Kirjoitukset avainsanalla lapsiperhearki

Eläinrakkaus. Pieni ihminen kurkottaa kättään yhä uudelleen aidan raosta kohti lammasta ja katsoo pyytäen suoraan silmiin: "Nosta mut aitaukseen, haluan silittämään." Ottaa kädestä kiinni ja vetää mut aitaukseen mukanaan, kun eläimet samalla aavistuksen pelottavat ja jännittävät. Toisessa aitauksessa ottaa syliinsä pienen kilin, vuohen käyskennellessä vieressä.

 

Peikkorinne Askolassa, Itä-Uudellamaalla on kotieläinpiha, jossa eläimet ovat löytäneet oman paikkansa ja kai senkin vuoksi niistä voi aistia levollisuuden. Ihanan sympaattinen ja kodikas vierailukohde, joka kieltojen sijaan tarjoaa mahdollisuuksia "Tervetuloa aitaukseemme", "Saat silittää." Peikkorinteessä asuvat eläimet ovat selkeästi tottuneita lasten kanssa oleiluun ja vähän tiukempiinkin rutistamisiin ja läheisiin likistyksiin, mikä tekee meille lapsiperheenä paikasta turvallisen oloisen. Sellaisen, jossa oma olo pienten tyttöjen äitinä on luottavainen - nuo eläimet ottavat lasten hellyyden lämmöllä vastaan.

Peikkorinteestä on tullut paikka, jonne me palataan perheenä ja ystävien kanssa toistuvasti takaisin. Palataan sinne ihastelemaan pihapiirin tunnelmaa; omenapuuhun kiinnitettyjä lukuisia lyhtyjä, mummonmökin yläkerran ikkunasta kurkistelevia vanhoja nalleja ja elävää, kotieläinpihaksi älyttömän siistiä pihapiiriä. 

Tytöille - ja ilmiselvästi yhteistä kesäpäivää kanssamme viettäneelle ystäväperheellekin - yksi ehdottomista suosikeista on kanien aitaus. Kiltit luppakorvakanit antavat silittää ja nauttivat rapsuttamisesta, eivätkä hevin hätkähdä, vaikka lapset kulkevat heidän perässään vähän nopeammin askelinkin.

 

Koska Peikkorinteessä vierähtää sen leppoisan tunnelman takia helposti pitkään, on kaniaitauksen vieressä muuten mahdollisuus omien makkaroiden grillaamiseen ja eväiden syömiseen. Mahottoman mukavaa, etten sanoisi.

Kiinnostaisiko päivä eläintilan lapsena? Takuulla. Tänä keväänä lapset voivat jäädä Peikkorinteen isäntäväen seuraksi päiväksi tutustumaan eläimiin ja kotieläinpihan arkeen ja osallistua eläinten hoitamiseen. Lapset voivat tehdä kotieläinpihan töitä kananmunien keräämisestä ponien harjaamiseen ja vuohien kantamisesta eläinten ruokkimiseen.

 

Hihkuin itse tästä mahdollisuudesta jo siitä alkuvuonna lukiessani. Nyt tän kesän ekan käyntimme yhteyteen osui joidenkin lasten vierailupäivä, jota päästiin sivusilmällä vaivihkaa seuraamaan. Neiti neljävee innostui ajatuksesta paljon ja erityisesti kuulemma siitä, että hän saisi kantaa pieniä kilejä ja taluttaa ponia tarhaan. Samana iltana asiaa enemmän pohtiessaan hän lisäsi, että kai siihen kuuluu kanienkin hoitamista ja sylissä pitämistä. Vakuutin, että kyllä kuuluu - ruuan ja välipalan lisäksi. Heinäkuussa hän saa lähteä ystävänsä kanssa viettämään päivää eläinten kanssa ihanassa pihapiirissä.

Tämä vuosi on ennen työhön paluutani on meidän perheessä aikaa unelmien toteuttamiselle. Toteutumiselle. Osin sen tarkoittaa sitä, että vuoden aikana halutaan nähdä mahdollisimman monta kotimaan erinomaista lapsiperhekohdetta ja tutustua lasten ehdoilla juuri sellaisiin paikkoihin, joissa kaikki viihtyvät. Paljon ollaan kierretty ja nähtykin, ja osataan antaa arvo sille työlle, jota erilaisissa vierailukohteissa tehdään viihtyvyyden puolesta. Silti mä jotenkin liputan tän Peikkorinteen puolesta vilpittömästi tosi paljon. Peikkorinteessä lepää meinaan omakin mieli. Viime kesäisestä vierailustamme voit muuten lukea täältä.

