Kirjoitukset avainsanalla yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

 

Lasten kasvaessa huomaan usein pohtivani sitä, millloin heille tulisi antaa siivet ja mahdollistaa yhä itsenäisempi lento kohti korkeuksia, ja milloin voisin vielä hetkeksi sulkea heidät tiiviisti lähelleni ja pitää sylissäni toivoen lapsuuden hetkien pysähtyvän. Tiedätte varmaan sen ylpeyden ja haikeuden ristiriidan. Pienen ihmisen kasvamisen.

 

Esikoisemme lähti tänä kesänä ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusreissulle kummitätinsä kanssa ja oli poissa useamman yön. Hän odotti reissuaan niin paljon, että heräsi joka ikinen aamu edeltävät viikot samaan sormilla tehtävään laskusuoritukseen: "Enää-seitsemän-yötä-enää-kuusi-yötä-ja-sitten-mä-lähden." Laukkunsa hän pakkasi jo viikkoja aikaisemmin oman huoneen nurkkaan odottamaan. Lähtövalmiuteen.

 

 

Luonteeltaan nelivuotiaamme on uuteen avoimin mielin suhtautuva ja helposti innostuva. Niinpä vaeltaminen, repussa kuljetettavat eväät ja kummitädin seurassa vietetyt päivät sytyttivät lähtökipinän. Jännittävää oli myös ajatus makuupussissa nukkumisesta. "Tarviiko pakata tyyny? Tuleeko sinne makuupussin alle patja?" Makuupussinsa hän haki vain muutamia päiviä ennen vaellusreissuaan Partioaitasta, josta hänen omakseen valikoitui tyttömäisen pinkki Marmotin lasten makuupussi. Se, jonka sisässä nukuttiin jo kummien olohuoneen lattialla vaeltamista edeltävä yö seikkailunomaisesti.

 

Kummitätinsä vaeltelee luontopoluilla metsän siimeksessä harva se päivä, joten sen puolesta tuntui luottavaiselta päästää vaeltajat matkaan (mitä nyt varoitin susista, karhuista, punkeista, kyykäärmeistä ja sadasta muusta öttiäisestä). Silti tunnustan, että jotenkin otti myös vatsanpohjasta, sillä siellä he vaeltaisivat aamuvarhaisesta lähtien satojen kilometrien päässä metsän siimeksessä ja kallioilla kohti laavua - ja elämyksiä.

 

 

Turhaan äitinä huolehdin. He pärjäsivät erinomaisesti (Mitenkäs muutenkaan, I know). Kymmenen kilometrin kohdalla kummitäti oli ottanut hetkellisesti avuksi Kettukarkki-lahjonnan "Kun kävellään tuolla (kilometrin päässä) näkyvän puun luokse, saat yhden karkin." Samoin hiertävät kengät oli neidin oman tarinan mukaan heitetty jossakin vaiheessa pois ja kirmattu kevytkulkuisia polkuja sukkasillaan. Voi mikä onni. Tämän tarinan kummitäti jätti - tietoisesti, veikkaan - vahvistamatta.

 

Makkaraa laavulla, metsän ääniä, istumista korkealla kaatuneen puun päällä ja temppuilua puun rungolla, aurinkoa ja juttelua. Ihan paras seikkailu. Makuupussiunetkin maistuivat - vaelluskirjaa selaten ja uninalle tiukasti syliin rutistaen.

 

Äidin pieni, oikeastaan jo aika iso. Pärjäsit taas hienosti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Pikkufillari

 

”Äiti, voihan Annika istua mukana, niin mua ei pelota yhtä paljon?” halusi neljävee varmistuksen, kun hän pääsi kokeilemaan uutta polkupyöräänsä ensimmäistä kertaa. Lähes aina ja kaikkialle mukana kulkeva Annika-nukke istui siis tyytyväisenä kotinurmikon reunalla seuraamassa pyörän kokoamista ja istahti kypärä päässään omaan pyöränistuimeensa.

 

Meillä on otettu tänä kesänä isoja harppauksia isojen tyttöjen jutuissa. Niistä yksi on uuden pyörän hankinta. Apupyörättömän ja ison, 16´´ suloisen lilan Pukyn.

 

Tähän kesään saakka meillä on potkuteltu hurjaa vauhtia saman Puky-perheen pinkillä potkupyörällä. Tasapainon hallinnalle potkupyöräily on ollut tosi tärkeää ja sille, että oppii katsomaan pyöräillessä innostuksesta huolimatta eteenpäin. Ainakin pääsääntöisesti. Välillä kypäräpää huomaa jarruttaa vasta juuri esteen tullen, kun kertoo samalla innoissaan juttuja joko vierellä pyöräilevälle kaverilleen. Potkupyöräilystä on kirjoittanut innostavasti myös pyöräilyyn hurahtanut Isäkuukausien bloggari.

