Kirjoitukset avainsanalla Joulu

Viimeiset kuukaudet koko Suomi puhui joulusta.

 

Lelukuvastot tipahtelivat jo lokakuussa postiluukuista saaden koko perheen miettimään, mitä kukin perheen lapsista toivoisi joulupakettiinsa. Vanhemmat miettivät tarjottavia ja valmistivat hyvissä ajoin pakastimeen pikkuleipiä, kakkuja ja suolaisia herkkuja, etsivät reseptejä ja makustelivat niitä suussaan.

 

Haettiin joulukuusi, etsittiin varaston takahyllyiltä edellisvuonna pakatut joulukoristeet. Huumaannuttiin hyasintin tuoksusta ja ihasteltiin joulutähteä. Lämmitettiin ämpäritolkulla glögiä.

 

Ja sitten - joulu oli yhtäkkiä ohi. Kuukausien odotus ja valmistelu. Punainen päivä kalenterissa ohitettu, arkeen palattu. Kuusi nököttää vielä hetken olohuoneessa kauniisti koristeltuna, sekin hiljalleen varisten. Kynttilät riisutaan varoen sen oksilta, tähti ja pallot pakataan laatikoihin. Kyntteliköt ja paperitähdet sytytetään ensin yhä harvemmin, sitten ehkä irrotetaan pistokekin ennen kuin ne siirtyvät kokonaan pois. Lähes kokonaiseksi vuodeksi. Pitkäksi ajaksi siis. Viimeistään nuutinpäivänä, tämän viikon perjantaina, tapaavat perinteikkäimmätkin riisua joulukuusensa.

 

Onneksi voi varmasti luottaa siihen, että joulu on taas tämän vuoden lopussa. Aikanaan. Omanlaisenaan, vuoden 2017 joulun kaltaisena.

 

Silti - se mitä jään joulusta ja joulun ajasta kaipaamaan pitkälle kevääseen saakka on valo ja lämmin tunnelma. Sitä, että ikkunoilla on kynttilöitä ja valaisevia somisteita, se, ettei koti ole sysimusta öisinkään. Sitä, että koti huokuu lämmintä tunnelmaa, kutsuu luokseen.

 

Siksipä me teimme kimaltavan valotaulun, canvastaululle rakennetun tähtitaivaan. Tai no, tytöt toivoivat sinne myös muutamia prinsessakruunuja mukaan, lapsen tyylillä. Levitimme canvaspohjalle liimaa ja erilaisia hopeisen ja valkoisen sävyisiä kimallehileitä. Niiden kuivuttua teimme taulupohjaan pieniä reikiä, jotta pienten, paristoilla toimivien valosarjojen valot oli helppo ujuttaa reiístä läpi. Illan pimeydessä ihastelemme tätä, se tuo juuri sopivan valon suurempaankin tilaan. Kuvat eivät tosin tee tälle millään tavoin oikeutta, mutta tulipa näyttävä.

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista - klikkaa itsesi mukaan - ja moninaisin arjen kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Loppuleija lentää, hyvän tuulen alla…” kaikuu kuopuksen tanssimuskarin loppulaulu viikoittain. Samaista laulua hän haluaa isosiskonsa kanssa kuunnella iltaisin ennen nukahtamista.

 

Tyttöjen yhteinen joulupaketti kätki sisäänsä kosketinsoittimet sekä mikrofonin ja vahvistimen.

 

Lahjaan liittyi myös vahvasti nostalgiaa, sillä muistan yhä kristallinkirkkaasti, miten valtavasti pidin lapsena sisarusteni kanssa saaduista kosketinsoittimista. Ne korvasivat minulle lapsuuden kotini yläkerrassa, mummoni ja vaarini luona, usein soittamani harmonin, sen, jota poljettiin jalalla lähes hiki otsalla, että se sai happea soiton sujumiseen. Kävin ala-astevuodet pianotunneilla, mutta ennen kaikkea tapailin satunnaisia sointuja kotona. Sen suurempaa uraa saati musikaalista herätystä siitä ei itselleni tullut, musiikillisesti taitavasta suvusta huolimatta.

 

Joulupaperin rapistessa innostuneiden tyttöjen avatessa pakettia tunsin lämmön sydämessäni. Kutkuttavan jännityksen siitä, mitä he mahtaisivat lahjasta pitää ja tulisiko siitä yhtä pidetty ja pitkäikäinen lahja kuin omat kosketinsoittimemme aikoinaan.

