Kirjoitukset avainsanalla rakkaus

"Nyt ja aina rakastaa, iso omaa pikkuista. Maailma voi muuttua, rakkaus on ikuista."

 

Oma pikku kulta on puhutteleva kirja vanhempien pohjattomasta rakkaudesta lapsiinsa. Kirjassa pieni pohtii, miten paljon hänen oma isonsa häntä voi rakastaa ja riittääkö rakkaus. Kauniisti riimitellyssä kirjassa hän saa isoltaan toistuvasti yhtä suloisia vastauksia, juuri niitä, joita jokainen pieni - ja isompikin - toivoisi kuulevansa. Että on tärkeä, aina. Juuri sellaisena kuin on.

Otin kirjan käteeni iltana, jolloin meillä oli juuri käyty väsyneiden tyttöjen kanssa iltapalapöydässä melko tiukkaakin keskustelua siitä, missä määrin iltapalaa syödään ja miten pöydässä käyttäydytään. Että sanotaanko "en halua" niin porkkanasta, omenasta kuin ruisleivästäkin ja voisikos hetken istua aloillaan väsymyksestä huolimatta. Oma mieli oli jossakin määrin kireä, kun lapset hampaiden pesun jälkeen kömpivät syliini sängylle iltasatukirjaa odottaen.

 

Kirja sulatti sydämen jo ensimmäiseltä sivulta alkaen. "Miten pitkään rakastaa, voi iso omaa pikkuistaan?" Äskeisen harmin sijaan kiedoinkin kädet tiiviimmin tyttöjen ympärille, mietin sivuja eteenpäin kääntäessäni sitä, miten onnellinen olen äitiydestäni. Siitä, että nämä pienet ihmiset ovat elämässämme. Että he rakastavat, me rakastamme.  

 

Suloisesti kuvitettu, levollisuutta huokuva kirja saa sitä paitsi seuraamaankin tarinaa mielellään. Jokainen sivu on yhtä vaikuttava, ja voisi olla kehystetyn taulun arvoinen jo sellaisenaan. Yhdessä ne muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden.

"Entä kuinka käy, kun ilta yöksi pimenee? Hellä tunne silloin, entisestään syvenee."

 


Oma pikku kulta-kirja kertoo sadun, jonka jokainen lapsi haluaa kuulla. Sadun, joka luo yhteenkuuluvuutta lukuhetkeen vanhemman ja lapsen välille. Sadun, jossa on pelkkää onnellisuutta, rakkautta, hyväksyntää ja lämpöä. Se, jos mikä on muuten nykyisin melko harvinaista.

 

Hyväntuulinen kirja, joka on siis juuri 2/2017 ilmestynyt Kustannus-Mäkelältä, tullaan pakkaamaan meidän perheessä lahjapakettiin useat kerrat. Kirja kun sopii erityisen hyvin juuri meidän lasten ikäisille, alle kouluikäisille. Toki tarinana vaikka isommillekin, silloin kun halutaan viestiä välittämisestä ja toisen tärkeydestä. Onpa ihana teos!

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Love 365

 

Uskon, että hyvä elämä rakentuu sopivasta tasapainosta unelmille ja realismille. Tulevaisuudelle ja nykyhetkelle.

 

Sille, että meillä on jotakin, mistä haaveilla ja mitä suunnitella. Jotakin, mikä rakentaa jatkumoa kuukausien ja vuosien päähän. Unelmille ja haaveille – toiveikkuudelle siitä, että tulevatkin vuodet toisivat arkeemme hyviä hetkiä. Unelmat rohkaisevat ja kannustavat, luovat sopivassa määrin kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjaan ja säpinää elämään.

 

Siinä rinnalla tarvitaan peilauspintaa nykyhetkeen, ymmärrystä eletystä elämästä ja realismia. Mistä olenkaan tullut tähän, missä tänään olen ja mitä olen valmis unelmien puolesta tekemään. Sillä harva unelma toteutuu ilman, että sen saavuttamiseksi on ajateltuna joitakin väliaskeleita. Steppejä lähemmäs, yksi toisensa jälkeen.

 

Parisuhteessa, toiseen tutustuessa, on helppo rakastua. Antaa tunteiden viedä mukanaan ja hypätä siihen yltiöpäiseen vaaleanpunasävyiseen onnentunteeseen, jossa mikään ei ole mahdotonta. Täydellistä, ainutlaatuista ja erityistä – vaikka toista ei vielä edes tuntisi. Rakastaminen vaatiikin syventyvien tunteiden ohella myös tahtoa. Sanoja, kosketusta ja tekoja arjessa - ennen kaikkea sitä, että tietää olevansa toiselle tärkeä juuri sellaisenaan. Yhteisen elämän rakentamisessa merkityksellisiä ovat unelmat. Ne, jotka rakentuvat hiljalleen omista yhteisiksi, yhdessä tavoittelemisen arvoisiksi.

