten meinaan lasten kanssa arvata saattaa, ei ennätetty vielä lentokentältä koneeseen saakka, kun mekolla oli jo broilertahra. Malliltaan mekko soveltuisi ilmeisesti ihan parhaiten pitkälle lapselle, sillä meidän tytöillä vyötärölle jää jonkin verran poimuja.

 

Gugguu nousi Lapsimessuilla yhdeksi mun suosikeistani, joten heitäkin jään takuulla seuraamaan.

 

Etsintä siis jatkuu. Tosi mahtavaa muuten, miten paljon vinkkasitte mulle viime kirjoituksen yhteydessä niin täällä kuin Facebookin puolellakin erilaisia kotimaisia merkkejä. Kiitos paljon. Tunnustan, niistä lähes jokainen oli ennalta vieras. Tämä avaa kyllä silmiä ja saa taas näkemään sen, että osataanhan me vahvasti Suomessakin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.