Kirjoitukset avainsanalla läsnäolo

Vaikka hammasta purren, takuulla selviän tästä. Venytän iltoja öihin tinkien omasta uniajastani ja huolehdin lapsista vaikka korkeassa kuumeessa. Leikin lastenhuoneen lattialla sillä My little Ponylla lasten kanssa, vaikka silmissä säihkii päänsärkyisenä enemmän tähtiä kuin sateenkaarisävyisen ponin glitterivärityksessä. Kyllä mä selviän, olenhan äiti, vanhempi.

 

Äidit selviävät kaikesta, isien selkärangat kestävät kaiken taakan. Antaa tulla vaan kaikki maailman huolet ja murheet, vanhemmat taklaavat tilanteen kuin tilanteen. Viis univajeista tai koliikeista, flunssista tai muista pöpöistä. Oma parisuhdeaikakin on ylipäätään ihan yliarvostettua - toistahan näkee koko ajan, kun illat juostaan ristiin rastiin milloin pyyhkimässä vauvaperheessä puklauksia matolta tai leikki-ikäisen takapuolta.

 

Superihmisiä. Niiksihän me itsemme luodaan ja vastataan hymyillen avuntarjouspyyntöihin, että kiitos kun ajattelit, mutta me pärjätään, näin on oikein hyvä. Missä vaiheessa meidän yhteiskunta muuttui sellaiseksi, ettei apua voida ottaa vastaan saati pyytää, edes sitä ihan arkisinta? Vai olikokaan se koskaan toisenlaista? Tekeekö tavoiteltu itsenäisyys meistä myös yksinäisiä?

 

Tytöt ovat pian 3v ja 5v. Olen ollut sen ajan heidän kanssaan kotona ja siksi saanut mahdollisuuden tavata päiväsaikaankin hurjan paljon samaa elämäntilannetta eläviä äitejä ja isejä. Olen nähnyt, miten moni kieltäytyy lapsenhoitoavusta ja yönsä valvova koliikkiperhekin ottaa vastahankaisesti vastaan ystävän tuoman valmiin päivällisen. Puhumattakaan, että kukaan siivoamisesta pitävä edes rohkenisi tarjota toiselle lapsiperheelle apua siivouspuuhiin. Tutulle ainakaan. Ennemmin melkein laittaa ilmoituksen jonnekin vapaaehtoissivustolle, että tarvitko lapsiperhearjessasi keittiön siivousta ja siistiä eteistä.

 

Peiliin on katsomista itselläkin. Aika helposti sivuutan avuntarjouksen minäkin. Kuka meistä nyt haluaa olla toiselle vaivana, onhan heilläkin oma arkensa. Pienet lapset, päällekkäiset harrastukset, reissutyötä tekevä puoliso, ruuanlaitot väsyneenä työpäivien jälkeen.

 

Viime päivät kuopuksen synttärijuhlien lähestyessä puhelin on piippaillut viestejä ystäviltä. Avuntarjouksia leipomisesta siivoamiseen ja lastenhoitoon. Ihan helmenä nurmikonleikkuu yöllisiin enneuniin viitaten. Toiset lapsiperhearkea elävät tietävät, että synttäreiden järjestäminen vie oman aikansa tai että arjessa ylipäätään olisi ihana ottaa tarjottu apu vastaan, vaikka kaikki sujuisikin mutkattomasti.

 

Aika monta kertaa vastasin jo sen totutun "kiitos, mutta kaikki on hoidossa", kunnes jäin miettimään. Palasin ja palaan ystäville, yksi kerrallaan.

 

Ystävä, jolla on kuopuksemme ikäinen lapsi, ehdotti ottavansa tytöt luokseen leikkimään, jotta me vanhemmat saadaan siivota koti perusteellisemmin juhlakuntoon rauhassa. "Käytän täällä iltasuihkut tai saunat ja annan iltapalan", hän kuittasi. Toiselle vahvistin, etten juuri nyt tarvitse apua, mutta josko hän haluaisi huolehtia lapsista jonakin sellaisena iltana, kun aikataulut muutoin menevät päällekkäin. "Tottakai, sitä vartenhan ystävät ovat", tavoitti viesti välittömästi. Tänään esikoinen lähtee hyvän ystävänsä luokse leikkimään pikkusiskonsa tanssitunnin ajaksi. Olisin muutoin sumplinut iltaa ja harrastuksia itsekseni miehen ollessa iltakokouksessa. Ihan nappiratkaisu, kaikille.

 

Meille tämä antaa lisäaikaa juhlavalmisteluille ja omille hetkille. Parisuhteellekin, sillä mut tavoitti juuri äsken seuraava viesti:

Ennen kaikkea lapset tulevat hihkumaan riemusta. He saavat leikkiä ystäviensä ja kummiensa kanssa, istua kavereiden turvaistuimissa, tutkia rauhassa kavereidensa lelulaatikoita ja syödä erilaisia iltapaloja tai päivällisiä kuin kotona.

