Kirjoitukset avainsanalla parisuhde

Kaupallinen yhteistyö: Love 365

 

Uskon, että hyvä elämä rakentuu sopivasta tasapainosta unelmille ja realismille. Tulevaisuudelle ja nykyhetkelle.

 

Sille, että meillä on jotakin, mistä haaveilla ja mitä suunnitella. Jotakin, mikä rakentaa jatkumoa kuukausien ja vuosien päähän. Unelmille ja haaveille – toiveikkuudelle siitä, että tulevatkin vuodet toisivat arkeemme hyviä hetkiä. Unelmat rohkaisevat ja kannustavat, luovat sopivassa määrin kutkuttavaa tunnetta vatsanpohjaan ja säpinää elämään.

 

Siinä rinnalla tarvitaan peilauspintaa nykyhetkeen, ymmärrystä eletystä elämästä ja realismia. Mistä olenkaan tullut tähän, missä tänään olen ja mitä olen valmis unelmien puolesta tekemään. Sillä harva unelma toteutuu ilman, että sen saavuttamiseksi on ajateltuna joitakin väliaskeleita. Steppejä lähemmäs, yksi toisensa jälkeen.

 

Parisuhteessa, toiseen tutustuessa, on helppo rakastua. Antaa tunteiden viedä mukanaan ja hypätä siihen yltiöpäiseen vaaleanpunasävyiseen onnentunteeseen, jossa mikään ei ole mahdotonta. Täydellistä, ainutlaatuista ja erityistä – vaikka toista ei vielä edes tuntisi. Rakastaminen vaatiikin syventyvien tunteiden ohella myös tahtoa. Sanoja, kosketusta ja tekoja arjessa - ennen kaikkea sitä, että tietää olevansa toiselle tärkeä juuri sellaisenaan. Yhteisen elämän rakentamisessa merkityksellisiä ovat unelmat. Ne, jotka rakentuvat hiljalleen omista yhteisiksi, yhdessä tavoittelemisen arvoisiksi.

 

Me saimme tutustua Love365-yhteistyönä rakkauskalenteriin, joka rakentuu 12 arjen teosta, rakkauden teosta parisuhteessa. Se avaa niitä konkreettisia asioita, joilla omaa parisuhdetta voi hoitaa ja piristää.

 

Eilen pohdimme unelmiamme. Sitä, mistä me olemme lapsuudessa kumpikin tahoillamme lähteneet ja mihin matka on meitä vienyt. Mistä olemme yksilöinä haaveilleet ja mitä ovat meidän yhteiset haaveemme – pariskuntana, avioparina, nykyisin toki siinä rinnalla perheenäkin.

 

 

Se, että pysähtyy miettimään ja antaa aikaa joka päiväistä lapsiperhearjen touhotusta syvällisemmille asioille, saa ymmärtämään, että onnellisuus koostuu oikeastaan melko pienistä asioista. Ja että ne unelmat, joita me tavoitellaan, liittyvät useimmiten hyvään elämään, sujuvaan ja onnelliseen arkeen, läsnäoloon ja läheisyyteen. Sellaiseen, mikä rakentuu kahden ihmisen välillä tunteesta ja kiintymyksestä. Toiselle annetusta ajasta. Tätähän pohdin itseasiassa vain jokunen hetki sitten kertoessani rakkausviesteistä, jotka puolisoni löysi aamuisen hammaspesun yhteydessä vessanpeilistä.

 

Toki se muistuttaa kirkkaasti myös siitä, mitä rakkauskalenterikin painottaa. Että sen tunteen lisäksi rakkaus on tahtomista, läheisen ihmisen huomioon ottamista joka ikinen päivä. Sitä, että pitää liekin yllä, kipinän lämmittämässä sydäntä. Kuuntelee, koskettaa ja unelmoi. Yhdessä.

 

Rakkauskalenteri toi kirkkaasti mieleen seurusteluvuosiemme alkuajat, jolloin jätimme toisillemme tervehdyksiä milloin työ- tai kosmetiikkalaukkuun, milloin työläppärin tai lompakon väliin. Ilahduttavaa tapaa on viime vuosina toteutettu harvemmin, eniten ehkä auton kojelaudalle raapustettuina rakkauden sanoina. Se muistutti siitä, miten sydäntä lämmittävää oli nähdä toisen jättämä viesti arjen touhujen lomassa – se ajatus juuri minulle kirjoitettuna, minua ajatellen.