 

Me saimme tutustua Love365-yhteistyönä rakkauskalenteriin, joka rakentuu 12 arjen teosta, rakkauden teosta parisuhteessa. Se avaa niitä konkreettisia asioita, joilla omaa parisuhdetta voi hoitaa ja piristää.

 

Eilen pohdimme unelmiamme. Sitä, mistä me olemme lapsuudessa kumpikin tahoillamme lähteneet ja mihin matka on meitä vienyt. Mistä olemme yksilöinä haaveilleet ja mitä ovat meidän yhteiset haaveemme – pariskuntana, avioparina, nykyisin toki siinä rinnalla perheenäkin.

 

 

Se, että pysähtyy miettimään ja antaa aikaa joka päiväistä lapsiperhearjen touhotusta syvällisemmille asioille, saa ymmärtämään, että onnellisuus koostuu oikeastaan melko pienistä asioista. Ja että ne unelmat, joita me tavoitellaan, liittyvät useimmiten hyvään elämään, sujuvaan ja onnelliseen arkeen, läsnäoloon ja läheisyyteen. Sellaiseen, mikä rakentuu kahden ihmisen välillä tunteesta ja kiintymyksestä. Toiselle annetusta ajasta. Tätähän pohdin itseasiassa vain jokunen hetki sitten kertoessani rakkausviesteistä, jotka puolisoni löysi aamuisen hammaspesun yhteydessä vessanpeilistä.

 

Toki se muistuttaa kirkkaasti myös siitä, mitä rakkauskalenterikin painottaa. Että sen tunteen lisäksi rakkaus on tahtomista, läheisen ihmisen huomioon ottamista joka ikinen päivä. Sitä, että pitää liekin yllä, kipinän lämmittämässä sydäntä. Kuuntelee, koskettaa ja unelmoi. Yhdessä.

 

Rakkauskalenteri toi kirkkaasti mieleen seurusteluvuosiemme alkuajat, jolloin jätimme toisillemme tervehdyksiä milloin työ- tai kosmetiikkalaukkuun, milloin työläppärin tai lompakon väliin. Ilahduttavaa tapaa on viime vuosina toteutettu harvemmin, eniten ehkä auton kojelaudalle raapustettuina rakkauden sanoina. Se muistutti siitä, miten sydäntä lämmittävää oli nähdä toisen jättämä viesti arjen touhujen lomassa – se ajatus juuri minulle kirjoitettuna, minua ajatellen.

 

Uskon, että onnellisuus elämässä ja parisuhteessa syntyy arjessa huomioimisesta. Love365 tarjoaa maksuttomat vinkit jokaiseen päivään parisuhdettasi ilahduttamaan. Pääset myös seuraamaan rakkauskalenterin luojaa täällä vauva.fi:ssä meidän seurassamme. Kurkkaa miten hän ymmärsi, että arki yritti piilottaa rakkauden alleen lapsiperhearjessa ja ryhtyi etsimään tapoja piristää parisuhdetta arjessa.

 

Pieniä tekoja, suuria merkityksiä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uskon rakkaudessa ja parisuhteessa ennen kaikkea toimivaan arkeen.

 

Siihen, mikä lähtee puolison arvostamisesta ja kunnioittamisesta ja siitä, että toisen lähellä on hyvä olla joka hetki. Uskon tyytyväisyyteen, joka kumpuaa siitä, miten päivät - ne harmaimmat ja tahmeimmatkin - jäsentyvät ja millaista tukea toinen tarjoaa. Vastavuoroisesti toki myös, millaista tukea voi itse tarjota. Tyytyväisyyteen, joka kumpuaa elämän pienistä yksityiskohdista; teehetkistä, yhteisestä kävelylenkistä, halauksesta tai välittävästä katseesta ja siitä kokonaisuudesta, jota meistä kukin elää. Ei siitä, että on ostettu häikäisevän kauniita timantteja, varattu matka ties minne aurinkoon tai verhottu koti tulipunaisin rakkauden ruusuin katosta lattiaan. Silloin kuka tahansa voi olla hetken tyytyväinen. No, okei, kaiken edellä mainitunkin toki saa tehdä ;)

 

Uskon arjen voimaan, pieneen yllätyksellisyyteen ja läsnäoloon.

