Kirjoitukset avainsanalla matkailu

Jos pitää vanhan ajan idyllisestä tunnelmasta ikään kuin omana pienenä maailmanaan, kujista valloittavine lähes piparkakkumaisine hempeän sävyisine rakennuksineen, levollisesta tunnelmasta ilman kiirettä mihinkään ja kutkuttavasta mahdollisuudesta kurkistaa lukuisien pienten ovien taakse, Koiramäki Tampereella on tutustumisen arvoinen paikka. Me vietimme siellä viikonloppupäivän uskomattoman kauniissa säässä pienessä pakkasessa täydessä auringonpaisteessa - ja lumouduimme.

 

 

Mikä ihana satujen valtakunta! Mikä uskomaton paikka viettää aikaa yhdessä. Ihan hassua oikeastaan, mutta pystyn yhä palaamaan siihen alkuhetkien häkeltyneeseen tunnelmaan, jossa huokailin muulle perheelle, että katsokaa näitä rakennuksia, kurkistakaa tekin tuonne kauppaan ja oih, mikä söpö kahvila herkkuineen. Tunnustan kirmanneeni välillä muuta perhettä edellä ja sitten pyrin taas palaamaan aikuismaiseen asiallisuuteen.

 

 

Särkänniemen elämyspuistoalueella sijaitsevassa Koiramäessä eletään Mauri Kunnaksen luoman tarinan ympärillä. Koiramäen Tilta tervehtii lämpimästi Koiramäkeen saapuvia ja ottaa vastaan halauksia jokaisella kulmalla. Kuningas Artturin ritarin talvijuhlassa osallistutaan ritarijuhlaan ja Kuningatar Saaran johdolla prinsessakouluun. Tassuteatterin lavalla lumiukon talvijumppa sai lapsetkin osallistumaan ja seuraamaan keskittyneinä omilta paikoiltaan. Koirahahmoja olisin toivonut olevan paikalla huomattavasti enemmänkin, sillä niitähän ainakin meidän tyttöjen ikäiset, 2v ja 4v, lapset odottavat ja rientävät halailemaan pehmoisiin syleihin. Ymmärsin, että kesällä näin olisikin ja talvikaudella lähinnä Tilta.

 

 

Tytöt nauttivat eläinten seuraamisesta, joten sanomattakin oli selvää, että he viihtyivät niin karvaisten villisikojen Mantan ja Maurixin aitauksen vierellä kuin tervehtimässä ponejakin. Talliin menoa hieman emmittiin, mutta Koiramäen talli ankkoineen, vuohineen ja muine eläimineen sai lapset kurkkimaan aidan raoista lopulta innostuneesti. Sitä paitsi talli oli siistein koskaan näkemäni eläinsuoja. Tosin sitä Koiramäki oli kauttaaltaan – poikkeuksellisen siisti lapsiperheille suunnattu kohde.

 

 

Ai niin, se kahvila. Von Guggelböö. Pakkaspäivän nipistellessä kevyesti ulkoilijoiden poskia, istahdimme kahvilaan lohikeitolle ja laskiaispullalle. Pastellinsävyinen, hempeän romanttinen sisustus ja lämmin tunnelma toivat mieleen nukkekodin. Paikka olisi taatusti viehättävä kesälläkin, jolloin Koiramäen vierailijamäärät ovat varmasti moninkertaisia. Silloin voisi ehkä istahtaa ulkoterassillekin. Näin talvella höyryävä keitto ja tuoreet laskiaispullat olivat kuitenkin nappivalinta. Kahvilan sijainti on muuten erinomainen suhteessa Tassuteatterin lavaan, joka näkyy kahvilan ikkunoista. Nelivuotias esikoisemme pinkaisi seuraamaan esityksiä laskiaispullan kermavaahdot vielä suupielessään, kun me muut vielä nautimme lämmittävästä teestä ja koirakekseistä.

 

Koiramäen kujan vanhanajan apteekkimainen myymälä on kivan erilainen. Irtokarkkivalikoimasta löytää rohtoja niin öiseen haukkeeseen kuin huonosti heiluvaan häntäänkin. Ilmiselvää oli, että Koiramäessä on saatavilla lukuisa määrä Mauri Kunnaksen kuvituksiin ja satuihin liittyviä tuotteita. Tytöt toivoivat kotiin vietäviksi Herra Hakkaraisen maskotteja, Koiramäen palapelejä sekä satukirjastoon uusia Kunnaksen kirjoja. Me muka herkuttelua vähentävät vanhemmat söimme pussillisen tuoretta, paikallista toffeeta ennen kuin ehdittiin ohitustielle kohti pääkaupunkiseutua.