 

Uskon, että onnellisuus elämässä ja parisuhteessa syntyy arjessa huomioimisesta. Love365 tarjoaa maksuttomat vinkit jokaiseen päivään parisuhdettasi ilahduttamaan. Pääset myös seuraamaan rakkauskalenterin luojaa täällä vauva.fi:ssä meidän seurassamme. Kurkkaa miten hän ymmärsi, että arki yritti piilottaa rakkauden alleen lapsiperhearjessa ja ryhtyi etsimään tapoja piristää parisuhdetta arjessa.

 

Pieniä tekoja, suuria merkityksiä.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Uskon rakkaudessa ja parisuhteessa ennen kaikkea toimivaan arkeen.

 

Siihen, mikä lähtee puolison arvostamisesta ja kunnioittamisesta ja siitä, että toisen lähellä on hyvä olla joka hetki. Uskon tyytyväisyyteen, joka kumpuaa siitä, miten päivät - ne harmaimmat ja tahmeimmatkin - jäsentyvät ja millaista tukea toinen tarjoaa. Vastavuoroisesti toki myös, millaista tukea voi itse tarjota. Tyytyväisyyteen, joka kumpuaa elämän pienistä yksityiskohdista; teehetkistä, yhteisestä kävelylenkistä, halauksesta tai välittävästä katseesta ja siitä kokonaisuudesta, jota meistä kukin elää. Ei siitä, että on ostettu häikäisevän kauniita timantteja, varattu matka ties minne aurinkoon tai verhottu koti tulipunaisin rakkauden ruusuin katosta lattiaan. Silloin kuka tahansa voi olla hetken tyytyväinen. No, okei, kaiken edellä mainitunkin toki saa tehdä ;)

 

Uskon arjen voimaan, pieneen yllätyksellisyyteen ja läsnäoloon.

 

Touhukkaassa lapsiperhearjessa meistä jokainen voisi todennäköisesti huomioida toista enemmän. Sitä, joka on rakkain ja tärkein, vierellä kulkija. Jokapäiväinen arki täyttyy niin helposti keskusteluilla siitä, mitä syödään, kuka siivoaa tai käy kaupassa, miten lapsen päiväkotipäivä sujui ja mitä tarvitsee muistaa huomioida seuraavaa päivää varten. Keskitytään yhdessä huolehtimaan siitä, että päivät ja viikot sujuvat mahdollisimman joustavasti ja asiat pankista ja postista autonhuoltoon tulevat hoidettua. Että imuroi sä lattiat, mä huiskaisen pölyt ja lasten iltasuihkun aikaan sä ennätät sopivasti kauppaan.

 

Milloin viimeksi kysyit puolisoltasi, mitä hänen päiväänsä kuului? Tai miten hän voi? Ja vieläpä kysyttyäsi pysähdyit oikeasti kuuntelemaan ilman, että mietit jo seuraavaa odottavaa kotityötä tai vessanpöntöllä pyyhkimistä huutelevaa lasta. Tai kerroit, mitä hänessä arvostat, mistä pidät? Siis että oikeasti kerroit, etkä vain ajatellut mielessäsi.

 

Havahduin yön hämärissä opintojuttuja naputellessani ja muun perheen nukkuessa siihen, miten tyytyväinen olenkaan elämääni. Ja ennen kaikkea tässä tapauksessa - miten onnellinen olen puolisostani ja elämästäni hänen vierellään. Siitä, millainen hän on omana itsenään ja miten antaa meille perheenä aikaa ja rakkautta. Tajusin jälleen, ettei onnellisuuden taustalla ole kyse suurista poppakonsteista ja maagisista hihasta vedettävistä ässistä, vaan jokapäiväisen elämän perusasioista. Siitä, että keskustellaan yhdessä, hymyillään ja katsotaan silmiin, otetaan syliin ja ollaan toinen toisensa tukena, ollaan aitoja, rehellisiä ja luottamuksen arvoisia, osoitetaan puolison ja muun perheen tärkeys arjen tekoina.

 

Nappasin tarramuistilaput ja muun perheen nukkuessa vietin lämpimien ajatusten hetken vessassa. Raapustin näet tarramuistilapuille asioita, jotka puolisossani tekevät minut onnelliseksi ja joita hänessä arvostan. Sydämenmuotoon aseteltuna ne yllättivät aamuisin ennen minua heräävän mieheni, ja kuulin, miten hän hampaita pestessään piti pitkiä taukoja - lukien, ajatellen, tutkien muistilappua toinen toisensa perään.