Suomen kesäsäistä johtuen ajateltiin ottaa pyörän kanssa aavistus pelivaraa. Ei siis enää hankittu sitä toista 12´´ pyörää, vaan päädyttiin suoraan isompaan. Siihen, jolla pyöräillään kokonsa puolesta varmaan vielä eskarivuonnakin. Iso pyörä on herättänyt sekä suunnatonta ylpeyttä että ripauksen pelkoa.

 

”Kato, siinä on kukkiakin”, hän toteaa esitellessään pyöräänsä lähes jokaiselle kaverilleen. Muistaa samalla kertoa, ettei siinä todellakaan ole apupyöriä, mutta että takana olevasta tangosta voi pitää kiinni ja tukea ajaessa. Me siis hankittiin pyörään myös työntöaisa, jotta harjoittelu pysyy jotakuinkin hallittavana. Näin alussa, kun pyöräily on melkoisen vaappuvaa, työntöaisa on osoittanut korvaamattomaksi ja on edellytys siihen, että esikoisemme ylipäätään hyppää pyörän satulaan.

 

Ylpeyden rinnalla iso pyörä herättää näet myös pelkoa. Jopa torjumista, sillä ”ihan tyhmä, haluan mun vanhan”-tiuskahdus saattaa kuulua turhautuneesti niinä päivinä, joina polkeminen ei tunnu toivotun vakaalta. Jotta pyöräilyyn säilyisi positiivinen lataus, ollaankin pidetty rinnalla myös pientä pyörää. Sitä tuttua ja turvallista ja tutustuttu isoon pyörään rauhallisen turvalliseen tahtiin.

 

Annika ja aarteet. Onneksi pyörään saa kiinnitetty Annika-nuken oman istuimen ja ohjaustankoon laukun pienille aarteille. Samasta syystä pyörä tosin nostetaan välillä sellaisenaan sisälle – ihan vain, ettei Annikan, nallejen saati muidenkaan laukkuun kätkettyjen juttujen tarvitse viettää yötä pihalla tai autotallissa.

Tämä tuleva, asfalttien lila kiitäjä hankittiin kotikaupunkimme Porvoon naapurikunnasta Sipoosta Pikkufillarista. Heillä on laaja valikoima Pukyn pyöriä lapsen koko elinkaaren ajaksi. Lisäksi Pikkufillarissa on mahdollisuus myös kattavan – ja nopeasti varastossa olevia pyöriä toimittavan - verkkokaupan lisäksi käydä paikan päällä kokeilemassa erilaisia, juuri omalle lapselle sopivia pyörävaihtoehtoja.

 

Pyörän hankinta – sen ensimmäisen tai sen ensimmäisen apupyörättömän - tuntuu olevan monessa lapsiperheessä yksi merkittävä virstanpylväs. Meillä Meidän Perheen ja Vauvan bloggareilla harjoitellaan pyöräilyä lähes jokaisessa perheessä. Jos teilläkin siis hapuillaan vielä tasapainoa tai viiletetään jo lujaa, kannattaa tutustua Isäkuukausien ohella myös Hurlumhei!-perheen pyöräilyinnostukseen.

 

Meillä nostetaan jälleen aamutuimaan Puky (ja nalle) eteisestä ulos ja lähdetään harjoittelemaan posket innosta hehkuen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Airamin vapaa-ajan tuotteet

 

Täydellisiä kesäpäiviä retkeilyyn ovat nämä, joina aurinko kurkistaa makuuhuoneen pimennysverhon raosta jo hyvin aikaisin aamulla. Täydellisiä päiviä kai ylipäätään mihin tahansa.

 

Auringon palattua kirkkaansiniselle taivaalle ollaan tyttöjen kanssa oikeastaan muutettu ulos. Touhuillaan ja puuhaillaan ulkona aikaisesta aamusta lähestyvään iltaan. Annetaan tuulen hulmuta hiuksissa ja pidetään aurinkohatuista vain tiukemmin kiinni.

Meillä retkeilyyn kuuluvat ihan poikkeuksetta eväät. On jotenkin vain niin hirmuisen mukavaa kiivetä kallioille tai etsiä hiekkarannalta meren ääreltä rauhallinen paikka lounaalle tai välipalalle. Toisinaan voi välipaloissa ja lounaissakin mennä rimaa hipoen ja tilanteesta riippuen tarjota vaikka ensihätään välipalakeksin ja tripin seikkailun lomassa. Yritän silti itse olla lasten kanssa huolellinen sen suhteen, että he saisivat riittävän ravitsevat lounaat retkilläkin. Ainakin meidän tytöillä - ja etenkin perheen isällä :D - verensokerin heilahtelut kun näkyvät heti rauhattomuutena ja mielialan ailahteluina.

