Kirjoitukset avainsanalla nukkuminen

Kerroin muutama päivä sitten meidän 2,5-vuotiaan kuopuksen päiväunikapinasta. Siitä, joka aina jossakin vaiheessa iltapäivän loputtomalta tuntuvaa nukutustuokiota alkoi kääntyä siihen, että eestaas hääräävän pienen vanhempaakin alkoi puhisuttaa ja hampaita kiristyttää. Siihen, että lapsella olisi paljonkin asiaa ja vielä yksi juttu kerrottavana, mutta vanhemmalla ei enää mitään sanottavaa.

 

Koska jokapäiväiset neuvottelutilanteet - ne valmiiksi hävityt - osoittautuivat vanhemman näkökulmasta tuloksettomiksi, päätin pääsiäislomaviikon jälkeisesti hulinasta arkeen palaamisen jälkeen ottaa uuden taktiikan. Että hei, mitäs jos kokeiltaisiin suunnitellusti päiväunettomia päiviä? Niitä on siis kokeiltu joitakin kertoja aiemminkin päättyen lähes poikkeuksetta melkoiseen iltahulinaan. Siihen, että tytöt keinuvat voimistelurenkailla sellaista vauhtia, että päätä huimaa ja hyppivät trampoliinilla "yksi-kerrallaan-sopimuksista-välittämättä" niin, että sydän on syrjällään. Joo, tiedän, että lasten kuuluukin leikkiä välillä hyvinkin vauhdikkaasti, mutta muutoin melko rauhallisten tyttöjen kanssa väsymys saa ylikorostuneen rauhattomuuden esiin.

 

Ensimmäisenä päivänä tein erinomaiset suunnitelmat sille, että lapsi pysyy touhukkaana koko päivän. Kahteen mennessä iltapäivällä oltiin siivottu perusteellisesti keittiön kaapit ja pyyhitty jokainen pöly keittiön kaappien päältäkin, kasattu leikkimökkiin hyllykkö, ruuvailtu uuden nojatuolin jalat paikoilleen ja pesty useampi koneellinen pyykkejä. Tutustuttiin vispilöihin ja vohvelirautaan, ruuvattiin yhdessä erilaisilla ruuvimeisseleillä ja lajiteltiin pyykkejä värijärjestyksen mukaisesti, harjoiteltiin puhtaan pyykin viikkaamista kauniisiin kasoihin. Paristi kokeiltiin ihan tositarkoituksellisesti taktiikkaa "Äiti näkee, että sä olet väsynyt. Nyt mennään päiväunille" - Ei. En halua nukkua. Asia selvä, niin vähän arvelinkin.

 

Kolmen aikoihin lähdettiin hakemaan esikoinen päiväkodista. Vähän ennen kahdeksaa heränneen silmät sulkeutuivat heti, kun auto kääntyi kotipihasta. Ei auttanut, vaikka yritin keksiä keinoja laulamisesta lintujen ja ohikulkevien autojen katseluun. Autossa nukuttujen päiväunien jälkeen palattiin ainakin putipuhtaaseen keittiöön tekemään päivällistä ja vietettiin hyväntuulinen ilta yhdessä. Voiko sen laskea onnistumiseksi?

 

Seuraavana päivänä kokeiltiin uudelleen. Siivottiin leikkimökkiä kevättä varten ja askarreltiin hetki sisällä pyykinpesukoneen valmistumista odotellessa. Lounaan jälkeen kauniin aurinkoinen kevätpäivä houkutti takaisin ulos. Ehdittiin hakea lähikaupasta tarvikkeet iltapäivän pullataikinaan ennen kuin kaksivee veti varalta mukaan otetun uniharson poskelleen ja sulki haukotellen silmänsä. Auringonsäteet ja myöhäisen kevään kevyet lumihiutaleet leikittelivät vuorotellen nukkumatin matkassa olevan kasvoilla. Päiväunista sai energiaa siinä määrin, että leipominen tyttöjen kanssa sujui erinomaisesti. Hmm, onnistuminenhan sekin oli.

 

Tänään ulkoilu- ja touhuiluaamun jälkeen typy kiipesi itse sänkyyn ennen kahtatoista ja toivoi mua hetkeksi vierelleen silittämään. Nyt hän tuhisee jo rauhallista untaan.

