Kirjoitukset avainsanalla vanhemmuus

Sain viestin, että sinua supistelee. Että mietitte puolisosi kanssa, onko lähtö sairaalaan lähipäivinä vai vielä joidenkin viikkojen päässä. Odotat esikoistasi, lasta, joka on jo ennen syntymäänsä valtavan rakastettu. Kannat vatsaasi ylpeydellä, rakkaudella.

 

Tavatessamme katson sua ihaillen, sillä raskautesi loppuvaiheen väsymyksestä huolimatta säteilet. Hehkut rauhallisuutta, hyvää oloa ja tasapainoa – sitä, että olet sinut itsesi ja tulevaisuuden muutosten kanssa. Sen kanssa, että teillä on pian kodissanne ihana pieni nyytti huolehdittavana ja hoivattavana, syliin hellästi rutistettavana.

 

Sua katsoessani muistot omista raskausajoista, kahden pienen tytön äitinä, palaavat mieleen välähdyksinä. Se, miten loppuraskaudessa oli vaikeaa istua edes hetki paikoillaan tai löytää hyvää asentoa nukkumiselle. Miten vauvan liikkuessa vatsa kohoili pienten jalkapohjien ja pepun noustessa. Miten kävely muuttui ripeästä hitaammaksi, vatsaa rauhallisemmin kantavaksi. Äidilliseksi taaperrukseksi. Ja samalla - miten mahtavaa oli tuntea odottavansa omaa lasta. Meidän lastamme. Odotettua, toivottua, kaivattua. Rakasta. Miettiä vielä raskaana ollessa, miltä hän synnyttyään mahdollisesti näyttääkään tai millainen hän on luonteeltaan. Millaiseksi hänen elämänsä aikanaan muodostuu ja miten me voimme tulevina vanhempina siinä häntä tukea.

 

Odotan, että pääsen pian ottamaan pienen ihmisenne syliin, toivottamaan hänet tervetulleeksi maailmaan. Hän tulee saamaan lähelleen monta hänestä välittävää ihmistä. Mikä onni vielä syntymättömälle.

 

Sitä ennen – painathan nämä hetket mieleesi. Viimeiset ensimmäisen raskautesi päivät ja viikot. Toivoin molemmissa raskauksissa, että ihmisellä olisi kyky tallettaa mielikuva siitä, miltä vauvan liikkeet tuntuivat vatsassa. Tai sen, miten pysähdyttävän suloiselta pieni nyytti tuoksuukaan. Yritäthän sinä painaa ne mieleesi, näinä lähipäivinä ja -viikkoina saat kokea molemmat.  Äitiys – mikä mieletön onni.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Nyt ja aina rakastaa, iso omaa pikkuista. Maailma voi muuttua, rakkaus on ikuista."

 

Oma pikku kulta on puhutteleva kirja vanhempien pohjattomasta rakkaudesta lapsiinsa. Kirjassa pieni pohtii, miten paljon hänen oma isonsa häntä voi rakastaa ja riittääkö rakkaus. Kauniisti riimitellyssä kirjassa hän saa isoltaan toistuvasti yhtä suloisia vastauksia, juuri niitä, joita jokainen pieni - ja isompikin - toivoisi kuulevansa. Että on tärkeä, aina. Juuri sellaisena kuin on.

Otin kirjan käteeni iltana, jolloin meillä oli juuri käyty väsyneiden tyttöjen kanssa iltapalapöydässä melko tiukkaakin keskustelua siitä, missä määrin iltapalaa syödään ja miten pöydässä käyttäydytään. Että sanotaanko "en halua" niin porkkanasta, omenasta kuin ruisleivästäkin ja voisikos hetken istua aloillaan väsymyksestä huolimatta. Oma mieli oli jossakin määrin kireä, kun lapset hampaiden pesun jälkeen kömpivät syliini sängylle iltasatukirjaa odottaen.

 

Kirja sulatti sydämen jo ensimmäiseltä sivulta alkaen. "Miten pitkään rakastaa, voi iso omaa pikkuistaan?" Äskeisen harmin sijaan kiedoinkin kädet tiiviimmin tyttöjen ympärille, mietin sivuja eteenpäin kääntäessäni sitä, miten onnellinen olen äitiydestäni. Siitä, että nämä pienet ihmiset ovat elämässämme. Että he rakastavat, me rakastamme.  

 

Suloisesti kuvitettu, levollisuutta huokuva kirja saa sitä paitsi seuraamaankin tarinaa mielellään. Jokainen sivu on yhtä vaikuttava, ja voisi olla kehystetyn taulun arvoinen jo sellaisenaan. Yhdessä ne muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden.

"Entä kuinka käy, kun ilta yöksi pimenee? Hellä tunne silloin, entisestään syvenee."

 


Oma pikku kulta-kirja kertoo sadun, jonka jokainen lapsi haluaa kuulla. Sadun, joka luo yhteenkuuluvuutta lukuhetkeen vanhemman ja lapsen välille. Sadun, jossa on pelkkää onnellisuutta, rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä. Se, jos mikä on muuten nykyisin melko harvinaista.

 

Hyväntuulinen kirja, joka on siis juuri 2/2017 ilmestynyt Kustannus-Mäkelältä, tullaan pakkaamaan meidän perheessä lahjapakettiin useat kerrat. Kirja kun sopii erityisen hyvin juuri meidän lasten ikäisille, alle kouluikäisille. Toki tarinana vaikka isommillekin, silloin kun halutaan viestiä välittämisestä ja toisen tärkeydestä. Onpa ihana teos!

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.