 

 

Ja kyllä - meidän joulumme soi. Aattoillan meillä viettäneet sukulaiset tapailivat mikkiin sanoja ja kajauttivat ilmoille sulosoinnut siinä, missä meidän perhekin. Tytöt säestivät kosketinsoittimilla ja tanssivat famonsa kanssa. Varsin rento ja hyväntuulinen tunnelma, joka sai jatkoa joulupäivänäkin lasten ehdottaessa soittamista heti silmät auki saatuaan. Musiikkipedagogi Soili Perkiön ajatus siitä, että musikaalisuus ei ole osaamista, vaan ennen kaikkea itsensä ilmaisemista, yhdessäoloa ja iloa, on avartava. Ja toisaalta, sitähän musiikki usein on - soittamista ja laulamista arjessa. Ilman tavoitteellisuutta ja osaamisvaatimuksia, leppoisana yhdessäolona.

 

Nyt voisi kuulemma perustaa bändin. Suunnitelman mukaan joku soittaisi kiharaa (=kitaraa), toinen rumpua ja kolmas tätä soitinta (=kosketinsoittimia). Ai niin, ja yhdelle jäisi laulu. Neljä perheenjäsentä, siitä saisi neiti neljäveen mukaan hyvin bändin.

 

”Lämpöiselle kämmenelle tänään laulun sain. Lämpöiselle kämmenelle tänään leikin sain. Loppuleija lentää, hyvän tuulen alla…” laulaa esikoinen heleällä äänellään kerta toisensa jälkeen. Hänestä saisi bändi kuin bändi hyvän laulajan. Valovoimaisuutta ja onnellisuutta hehkuvan.

 

Minkähän ikäisenä ne soittotunnit voi muuten aloittaa? Sillä tavalla kevyesti tunnustellen, ilman sen suurempaa tavoitteellisuutta tai ryppyotsaisuutta? Ihan vain siksi, että musiikki kiinnostaa ja tuo hyvän mielen.

 

Ps. Erityisen lämpimät kiitokset Järvenpään Musiikin Villelle. Yksilöllistä, osaavaa ja asiakasta aidosti kuuntelevaa asiakaspalvelua - ollaan takuuvarmasti asiakkaitanne jatkossakin. Suosittelen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seurasin joku aika sitten päiväkodissa sitä, että jokaisella vanhemmalla, jokaisessa perheessä tuntuu toistuvan aamuisin samat rutiinit. Tullaan vauhdilla kaartaen päiväkodin pihaan lähes jarrut kirskuen ja vastasatanut lumi pöllyten, otetaan pihalla melkein juoksuaskelia ennen kuin ollaan päiväkodin ovella. Hiki otsalla tupsahdetaan eteiseen muiden vanhempien lomaan ja kylki kyljessä muistutetaan vielä viime tingassa villasukkien pukemisen tärkeydestä ”ai et haluaisi, joo, mutta kun on tärkeää, ettei sun jaloille tule ulkoillessa kylmä.”

 

Hoputetaan lasta riisumaan vaatteet ja toisaalta samalla hellästi, aavistuksen haikeutta tuntien sipaistaan hiuksia. Pärjäähän pieni kavereidesi kanssa, nyt ollaan hetki erossa ja tavataan sitten taas päivän päätteeksi. Vilkutetaan ikkunassa heiluttavalle lapselle sydän täynnä lämpöä ja rakkautta– ja yhtäläisesti ihmetystä siitä, miten aamu taaskin oli yhtä touhotusta.

 

Kaupan suklaahyllyllä vierailu toi oivalluksen: Aamurumba-suklaa! Tämä maitosuklaa on osa Pandan oivaltavaa tuoteperhettä erilaisin tekstein. Kiersin kaupat ja keräsin Aamurumbat-kärryyn (sen kaupan hyllyssä nököttävän laatikon joka kolmannen), vietin ikuisuuden sellofaanin äärellä ja tervehdys neljäveen päiväkotiryhmän perheisiin oli valmis. Selkeästi vanhemmille suunnattu.

 

Suklaalevyn mukana jokainen lastaan päiväkotiin tuova löysi päiväkodin vaatekorista kirjeen meitä kaikkia yhdistävästä aamurumbasta sekä hyvän joulun toivotusten mukana toiveen siitä, että joulu toisi kiireettömät aamut pitkine saippuavaahtokylpyineen ja rauhassa nakerrettuine ruisleivänpalasineen. Yhteisen ajan koko perheelle.

 

Jännä, miten sitä kirjoittaessani tunsin yhteenkuuluvuutta toisten vanhempien kanssa, vaikka istuin vain kotona läppärin ääressä. Taas vahvistuvan oivalluksen siitä, että oikeastaan jokaisessa perheessä eletään samaa arkea erilaisin vivahtein ja toinen vanhempi -niin halutessaan - ymmärtää toista.