 

Ilman siis mitään kaupallista sidosta suosittelen vilpittömästi - jos etsitte sympaattista pientä vierailukohdetta lapsiperheelle, ja sellaista, jossa teillä vanhempina on luottavainen olo vieraidenkin eläinten keskellä, menkää, tutustukaa ja viihtykää.

Ai niin, tule mukaan seuraamaan kesän seikkailujamme - retkeilyä, kotimaan matkailua, askartelua ja arkista puuhastelua leikkimökistä hiekkalaatikolle. Löydät Teehetkien koti-blogin Facebookista ja Instagramista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom... Lauluja voisi toki laulaa pidempäänkin, mutta sadepäivinä tuppaa ainakin meidän tytöillä kierrokset nousemaan siinä määrin, että jossakin vaiheessa on hyvä kurkistaa kotioven ulkopuolelle edes hetken. Tällä kertaa tytöt saivat itse päättää, mitä halusivat sateen ropistessa tehdä.

 

Porvoossa kiertää kesäisin maksuton kesäbussi-Rinkeli, jonka kyytiin voi hypätä tietyiltä pysäkeiltä ja kiertää sen kyydissä kaupungilla maisemia katsellen. Kyse on varsin tavallisesta pienestä bussista, mutta tytöillä siihen liittyy jo viime kesältä jotakin erityisen kiehtovaa. Liekö sen takia, että he siirtyvät poikkeuksetta paikasta toiseen takapenkin turvaistuimissa ja matkustaminen bussissa on siksi harvinaista ja jännittävääkin. Sadepäivän matkalle lähdettiin siis bussilla.

"Mennäänkö me kirkkoon?", kysyvät tytöt usein. Porvoon kaunis, arvokas tuomiokirkko näkyy kotimme takapihalta uljaasti mäellään kohoten, mutta lapset eivät muista muutamia käyntejään siellä kastejuhlissa tai häissä.

 

Lapsen silmin moni asia näyttää kovin erilaiselta kuin aikuisen. Kirkon penkkien pyöreät muodot, taulujen kultaiset kehykset, alttaritaulun värit, suuret urut ja THE kastemalja. "Mut kasteltiin tuossa, sua ei", totesi kohta kolmevee topakasti isosiskolleen. Asiasta on keskusteltu kotona, ja olikin mukava päästä näyttämään lapsille paikat, jotka he ovat nähneet vain kuvissa. Tuossa teidän äiti ja isä seisoivat, kun menivät naimisiin, tuossa penkissä istuivat mummo ja vaari, tuossa vieressä famo ja fafa. Tuomiokirkko on muuten esitelty virtuaalikierroksena, käyhän kurkkaamassa upeaa kotikirkkoamme.

"Voisko nyt olla joku lastenkin juttu?" Tennarit märkinä kipaisimme Vanhan Porvoon sateen kastelemia, liukkaita mukulakivikatuja Riimikkoon. Kutsuvan erilainen, laadukas lelukauppa lumoaa kerta kerran perään ja katse pysähtyy ihaillen niin nukkekotimaailman miniatyyreihin kuin ihanan sisustuksellisiin lasten sisustustuotteisiin ja leluihinkin. Riimikossa on mun mielestä erityisen kiva valikoima esimerkiksi palapelejä ja roolivaatteita sekä sellaista pientä tavaraa synttärilahjoihin ja muihin muistamisiin.

"Kyllä mä pysyisin sen selässä, pitäisin lujasti vain tukasta kiinni, jos se juoksis", vakuutti pian viisivee, kun päätettiin päiväkierros läheiselle hevostallille sateen tauottua. Esikoisen ollessa vajaa 3-vuotias, hän kävi joitakin kertoja ratsastamassa poneilla heppatytön taluttaessa ne parit kymmenet metrit edestakaisin. Nyt pitäisi kuulemma päästä taas, kaverin kanssa. Heppatallit eivät ole ihan mun juttuni, sillä arastelen viuhuvia häntiä ja jättimäisenä louskuttavia hampaita. Tyttöjen takia täytynee kuitenkin jossakin vaiheessa rohkaistua.

Sadepäivät ovatkin välillä siis ihan kivoja - ja kotikulmillakin on paljon nähtävää, kun avaa silmänsä. Edelleen mulla on tosin listauksessa "101 asiaa, joita voi tehdä sadepäivinä". Tälle kesälle näyttää olevan sille listalle tarvetta.

