Kirjoitukset avainsanalla musiikki

”Loppuleija lentää, hyvän tuulen alla…” kaikuu kuopuksen tanssimuskarin loppulaulu viikoittain. Samaista laulua hän haluaa isosiskonsa kanssa kuunnella iltaisin ennen nukahtamista.

 

Tyttöjen yhteinen joulupaketti kätki sisäänsä kosketinsoittimet sekä mikrofonin ja vahvistimen.

 

Lahjaan liittyi myös vahvasti nostalgiaa, sillä muistan yhä kristallinkirkkaasti, miten valtavasti pidin lapsena sisarusteni kanssa saaduista kosketinsoittimista. Ne korvasivat minulle lapsuuden kotini yläkerrassa, mummoni ja vaarini luona, usein soittamani harmonin, sen, jota poljettiin jalalla lähes hiki otsalla, että se sai happea soiton sujumiseen. Kävin ala-astevuodet pianotunneilla, mutta ennen kaikkea tapailin satunnaisia sointuja kotona. Sen suurempaa uraa saati musikaalista herätystä siitä ei itselleni tullut, musiikillisesti taitavasta suvusta huolimatta.

 

Joulupaperin rapistessa innostuneiden tyttöjen avatessa pakettia tunsin lämmön sydämessäni. Kutkuttavan jännityksen siitä, mitä he mahtaisivat lahjasta pitää ja tulisiko siitä yhtä pidetty ja pitkäikäinen lahja kuin omat kosketinsoittimemme aikoinaan.

 

 

Ja kyllä - meidän joulumme soi. Aattoillan meillä viettäneet sukulaiset tapailivat mikkiin sanoja ja kajauttivat ilmoille sulosoinnut siinä, missä meidän perhekin. Tytöt säestivät kosketinsoittimilla ja tanssivat famonsa kanssa. Varsin rento ja hyväntuulinen tunnelma, joka sai jatkoa joulupäivänäkin lasten ehdottaessa soittamista heti silmät auki saatuaan. Musiikkipedagogi Soili Perkiön ajatus siitä, että musikaalisuus ei ole osaamista, vaan ennen kaikkea itsensä ilmaisemista, yhdessäoloa ja iloa, on avartava. Ja toisaalta, sitähän musiikki usein on - soittamista ja laulamista arjessa. Ilman tavoitteellisuutta ja osaamisvaatimuksia, leppoisana yhdessäolona.

 

Nyt voisi kuulemma perustaa bändin. Suunnitelman mukaan joku soittaisi kiharaa (=kitaraa), toinen rumpua ja kolmas tätä soitinta (=kosketinsoittimia). Ai niin, ja yhdelle jäisi laulu. Neljä perheenjäsentä, siitä saisi neiti neljäveen mukaan hyvin bändin.

 

”Lämpöiselle kämmenelle tänään laulun sain. Lämpöiselle kämmenelle tänään leikin sain. Loppuleija lentää, hyvän tuulen alla…” laulaa esikoinen heleällä äänellään kerta toisensa jälkeen. Hänestä saisi bändi kuin bändi hyvän laulajan. Valovoimaisuutta ja onnellisuutta hehkuvan.

 

Minkähän ikäisenä ne soittotunnit voi muuten aloittaa? Sillä tavalla kevyesti tunnustellen, ilman sen suurempaa tavoitteellisuutta tai ryppyotsaisuutta? Ihan vain siksi, että musiikki kiinnostaa ja tuo hyvän mielen.

 

Ps. Erityisen lämpimät kiitokset Järvenpään Musiikin Villelle. Yksilöllistä, osaavaa ja asiakasta aidosti kuuntelevaa asiakaspalvelua - ollaan takuuvarmasti asiakkaitanne jatkossakin. Suosittelen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Tuu tanssimaan tänne mun huoneeseen”, pyytää esikoinen lähes joka kerta kotiimme saapuvilta vierailtakin. Vanhemmiltaan poikkeuksetta joka päivä. Hän laittaa cd-soittimeensa levyn ja hyräilee jo ”Hyttynen hyllänä, hyttynen hyllänä” Pikku Papua odottaen. Pikkusisko käy varalta kääntämässä volyymit täysille. Kumpikin tanssii, onnellinen hymy loistaa kauas.