 

 

Koiramäki oli meidän perheelle uusi tuttavuus, josta sen nelivuotisesta olemassaolosta huolimatta kuulin vasta vajaa vuosi sitten. Osin ehkä hukkunee vielä tunnetun naapurinsa, Särkänniemen huvipuiston, viereen mainonnassakin. Kuningatar Saaran sanoma ”Muistakaa aina pysyä yhtä aurinkoisina kuin olette” mieleen painettuna otettiin suunta kohti koti-Porvoota vain muutama minuutti ennen sulkemisaikaa.

 

Koiramäen Artturin ritarien talvijuhla on muuten avoinna vielä tämän viikon sunnuntaihin 5.3.2017 saakka. Tutustukaa ja vierailkaa, voin luvata, että tässä yleisesti melko asiakaspalvelemattomassa maassa saatte koko perheelle sopivan tekemisen ohella erinomaisen hyvää asiakaspalvelua. Meiltä tän myötä terveiset puodin myyjälle, joka kertoi olevansa huvipuistoperheen kasvatti ja nautti silminnähden työstään asiakaspalveluroolissa.

 

Kiitos Koiramäki, kiitos Särkänniemi, ylititte odotuksemme. Kesällä palataan ja tavataan.

 

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista sekä kuvatarinoin kuten näinä Koiramäki-seikkailuina Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Harvoin ovat lasten askeleet niin reippaat ja ilmassa sellaista kutkuttavaa odotuksen tuntua kuin kävellessä Muumimaailman siltaa kohti Muumien kotisaarta. Liput liehuvat tuttuun tapaan tuulessa toivottaen tervetulleeksi ja auringonsäteet heijastuvat meren jäältä. Kuin Naantalin aurinko, sanotaan. Sellainen päivä sattui meille, vaikka vielä puolimatkassa satoi vettä taivaan täydeltä.

 

 

Muumien herääminen talviunilta on yksi helmikuun ehdottomasti odotetuimmista asioista, niin lapsille kuin samalla tavoin meille aikuisillekin. Niiskuneidin ja Muumipeikon sekä koko Muumiperheen halaamista, Haisulin keppostelua, kiipeämistä Muumitalon kierreportaita ja kurkkimista Muumitalon pienistä ikkunoista kohti Muumimaailman lukuisia ihmeitä. Niin, ja tytöt kirmaavat poikkeuksetta rantaan majakan tienoille ja haluavat nähdä, josko merihirviö jo kurkistaisi puiden lomasta. Tälläkin kertaa näkyi vain jäätynyt meri pilkkijöineen, mutta tiedättekös, että rannan tuntumassa uiva merihirviö, jonka perään todennäköisesti teidänkin lapset kyselivät viime kesälomareissulla, olisi huhujen mukaan palaamassa tulevaksi kesäksi.

 

 

Taikatalvessa on sitä paitsi onnistuttu taitavasti toteuttamaan aito talven tunnelma ison pulkkamäen kautta, vaikka muutoin meille sattuikin poikkeuksellisen kaunis ja loppukeväisen lumettomalta vaikuttava vierailuajankohta.

 

Mäenlaskuista, Emman teatterin näytöksistä ja seikkailuista väsyneille tarjoili Mamman keittiö taas totuttuun tapaan buffetruokiaan. Vuosien saatossa ollaan kokeiltu Muumimaailman muitakin ruokailumahdollisuuksia, mutta pikkulapsiperheessä Mamman keittiön monipuoliset ruuat lapsiperheiden eri ruokailutottumukset huomioiden tuntuu varmimmalta.

 

 

Me ollaan käyty halailemassa Muumeja siitä saakka, kun nyt 4,5-vuotias esikoinen oli reilun vuoden ikäinen. Ollaan pysäköity tutun kadun varteen talvisin Taikatalven tunnelmissa ja kesällä käyty joinakin vuosina kahdestikin. Haluttu tulla uudestaan ja uudestaan. Juteltiin kotimatkalla puolison kanssa siitä, että Muumimaailma on yksi niistä (harvoista) paikoista, joissa ajatukset eivät karkaa muuhun arkeen, työstressiin, tekemättömiin kotitöihin tai hoidettaviin kauppa-asioihin. Muumien kotisaarella ottaa jotenkin erikoisella tavalla ajan itselle ja läheisille, juuri sille hetkelle. Siellä huomaa jotenkin innostuvansa aidosti, olevansa eri tavalla läsnä ja touhottaen itsekin hihkuen mukana yhtä paljon kuin lapsi. Silmä tarkkana keskittyen siihen, kurkistaisiko jostakin kulman takaa Niiskuneiti tai vilahtaisiko lähettyvillä Pikkumyy nutturoineen.