 

Alla vielä koko teksti, jos löydät siitä johonkin inspiraation hyödynnettäväksi.

Aamurumba – tuttua teidänkin perheessä?

Se, kun pientä ihmistä vielä väsyttäisi herätyskellon soidessa ja pehmeän peiton alle olisi ihana kääriytyä vielä hetkeksi. Oikeastaan pidemmäksikin hetkeksi. Ja tarkemmin miettien – kyllä muu perhekin mielellään jatkaisi unia. Ulkonahan on heräämisaikaan pilkkopimeää, sysimustaa.
 
Se, kun hampaiden pesulla haukotuttaa ja lämpimässä aamusuihkussa olisi niin mukavaa olla pitkään. Antaa vain veden valua ja laulaa aamulauluja Ti-Ti Nallesta Robiniin. Ei vielä isä, ei vielä äiti, en halua vielä laittaa suihkua pois.
 
Se, kun aamupala ei maistu, vaikka olisi jo kiirehdittävä eteenpäin. Kiire? Mikä kiire? Aikakäsite on hukassa. Sitä paitsi aina sanotaan, että syödään rauhassa, eikä kiirehditä, niin miksi päiväkotiaamuina pitää kiirehtiä. No siksi kun… pitää. On tiettyjä aikatauluja, aikuisten määrittelemiä pitkälti tosin.
 
Ulkovaatteet päälle, tulihan reppukin mukaan ja onhan siellä kaikki tarvittava vai olikos muuten tänään jotakin erityistä muistettavaa. Lapsi turvaistuimeen ja kohti päiväkotia. Auton ikkunoista ehti onneksi sulaa kuura, sillä muutamien minuuttien varoitusajalla.
 
Päiväkodissa isot halaukset ja pusut, pärjäähän taas tänään, rakas pieni ihminen. Leiki kavereiden kanssa mukavia leikkejä ja vietä mukava päivä. Nähdään sitten iltapäivällä. Silloin, kun sinut haetaan, kerrot innoissasi kaikesta päivän aikana tekemästäsi, kokemastasi.
 
Aamurumba, jossakin muodossaan, tuttua meistä jokaiselle.
 
Joulun lähestyessä toivomme, että teistä jokainen saa kiireettömiä aamuja läheisten kanssa. Niitä aamuja, jolloin saa rauhassa tehdä aamusuihkussa saippuavaahtomeren lattialle, vaihtaa vaatteet kolmesti ne mieleiset lopulta löytäen ja nakertaa ruisleipää ilman hoputusta. Toivomme, että teillä on aikaa toisillenne, yhdessäololle.

Lämmintä, hyväntuulista ja onnellisten muistojen joulun aikaa!

 

PS. Muutkin Pandan suklaat kannattaa muuten vilkaista sillä silmällä, että olisiko jossakin ideaa yllätystarpeisiin. Näistä kun löytyy mm. Inspiraatio-, Palaveri-, Onnenhetkiä- ja meillä aiemmin paljon käytetty Lapset nukkumassa-suklaa. Toki herkut itsellekin maistuvat, miltä kuulostaisi tuoteperheen ”Meille kahdelle”-mantelikrokanttisuklaa tai ”Aina on aikaa”-toffeetäytesuklaa?

- -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista ja kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Esikoisemme päiväkodin aikuiset tekevät todella vaikuttavaa työtä. Päiväkoti on välittävä, kannustava, itsenäisyyteen ohjaava, luova, seikkailuhenkinen ja ammattitaitoinen. Lista tältä osin voisi olla pitkä, loputtoman pitkä. Oman koulutustaustani takia arvostan erityisen korkealle päiväkodin vahvaa pedagogiikkaa, osaavaa johtamista ja johdonmukaisuutta läpi linjan.

 

Ne päivät, kun neiti neljävee on hoidossa, tiedän, että hän saa erityisen hyvää hoitoa ja laadukasta varhaiskasvatusta. Sitä, mitä niin monessa paikassa peräänkuulutetaan. Ja kyllä, arvostamme sitä paljon, emmekä pidä mitään itsestäänselvyytenä. He tekevät laadukkaan, monipuolisen toiminnan eteen paljon työtä, ja ovat sydämellään mukana.

 

Vaikka uskon heidän arvostavan ennen kaikkea sitä, että kuulevat vilpittömän kiitoksen työstään erilaisissa arjen tilanteissa ja vasukeskusteluissa, haluamme silti muistaa heitä myös esimerkiksi jouluna ja keväällä kesälomille siirryttäessä.