 

Ajattelin muuttaa ajatustani. Päiväunellisten ja suunnitellusti päiväunettomien päivien sijaan saa jatkossa tulla myös katsotaan-miten-sujuu-päiviä. Niitä, joina uni tulee, jos on tullakseen tai unet jäävät väliin. Nythän asetelma kääntyi päälaelleen - suunnitelluista päiväunettomista päivistä päivittäin päiväunellisiin.

 

Olen lähtökohtaisesti rutiineista kiinni pitävä, mutta totesin, että tähän juupas-eipäs-taisteluun en enää lähde jääräpäisesti tunneiksi niinä päivinä, joina vielä kahdeltakaan iltapäivällä toisella ei ole merkkiäkään väsymyksestä. Toisaalta kaksivee nukkuu minimissään 11 tunnin yöunet näiden mahdollisten tunnin päiväunien rinnalla, joten päiväunettomien päivien jaksamisen haasteet ajoittuvat lähinnä pariin tuntiin illassa ennen nukahtamista. Tiedän, että lapsilla on kausia, joina oma tahto on vahvempi ja vanhempia koetellaan myös näiden nukkumisten suhteen. Niinhän se oli pari vuotta vanhemmalla esikoisellakin, jolla nykyisin 4,5-vuotiaana on yhä halu nukkua päiväunet muutaman kerran viikossa. Toki voisin väenvängällä keksiä keinoja nukahtamiseen, mutta juuri nyt tilanne ei ole sen väärti. Otan siis tässä hetkellisen aikalisän, menen päivä kerrallaan. Juuri nyt nautin peiton alle kömpineestä pienestä ihmisestä, jonka tiedän tunnin kuluttua heräävän hyvillä mielin virkeänä.

 

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedättekö sen tunteen, kun päiväuninukutus alkaa oikeasti puhisuttamaan sitä vieressä istuvaa vanhempaakin? Kun pieni ihminen häärää ees taas ja nousee istumaan juuri siinä vaiheessa, kun vihdoin vanhempana alkoi olla luottavainen tunne siitä, että silmät sulkeutuvat edes jotakuinkin normaaliin päiväuniaikaan. Tai kun tuntuu, että jokaiseen iltapäivään alkaa poikkeuksetta liittyä neuvottelutilanne lapsen kanssa. Se, jossa tietää, että rakentavista ehdotuksista huolimatta on aika heikoilla. Osin väsytystaistelussa jo ennen sen alkamista.

 

Meillä 2,5v kuopus on useampana päivänä viikossa sitä mieltä, ettei hän enää tarvitse päiväunia. Ei, eikä hän ole ollenkaan väsynyt. Ei tietenkään. Kukapa kaksivuotias olisikaan väsynyt häärättyään ensin aamupäivän ulkona leikeissään ja saatuaan sisälle tultuaan vatsansa täyteen ruokaa? Lähes jokaista aikuista väsyttäisi jo autuaasti tuossa vaiheessa jos päiväuniin tarjoutuisi mahdollisuus, mutta kaksivuotiasta, ehei. Toiveajattelua.

 

Tunnin nukutus ja vajaan tunnin päiväunet. Turhauttavaa sekin. Välillä niin turhauttavaa, että yhteen purtujen hampaiden natinan voisi kuulla kauemmaksikin. Toisaalta jos päiväunet jätetään väliin, ei iltapäivän ja illan menoa kestä kukaan täysihermoinenkaan. Ainakaan siten, että iltapäiville tai illoille voisi suunnitella mitään kaveritapaamisia tai tekemistä kodin ulkopuolella, keskittymiskyky kun alkaa olla nukkumattomalla siinä vaiheessa sen verran minimaalinen.

 

Päiväunien suunnitelmallisempi poisjättäminen silloin tällöin saattaisi tosin olla ratkaisu siihen, ettei kaksiveen kanssa tarvitsisi aina lukea iltasatuja ja jutella sängyssä ysiin, jopa puoli kymppiin. Nythän hän tuntuu siitä vajaasta tunnista päiväunia saavan niin paljon lisäenergiaa, ettei ole toivoakaan silmien sulkemisesta iltaisin kasin aikaan, kuten 4,5v isosiskonsa.