 

Sen sijaan, että he leikkisivät huoneissaan imurin huristessa tai monitoimikoneen suristaessa kakkutaikinaa tai kulkisivat mukana hoputtaen sisaruksen harrastuksiin, tarjottuun apuun tarttuminen tuokin heille iloa. He tulevat kotiin muistojen reppu uudella tavalla pakattuna.

 

Ystävien arvoa lapsiperhearjessa olen pohtinut myös:

Illallinen kahdellekymmenelle

Kun toinen ymmärtää

Jos toisia äitejä ei olisi

- - - -

Joko sinä seuraat arkeamme kahden pienen tytön kanssa? Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Riippumattojen Maailma

Riippumatto oli mun lapsuudessani se kulunut villahuopa, joka oli köytetty tiukasti kiinni kotikoivujen väliin vahvalla, oranssilla muovinarulla. Se, joka villaisen koostumuksensa takia kutitti sinne kiipeävää pientä tyttöä ja joka kesän aikaisina aamuina oli aavistuksen kostea, nahkeakin. Sateisina päivinä se oli inhottavan märkä, ja sen kuivuminen kesti pitkään. Pienen lapsen mielestä aivan liian pitkään.

 

Silti se oli aina paikka, jossa ajatukset kiisivät kauas. Kunnan järjestämän uimakoulun eväisiin ja naapuritytön leikkimökin kiinnostaviin leluihin, tai lehtien ja kirjojen tarinoihin. Riippumattohan oli mieletön paikka unelmoida ja paeta arjesta. Ei sillä, ettäkö pienellä ala-asteikäisellä olisi ollut tarvetta sen suuremmin saada elämästään irtiottoja, mutta jos niitä pilvien katseluhetkiä toivoi, riippumatto oli mahtava paikka siihen. Paras.

 

Tämä kesä on mun viimeinen pitkä kesäni kotona. Lasten viimeinen pitkä kesä ilman ulkopuolelta määritettyjä aikatauluja. Kesä, jona ihastellaan taivaalla liiteleviä perhosia ja lintuja, syödään litroittain jätskiä, luetaan pino satukirjoja tiiviisti kainalokkain ja köllötellään kylki kyljessä hassuja juttuja höpötellen ilman kiirettä mihinkään. Riippumatossa.

 

Meidän takapihalla nököttää näet nyt riippumatto, ihan kuten mun lapsuudessani. Se on tosin telineessä, joka on helppo siirtää paikasta toiseen ja joka näyttääkin hyvältä, eikä sitä ole kiinnitetty sillä oranssilla heinäpaalinarulla. Se on helposti (telineestään) irrotettavissa ja suojaan siirrettävissä, eikä todennäköisesti vety läpimäräksi vesisateessa. Ekoista kokeiluista päätellen materiaalikaan itsessään ei ole kovin vettä imevää, joten siltäkin osin voi luottaa unelmoinnin mahdollisuuteen rankkasadetta seuraavina päivinäkin.

 

Voi olla, ettei tämä malli nouse yhtä nostalgiseksi kuin se ikivanha, nukkavieru riippumatto Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla mun lapsuudenkotini pihamaalla. Mutta hyvä kakkonen tästä takuulla tulee. Ihan kaikille kesäisille hetkille. Meidän lukuhetkistä siihen, että vain nautitaan elämästä ja kesästä. Kerätään ne muistot pitkästä yhteisestä ajasta ennen kuin syksy taas saapuu päiväkoteineen ja ensi kevät työpolkuineen. Viva La Siesta!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lupasivat koleata, jäätävää ja epävakaista juhannukseksi. En tiedä, josko sen pitäisi edes yllättää.

 

"Ennen kaikki oli paremmin"-ajattelu lienee aika yleistä. Haluan muistaa lapsuuteni lämpimät juhannukset. Ne, jolloin istuttiin serkkujen tai naapurin lasten kanssa lähes puhki kuluneessa, mutta niin tykätyssä oranssissa teltassa kotipihassa tai loikoiltiin riippukeinussa kotikoivujen välissä. Odotettiin malttamattomana hiiligrillistä makkaroita. Ja vihreää Smurffilimsaa! Vanhemmat hankkivat juhannukseksi korillisen limsapulloja ja oi sitä jännityksen määrää, kun sai vaahtosammuttimen kokoisena valita vihreän tai pinkin limpparipullon. Lasisen 0,33l, sellaisen, joita ei ole valmistettu takuulla enää vuosiin. Vuosikymmeniin kai.