- - - -

Hyppää mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Kommentit (1)

Heinähattu
Liittynyt28.4.2016

Juuri samaa olen alkukesän aikana pohtinut - ei tarvi aina lähteä kauaksi. Muistan, kun pari vuotta sitten kysyin nyt 9-vuotiaalta Valtolta, mitä hän toivoo kesälomalta. "Joka päivä uimaan!" Viime kesänä oli sama vastaus. Tänä vuonna jo tiesin vastauksen, mutta siltikin tietysti kysyin. Ja edelleenkään tuon isompia toiveita ei ole.
Tänä kesänä päätettiin yhdessä ottaa tavoitteeksi kiertää täällä Vaasassa mahdollisimman monta eri rantaa ja vähän vertailla niitä. "Etsitään se paras uimapaikka!" No, toistaiseksi minua toive ei ole motivoinut, kun rantapäiviä ei ole ollut kovin montaa. Mutta vielä on kesää jäljellä!
Eilen lähdettiin sadepäivää pakoon uimahalliin. Pelasti päivän!
Ihanaa kesää teille! ❤

Oma blogini on Heinähattu, Valto ja Viljo.
Meidät löytää myös Facebookista ja Instagramista.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lupasivat koleata, jäätävää ja epävakaista juhannukseksi. En tiedä, josko sen pitäisi edes yllättää.

 

"Ennen kaikki oli paremmin"-ajattelu lienee aika yleistä. Haluan muistaa lapsuuteni lämpimät juhannukset. Ne, jolloin istuttiin serkkujen tai naapurin lasten kanssa lähes puhki kuluneessa, mutta niin tykätyssä oranssissa teltassa kotipihassa tai loikoiltiin riippukeinussa kotikoivujen välissä. Odotettiin malttamattomana hiiligrillistä makkaroita. Ja vihreää Smurffilimsaa! Vanhemmat hankkivat juhannukseksi korillisen limsapulloja ja oi sitä jännityksen määrää, kun sai vaahtosammuttimen kokoisena valita vihreän tai pinkin limpparipullon. Lasisen 0,33l, sellaisen, joita ei ole valmistettu takuulla enää vuosiin. Vuosikymmeniin kai.

 

 

Tänäkin vuonna meille on juhannuksessa tärkeintä läheiset ihmiset ja aika yhdessä. Lähdetään ystäväperheen kanssa mökille Saimaan rannalle. Lapsilla on seuraa toisistaan ja pienten tuhistessa nukkumatin matkassa meillä aikuisilla on aikaa jutella yöttömän yön aikaan. Odotan jo paljon, sillä näinä viime kuukausina on tässä aikuisopiskelija-arjessa ollut liian vähän aikaa pysähtymiselle.

 

Lapsiperhearjessa juhannus(kin) sujuu mukavasti, kunhan tulee miettineeksi muutamia asioita:

  1. Seura. Kehtaatko kömpiä yhteisen mökin sohvalle nolostelematta sitä, että lempipyjamasi on jo parhaat päivänsä nähnyt? Keiden kanssa olosi on leppoisan rento ja viihdyt seurassa tuntematta tarvetta suorittaa mitään? Juhannus on aikaa, jolloin vietetään usein tavallisesta poiketen yhdessä myös öitä vaikkapa mökkeillen. Onhan seura kaltaistasi?
  2. Lapsi lapselle. Ystävä ystävälle. "Äiti, mulla on nyt asiaa, en jaksa enää"-vaatimus toistuu harvemmin, kun lapsillakin on ikäistään seuraa, eivätkä he joudu sivukorvalla kuuntelemaan pohdintaa hallituskriisistä, Trumpista tai mansikkasadon viivästymisestä. Meillä siis peukutetaan oman perheen matkojen ohella ystäväperheiden kanssa tehtäviä reissuja. Toivoen toki, että uni- ja ruoka-ajoissa löytyisi jokin rakentava kompromissi, ettei lomailu mene väsyneiden tai nälkäisten harmistumisiin.
  3. Ruoka. Juhannus ja hyvä ruoka kuuluvat yhteen. Kaatumiselta pelastettu maitolasi ja poskilta pyyhityt ketsupit, kiireellä syöminen ja se, ettei uusi ruoka olekaan vaahtosammuttimen kokoiselle makuelämys kuuluvat myös yhteen. On nautinto laittaa hyvää ruokaa ja etsiä Glorian Ruoka ja viini-lehdestä sen seitsemän erilaista tarjottavaa maistelumenuksi. Hmm. Yhtä hyvin voisi tehdä muutamat hyvät ruuat kätevästi vaikkapa grillissä ja aikatauluttamisen sijaan nauttia seurasta. Siihen seitsemään ruokalajiin voi palata siinä vaiheessa rennommalla mielellä, kun vessasta ei enää kuulu tasaisesti tunnin välein "pyyhkimään"-huuto.
  4. Virikkeet. Maja-, piilos- ja etsitään-kaikki-pihan-etanat-leikit riittävät jonkin aikaa. Etenkin, kun on huolehdittu kohdista 1, 2 ja 3. Ajattelin silti varata totuttuun tapaan kassillisen kaikenlaista virikettä askartelutarvikkeista muovailuvahoihin ja saippuakupliin ja kirjoista palapeleihin. Ihan vain siksi, että muistan omastakin lapsuudestani, miten levottomiksi muuttuvat leikit rauhoittuivat kohdentamalla huomio toiseen asiaan. Voin ainakin valita, nostanko kassista ylläreitä päivien lomassa, vai vievätkö kotilot pelin 1-0.
  5. Sää. Sanovat, että juhannuksesta tulee kolea (kappas vain). Pitäisikös mukaan pakata myös villasukat ja lämmintä vaatetta? Mökkien terasseilla, teltoissa ja rannoilla on huomattavasti miellyttävämpää viettää yötöntä yötä lämpimänä (ja kuivana) kuin hytisten. Sitä paitsi aina voi tarkastaa ajan kultaamat muistot Ilmatieteen laitoksen juhannussääkoosteesta ja todeta, että aurinkovoidetta on tarvittu aika harvoin. Ei siis haittaa, vaikka villasukkia etsiessä aurinkovoiteet unohtuivat.
  6. Hyttyset. Ininää korvan juuressa. Oletko juuri se tyyppi, johon hyttynen tuikkaa mieluiten piikkinsä? Se, jolla paukamat kutisevat pitkään? Tutkimukset osoittavat, että hyttyset viehättyvät meistä eri tavalla ja lähestyvät piikit ojossa vetovoimaisia suosikkejaan. Isommassa joukossa hajut kuitenkin sekoittuvat pistäen hyttysten päät pyörälle. Juhannusyössä on siis syytä olla entistä onnellisempi ystävistä ympärillä. Toki sen hyttyskarkotteen ja hydrokortisonivoiteen voi silti varata mukaan.
  7. Vaarallinen juhannus kuuluu vain Muumilaaksoon. Kun ajomatkoille on varattu riittävästi aikaa ja aikuiset muutoinkin muistavat vastuunsa (klik omakohtainen kokemus: lapset eivät ymmärrä humalaa), voi juuri tämä juhannus olla se, josta omat lapset vuosikymmentenkin jälkeen puhuvat "sinä mahtavana juhannuksena, jolloin kaikki oli toisin." Ihan kuten mä muistellessani vihreitä Smurffi-limsoja kokonaisessa korissa.

 

Nauttikaahan varhaisperunoista (tai vaikka edellisvuoden sadostakin kelpaavat) ja mansikoista (puolalaiset-eestiläiset-tai-mitkälie ovat myös oikein hyviä) ja nostakaa malja yhteisille hetkille!

 

Onnistunutta juhannusta jokaiselle!

 

Ps. Kohta 8. Suklaa auttaa aina. Sille ikuiselle laihduttajallekin sen voi myydä verensokeria nostavana ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Suomen Latu innosti ihmisiä nukkumaan yönsä ulkona menneenä viikonloppuna. Haasteen ajatuksena oli kömpiä yöksi telttaan tai laavulle, tai karhua pelkäämättömillä vaikka mesikämmenen viereen kuusen alle. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja viettää yönsä vaikkapa kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai omalla takapihalla.

 

Makuupussit kainaloon ja unikaveri mukaan, nelivuotias ja mä oltiin valmiita tarttumaan haasteeseen. Meillä on tosin ollut viime viikkoina leikkimökkielämä sen verran nousukiidossa, että lähdettiin odottamaan nukkumattia leikkimökkiin kotipihan suojiin. Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa, että vähän täytyi innosta huolimatta kakistella, sillä en oikein innostu mistään liikkuvista öttiäisistä ja mahdollisuus hämähäkkeihin ja koppakuoriaisiin moninkertaistuu väistämättä ulkona nukkuessa.