 

Vaikka meidän tytöillä on ikäeroa vajaa kaksi vuotta, olen ilmeisesti täysin unohtanut nää päiväuniajutut ja -rutiinit. Minkä ikäisinä lapset lakkaavat nukkumasta säännöllisiä päiväunia? Yksilöllistä, tiedän, mutta minkä ikäisen voi vielä olettaa nukkuvan? Ja mitä ihmettä niihin iltoihin keksii, jos päiväunia aletaan jättää välistä silloin, kun niitä ainakin vanhempien silmin yhä tarvitaan?

- - - -

 

Aiempia pohdintoja meidän lasten nukkumisesta löydät myös:

- Ihanan hellyttävät ja rasittavan raastavat lapsiperheen iltapuuhat
- "Kun susit tulee öisin..." - nelivuotiaan painajaiset ja vilkas mielikuvitus
- Odottavalla uni ei tule - ajatuksia siitä, miten jotakin jännittävää odottaessa venähtää uniaika lapsiperheessä poikkeuksetta

Kommentit (3)

Vierailija

Meidän esikoisella alkoi taistelu päiväunia vastaan hiukan vajaa 2-vuotiaana 🙄 lopulta tein niin että lähdettiin kotoa vähän pidemmälle lounaan jälkeen ja kotimatkalla lapsi nukahti rattaisiin tai autoon! Tyttö taisi olla 2,5-vuotias kun päiväunet olivat jo jääneet kokonaan pois!

Jenkka

Meidän pari viikkoa vajaa kaksivuotias ei ole nukkunut päiväunia sitten vuodenvaihteen, muuten kuin satunnaisesti autossa pidemmillä matkoilla. Likka on ollut aina huono nukkumaan päivisin ja juuri tuo asetelma, jossa nukutus kestää pidempään kuin itse unet, on meille hyvin tuttu. Silti, jos kyse olisi ollut vain levottomasta hillumisesta, olisin ehkä jaksanut yrittää vielä pidempään. Tämä tyttö kuitenkin nukahti päivisin vain huutamalla. Lopulta tulin siihen tulokseen, että on molempien mielenterveydelle parempi luovuttaa. Lapsen jaksamisessa en ole huomannut mitään eroa, itse sen sijaan olen virkeämpi ja hyväntuulisempi, kun ei tarvitse stressata väsytystaistelua. Oikeastaan koko rumbasta luopuminen oli helpotus.
Yöunille lapsi menee iltaseiskalta ja nukkuu kellon ympäri. Omaa aikaa saan siis runsaasti iltaisin. Nukutuksessa on päivä- ja yöunilla eroa kuin no, yöllä ja päivällä. Iltanukutus on helppo, nopea ja sujuu lempeissä merkeissä. Ainoastaan reissatessa tuntuu välillä, että unet olisivat päivälläkin tarpeen. Silloin olemme joskus käyneet ajelemassa, niin hölmöltä kuin se tuntuukin.
Pitkään olin huolissani lapsen unentarpeen täyttymisestä, päiväunien puuttumisen vaikutuksesta kehitykseen jne. Ja siitä, mitä muut ratkaisustamme ajattelevat. Usein kun aiheesta puhutaan, kokemuksia kertovat vain ne, jotka päiväunissa "onnistuvat". Hiljalleen olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyllä näinkin voi tehdä! :D On kai se ihan käytännössäkin uskottava, että ihmiset ovat erilaisia ja tarpeet yksilöllisiä.

Vierailija

5-vuotiaaksi on meillä nukuttu päiväunia. 4-vuotiaana ei enää ihan joka päivä, mut niinä päiväunittomina päivinä nukkumaan usein pari tuntia aikaisemmin kuin muulloin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lapsiperheaika on erikoista sitten-kun-leikkiä.

 

Monen monta kertaa olen öisin herätessäni pohtinut, miten mahtavaa olisikaan joskus nukkua heräämättä aamuun. Ettei ihan joka yö tarvitsisi raahautua puoliunessa, silmät sikkurassa lastenhuoneeseen korjaamaan peittoa tai vakuuttamaan öiselle huhuilijalle, että kaikki on hyvin, eikä pimeässä ole niitä mörköjä tai ties mitä muitakaan kummituksia. Silittämään hetken hiuksia ja toivottamaan uudelleen hyvää yötä. Tai hakemaan pienempää, kesken uniensa herännyttä, väliimme aamuyöksi nukkumaan.