 

 

Tänäkin vuonna meille on juhannuksessa tärkeintä läheiset ihmiset ja aika yhdessä. Lähdetään ystäväperheen kanssa mökille Saimaan rannalle. Lapsilla on seuraa toisistaan ja pienten tuhistessa nukkumatin matkassa meillä aikuisilla on aikaa jutella yöttömän yön aikaan. Odotan jo paljon, sillä näinä viime kuukausina on tässä aikuisopiskelija-arjessa ollut liian vähän aikaa pysähtymiselle.

 

Lapsiperhearjessa juhannus(kin) sujuu mukavasti, kunhan tulee miettineeksi muutamia asioita:

  1. Seura. Kehtaatko kömpiä yhteisen mökin sohvalle nolostelematta sitä, että lempipyjamasi on jo parhaat päivänsä nähnyt? Keiden kanssa olosi on leppoisan rento ja viihdyt seurassa tuntematta tarvetta suorittaa mitään? Juhannus on aikaa, jolloin vietetään usein tavallisesta poiketen yhdessä myös öitä vaikkapa mökkeillen. Onhan seura kaltaistasi?
  2. Lapsi lapselle. Ystävä ystävälle. "Äiti, mulla on nyt asiaa, en jaksa enää"-vaatimus toistuu harvemmin, kun lapsillakin on ikäistään seuraa, eivätkä he joudu sivukorvalla kuuntelemaan pohdintaa hallituskriisistä, Trumpista tai mansikkasadon viivästymisestä. Meillä siis peukutetaan oman perheen matkojen ohella ystäväperheiden kanssa tehtäviä reissuja. Toivoen toki, että uni- ja ruoka-ajoissa löytyisi jokin rakentava kompromissi, ettei lomailu mene väsyneiden tai nälkäisten harmistumisiin.
  3. Ruoka. Juhannus ja hyvä ruoka kuuluvat yhteen. Kaatumiselta pelastettu maitolasi ja poskilta pyyhityt ketsupit, kiireellä syöminen ja se, ettei uusi ruoka olekaan vaahtosammuttimen kokoiselle makuelämys kuuluvat myös yhteen. On nautinto laittaa hyvää ruokaa ja etsiä Glorian Ruoka ja viini-lehdestä sen seitsemän erilaista tarjottavaa maistelumenuksi. Hmm. Yhtä hyvin voisi tehdä muutamat hyvät ruuat kätevästi vaikkapa grillissä ja aikatauluttamisen sijaan nauttia seurasta. Siihen seitsemään ruokalajiin voi palata siinä vaiheessa rennommalla mielellä, kun vessasta ei enää kuulu tasaisesti tunnin välein "pyyhkimään"-huuto.
  4. Virikkeet. Maja-, piilos- ja etsitään-kaikki-pihan-etanat-leikit riittävät jonkin aikaa. Etenkin, kun on huolehdittu kohdista 1, 2 ja 3. Ajattelin silti varata totuttuun tapaan kassillisen kaikenlaista virikettä askartelutarvikkeista muovailuvahoihin ja saippuakupliin ja kirjoista palapeleihin. Ihan vain siksi, että muistan omastakin lapsuudestani, miten levottomiksi muuttuvat leikit rauhoittuivat kohdentamalla huomio toiseen asiaan. Voin ainakin valita, nostanko kassista ylläreitä päivien lomassa, vai vievätkö kotilot pelin 1-0.
  5. Sää. Sanovat, että juhannuksesta tulee kolea (kappas vain). Pitäisikös mukaan pakata myös villasukat ja lämmintä vaatetta? Mökkien terasseilla, teltoissa ja rannoilla on huomattavasti miellyttävämpää viettää yötöntä yötä lämpimänä (ja kuivana) kuin hytisten. Sitä paitsi aina voi tarkastaa ajan kultaamat muistot Ilmatieteen laitoksen juhannussääkoosteesta ja todeta, että aurinkovoidetta on tarvittu aika harvoin. Ei siis haittaa, vaikka villasukkia etsiessä aurinkovoiteet unohtuivat.
  6. Hyttyset. Ininää korvan juuressa. Oletko juuri se tyyppi, johon hyttynen tuikkaa mieluiten piikkinsä? Se, jolla paukamat kutisevat pitkään? Tutkimukset osoittavat, että hyttyset viehättyvät meistä eri tavalla ja lähestyvät piikit ojossa vetovoimaisia suosikkejaan. Isommassa joukossa hajut kuitenkin sekoittuvat pistäen hyttysten päät pyörälle. Juhannusyössä on siis syytä olla entistä onnellisempi ystävistä ympärillä. Toki sen hyttyskarkotteen ja hydrokortisonivoiteen voi silti varata mukaan.
  7. Vaarallinen juhannus kuuluu vain Muumilaaksoon. Kun ajomatkoille on varattu riittävästi aikaa ja aikuiset muutoinkin muistavat vastuunsa (klik omakohtainen kokemus: lapset eivät ymmärrä humalaa), voi juuri tämä juhannus olla se, josta omat lapset vuosikymmentenkin jälkeen puhuvat "sinä mahtavana juhannuksena, jolloin kaikki oli toisin." Ihan kuten mä muistellessani vihreitä Smurffi-limsoja kokonaisessa korissa.