Tänä aamuna neljäveen oman ryhmän hoitajat saivat lahjakortit paikalliseen ihanaan kahvilaan, Cafe Postresiin. He, jotka arkipäivästä toiseen istuvat (liian) pienillä tuoleilla valvomassa kymmenien ruokailijoiden syömistä ja kärsivällisesti pyyhkivät kaatuneen maitolasin, nostavat pudonneen näkkärin ja annostelevat keiton, saavat jonakin viikonloppuna oman hetken puolisonsa tai ystävänsä kanssa brunssilla. Kiireettä. Aikuisille suunnitelluilla tuoleilla istuen.

 

Toivon, että he nauttivat esimerkiksi tuoreesta briejuustosta, croissantista hilloineen, pekonista, munista ja jugurtista granolalla yhtä paljon kuin olen itse nauttinut muutamana viikonloppuaamuna. Hyvin lähellä täydellistä. Pidämme itse paljon ruoka- ja elämyslahjoista, ja tässä yhdistyy oivasti molemmat – herkullinen brunssi läheisen ihmisen kanssa Porvoon vanhan kaupungin idyllisessä tunnelmassa. Idea lahjakortista kahvilaan tai ravintolaan ei ole meillä uusi, vaan itseasiassa päiväkodin osalta kerta toisensa perään toistuva. Paikan vain valitsemme aina kulloisenkin fiiliksen mukaan.

 

Näinä sysipimeinä päivinä lumettoman talven keskellä luvattoman moni liikkuu ilman heijastinta. Siksipä muistimme myös kaikkia isojen lasten puolen hoitajia iki-ihanin ByKira-lumihiutale-heijastimin. Neljäveemme raapusti hatarin keppikirjaimin ”Pidäthän itsestäsi huolta, olet minulle tärkeä”, enkä ole varma, oliko kirjoituksesta ylpeämpi kirjoittamista harjoitteleva tytär vai äiti, joka liikutuksen karheus kurkussaan luetteli kirjaimen toisensa perään ja näki, miten taitavasti ne piirtyvät paperille. Ihana idea, Mirva.

 

Koen tärkeänä tukea mahdollisuuksien mukaan paikallisuutta (ja kotimaisuutta), jotta oma alueemme pysyisi elinvoimaisena ja lisäisi hyvinvointia kokonaisuudessaan täällä. ByKira on myös porvoolaista suunnittelua ja valmistusta ennen kaikkea laadukkaiden lastenvaatteiden saralla, mutta onneksi he ovat tehneet myös näitä näyttäviä heijastimia. Heijastimiin olen ihastunut itseasiassa jo kauan sitten ja meiltä löytyykin takkien vetoketjuista roikkumasta koko värisuora pinkistä lilaan ja mustasta valkoiseen. Nyt myös meidän päiväkodin aikuiset toivottavasti erottuvat klassisen kauniissa heijastimissaan talven hämärissä kulkiessaan.

 

Nämä joulumuistamiset, tai muistamiset ylipäätään, saavat kyllä joka kerta miettimään tarkoin. Mikä on se, mistä saaja oikeasti ilahtuisi ja minkä kokisi hyödylliseksi? Mitä kukaan meistä enää tässä materian yltäkylläisyydessä ylipäätään tarvitsee? Ja miten me silti voisimme osoittaa muistamisella – silloin kun sen haluamme hankkia – että saaja on tärkeä ja että häntä on mietitty lahjaa ostettaessa tai tehtäessä.

 

Mitä te olette hankkineet päiväkodin hoitajille muistamisina tai onko perheessänne sitä tapaa ylipäätään?

- - -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista ja kuvatarinoineen Instagramista

Kommentit (2)

JohK

Meillä on myös muistettu porvoolaiskahviloiden lahjakorteilla :) Tänä vuonna 4-vee ilmoitti, että lahjojen täytyy olla suklaata ja paljon kultaista paperia ja narua :) Äiti lisäsi sitten Petri's chocolate roomin herkkujen kylkeen talvista teevalikoimaa :)

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Oi, Petri´s Chocolate Room on myös meidän suosikki. En tunne lainkaan rajaa niiden käsintehtyjen suklaiden osalta.

Tee ja kahvi ovat myös kivoja lahjaideoita, samoin mielestäni kaikenlaiset leivät saaristolaisleivästä siemennäkkäreihin.

Kultainen paperi ja naru, kuulostaa tutulta. Meillä oli vielä toive "äiti, voitko kippuroittaa sitä saksilla niin kuin teit toisissa paketeissa?" Pienen ihmisen tärkeitä toiveita.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.