 

Tai parisängyn reunalla ahtaasti nukkuessa haaveillut hetkestä, jona saa vallata ihan koko leveän sängyn yksinään, eikä selässä tunnu ensimmäistäkään pienen jalan potkua. Ainoa, joka nukkuisi poikittainkin, olisin vain tahtoessani minä.

 

Että kaikesta rakkaudesta huolimatta olisi mahtavaa joskus nukkua koko yö ilman, että toisella korvalla unenkin läpi valvoo pienten ihmisten unta. Kuulostelee alitajuntaisestikin, kuuluuko lastenhuoneista ääniä tai liikkuvatko tytöt tavalla, joka enteilee heräämistä. Nukkuisi aamulla niin pitkään kuin nukuttaisi.

 

Viime yön nukuin yksin, 400 kilometrin päässä muusta perheestäni. Makasin leveässä parisängyssä pehmeän tuplapeiton alla ja kasasin pääni alle useamman tyynyn. Kokeilin jopa ylellistä poikittain oloakin. Viime yönä kukaan ei potkinut pienillä saati isommillakaan jaloilla selkääni, enkä joutunut pitelemään kaksin käsin kiinni peiton reunasta varmistaakseni, että sitä riittää edes reunan verran mullekin. Yö oli hipihiljainen. Häiritsemätön ja rikkoutumaton.

 

Silti - kylläpä kaipasin muuta perhettä viereeni. Sitä, että saan nukkumaan mennessäni käydä vielä kerran varmistamassa, että nukkuvathan lapset rauhallisesti. Sitä, että puoliso tarttuu lämpimästi kädestä ja toivottaa kauniita unia. Sitä, että joku kömpii viereeni ennen aamua ja hivuttautuu ihan lähelle ja nukkuu uninalle tiukasti syliin rutistettuna lähelläni. Sitä, että aamulla herätessäni tiedän kaikkien olevan samassa aamupalapöydässä.

 

Mahdollisuudesta huolimatta en osannut mennä ajoissa nukkumaan, enkä näemmä edes nukkua pitkään. Sovin näet treffit lapsuuden ystäväperheen luokse aamuteelle melkein ennen auringonnousua. Tälle reissulle, tähän hetkeen se oli ainoa mahdollinen rakonen, mutta toimi tässä tapauksessa erinomaisesti.

 

Tulevana yönä, tänään junan puksutellessa takaisin pääkaupunkiseudun tuntumaan, iloitsen tuhisevasta puolisostani ja siitä, että kuopus painautuu tiiviisti minua vasten nukkuessaan. Lupaan mennä sikkuraisista silmistä huolimatta hyvillä mielin esikoiseni sängyn viereen hetkeksi, kun hän joka öiseen tapaansa aamuyöllä huutelee äitiä. Tarjoan mielelläni suurimman osan peitosta miehelle ja väliin kömpiville lapsilleni. Kaikki tämä öinen elämähän vain tarkoittaa, että minulla on heidät. Oma perheeni. Juuri tänään sillä on erityisen suuri merkitys.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muistan lapsuudestani, miten jotakin mukavaa odottaessa ei uni tullut silmään. Tyyny oli huonosti, tuli kuuma ja välillä varpaita paleli, peitto kääntyi mutturalle, eikä yhtään väsyttänyt. Ei tipan tippaa. Mielessä pyöri kaikki ne kiehtovilta tuntuvat ajatukset tulevasta päivästä tapahtumineen. Olkoon se laivaristeily Ruotsiin hotelliöineen, luokkaretki, koulun kevätjuhla, synttärit, eläinpuistoreissu, kylpyläkäynti, kaverin yökylä tai vaikka joulu. Erityisesti oikeastaan jouluaatto. Se, kun tiesi omien vanhempien vielä jäävän hereille paistamaan kinkkua ja tekemään viimeisiä jouluvalmisteluita. Uni ei tullut, ei sitten millään.

 

Me ollaan lähdössä aamulla Muumimaailman Taikatalveen ystäväperheen kanssa. Tytöt ovat tienneet reissusta jo jonkin aikaa ja öitä Muumien tapaamiseen on laskettu monet kerrat. Ollaan luettu Muumi-kirjoja, katsottu Muumimaailman sivuilta heidän videoitaan ja nukuttu päiväunia Niiskuneiti kainalossa. Tänään iltapalan jälkeen alkoi se kutkuttava jännitys. Nukkumatista ei ollut tietoakaan. Tämän kodin pysäkki taisi jäädä välistä unihiekanheittokierroksella. Esikoinen kyllä nukahti päivän touhuista väsyneenä hyvinkin pian. Lähinnä varmisteli, että herätänhän varmasti aamulla ja tuleehan ystäväkin.