 

Nauttikaahan varhaisperunoista (tai vaikka edellisvuoden sadostakin kelpaavat) ja mansikoista (puolalaiset-eestiläiset-tai-mitkälie ovat myös oikein hyviä) ja nostakaa malja yhteisille hetkille!

 

Onnistunutta juhannusta jokaiselle!

 

Ps. Kohta 8. Suklaa auttaa aina. Sille ikuiselle laihduttajallekin sen voi myydä verensokeria nostavana ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedätkö sen tunteen, kun liidät tilanteesta toiseen, aikataulutat ja kalenteroit ja ihmettelet ajankulua, jonka tiukimpana hetkenä lasket jäljellä olevia minuutteja tuntien sijasta? Kömmit nukkumaan silmät ristissä vasta silloin, kun aamun aikaiset vuorotyöläiset jo piakkoin heräävät ja aamulla silmät sikkuralla päässäsi jyskyttää tietoisuus siitä, ettet ennättänyt vieläkään sitä, mitä tarkoitus oli.

 

Meidän loppukevät on ollut melkoista liitoa ja kiitoa. Sellaista, joka pääsi yllättämään siitäkin huolimatta, että keittiön seinällä riippuvan perhekalenterin rivit olivat jo hyvissä ajoin täyttyneet merkinnöistä. Niistä, joihin piti osata varautua ja valmistautua.

 

Aikuisopiskelu ja kotiäitiys. Palo oppia uutta opintovapaan mahdollistamana ja halu napsia opintopisteitä lähes triplatahdilla vaadittuun nähden. Päivisin lasten kanssa irrottautuminen opiskelijan roolista ja halu olla läsnä arjessa läppäri syrjään työntäen, tavata isoja ja pieniä ystäviä, kokea ja nähdä. Onpa ollut melkoinen palapeli rakennettavaksi. Ja kuten aina, palapelin mutkikkuuden huomaa kunnolla vasta sitten, kun sen osalta on enää muutama palanen laittamatta paikoilleen. Onneksi ei kuitenkaan ole tarvinnut laulaa tyttöjen lempparin, Robinin, tavoin puuttuvasta palasesta.

 

Alkuviikolla oli tältä erää viimeinen päivä, jonka istuin harjoituskursseilla (onneksi mielettömän kiinnostavilla sellaisilla) lähes kellon ympäri. Kotiin iltateelle palasi viikkojen valvomisesta ja rutistamisesta ryytynyt, toisaalta tunnelin päässä häämöttävästä hetkellisestä seesteisyydestä energiabuustin saanut puoliso. Mun hartioilta oli pudonnut painava taakka, vaikka deadlineja siintää edessäkin vielä kiitettävä määrä näiden opintojen osalta.

 

Kotona toisen läsnäolo tuntui turvalliselta, rauhoittavalta. Siltä se tuntuu onneksi aina, ja onkin ollut tämän tiukan rutistuksen pelastaja. Kodin tasapaino ja vakaus. Parisuhde, joka kasvoi sydänystävyydestä, jossa mikään asia ei jäänyt kertomatta tai jakamatta. Samalla oli pitkästä aikaa ilta, jolloin en omalta kohdaltani miettinyt pitkää to-do-listaa. Tai joo, mietin, mutta enemmänkin energiapiikissäni ja euforisuudessani siitä näkökulmasta, mihin kaikkeen aikaa oikeastaan taas onkaan. Ei tosin opintojen suhteen, vaan pikemminkin lasten ja ystävien kanssa. Kesällä auringon paistaessa.

 

"Ollaanko me vapaassa pudotuksessa?", kysäisi mun puoliso siinä rauhallisessa illassa. Oltiinko. Ripaus totuuttakin toteamuksessaan. Tuntuipa hyvältä yhdessä todeta, että tunnelin päässä on taas valoa. Mahottoman kirkasta valoa hetkellisen harmauden sijaan. Tän kevään tiukin rutistus on opintojen osalta takana ja miehelläkin vaativien työprojektien rattaat pyörimässä eteenpäin.

 

Tervetuloa normaalit nukkumaanmenoajat ja enemmän omissa hyppysissä oleva arki. Tervetuloa kesä ja kiireettömyys. Tänä iltana riippumatossa makoillessani ja pilvetöntä taivasta katsellessani sydän oli kevyt ja onnellinen.

 

Hyvää yötä ja hyvää huomenta! I´m back.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.