 

Ollaan myös pohdittu, missä vaiheessa tulee mahdollinen kyllästyminen siihen, että valitaan sama kohde vuosittain. Siitä ei tunnu tässä vaiheessa olevan pelkoa meistä kenenkään kohdalla. Enemmänkin tuntuu hyvältä palata sinne, missä oma mieli on kevyt ja missä lapset viihtyvät erinomaisesti. Tuttuus tuo jopa tietynlaista varmuutta, kun tietää, että he saavat vapaasti katsoa ympärilleen ja voi olettaa päivän sujuvan mutkattomasti.

 

Tällä kertaa mukanamme oli ystäväperhe, yksi esikoisen parhaista ystävistä. Haikeuden ja ylpeyden tunteiden vuorotellessa seurasimme, miten isommat tytöt jo tutustuivat Muumimaailman mahdollisuuksiin varsin oma-aloitteisen reippaasti ja kaikin tavoin hienosti käyttäytyen. Eivät enää kuten menneenä kesänä, vanhempiinsa tukeutuen.

 

 

Vaikka matka meiltä Porvoosta kestää kolmisen tuntia lapsiperheille tuttuine ”Äiti, mulla on pissahätä”-pysähdyksineen, tuntuu valmistautuminen joka kerta yhtä mukavalta. Tytötkin heräävät aamuisin reissuinnostuksessaan aina hyvillä mielin ja aamupuuhat sujuvat reippaasti. Aamupala omppupaloineen ja näkkäreineen, porkkana-ja kurkkutikkuineen eväsrasioihin ja uninallet kainaloon – seikkailupäivä voi alkaa.

 

Taikatalvi ottaa vierailijoita vastaan vielä koko tämän viikon 26.helmikuuta saakka. Pakatkaa tekin eväsreppunne, lasten unikaverit ja lähtekää halailemaan Muumeja. Jos käy oikein hyvä tuuri, saattaa päästä jopa Nipsun syliin. Meillä se on 2,5v kuopuksen kohokohta joka käyntikerralla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Muistan lapsuudestani, miten jotakin mukavaa odottaessa ei uni tullut silmään. Tyyny oli huonosti, tuli kuuma ja välillä varpaita paleli, peitto kääntyi mutturalle, eikä yhtään väsyttänyt. Ei tipan tippaa. Mielessä pyöri kaikki ne kiehtovilta tuntuvat ajatukset tulevasta päivästä tapahtumineen. Olkoon se laivaristeily Ruotsiin hotelliöineen, luokkaretki, koulun kevätjuhla, synttärit, eläinpuistoreissu, kylpyläkäynti, kaverin yökylä tai vaikka joulu. Erityisesti oikeastaan jouluaatto. Se, kun tiesi omien vanhempien vielä jäävän hereille paistamaan kinkkua ja tekemään viimeisiä jouluvalmisteluita. Uni ei tullut, ei sitten millään.

 

Me ollaan lähdössä aamulla Muumimaailman Taikatalveen ystäväperheen kanssa. Tytöt ovat tienneet reissusta jo jonkin aikaa ja öitä Muumien tapaamiseen on laskettu monet kerrat. Ollaan luettu Muumi-kirjoja, katsottu Muumimaailman sivuilta heidän videoitaan ja nukuttu päiväunia Niiskuneiti kainalossa. Tänään iltapalan jälkeen alkoi se kutkuttava jännitys. Nukkumatista ei ollut tietoakaan. Tämän kodin pysäkki taisi jäädä välistä unihiekanheittokierroksella. Esikoinen kyllä nukahti päivän touhuista väsyneenä hyvinkin pian. Lähinnä varmisteli, että herätänhän varmasti aamulla ja tuleehan ystäväkin.