 

Saimme Airamilta testiin vapaa-ajan tuotteita, joista kylmälaukun ohella on ilahduttanut erityisesti ruokatermari. Nyt ollaan näet nautittu luonnossa seikkaillessamme myös keitoista. Muutama päivä sitten kiivettiin täällä Porvoossa Hamarin kallioille ja mahtavalla näköalapaikalla meren äärellä syötiin kolmeen pekkaan iso termoksellinen bataattisosekeittoa. Tytöt jaksoivat keskittyä hämähäkki- ja koppakuoriaisjahtiin paljon paremmin, kun saivat lounasaikaan napostelupalojen ja hedelmien rinnalla lämmintä keittoa.

Tavallista termariahan kuljetetaan mukana lähes aina, sillä minä ja tee ollaan erottamaton parivaljakko. Airamin tämän kesän uutuustermareista meillä on kulkenut matkassa ylempänä näkyvä, tyylikäs mustahohtoinen terästermos, johon mahtuu juurikin sopivasti pari teekupillista mun tarpeisiini. Syksyn viilentyessä aikanaan se toiminee erinomaisesti kokonsa puolesta lämpimälle kaakaolle.

 

Amatöörimäisyyttä on tosin havaittavissa meidän retkeilyssä vielä moneltakin osin. Pakattiin tälle kallioseikkailulle mukaamme auton verkkovirralla kylmyyden säilyttävä kylmälaukku. Kilometrien matka ja nousu hellepäivässä kallioille painavan eväslaukun kanssa oli jo huomioimisen arvoisen suoritus sinällään. Tähän tarvinnee siis miettiä toista ratkaisua pitkillä kävelymatkoilla ja jättää hyvin toimiva kylmälaukku peräkonttiin.

 

Jos muuten mietit retkeä Porvoon suunnalle, Hamarin kalliot ovat vierailemisen arvoinen paikka mahtavan näköalansa puolesta. Rattailla sinne ei tosin pääse, mutta pientenkin kanssa oleskelu tuntuu turvalliselta korkeudesta huolimatta. Ensi kerralla saatan tosin pakata kertakäyttögrillinkin mukaan, sillä siellä voisi viettää kauniina päivinä aikaa pidempäänkin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Riippumattojen Maailma

Riippumatto oli mun lapsuudessani se kulunut villahuopa, joka oli köytetty tiukasti kiinni kotikoivujen väliin vahvalla, oranssilla muovinarulla. Se, joka villaisen koostumuksensa takia kutitti sinne kiipeävää pientä tyttöä ja joka kesän aikaisina aamuina oli aavistuksen kostea, nahkeakin. Sateisina päivinä se oli inhottavan märkä, ja sen kuivuminen kesti pitkään. Pienen lapsen mielestä aivan liian pitkään.

 

Silti se oli aina paikka, jossa ajatukset kiisivät kauas. Kunnan järjestämän uimakoulun eväisiin ja naapuritytön leikkimökin kiinnostaviin leluihin, tai lehtien ja kirjojen tarinoihin. Riippumattohan oli mieletön paikka unelmoida ja paeta arjesta. Ei sillä, ettäkö pienellä ala-asteikäisellä olisi ollut tarvetta sen suuremmin saada elämästään irtiottoja, mutta jos niitä pilvien katseluhetkiä toivoi, riippumatto oli mahtava paikka siihen. Paras.

 

Tämä kesä on mun viimeinen pitkä kesäni kotona. Lasten viimeinen pitkä kesä ilman ulkopuolelta määritettyjä aikatauluja. Kesä, jona ihastellaan taivaalla liiteleviä perhosia ja lintuja, syödään litroittain jätskiä, luetaan pino satukirjoja tiiviisti kainalokkain ja köllötellään kylki kyljessä hassuja juttuja höpötellen ilman kiirettä mihinkään. Riippumatossa.

 

Meidän takapihalla nököttää näet nyt riippumatto, ihan kuten mun lapsuudessani. Se on tosin telineessä, joka on helppo siirtää paikasta toiseen ja joka näyttääkin hyvältä, eikä sitä ole kiinnitetty sillä oranssilla heinäpaalinarulla. Se on helposti (telineestään) irrotettavissa ja suojaan siirrettävissä, eikä todennäköisesti vety läpimäräksi vesisateessa. Ekoista kokeiluista päätellen materiaalikaan itsessään ei ole kovin vettä imevää, joten siltäkin osin voi luottaa unelmoinnin mahdollisuuteen rankkasadetta seuraavina päivinäkin.

 

Voi olla, ettei tämä malli nouse yhtä nostalgiseksi kuin se ikivanha, nukkavieru riippumatto Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla mun lapsuudenkotini pihamaalla. Mutta hyvä kakkonen tästä takuulla tulee. Ihan kaikille kesäisille hetkille. Meidän lukuhetkistä siihen, että vain nautitaan elämästä ja kesästä. Kerätään ne muistot pitkästä yhteisestä ajasta ennen kuin syksy taas saapuu päiväkoteineen ja ensi kevät työpolkuineen. Viva La Siesta!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.