 

Kuopus, kaksijapuolivee, nousi sängyssä istumaan kerta toisensa jälkeen. Mietti, keitä haluaa halata ja sitä, näkeekö myös Nipsun. Hetkeksi malttoi laittaa päänsä tyynyyn, kunnes nousi taas - pohti Haisulin vankilaan joutumista (kuten tapahtuu Muumimaailman omalla videolla) ja Pikkumyytä. Hääräsi ees ja taas, yritti vakuuttaa itselleen, että sisko nukkuu jo ja hänenkin pitäisi, että jaksaa ”mä tiedän, äiti.”

 

Tilanteen rauhoittamiseksi kokeilin ensin siirtää keskustelun ihan toisaalle ja sitten toivottaa vain rauhassa hyvät yöt. Ei toiminut, palattiin Haisuliin ja Hemuliin. Pikkumyyhynkin. Oltiin hetki hiljaa. Hmm. Ehkä parempi taktiikka olisi jutella vielä hetki Muumeista ja sanoittaa ajatus siitä, että häntäkin varmasti jännittää huomisen reissun odotus ja siksi ei saa unta – ja että niin äitiäkin. Typykkä jatkoi pontevasti, että joo, ja isää jännittää ja siskoa jännittää. Samassa litaniassa jännitti isosiskon päiväkotikaveriakin, joka oli ollut aiemmin päivällä meillä leikkimässä. Ja famoa ja fafaa ja aika montaa muuta. Ei siis auttanut keskustelu, tuntui vain vilkastuttavan ajatuksia ja innostavan enemmän. Silitin, istuin hiljaa paikoillaan, silitin taas.

 

Lapsenhuoneen pimeydessä palasin monet kerrat omaan lapsuuteeni. Siihen, miten silloin aikanaan ärsytti, kun äitini tai isäni totesi sellaisella aikuisen auktoriteetilla, että ”Nyt pitää nukkua, että sä jaksat huomenna.” Tokihan mä tajusin, että pitäisi nukkua, mutta kun ei malta. Ei saa unen päästä kiinni. Juuri se sama, mitä mä olin toistellut jo viimeisen tunnin. Eipä pudonnut omena kauas puusta.

 

Ystäväni kertoi, että hän jättää reissuista, ystävätapaamisista ja erilaisista juhlista kertomisen aina kunkin päivän aamuun ja takaa sillä levolliset unet lapsilleen. Itse taas koen, että haluan lasten kanssa fiilistellä tulevaa, suunnitella ja ideoida. Se, että käydään yhdessä tulevaa läpi useita kertoja, on lähes yhtä merkityksellistä kuin se itse tapahtuva, odotettava. Mutta sillä menettää myös helposti yöunet. Kumpi parempi, sitä en tiedä. Makuasioita.

 

Nyt pienet ovat kuitenkin nukkuneet jo useamman tunnin. Itse en malttaisi mennä, ajatukset karkaavat huomiseen itselläkin. Sen verran innolla itsekin odotan sitä, että Muumiperhe herää viime talven tapaan taas reiluksi viikoksi talviuniltaan. Odotan Niiskuneidin jäätanssia ja muuta hyvin lapsilähtöisesti rakennettua ohjelmaa sekä tyttöjen tuikkivia silmiä sitä seuratessaan, riemua yhteisistä hetkistä ystävän kanssa. Suunnittelen sujuvaa ruokailua lasten kanssa ja Muumimamman keittiön herkkuja. Odotan Muumimaailman idyllistä tunnelmaa, omaa saarta pelkästään lapsia ja lapsiperheitä varten suunniteltuna. Ihan mahtava idea tää Taikatalvi, muutoin olisi kesäodotukseen pitkä aika. Samalla tavallahan me näemmä käyttäydytään- lapset ja aikuiset.

 

Ps. Pitkät automatkat ovat myös hyvää aikaa jutella rauhassa puolison kanssa. Suunnitella, ideoida, pohtia, parantaa maailmaa. Välillä takapenkkiläisille saa tosin keksiä tekemistä ja valaa uskoa paikallaan istumisen järkevyyteen, mutta se on sitten ihan toinen juttunsa ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.