 

Kuopus, kaksijapuolivee, nousi sängyssä istumaan kerta toisensa jälkeen. Mietti, keitä haluaa halata ja sitä, näkeekö myös Nipsun. Hetkeksi malttoi laittaa päänsä tyynyyn, kunnes nousi taas - pohti Haisulin vankilaan joutumista (kuten tapahtuu Muumimaailman omalla videolla) ja Pikkumyytä. Hääräsi ees ja taas, yritti vakuuttaa itselleen, että sisko nukkuu jo ja hänenkin pitäisi, että jaksaa ”mä tiedän, äiti.”

 

Tilanteen rauhoittamiseksi kokeilin ensin siirtää keskustelun ihan toisaalle ja sitten toivottaa vain rauhassa hyvät yöt. Ei toiminut, palattiin Haisuliin ja Hemuliin. Pikkumyyhynkin. Oltiin hetki hiljaa. Hmm. Ehkä parempi taktiikka olisi jutella vielä hetki Muumeista ja sanoittaa ajatus siitä, että häntäkin varmasti jännittää huomisen reissun odotus ja siksi ei saa unta – ja että niin äitiäkin. Typykkä jatkoi pontevasti, että joo, ja isää jännittää ja siskoa jännittää. Samassa litaniassa jännitti isosiskon päiväkotikaveriakin, joka oli ollut aiemmin päivällä meillä leikkimässä. Ja famoa ja fafaa ja aika montaa muuta. Ei siis auttanut keskustelu, tuntui vain vilkastuttavan ajatuksia ja innostavan enemmän. Silitin, istuin hiljaa paikoillaan, silitin taas.

 

Lapsenhuoneen pimeydessä palasin monet kerrat omaan lapsuuteeni. Siihen, miten silloin aikanaan ärsytti, kun äitini tai isäni totesi sellaisella aikuisen auktoriteetilla, että ”Nyt pitää nukkua, että sä jaksat huomenna.” Tokihan mä tajusin, että pitäisi nukkua, mutta kun ei malta. Ei saa unen päästä kiinni. Juuri se sama, mitä mä olin toistellut jo viimeisen tunnin. Eipä pudonnut omena kauas puusta.

 

Ystäväni kertoi, että hän jättää reissuista, ystävätapaamisista ja erilaisista juhlista kertomisen aina kunkin päivän aamuun ja takaa sillä levolliset unet lapsilleen. Itse taas koen, että haluan lasten kanssa fiilistellä tulevaa, suunnitella ja ideoida. Se, että käydään yhdessä tulevaa läpi useita kertoja, on lähes yhtä merkityksellistä kuin se itse tapahtuva, odotettava. Mutta sillä menettää myös helposti yöunet. Kumpi parempi, sitä en tiedä. Makuasioita.

 

Nyt pienet ovat kuitenkin nukkuneet jo useamman tunnin. Itse en malttaisi mennä, ajatukset karkaavat huomiseen itselläkin. Sen verran innolla itsekin odotan sitä, että Muumiperhe herää viime talven tapaan taas reiluksi viikoksi talviuniltaan. Odotan Niiskuneidin jäätanssia ja muuta hyvin lapsilähtöisesti rakennettua ohjelmaa sekä tyttöjen tuikkivia silmiä sitä seuratessaan, riemua yhteisistä hetkistä ystävän kanssa. Suunnittelen sujuvaa ruokailua lasten kanssa ja Muumimamman keittiön herkkuja. Odotan Muumimaailman idyllistä tunnelmaa, omaa saarta pelkästään lapsia ja lapsiperheitä varten suunniteltuna. Ihan mahtava idea tää Taikatalvi, muutoin olisi kesäodotukseen pitkä aika. Samalla tavallahan me näemmä käyttäydytään- lapset ja aikuiset.

 

Ps. Pitkät automatkat ovat myös hyvää aikaa jutella rauhassa puolison kanssa. Suunnitella, ideoida, pohtia, parantaa maailmaa. Välillä takapenkkiläisille saa tosin keksiä tekemistä ja valaa uskoa paikallaan istumisen järkevyyteen, mutta se on sitten ihan toinen juttunsa ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Matkaa oli takana kolme kilometriä, kun takapenkiltä kuului ensimmäisen kerran vaativaan sävyyn ”Joko kohta ollaan perillä?” Ei, ei olla. Matka oli ihan vasta alussa. Hyvä kun päästiin omasta kotikaupungista sen laitamille. Sama ennätti toistumaan monen monta kertaa.

 

”Mä en ainakaan jaksa sitten kotimatkaa”,  totesi takapenkkiläinen painokkaasti viidenkymmenen kilometrin kohdalla. Jep jep.