 

Touhukkaassa lapsiperhearjessa meistä jokainen voisi todennäköisesti huomioida toista enemmän. Sitä, joka on rakkain ja tärkein, vierellä kulkija. Jokapäiväinen arki täyttyy niin helposti keskusteluilla siitä, mitä syödään, kuka siivoaa tai käy kaupassa, miten lapsen päiväkotipäivä sujui ja mitä tarvitsee muistaa huomioida seuraavaa päivää varten. Keskitytään yhdessä huolehtimaan siitä, että päivät ja viikot sujuvat mahdollisimman joustavasti ja asiat pankista ja postista autonhuoltoon tulevat hoidettua. Että imuroi sä lattiat, mä huiskaisen pölyt ja lasten iltasuihkun aikaan sä ennätät sopivasti kauppaan.

 

Milloin viimeksi kysyit puolisoltasi, mitä hänen päiväänsä kuului? Tai miten hän voi? Ja vieläpä kysyttyäsi pysähdyit oikeasti kuuntelemaan ilman, että mietit jo seuraavaa odottavaa kotityötä tai vessanpöntöllä pyyhkimistä huutelevaa lasta. Tai kerroit, mitä hänessä arvostat, mistä pidät? Siis että oikeasti kerroit, etkä vain ajatellut mielessäsi.

 

Havahduin yön hämärissä opintojuttuja naputellessani ja muun perheen nukkuessa siihen, miten tyytyväinen olenkaan elämääni. Ja ennen kaikkea tässä tapauksessa - miten onnellinen olen puolisostani ja elämästäni hänen vierellään. Siitä, millainen hän on omana itsenään ja miten antaa meille perheenä aikaa ja rakkautta. Tajusin jälleen, ettei onnellisuuden taustalla ole kyse suurista poppakonsteista ja maagisista hihasta vedettävistä ässistä, vaan jokapäiväisen elämän perusasioista. Siitä, että keskustellaan yhdessä, hymyillään ja katsotaan silmiin, otetaan syliin ja ollaan toinen toisensa tukena, ollaan aitoja, rehellisiä ja luottamuksen arvoisia, osoitetaan puolison ja muun perheen tärkeys arjen tekoina.

 

Nappasin tarramuistilaput ja muun perheen nukkuessa vietin lämpimien ajatusten hetken vessassa. Raapustin näet tarramuistilapuille asioita, jotka puolisossani tekevät minut onnelliseksi ja joita hänessä arvostan. Sydämenmuotoon aseteltuna ne yllättivät aamuisin ennen minua heräävän mieheni, ja kuulin, miten hän hampaita pestessään piti pitkiä taukoja - lukien, ajatellen, tutkien muistilappua toinen toisensa perään.

 

Kokeile, ehdit vielä huomisaamuksikin - toteutuksena äärimmäisen helppo. Rakkaudentäyteistä huomenta.

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista sekä tiuhaan tahtiin päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista. Liity mukaan seuraamaan aktiivista lapsiperhearkeamme valkoisessa kodissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Siinä he istuivat, kahvilan viereisessä pöydässä Senaatintorin laidalla. Katsoivat lumoutuneesti toinen toistaan, koskettivat hellääkin hellemmin. Maistoivat lohikeittoa, ruisleipääkin ja taas jatkoivat jutteluaan pehmeän innostuneella äänellä.

 

Tulevat vanhemmat raskauden puolivälin kieppeillä.

 

Olivat ensin jutelleet niitä näitä – siitä, millaisen takin mies toivoisi ja mistä kaupasta he sitä menisivät etsimään lounaansa jälkeen ja siitä, mitä valmistavat illalla ruuaksi. Sitten maaginen hetki. Tulevan äidin leveä hymy, jonka tuleva isä osasi jo tulkita ”vauva liikahti taas, katso, nyt se näkyy taas hyvin.” Kehonkieli muuttui heillä molemmilla täysin, sanat pehmenivät ja puhe madaltui. Mies kurotti pöydän yli puolisonsa vatsaa kohti ”hei pieni.” Äänessä ääretön määrä rakkautta. Rakkautta sellaiseen, jota ei vielä ole kohdannut, saanut syliinsä.

 

Taianomaisen pysäyttävää. He unohtivat tyystin muun maailman ympärillään, jättivät keskustelut broilersalaatista ja villakangastakista, laittoivat lusikan lautasen reunalle. Siinä hetkessä he kaksi jakoivat ihan oman maailman. Tulevan vanhemmuuden, isyyden ja äitiyden.

 

Viereisessä pöydässä olin onnellinen kuopuksestani, kaksi- ja puolivuotiaastani. Aamupäivä yhdessä oli sujunut kaikin tavoin erinomaisesti ja pieni oli ollut hyvin käyttäytyvä ja reipas seuralainen. Silti Cafe Engelin oven sulkiessamme pidin hänen kädestään entistä tiukemmin. Onnellisuus ja lämpö tarttuu.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.