 

Kokeile, ehdit vielä huomisaamuksikin - toteutuksena äärimmäisen helppo. Rakkaudentäyteistä huomenta.

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista sekä tiuhaan tahtiin päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista. Liity mukaan seuraamaan aktiivista lapsiperhearkeamme valkoisessa kodissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Arjen hulinassa on harvoin aikaa pysähtyä juttelemaan rauhassa. Tiedättekö sillä tavalla pitkän kaavan mukaan, että otetaan olkkariin sohvalle lämmin huopa ja vedetään jalkaan pehmeät villasukat ja jutellaan aamuyön tunneille elämän isoista ja pienistä asioista. Nautitaan kenties se lasi kuohuvaakin. Tai istutaan keittiön pöydän ääressä ja keitetään teetä kannullinen, jos toinenkin.

 

Tavallisemmin se kotiarjessa menee siihen, että lasten (vihdoin) nukahdettua toinen käärii pyykkejä alakerran hiljaisuudessa, käynnistää uuden koneellisen toinen toisensa perään ja ihmettelee tuskanhiki otsalla sitä, mistä ihmeestä niitä pyykkejä voi edes riittää aina vain lajiteltavaksi ja käärittäväksi ja toinen täyttää yläkerrassa tiskikonetta, pyyhkii pintoja ja siirtelee tavaroita paikoilleen. Kerää lelut kasaan tietäen, että aamun tullen ne kuitenkin ovat taas yhtä iloisen levällään pienten leikkijöiden touhutessa. Tai jompikumpi nököttää selkä kyyryssä, niskat jumissa läppärin tai opiskelumatskujen ääressä. Useimmiten – vielä jokusen hetken -  itseasiassa molemmat. Toiselle jutellaan kirjan yli, huhuillaan olkkarista työhuoneeseen tärkeitä oivalluksia arjesta ja vietetään vain pikainen hetki teekupin ääressä. Tai ihan vain ollaan kumpikin hetki hiljaa, hengähdetään ajattelematta mitään. Nollataan pää kaikesta.

 

Ja aika ennen lasten nukkumaanmenoa – no, jokainen pienen lapsen vanhempi tietää, että silloin ei ainakaan käydä maailman syvällisimpiä keskusteluja. Pikemminkin rakennetaan legoilla, hurjastellaan nostalgisella Brion junaradalla, hoidetaan nukkeja, letitetään hiuksia, kootaan palapelejä, pyyhitään esikoisen nuhanenää ja kuopuksen takapuolta, nostetaan lattialle päivällisellä pudonneita lihapullia ja leivän murusia ja erotuomaroidaan reippaimmassa uhmaiässä olevia kaksi- ja nelivuotiaita. Välillä päivällisen päätteeksi varmistetaan puolisolta, että söinhän mäkin varmasti ja eikö niin, että ruoka oli todennäköisesti ihan hyvää. En ehtinyt ajattelemaan, miltä se tänään maistui, mutta hyvältä varmaan, kun ei muutakaan jäänyt mieleen. Niin, että aikaa siinä lomassa maata mullistaville, järisyttävän vaikuttaville elämän pohdinnoille? Harvemmin. No, jos ihan rehellisiä ollaan, niin lasten hereillä ollessa tuskin koskaan.

 

Meillä parisuhde on rakentunut jo sen syntyhetkistä alkaen vahvalle keskustelulle ja vuorovaikutukselle. Siihen, että jokainen asia jaetaan, kaikesta jutellaan ja lujasti luotetaan.

 

Toisinaan arjen hulinassa kaiken ihanan ja merkityksellisen keskellä on kovasti kaivannut sitä, että saisi hetken vain olla kaksin ilman mitään vastuuta ja sitä, että lasten nukkuessakin toinen korva tarkkaavaisena kuuntelee hengitystä tai reagoi sängyn natinaan tietäen jo sekunnin sadasosissa, onko kyse siitä, että lapsi vain kääntyy unissaan vai kuuluuko lastenhuoneen hämäristä hetken päästä unenpöpperöinen ”äitii, isää”-kutsu.