 

Rusinat, tripit, vessatauot, iPadit, Elovenan välipalakeksit, kaikenlaiset lastenlaulut ja erinäiset leikkiviritelmät – joka ikinen kaksi- ja nelivuotiaille sopiva idea on käytetty tänään, kun ajomatkaa oli nelisensataa kilometriä Etelä-Suomesta mummolaan. ”Kumpi näkee ensin sinisen auton” tai ”Laske sä mustat, mä lasken valkoiset autot” osoittautuu sekin käyttökelvottomaksi puolessa matkaa, kun moottoritie vaihtuu rauhalliseen, metsien ja maaseutuasutusten läpi kulkevaan pienempään tiehen. Sadoiksi kilometreiksi.

 

Pikku Papu orkestereineen, Bamsen äänisadut, Soili Perkiön ja Eppu Nuotion Nalle, Satu Sopasen Tuttiorkesteri sekä Hannele Huovin ja Soili Perkiön Karvakorvan laulupurkki ehtivät pelastamaan ensihätiin. Tytöt lauloivat ja tanssivat sen, mitä Cybexit antoivat myöden. Ainakin siihen saakka ennen kuin matkakaveriksi mukaan otettu nalle putosi jalkatilaan, nelivuotiaan ulottumattomiin. Ei auta kurkottelut ja äidillä on etupenkillä napakka mielipide siitä, saako turvavyötä löyhentää edes nostamisen vertaa. Putoamista taitaa aavistuksen avittaa pikkusiskokin. Hän tosin sai osuutensa takaisin siinä vaiheessa, kun väsymyksen iskiessä pää nuokahteli turvaistuinta vasten, mutta kerta toisensa jälkeen juuri ennen uneen vaipumista isosisko tönäisi hereille kuin huomaamatta.

 

Välillä takapenkin täyttää hyväntuulinen juttelu ja laulu, matkustaminen käsi kädessä, pikkusisko ja isosisko. (Yli)Väsyneiden kikatus, käkätys ja levottomuus. Seuraavassa hetkessä kinastellaan siitä, saako keskellä istuvaan nukkeen koskea ja kumpi saa pitää isän kaulaliinaa – sitä, jota kiskotaan auton leveydeltä puolelta toiselle melkein hampaat irvessä.

 

Vessatauot onneksi sujuivat pitkästä matkasta huolimatta vaipattomalla kaksivuotiaallakin mallikelpoisesti huoltoasemalla ja jopa hätäpissat tien vierellä kevyessä lumipyryssä hyytävän viiman tuivertaessa.

 

 

”Ihan tylsää tää”, tulee esikoiselta itku 350 kilometrin kohdalla. Siinä vaiheessa ei auta muka järkiperustelut siitä, että ihan fiksuinta olisi ollut laittaa silmät kiinni noin about 200 kilometriä aiemmin. Silloin, kun molemmilla lapsilla olisi ollut paras uniaika. Toisaalta – kun matka tuntuu puuduttavalta itsestäkin, on helppoa samaistua lapseen. Itse sentään aikuisena tiedostaa, että pitkä paikoillaan istuminen jossakin vaiheessa päättyy ja määränpäähän, lasten mummolaan ja omaan lapsuudenkotiin, on mukava päästä. Lapsena ei juuri ole ymmärrystä siitä, mitä tarkoittaa tunnin tai vaikkapa vielä kahden matkustaminen. Etenkään jos sitä ennen on jo istunut saman verran, ellei pidempäänkin, samassa lukitussa asennossa.

 

Mielipahaa lievittää takapenkille ojennettu käsi, silittäminen. Käsi kädessä istuessa kuuluu takapenkiltä rakkaudentunnustusten tulva. Se sai melkein unohtamaan sen, miltä tuntuu matkustaa kylki hitaasti venyen, epämääräisellä mutkalla.

 

Puoli tuntia ennen määränpäätä painuivat hiljalleen molempien silmät kiinni. Voihan sitä päiväunille nukahtaa lähempänä neljääkin, eikös vain? Oikein sopiva aika tulevia yöunia ajatellen ;). Käsi irtoaa kädestä, hengitys tasaantuu. Kumpikin rutistaa omaa rakasta uniharsoaan. Auton täyttää hiljaisuus. Hetkeen eivät tyttöjen vanhemmat juttele keskenään mitään, rauhoittuvat vain henkeä vetäen.