 

Musiikki on meidän tytöille varsin tärkeä ja hyvälle tuulelle saava asia. He nauttivat mukaansatempaavan musiikin rytmistä, hyräilevät melodioita ja tapailevat sanoja. Esikoinen laulaa huone raikuen ja ihanalla lapsen innolla sanat tulevat lauluihin juuri niin kuin ne kuullaan. Tänään näin, huomenna toisin. Niin tutuntuntuisia muistikuvia omasta lapsuudesta ja etenkin nuoruudesta ajoilta, jolloin esimerkiksi englanninkielisestä musiikista ei erottanut sanoja oikein. Ei sillä, että niitä välttämättä erottaisi aina nykyisinkään.

 

Kuopus innostuu ennen kaikkea ”Papapapapapapapapapapu…” Pikku Papun tunnarista ottaen samalla tanssiaskeleita. Samoin kaksikielisen perheen lapsena pelkät alkusoinnut ”Händerna upp i luften”-biisistä Robin Hund & Hans Glada orkesterin myötä saavat aikaan riemun.

 

 

Suomalainen lastenmusiikki jäi itseltäni vuosikymmeniksi täysin unholaan, mutta nyt lasten myötä olen sitäkin suuremmalla ilolla seurannut, ketkä julkaisevat uutta musiikkia ja järjestävät konsertteja. Muumiperheen lauluretki, Ti-Ti Nallen näyttävät kiertueet, Pikku Papun levynjulkistamiskonsertti, Arne Alligator ja Robin Hund, sekä monet muut raapustetaan kalentereihin lippuvarauksin. Niin mukavaa, että vielä on suoraan lapsillekin tehtävää ja sanoitettua musiikkia. Ettei ihan kaikessa olla jo pienenä isoja.

 

Tyttöjen suosiossa ovat myös Satu Sopanen & Tuttiorkesteri (Kuuletko sinäkin korvissasi "Vielä leivotaan jättipiirakoita, vielä leivotaan jättipiirakkaa?") sekä Fröbelin Palikat ja Risto Räppääjä. Rölliä riitasointuineen ja robotti ruttusineen olen yrittänyt ujuttaa lomaan, mutta Rölli on toistaiseksi saanut kerta toisensa jälkeen välittömän hylkytuomion ”tuhma ääni.”

 

 

Neiti pian neljä vee sai joululahjaksi famoltaan ja fafaltaan cd-soittimen, josta on ollut valtavasti riemua. Vaikka hän katsookin paljon iPadia ja kuuntelee musiikkiakin sen kautta, ikioma cd-soitin on ollut kannustaja musiikilliseen iloon. Se, että saa itse valita, mitä haluaa kuunnella ja milloin. Saa säilyttää cd-levyt omassa kaapissa siten, että ne oikeasti ovat olemassa ja näkyvillä. Kosketeltavissa.

 

Sukujuureni ovat haarautuneet omalla kohdallani erikoisesti, sillä vahva musikaalinen lahjakkuus kansantaiteilija Vimpelin Väinämöisen suvussa on pitkälti kiertänyt minut. Siitäkin riippumatta automatkoilla ilmoille raikaavat koko perheen yhteislaulut - milloin imse vimse spindelinä, milloin hämähämähäkkinä ja kotona lauletaan päivittäin kaikkea Päivänsäteestä ja menninkäisestä omiin sanoituksiin ja luoviin sovituksiin. 

 

Viime talvena meillä oli toisinaan koolla perhebändi. Kätköistä kaivettiin kaikenlaiset soittimet marakasseista kosketinsoittimiin ja rumpuihin ja nautittiin yhteisistä, hyväntuulisista musiikkihetkistä. Tarvinnee perustaa bändi uudelleen, ensikeikka ehkä jo tänä viikonloppuna kesäisessä tunnelmassa :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.