 

Lokakuinen hämäryys ja viimaiset tuulet vaihtuivat meillä hetkeksi etelän aurinkoon ja lämpöön. Meillä oli koko viikko aikaa olla tiiviisti perheenä ja nauttia kiireettömyydestä. Unohtaa tiskit, pyykit ja kotityöt, jättää avaamatta sähköpostit ja miettimättä päivittäiset kalenterimerkinnät. Polskutella altailla auringon helliessä, istahtaa valmiiksi katettuun pöytään ja pyörittää jälkkäriksi niin monta eri makuista jätskipalloa kuin kuppiin ikinä mahtuu, upottaa varpaat rantahiekkaan aaltojen kuohuessa, nähdä lasten riemu ja kuulla ilon kiljahtelut, tarttua ojennettuun käteen, rutistaa syliin kömpivä lähelle, kuulla pienen ihmisen tarinat ennen unta ja tuhina nukahtamisen jälkeen ilman kiirettä mihinkään.

 

Jutella aamuyön tunneille syntyjä syviä. Olla aikuinen aikuiselle, vaimo miehelle, mies vaimolle. Istua katsomassa lämpimässä illassa meren äärellä auringonlaskua horisonttiin ja nauttia lasi kuohuvaa – ilta toisensa perään jutella, jutella ja taas jutella. Välillä silmät väsymyksestä ihan sikkaralla tietäen, että aamulla väsyttää lasten herätessä aikaisin, mutta silti tuntuu tärkeältä jakaa vielä ajatus, toinenkin. Istua vartti, puoli tuntia, tuntikin. Niin parasta. Totesin itseasiassa juuri tänään ystävälle, että oli mahtava huomata, miten keskusteluissa päästiin nopeasti niihin aikuisten asioihin; pohdittiin tulevaisuutta ja sitä, missä ehkä ollaan viiden vuoden päästä, mietittiin työtä ja yhteiskunnan muuttumista, keskusteltiin meille tärkeiden ihmisten kuulumisista ja suunniteltiin tulevia hetkiä yhdessä heidän kanssaan. Toki puhuttiin paljon lapsista ja perheestäkin, mutta se keskustelu ei ollut sitä arjessa niin tyypillistä ”huolehtisitkö sä lasten iltasuihkut, mä voin sillä aikaa hakea puhtaat pyjamat”, ”kirjoitatko ostoslistaan broilerin ja maidon, kun meet keittiöön” tai ”miten me sumplitaankaan huomisillan kuvismuskari.”

 

Auringosta ja lämmöstä, loistavasti sujuneesta lomasta perheenä sai paljon energiaa, kun tässä lokakuisessa hämäryydessä matkataan kohti talvea. Ennen kaikkea sitä hyvää energiaa sai kuitenkin siitä, että ehti pysähtyä ja olla aidosti läsnä. Sen kun taas muistaisi tallettaa note-to-myselfiksi. Että pysähdy riittävän usein oman ihmisesi kanssa, keitä se kokonainen kannullinen iltateetä kupillisen sijaan ja vedä villasukat jalkaan ja sytytä kynttilät. Juttele muustakin kuin kauppalistasta ja viikonlopun siivoussuunnitelmista. Veikkaan, että tekee hyvää jokaiselle parisuhteelle.

- - -

Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen löytyy myös Facebookista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yön pimeydessä, yöpöydän lampun valaistessa makuuhuonetta, katson häntä, hiljaa vierellä nukkuvaa puolisoani. Kuuntelen tasaista tuhinaa.

 

Samat piirteet kuin jo vuosia sitten.
Tuttu leuka, poskipäät, hiuskiehkura otsalla.

 

Otsalla muutama elämästä, ehkä ajastakin kertova, ryppy enemmän kuin tavatessa. 

 

Kosketan hiljaa nukkuvan huulia. Värähtää, kutittaa. Yön pimeydessä hän, aviomieheni, on rauhallisimmillaan. Unten mailla. Nukkumatin matkassa.

 

Lapsi, lapset – kaksi suloista pikkutyttöä - muuttavat parisuhdetta. Enää ei istuta tuntitolkulla sylikkäin, saati halailla auringonnousuun ja se, että aamuisin nukuttaisiin kiireettä pitkään toisen läheisyydestä ja lämmöstä nauttien, saattanee olla haave vielä vuosien ajan. Aikaisin heräävät pienet pitävät siitä huolen. Elämä ja aika muuttavat, muuttuvat.

 

Silti siinä hän on, juuri sellaisena kuin toivoinkin. Hän, joka antaa merkityksen jokaiseen päivään.
Ihmisenä, johon rakastuin. Omana itsenään, lasteni isänä. Elämäni rakkautena. Sielunkumppanina.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.