Pakattiin mukaamme herkut aamua odottamaan ja mulle termospullo teetä illan hämärtyviin hetkiin. Juteltiin neiti neljäveen kanssa paljon luonnosta ja siitä, miten linnut visertävät, käki kukkuu ja pulu huhuilee lähes pöllön tavoin lähimetsässä. Pyjamat päällä katsottiin ikkunoista keskikesän metsän vihreyttä sekä puiden lehdille laskeutuvia ilta-auringon viimeisiä säteitä.

 

Makuupusseihin kömmittyämme luettiin iltasatuina pino Frozen- ja Prinsessa-lehtiä selällämme makoillen. Sivusilmällä näin, että katonrajassa oli liikehdintää. Sinne kuulumatonta. Just sellaista, mikä sai kylmät väreet liikkeelle. Muurahainen, toinenkin. Hetken kuluttua saman jengin sukulainen kurkisti ikkunalaudan raosta. "Äiti, aiotaanko me nukkua muurahaisten kanssa? Mä en kyllä haluais." Ei, en mäkään. En takuulla. Yritin peittää sisäisen järkytykseni lapsen edessä ja miettiä kuumeisesti ja näennäisen rauhallisesti tapaa käydä taistoon kutsumattomia, ennen näkemättömiä vieraita vastaan.

Amatöörimoka: Suklaakonvehdit avoimella tarjottimella. Yllättävän nopeasti loppui muurahaisten marssi mökkiin, kun siirsin makeat herkut ulos. "Ei huolta, kato, miten muurahaiset lähtivät pois." Good job, äiti-ihminen, selvisit parin millin mittaisista vaarattomista ötököistä 15 metrin päässä kodin takaovesta. Kiljumatta.

 

Pieni unikaveri nukahti pitkään juteltuaan jännittyneenä, mutta valtavan onnellisena. Oma ajatukseni oli myös mennä nukkumaan poikkeuksellisen ajoissa, raikas ulkoilmahan väsyttää ja rauhoittaa. Kunnes: Pörrrrr. Pörrr. Ampiainen. A-M-P-I-A-I-N-E-N. Silmänräpäyksessä mieleen palautui useampikin viime päivien muistikuva siitä, että olin kuullut leikkimökin tuntumassa saman äänen siihen enempää reagoimatta. Vilkaisu leikkimökin räystäslaudan alle paljasti pienen ampiaispesän. Meidät erotti se sentin lautaseinä.

 

Leikkimökkinukkuminen alkoi olla tässä vaiheessa turhan extremeä mun makuun. Laitoinkin sisällä kuopuksen kanssa päivystävälle miehelle viestiä siitä, että nyt tarvittais tilanteen haltuun ottaminen ja ritarillisia otteita. Viuh - pampam. Katsoin leikkimökin ikkunasta pihalla ripein askelin kirmaavaa miestäni, joka huitoi harjalla suojavaatetus yllään. Pesä alas, pari lyöntiä ja tulipalokiireellä sisälle terassin ovesta.

Yksi iso, pesän ainoa ampiainen (kuningatar?) jäi uhkaavasti pörräämään lähettyville pitkälle hämärtyvään iltaan ja palasi taas aikaisesta aamusta alkaen etsimään tuhottua kotiaan. Leikkimökki on onneksi tiivis, mutta melkoinen jännitysnäytelmä saatiin ikkunan taakse. Mun ötökättömään makuuni tän kesän kaikki ötökälliset tarpeet täyttävä.

 

Yö itsessään oli elämys. Harvoin nukun yhtä levollisesti ja pitkään kertaakaan havahtumatta kuin mitä nukuin leikkimökissä tuulen humistessa kevyesti. Esikoinen tuhisi rauhallisena ja heräsi aamuun onnellisena silmät sädehtien "Mä tuun tänne taas, kun tulee yö", taisivat olla ekat sanat huomenten sijaan.

 

Tälle yölle esikoinen yritti houkutella leikkimökkiin unikaveriksi isäänsä, muttei saanut vielä vihreää valoa. Josko mummo tai vaari reilun viikon kuluttua tänne saapuessaan tarttuisivat tilaisuuteen. Ampiaisten valtakuntakin kun on siirtynyt toisaalle.

 

Seuraava "Nuku yö ulkona" on vuoden kuluttua, syksyllä 2018. Nukuttaisiinko teilläkin silloin takapihalla tai metsän siimeksessä?

 

- - - -

Teehetkien koti-blogia voit seurata myös Facebookissa sekä aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.