 

Automme kaartaessa tuttuun kotipihaan, lapsuuden ja nuoruuden maisemiini, pitkän ajomatkan levottomuus unohtuu. Tai ainakin jää taka-alalle. Muutamiin päiviin ei onneksi ole tarvetta istahtaa autoon pidemmiksi ajoiksi. On mukavaa olla perillä, tännehän me haluttiinkin päästä.

 

Ai vinkit automatkailulle lasten kanssa?

No juuri tänään, satoja kilometrejä myöhemmin niitä ei ole. Arkku on ammennettu totaalisen tyhjäksi. Mutta jos oikein virittäytyisin zen-tilaan – piece of cake jokaiselta taituroivalta vanhemmalta – niin jokusen voisin ehkä listatakin. Kotimatkaakin varten jo osan hyödynnettäväksi.

1. Eväät – pillimehut, rusinat, välipalakeksit ja helposti syötävät hedelmät kuten viinirypäleet tai omenalohkot antavat paljon lisäminuutteja. Itseasiassa niin lapsille kuin vanhemmillekin, joita uhkaava verensokerin lasku ei ainakaan edesauta mahdollista rauhatonta matkustustunnelmaa. Tikkarikin – sokerisuudestaan huolimatta - on hyvä hätävara, etenkin jos lapsi malttaa nautiskella siitä rauhassa. Pillimehua tosin kannattaa säännöstellä, sillä sen seurauksena hätäpissat ojanpenkalla ovat melkein takuuvarmat. Säästä ja viimasta viis. Selitä se toki lapselle siinä vaiheessa, kun tuuli tuivertaa pyörteisenä juuri silloin, kun on se THE hätä. Voit olla muuten varma, että hätäpissojen yllättäessä olette juuri ohittaneet sen täysperävaunun, joka mateli edellänne viimeiset 50 kilometriä.

2. Musiikki – Hansikaslokero täyteen lasten lempparicd-levyjä ja äänisatuja. Meillä oli joululahjaksi saatu Bamsen äänisatu mukana tuttujen cd-levyjen mukana, ja monta tärkeää minuuttia kului sen ja satuun kuuluvan kirjan parissa.

3. iPadillakin on paljon katsottavaa. Kunhan matkapahoinvointi ei iske ruutua alaspäin tuijotettaessa.

4. Pelit ja mielikuvitus - Kuka näkee ensin punaisen auton? Lasketko sä siniset autot, mä lasken mustat? Missä on valkoista / keltaista / hopeista / vihreää?

5. Ajomatkalla nähdyn selostaminen ääneen, vaikkapa nukenkin kanssa – onpa-tuossa-iso-masto-ja-jännittävät-vilkkuvalot-miksihän-sitä-tarvitaan, mihinhän-tuo-vastaantuleva-ambulanssi-menee tai mitähän-tuon-edellä-ajavan-täysperävaunun-kyydissä-on.  Niin, siis sen täysperävaunun, jonka ohitat 50km jälkeen pysähtyäksesi heti sen jälkeen hätäpissalle.

6. Etupenkkiin kiinnitettävän istuinsuojan / kurasuojan säilytystaskuihin voi pakata vaikka mitä kiinnostavaa ja pyytää lasta tutkimaan niitä tekemisen puutteen yllättäessä. Tälle matkalle olisimme voineet pakata säilytystaskuihin enemmän yllätyksiä. Ei huolta, kilometrit eivät lopu, joten testiin menee heti kotimatkalla.

7. Varaa mukaan paketeittain kosteuspyyhkeitä ja tyhjiä muovipusseja sekä riittävästi aikaa. Kun ei suoranaisesti ole kiire, ei muuttuva aikataulukaan, saati lasten kanssa välttämättömät ja aina poikkeuksetta venähtävät tauot, aiheuta kiristymistä aikuisten mielissä. Tietoisesta hyvästä mielestä ja asioihin rennosti suhtautumisestakaan ei ole haittaa ;)

    

Lisävinkitkin otetaan mieluusti vastaan, sillä kuten mainitsin, neljäveehän totesi jo menomatkan ollessa alussa, että kotimatkaa hän ei ainakaan jaksa. Tänään on kuitenkin aika rauhoittua. Me olemme perillä.

Turvallisia ajokilometrejä myös teille.

  

- - - -
Teehetkien koti ajankohtaisine päivityksineen ja helposti seurattavana löytyy myös Facebookista sekä monine kuvatarinoineen Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.